keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Rakkaudella päähän

Sain viime viikonloppuna osallistua isosiskoni häihin idyllisessä Kempeleen vanhassa kirkossa. Minulla oli etuoikeus lukea kirkossa raamatunteksti, tuo kuuluisa rakkauden ylistys Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille luvusta 13.

Kun tekstinlukua pyydettiin minulta, kiitin luonnollisesti tästä etuoikeudesta, mutta ajattelin samalla mielessäni puolileikilläni: ”Voi raukkoja, taas kerran vedetään hääpareja rakkaudella päähän.”

Jokainen, joka on tuota tekstinkohtaa lukenut ymmärtää, että ei kukaan ihminen kykene rakastamaan niin kuin Paavali rakkautta kuvailee.

Kreikan kielessä on ainakin kolme rakkautta tarkoittavaa sanaa: Fileo, joka merkitsee veljellistä välittämistä; Eros, jonka jokainen tunnistaa mihin se liittyy; Agape, joka kuvaa täysin pyyteetöntä rakkautta, joka ei lainkaan perustu siihen millainen rakkauden kohde on. Rakkautta, jota ei voi ansaita. Rakkautta, joka vain rakastaa.

Agape rakkaus ei perustu siihen, että rakkauden kohde on arvokas. Se on rakkautta, joka tekee kohteestaan arvokkaan.

Siksi agape kuvaa Jumalan rakkautta. Apostoli Johannes sanoo: "Jumala on rakkaus" (theos esti agapee - 1 Joh. 4:16). Rakkaus ei ole Jumala. Mutta Jumala on rakkaus.

Korinttilaiskirjeen rakkauden ylistys kuvaa agape –rakkautta, jota sanaa Paavali tekstissä käyttää. Se kuvaa Jumalaa itseään ja sitä millaista on Jumalan rakkaus Kristuksessa meitä kohtaan. Rakkaus ei ole vaatimus, vaan Jumalan lahja. Ei lakia, vaan evankeliumia.
Jumala on kärsivällinen, Jumala on lempeä. Jumala ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken Hän kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 
Tämä kaikki on totta Jumalan rakkaudesta Kristuksessa meitä kohtaan.

On tietysti hienoa ja asianmukaista muistuttaa hääpareja rakkauden merkityksestä. Jos kuitenkin rakkautta tarkastellaan vain sen valossa miten minun pitää toista rakastaa, siitä tulee taakka. Silloin ihminen pyrkii rakkaudessa olemaan Jumalan vertainen. Jos rakkaus sen sijaan saa sisältönsä siitä, että näin Jumala rakastaa pyyteettömästi meitä, silloin ihminen vapautuu olemaan ihminen, rakkaudessaankin vajavainen ja silti täydellisesti rakastettu Jeesuksen tähden.

Jumalan armo ja rakkaus kantakoon isosiskoani ja hänen puolisoaan heidän yhteisellä taipaleellaan.

18 kommenttia:

Arttu kirjoitti...

Olen pitkään miettinyt, että jos Jumala rakastaa ja haluaa meidän rakastavan häntä aidosti suomalla meille vapaan tahdon, niin miksi hän kuitenkin rankaisee jos emme halua rakastaa häntä? Silloinhan se ei eroa mitenkään siitä, rakastammeko häntä väkipakolla ilman vapaata tahtoa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se mene niin, että vaikka me emme haluaisikaan (vapaasta tahdostamme) rakastaa Jumalaa, Hän kuitenkin rakastaa meitä. Ilman ehtoja. Armosta. Ja vaikka me kuinka rakastaisimme Jumalaa, on meidän rakkautemme edelleen vajavaista. Mutta silti olemme Jumalan rakkauden alla.

Anonyymi kirjoitti...

