sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Päiväkodeilla ja kouluilla on oikeus kuulla Jeesuksesta jouluna!

Joulu on taas. Tämän joulun erikoisuudeksi on noussut voimakas keskustelu koulujen ja päiväkotien joulujuhlista.  Joidenkin mielestä koulujen joulujuhlien tulisi olla uskontoneutraaleja. Siksipä niistä olisi karsittava kristilliset elementit. Vapaa-ajattelijoiden mielestähän suvaitsevaisuus ja tasavertaisuus voivat näet toteutua vain karsimalla kristinusko ja kristilliset symbolit pois näkyvistä yhteiskunnasta. Vähän niin kuin Saudi-Arabiassa.

Kristillisiä jouluperinteitä ovat yllättäen nousseet voimakkaasti puolustamaan korkeat tahot aina ministereitä myöten. Jyrki Kataisen kerrotaan suorastaan tuohtuneen (mitä tahansa se  lehtimieskielellä sitten tarkoittaa) jouluperinteiden sopivuudesta käytävästä keskustelusta. Hänen mielestään kouluilla on oikeus ja suorastaan velvollisuus siirtää suomalaista kristillistä jouluperinnettä eteenpäin. "Suvaitsevuus ei ole sitä, että omat perinteet lopetetaan kohteliaisuudesta muita perinteitä kohtaan. Ei kukaan tässä maailmassa näin toimi", Katainen totesi osuvasti STT:lle. Opetusministeri Virkkunen oli samoilla linjoilla todetessaan eduskunnassa, että koulujen ja päiväkotien ei tarvitse luopua vanhoista kristillisistä jouluperinteistä.

Nämä ovat hyviä kannanottoja korkeilta paikoilta. Mutta ne eivät ratkaise kaikkea. Kyse on myös asenteista opettajakunnassa, jonka pariin pesiytyneistä vapaa-ajattelijoista tämä itsepintainen uskontovastainen nurina nousee. Jouluperinteitä kunnioittavien opettajien tulisi nyt peräänantamattomasti ja rohkean suoraselkäisesti vastustaa uskontovastaisten kollegojensa napinaa. Ateismin aurinko maailmalla on joka tapauksessa jo alkanut laskea, eikä uskonnottomuudella ole tulevaisuutta.

Viime viikon lehdessä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama raati, yli sata taiteen, tieteen ja median vaikuttajaa, mutusteli ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta (HS 17.12.2010). Kommenttien joukossa oli monta mielenkiintoista. Yleensä ottaen lähes kaikki kannattivat kristillisten perinteiden säilyttämistä joulujuhlissa. Ne kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen kulttuuriin. Monet kummeksuivat ajatusta uskontoneutraalista joulujuhlasta. 

Kommenttien joukosta silmiini tarttui kaksi. Niistä ensimmäinen jossain määrin ironinen ajatus toimittaja Minna Lindgreniltä:
Yritykset rakentaa "uskontoneutraaleja" juhlia ovat tragikoomisia, arvioi toimittaja Minna Lindgren. "Muistan päiväkotijuhlan, jossa muslimilapset tanssivat piirissä kristittyjen kanssa laulaen: 'Porsaita äidin oomme kaikki'. Jeesusta ei mainittu. Oliko se siis uskontoneutraali tilaisuus?"
Rock-asennetta huokuva A.W. Yrjänän kommentti ansaitsee myös tulla mainituksi
Jos jouluevankeliumi ei käy joulujuhlaan, niin luovutaan koko joulusta, uhittelee rockmuusikko A.W. Yrjänä. "Istutaan pimeässä syömässä kylmää tofukalkkunaa eikä puhuta mitään, niin kukaan ei saa säröä sieluunsa."
Kuten monet HS:n raadin jäsenet totesivat, kristilliset perinteet kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen joulunviettoon. Jouluevankeliumi ja Enkeli Taivaan ovat siksi osa suomalaista joulunvietto kulttuuria.

Ilta-Sanomat onkin polkaissut netissä liikkeelle vetoomuksen, jossa toivotaan, että myös tulevaisuudessa koulujen ja päiväkotien joulujuhlissa kunnioitetaan kulttuuriimme kuuluvia perinteitä. Tuhannet suomalaiset ovat jo allekirjoittaneet opetusministerille luovutettavan vetoomuksen, jossa todetaan hyvin: ”Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta”.

Kristillisten perinteiden säilyttämisen puolesta päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa kannattaa kampanjoida. Olen samaa mieltä HS:n raatilaisten kanssa siitä, että kristilliset jouluperinteet kuuluvat osaksi suomalaista kulttuuria. Mutta kristillisten elementtien säilyttäminen jouluperinteessä on perusteltua ihan siitäkin syystä, että kristinusko on totta! Siksi jouluna päiväkodeissa ja kouluissa on perusteltua laulaa Jeesuksesta ja lukea jouluevankeliumi. Kulttuuri, jonka perustuksena on totuus on säilyttämisen arvoinen.

Kannattaa käydä allekirjoittamassa Ilta-Sanomien vetoomus. Jos ei muuten niin Vapaa-ajattelijoiden kiusaksi. Tässä asiassa emme käännä toista poskea.



-----

3 kommenttia:

Arttu kirjoitti...

Kummallista kristityiltä väittää, että perinteistä tulee pitää kiinni kun kerran kristityt itse muokkasivat joulun alkuperäisen "pyhän" perinteen mm. germaanis-skandinaavien Julesta ja roomalaisten Saturnaliasta omiin Jeesus-tarkoituksiinsa.

Jouluperinne on vähän niinkuin uskontunnustukset. Samanlaista jälkikäteistä lisäilyä ja muokkausta vanhaan perinteeseen tai uskomukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Luuk. 2:2

Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.

Historiallinen tosiasia, jolloin Jeesus syntyi eikä tähän ole Artullakaan vastaanpanemista. Ihan historiallinen tosiasia, jolloin meidän Herramme Jeesus Kristus syntyi ja josta nykyinen ajanlaskumme alkoi. Kysyä sopii mitä joulua kansa oikein viettää, koska joulu itsessään on kristillinen.

Anonyymi kirjoitti...

Pasi Turusen "sota" vapaa-ajattelijoita kohtaan kadottaa mielestäni olennaisimman tekijän, jota itse asiassa tapahtuu kristillisyyden omissa riveissä. Pluralistinen teologia rustaa koko ajan yhteyttä kristinuskon ja muslimien välille. Esimerkillisin teologi Hans Kung olkoon siitä hyvänä esimerkkinä.

Onko siis kristinuskolla oikeus osoittaa sormella muita, kun se itse syyllistyy samaan.

Matt. 7:3 "kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi ?"