Aina enenevä armo

”Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu.” 2 Kor. 4:15–16.

Miten helppoa onkaan lannistua milloin lankeemusten milloin taas vastoinkäymisten vuoksi. Lannistunut ihminen on uupunut ja väsynyt yrittämiseen. Lannistunut ihminen ei jaksa olla kiitollinen, koska ei näe mitään kiitoksen aihetta. Olen tavannut rukousjonoissa paljon eri tavoin ja eri syistä lannistuneita Herran omia. He haluaisivat olla kiitollisia ja jaksaa seuraavaan päivään, mutta vastoinkäymiset kotona, puolison kanssa, työssä, koulussa, ihmissuhteissa, jopa jumalasuhteessa, ovat vieneet voimat. Matkanteko on käynyt raskaaksi. Uupunut ei jaksa edes yrittää toivoa tai uskoa. Varmuuden vuoksi hän sammuttaa pienenkin tarjotun toivonkipinän, koska pelkää sen kuitenkin merkitsevän vain tulipaloa. Tulevaisuus on liian hyvä ollakseen totta. Kun ei siis odota mitään ei voi pettyä.

Miten usein saakaan kuulla jonkun Herralle rakkaan murehtivan allapäin sitä, mahtavatko hänen elämäänsä kasautuneet onnettomuudet merkitä sitä, että Herrakin on hylännyt hänet. Jumalakin kääntänyt selkänsä. Selvisi siis viimein Hänellekin, että ei tästä mitään tule. Armo ehtyi. Luulemme, että armo on kuin printterin muste tai kuin tuulilasin pesuneste: Se on ehdottomasti tarpeen, mutta jokaisen käyttökerran jälkeen sitä on vähemmän, kunnes se viimein loppuu - yleensä juuri kesken kaiken, kun tarve olisi suurin.

Paavalin kautta Jumalan Henki on paljastanut meille voiman lähteen: Aina enenevä armo! Paavalin mukaan Jumalan armo hänen lapsiaan kohtaan Kristuksessa ei ole vain ehtymätöntä, vaan aina enenevää. Armo ei myöskään ole ainoastaan joka päivä uusi. Sitä on tänään enemmän kuin eilen ja huomenna enemmän kuin toissapäivänä. ”Sen tähden me emme lannistu”, sanoo Paavali.

”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kuin sitä tarvitsemme”, muistuttaa heprealaiskirjeen kirjoittaja Pyhässä Hengessä (Hepr. 4:16). Rohkeus astua Jumalan eteen tulee siitä, että tietää löytävänsä avun silloin kun sitä tarvitsee. Voimme tietää löytävämme avun silloin kun tarvitsemme, koska armo on enenevää sorttia.

Vastoinkäymiset, kuinka monilukuiset tai ankarat hyvänsä, EIVÄT siis merkitse sitä, että Jumala on Sinut hylännyt. Silloinhan armo ei olisi enenevä. Kristuksen ristin tähden Hänen armonsa sinua kohtaan enenee päivä päivältä, eikä hän siksi voi kääntyä sinua vastaan. Jumala on sinun puolellasi. Saat lakata elämästä ja ajattelemasta ikään kuin hän olisi sinua vastaan (Room. 8:31).

Toiset ovat uupuneet ja lannistuneet lankeemustensa tähden. Edes lankeemuksesi ei merkitse sitä, että armo olisi ehtynyt juuri kun sitä kipeimmin tarvitset. Aina enenevä armo ei tietenkään ole tekosyy tehdä syntiä. Kuten Paavali sanoo: ”Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi suuremmaksi? Ei tietenkään” (Room. 6:1-2). Mutta samalla paljastuu sieluntuhoojan valheeksi se tunne, joka langenneelle helposti tulee, että ei Jumalakaan minua enää kuule tai rakasta, koska näin kävi. Mihin se aina enenevä armo loppuisi, kun sitä on päivittäin lisää? Sinun ei tarvitse lannistua lankeemuksesi tähden. Käänny Jumalan puoleen rohkeasti tietäen, että löydät ehtymättömän armon avuksi juuri kun sitä tarvitset. Tunnusta ja hylkää syntisi niin monta kertaa, kuin on tarvis. Mutta älä uuvu, lannistu äläkä jätä matkan tekoa kesken. Armon valtaistuimella ei lasketa käyntikertoja.

Vastoinkäymistenkin keskellä kristitty voi, kuten Paavali sanoo, kulkea lannistumatta kiitollisella mielellä, koska hän tietää Jumalan armon enenevän, ei vähenevän. Miksi et kiittäisi Häntä heti?