Artulle:

Periaatteessa olen ymmärtänyt että kaikki rakkaus uskovien mielestä on Jumalan vaikuttamaa. Raamattukin sanoo että Jumala on rakkaus.
Ihmisen oma voima rakastaa on lähtöisin Jumalan voimasta, tarkoitan kaikkia ihmisiä. Näin itse ajattelin uskovana.
Uskoontulosta ajattelin kai jokseenkin näin että siinä Jumala antaa ihmiselle enemmän omaa voimaansa rakastaa ym. tehdä uskon tekoja yms. eikä ihmisen tarvitse niitä kehittää itsestään ja huonojen motiivien pohjalta.
Lopulta törmäsin tähäns samaan juttuun kuin sinäkin ja aloin miettiä mikä ero on Jumalan tahdolla ja ihmisen tahdolla. Jos Jumala kerran antaa uskon, niin miksi hän sitten rankaisee jos ei uskoa ja siihen liittyvää rakkautta ole?
Itse asiassa kaikkivaltiuden edessä koko vapaan tahdon käsite on enemmän tai vähemmän ongelmallinen. Miksi Kaikkivaltias rankaisee jostain sellaisen puuttumisesta minkä väittää itse antavansa?

Anonyymille:
Näinhän uskovat haluavat ajatella. Saman ajatuksen mukaan kaikki Helvetissä olijat ovat edelleen Jumalan rakkauden alla. Ja mitä hyötyä heille siitä on?

Kaija

Anonyymi kirjoitti...

Kaija väittää, että kaikki helvetissä olijat ovat Jumalan rakkauden alla - tuskimpa vain. Helvetti on totaalista eroa Jumalan rakkaudesta.

Ihmisellä on vapaa tahto rakastaa pimeyttä tai Jumalaa. Kait Jumala on jo ammoisista ajoista tiennyt, kuka haluaa ottaa pelastuksen vastaan ja kuka ei. Jumala ei voi olla epäoikeudenmukainen, vaan kun Hän tuomitsee ihmisen, niin siinä toteutuu oikeus.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi:
Ihmisellä on vapaa tahto rakastaa pimeyttä tai Jumalaa.

Oletko varma?

http://tieku.fi/tekniikka/perustutkimus/vapaa-tahto-voi-olla-vain-harha

Jumala ei voi olla epäoikeudenmukainen, vaan kun Hän tuomitsee ihmisen, niin siinä toteutuu oikeus.

Kehällistä ajattelua. Jumala ei voi olla epäoikeudenmukainen, paha tms. koska hän on Jumala. Jumala tappaa sadoittain filistealaisia tms. ihmisiä, muttei voi syyllistyä murhaan. Jumala antaa ihmisten kitua mitä erilaisimpien asioiden vuoksi muttei koskaan voi olla paha, koska Jumala määrittelee hyvän ja pahan.
Jumalan määritelmä oikeudenmukaisuudesta on jokseenkin kummallinen.
Jumala on tiennyt jo luodessaan universumin kuinka monta ihmistä tulee olemaan Helvetissä ja silti hän "rakkaudessaan" loi heidät. Oliko heillä koskaan mahdollisuutta. Raamattu sanoo selvästi että osa menee Kadotukseen.

Ei, ei. Kyllä maailma on raakuudessaankin paljon parempi paikka ilman tällaista Jumalaa.

Kaija

Pasi Turunen kirjoitti...

Kaijan "argumentti" ei ole edes kehällinen. Se on biografinen: "Minä en tykkää tuollaisesta Jumalasta. Jumala ei ole kiva! Minä en voi ymmärtää Jumalaa. Siispä häntä ei ole olemassa."

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Raamattu sano että Jumala on rakkaus? Eikö Raamattu sano että Jumalalta voi odottaa hyvää?
Omilta vanhemmiltaan ainakin voi, vaikka ovatkin vain ihmisiä. Miksi Jumala väittää olevansa isämme, jos ei tunnu haluavan ihmisen parasta?
Miksi Jumala ei vastaa? Missä se Jumala ylipäänsä on? Mistään en löytänyt vaikka tuli etsittyä aivan tarpeeksi.

Kaija

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaisiko Kaijan kokeilla toisenlaista suhtautumistapaa..älä etsi Jumalaa, vaan anna Hänen etsiä sinut. Jos pyydät Jumalalta tätä rukouksessa, voit yllättyä positiivisesti!
Me muut blogin lukijat voimme myös rukoilla sinun löytymisesi puolesta.

Nämä Jumalaan ja uskoon liittyvät asiat ovat meille ihmisille järjen yli meneviä asioita, ainakin suurelta osin, minullekin uskovalle. Ja itse olen sitä mieltä, että riittää että uskoo, että Kristus on Jumalan poika. Ei tarvii alkaa "järkeillä" ja miettiä, miten tämä nyt menee tai onko tässä jotain "järkeä". Usko on uskon asia, ei muuta. Sitä ei voi tieteellisesti tuoda kenellekään, Jumala antaa sen jos olet siihen valmis ja haluat muutosta elämällesi. Mutta jos riittävästi hangoittelet vastaan, Jumala kyllä on siinäkin tilanteessa kohtelias ja antaa sinun olla rauhassa.

Moni meistä on kokeillut pärjätä itsekseen...harva siinä kuitenkaan on onnistunut. Jumalaa me kaikki tarvitsemme. Ilman järkeilyä. Ollaan vaan, eikä koko ajan yritetä todistaa...Jumala kyllä todistaa itse itsestään kun sen aika kullekin on.

Enkä halua väittää etteikö tieteellistä tutkimusta tarvita, tai etteikö Jumalan olemassa oloa voisi tutkia tai testata. Mutta liika järkeily vie ajatuksissa herkästi tilan uskolta, eli niinkuin raamatussa sanotaan "liha" alkaa määrätä. Meidän olemuksemme,kroppamme, lihamme miksi sitä kutsuisikin, yrittää loppuun asti nujertaa uskon, ja saada "järjen riemuvoiton" ja tehdä Jumalan ns.olemattomaksi ja meidät itsemme jotenkin suureksi. Vaikka olen uskossa, käyn joka päivä tätä kamppailua, mutta myös sen tähden yritän isommin olla"järkeilemättä", jotta uskoni saisi enemmän tilaa kuin muka-viisaat päätelmäni.Ja tähän tarvitsen Jumalaa ja hänen apuaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Raamattu opeta, että Jumala on rakkaus "lässyssä" mielessä. Kyllä Jumala on myös tuomion Jumala - tuleehan Hän tuomitsemaan ihmisetkin aikojen lopussa. Ei ole kuitenkaan Jumalan mielen mukaista, että kukaan joutuisi kadotukseen ja siksi Jeesus kuoli tuskallisen kuoleman. Sen suurempaa rakkautta ei ole, että antaa henkensä toisen edestä, ja vieläpä kelvottomien ihmisten. On totta, että meidän vajavaisten ihmisten on joskus vaikea ymmärtää Raamatun kovilta tuntuvia kohtia. Ja koska tämä maailma on vielä pahan vallassa, niin myös pahoja asioita tapahtuu. Siksi onkin toivorikasta odottaa kaiken luomista uudeksi, jolloin paha on lopullisesti kukistettu.

Pasi Turunen kirjoitti...

Otto!

Voitko lähettää jos vain mahdollista kommenttisi uudestaan.

Tarkoitin julkaista sen, mutta puhelimessä sormi osui vahingossa "hylkää" nappiin ja kommentillesi kävi hassusti.

Pahoittelen. Toivottavasti sinulla on teksti tallessa.

Voi sentään...

Pasi Turunen kirjoitti...

Huh, löysin kommenttisi.

Julkaisen sen alla.

Anonyymi kirjoitti...

Otto on lisännyt kommentin tekstiisi "Rakkaudella päähän":

Arttu kirjoitti:"Olen pitkään miettinyt, että jos Jumala rakastaa ja haluaa meidän rakastavan häntä aidosti suomalla meille vapaan tahdon, niin miksi hän kuitenkin rankaisee jos emme halua rakastaa häntä?"

Erittäin hyvä kysymys. Esitän omat ajatukseni asiasta siltä varalta että tähän kummallisuuteen saataisiin jotain tolkkua:

1. Jumala tahtoo meidän rakastavan häntä, koska rakastaminen on oikein (joka puolestaan on seurausta Jumalan luonteesta).
2. Jotta ihmisillä on mahdollisuus rakastamiseen Jumalan tarkoittamassa merkityksessä, ihmisten rakkauden täytyy olla vapaata.
3. Jotta rakkaus voisi olla vapaata, täytyy olla mahdollisuus valita myös rakkauden vastakohta (itsekkyys, välinpitämättömyys, sadistisuus jne.).
4.Jumala tahtoo siis sallia ihmisten pahuuden, koska pahuuden mahdollisuus on looginen edellytys ihmisten mahdollisuudelle valita rakkaus. Rakkauden mahdollisuus puolestaan tuo niin paljon hyvää, että pahuuden mahdollistaminen on hintansa väärti.
5. Jumalan luonteeseen kuuluu myös ehdoton oikeudenmukaisuus, mikä tarkoittaa sitä että sekä hyvä että paha saavat palkkansa. Pahat teot eivät voi jäädä rankaisematta, koska muuten oikeudenmukaisuus ei toteudu.
6. Vapaus on siis tärkeätä, mutta ei kuitenkaan vapauden itsensä takia, vaan koska se kohdan 2 perusteella mahdollistaa rakastamisen. Vapautta ei siis luotu sen takia, että ihmiset tekisivät vapaasti mitä huvittaa. Vapaus on luotu jotta ihmiset käyttäisivät sitä oikein, ja vapauden väärinkäyttö pahuuteen on Jumalan oikeudenmukaisuuden takia rangaistavaa.

Ja pääpointtini ei ole nyt sitten se, ettei näitä premissejä voisi kritisoida. Pääpointtina on, että hommassa on näiden premissien puitteissa nähdäkseni järkeä. Mikäli tuntuu, että homma ontuu edelleen, jatketaan ensisijaisesti siitä.

Arttu: "Silloinhan se ei eroa mitenkään siitä, rakastammeko häntä väkipakolla ilman vapaata tahtoa."

Ymmärtäisin sinun tarkoittavan tällä ilmeisesti jonkinlaista "mafiosoetiikkaa": Jos mafioso haluaa kerätä ihmisiltä suojelurahansa, niin eihän gangsterileffoista tuttu vapaaehtoinen lahjoittaminen 'suojelun menettämisen' uhalla eroa käytännössä juurikaan siitä, että mafioso vain ottaisi rahat kyselemättä.

Eikö Jumala siis ole perin itsekäs kun vaatii meitä rakastamaan itseään rangaistuksen uhalla?

Esittämäni vertaus saa kuitenkin mielenkiintoisen käänteen, jos tämä Don Corleone esittää rangaistuksensa perusteluna seuraavaa: "Minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'

Kun rangaistavat kysyvät hämmentyneenä:
'Don, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'

Don vastaa heille ja sanoo: 'Kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

Viimeistä virkettä ei voida pitää kovin mielekkäänä kyseisen mafioson kohdalla, mutta jos taas puhuja olisi kaikkitietävä olento, niin hän tietäisi myös miltä jokainen loukkaus tai välinpitämättömyys on tuntunut, ja hän olisi silloin kärsinyt saman minkä loukattu ihminenkin.

Arttu kirjoitti...

Otto, en kertakaikkiaan ymmärtänyt vastaustasi. Mitään siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Arttu: sitten sinun pitänee vääntää rautalangasta: mikä se ongelma tässä sitten oikeastaan on? Olen nimittäin joskus miettinyt ongelmaa, jonka luulin sinunkin tässä esittäneen, ja vastasin siihen, mutta ilmeisesti puhuimme sitten eri asioista (tai sitten en vain ilmaissut itseäni selkeästi). Eli mistä näkökulmasta esitetyt toimintatavat eivät eroa toisistaan? Tuskin väität niitä sentään kaikin puolin identtisiksi, vaikka käytätkin sanaa 'mitenkään'.

/Otto

Arttu kirjoitti...

"mutta jos taas puhuja olisi kaikkitietävä olento, niin hän tietäisi myös miltä jokainen loukkaus tai välinpitämättömyys on tuntunut, ja hän olisi silloin kärsinyt saman minkä loukattu ihminenkin.

Vastaa nyt vaikka tuohon. En ymmärrä vertaustasi, mikä ei tietenkään tarkoita, että itse vertauksessa on välttämättä mitään vikaa. En vain ymmärrä miten se liittyy tähän ongelmaan. Kaikki nuo esittämäsi premissit kuitenkin tiedän entuudestaankin.

Anyways, se että Jumala tietää miltä tuntuu tulla loukatuksi ei käsittääkseni liity mitenkään siihen, että saan vapaalla tahdollani valita "sinkkuna" olemisen eli eron Jumalasta.

Otto kirjoitti...

Pahoittelen kohtuuttoman pitkäksi venynyttä viivettä.

Mafiosovertaus ei nyt välttämättä vastannut tarkoittamaasi kysymykseen, tai sitten se menee vain asioiden edelle. Vaikuttaa nyt kuitenkin siltä että se vain sekoittaa, joten otan vähän takapakkia ja lähestyn ongelmaasi vähän eri kulmasta.

Tulkitsen sinua nyt niin, että mainitsemasi "sinkkuus" viittaa jonkinlaiseen parisuhdeanalogiaan, jossa Jumala näyttäytyy esim. mustasukkaisena kosijana, joka yrittää kiristämällä saada "sinkun" omakseen, tyyliin: "jos et oo mun kaa, mä teen sun elämästä helvettiä!" Jos ymmärsin sinua väärin tältä(kin) osin, niin oikaise ihmeessä.

Jos tilanne on tämä, niin pyytäisin ottamaan vähän etäisyyttä parisuhdeanalogiaan, koska analogiat eivät ole yleensä täysin ongelmattomia.

Käsitelläänpäs tilannetta ensin pelkästään "hyvän" ja "pahan" käsittein, ja jos tilanne näyttää näiden puitteissa ongelmattomalta, voimme katsoa ilmaantuuko ongelmia jos käytämme "rakkauden" ja "rakkaudettomuuden" käsitteitä, tai jos näitä ruvetaan soveltamaan pidemmälle.

Eli näetkö seuraavassa mitään ongelmaa?: "Jumala on hyvyys, ja haluaa meidän aidosti tekevän hyvää suomalla meille vapaan tahdon. Vapaa tahto kuitenkin mahdollistaa loogisesti pahuuden, ja toisaalta oikeudenmukaisuuden takia pahoista teoista täytyy seurata rangaistus. Vapaus on siis olemassa hyvyyttä varten, ja vapauden väärinkäytöstä pahaan täytyy rangaista."

Jos Jumala ohjelmoisi ihmiset tekemään hyvää, kyseessä ei olisi varsinaisesti ihmisen tekemä hyvä, vaan Jumalan itsensä tekemä hyvä, jonka toteuttamiseen hän vain käyttää eräänlaista työkalua.

Kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, hän loi ihmisestä olennon, joka kykenee tekemään sellaista hyvää, joka ei ole suoraan Jumalan tahdon määräämää. Tämä puolestaan on mahdollista vain jos ihmisellä on oma tahtonsa, jolla ihminen voisi valita myös jotakin muuta kuin hyvää. Se että jättää tekemättä sen minkä tietää oikeaksi, on puolestaan pahaa.

Näin siis se, että teemme vapaan tahtomme nojalla hyvää, eroaa siitä, jos tekisimme hyvää väkipakolla ilman vapaata tahtoa.

Otto kirjoitti...

Nyt voi tietysti jäädä vielä ilmaan kysymys: eikö sitten pahuuden rangaistavuus johda siihen, että hyvää tehdään vain rangaistuksen pelossa itsekkäästi, eikä varsinaisesti hyvän teon itsensä takia (esim. lähimmäisen onnellisuus itseisarvona)? Asetelma kyllä mahdollistaa tällaisen toiminnan, mutta samalla se kuitenkin mahdollistaa hyvän tekemisen "ihan vain sen takia, että se on hyvää", ja juuri tämä on riittävä syy vapauden olemassaololle.

Passiivisessa muodossaan tämän voisi muotoilla myös niin, että pahan tekemistä voi välttää sillä perusteella, että teko on väärin, eikä sellaista halua tehdä. Samalla pahan tekemistä voi tietysti välttää myös sillä perusteella, että henkilö pelkää rangaistuksesta itselleen koituvaa kärsimystä, vaikka teon vääryys ei varsinaisesti tuntuisikaan esteeltä. En silti väittäisi, että kaikki ihmiset olisivat valmiita vaikkapa keihästämään vauvoja heti, jos voisivat olla varmoja, "ettei mulle tuu siitä pahaa oloa tai rangaistusta". Me ihmiset teemme siis kaikesta pahuudestammekin huolimatta joitakin asioita ihan vain siksi, että se on oikein.

Oletan, että edellä kirjoittamani on toistaiseksi ollut ongelmatonta, ja palaan parisuhdeanalogian pariin. Pidän analogiaa sellaisenaan kuitenkin harhaanjohtavana, joten muotoilen sen edelleen "hyvän" ja "pahan" termein, jolloin johdonmukaisesti myös puitteet hieman yksinkertaistuvat. Jumala näyttäytyy nyt henkilönä, joka on hyvä ja haluaa meidän tekevän itsenäisesti hyvää suomalla meille vapauden. Onko henkilö epäjohdonmukainen, jos hän rankaisee, jos käytämme vapauttamme pahuuteen? Jos tämä henkilö olisi isäni, pitäisin tällaista täysin ymmärrettävänä. Olisi täysin johdonmukaista kasvatusta sanoa lapselle: "Saat vapauden käyttää viikkorahasi miten parhaaksi näet. Jos kuitenkin käytät ne hankkiaksesi ilmakiväärin, jolla ammut naapurin koisaa, voit olla varma että rangaistus on sen mukainen!" Nähdäkseni tällainen vapaus olisi aika relevantilla tavalla erilaista, kuin tilanne jossa isä antaisi 10-vuotiaalle pojalleen viikkorahaa, mutta käskisi ostaa sillä maitoa, leipää ja juustoa koko perheelle, kävellen koko ajan pojan mukana ja varmistaen tarvittaessa väkipakolla ostosten sisällön.

Jos näiden jo käsittelemieni aiheiden kanssa on erimielisyyttä, ei ole syytä käsitellä viestin loppuosaa, koska se nojaa täysin näihin. Jos taas tähän asti on päästy ilman ongelmia, niin voimme todeta, että kristinuskon mukaan rakastaminen on hyvää, ja rakkaudettomuus on pahaa. Mutta miksi ihmeessä muka "sinkkuus" olisi pahaa? Kristinuskon kontekstissa (esim. rakkauden kaksoiskäsky [Matt. 22:37-39], rakkauden ylistys [1. Kor. 13]) rakastaminen ei tarkoita ensisijaisesti parisuhteeseen kuuluvaa eros-rakkautta, vaan yksinkertaistettuna se on hyvän toivomista toiselle. Rakkaudettomuus puolestaan tarkoittaa siis sitä, että ei toivo hyvää toiselle, vaan on joko täysin välinpitämätön, tai jopa toivoo pahaa toiselle.

Kristillisen etiikan mukaan meidän tulisi siis rakastaa paitsi lähimmäistämme, myös Jumalaa. Voi tietysti herätä kysymys, että miten voin olla olematta välinpitämätön sellaisia ihmisiä kohtaan, joista en tiedä mitään, mutta tietämättömyys on eri asia kuin se, jos toisen hyvinvointi ei vain lähtökohtaisesti kiinnosta. Jumalan suhteen taas ei voida (ainakaan kristinuskon mukaan) rehellisesti vedota edes tähän tietämättömyys-näkökohtaan, vaan välinpitämättömyys Jumalaa kohtaan on tässä mielessä rinnastettavissa paremmin esim. välinpitämättömyyteen omaa isäänsä kohtaan.

Jos "sinkkuus" ymmärretään nyt täysin välinpitämättömänä suhtautumisena Jumalaa kohtaan, niin ymmärrätkö tämän avulla nyt miksi tällainen "sinkkuus" ei ole kristinuskon mukaan oikein, vaan se on Jumalan näkökulmasta itsekästä, pahaa ja siksi myös rangaistavaa?

Arttu kirjoitti...

Unohdinkin jo kokonaan tämän keskustelun joten pahoittelen kun ei ole kuulunut vastausta. Löysit kuitenkin blogini (http://ateismista.blogspot.com/) ja jatkamme keskustelua siellä.