perjantai 12. syyskuuta 2008

Big Bang ja Jumala

Ilolla ilmoitettakoon, että äänitesarjani Big Bang ja Jumala on viimein saatavana myös mp3-tiedostoina sekä CD-levyinä. Kyseessä on vuonna 2002 Helsingin Kristillisessä Keskuksessa pitämämme seminaari "Lauantaifoorumi". Alla hiukan tarkempaa tietoa sarjan äänitteistä. Puheet voi ladata tai hankkia Kuvan ja Sanan verkkokaupasta alla olevasta linkistä:

Äänite 1: Pasi Turunen MIKSI YLEENSÄ MITÄÄN ON OLEMASSA?
On kaksi vaihtoehtoa: Jotain on olemassa - Mitään ei ole olemassa. Miksi se, mitä on olemassa, on juuri sellaista kuin on? Jo ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina pyrittiin osoittamaan, että sattuma ei riitä selittämään elämää ja sen monimuotoisuutta. Puheessa tarkastellaan mm. sitä, kuinka usko Jumalaan on mielekästä, koska vain siten olemassaolon mysteeri saa tyydyttävän vastauksensa ja toisaalta, koska muut tarjotut vastausvaihtoehdot johtavat loppuun saakka vietyinä epätoivoon ja mielettömyyksiin. Ilman luomista ei ole lunastusta.

Äänite 2 Risto Heikkilä: KUINKA UNIVERSUMI TODISTAA LUOJASTA?
Puhuja johdattelee kuulijat aluksi tähtitaivaan ihmeellisyyksiin. Sen jälkeen tarkastellaan erikseen ainakin neljää universumiin liittyvää seikkaa, jotka erityisesti viittaavat juuri Jumalaan. Yksi näistä on tähtitieteilijöiden ja fyysikkojen havaitsema ns. antrooppinen tasapaino - suuri joukko maailmankaikkeudessa vallitsevia vakioita, joiden kaikkien on oltava tarkasti kohdallaan, jotta elämä lainkaan olisi mahdollista. Tämä universumissa havaittu "hienosäätö" on saanut useat fyysikot ja tähtitieteilijät avautumaan kysymyksille Jumalasta.

Äänite 3 Pasi Turunen KUUSI PÄIVÄÄ VAI 15 MILJARDIA VUOTTA?
Sekä Raamatun että tieteen nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeudella on alku. Erimielisyyttä on siitä, milloin kaikki alkoi. Onko Big Bang -teoria kristinuskon ystävä vai vihollinen? Monet kristityt pelkäävät teorian automaattisesti johtavan suoraan darwinistiseen evoluutioteoriaan. Voisiko tämä pelko kenties olla aiheeton? Olivatko luomispäivät kirjaimellisia 24 tunnin päiviä vai voidaanko Raamatulla perustella luomispäivien olleen pidempiä aikajaksoja - Jumalan päiviä? Puhe, joka varmasti herättää keskustelua, mutta joka samalla avaa monille ihan uusia näköaloja.

Äänite 4 sisältää sekä yleisökeskustelun että iltatilaisuudessa pidetyn puheen)Risto Heikkilä ja Pasi Turunen Q&A - YLEISÖKESKUSTELUPasi Turunen LUOMISKERTOMUS JA SINÄ - KOHTI UUSIA TAIVAITA JA UUTTA MAATA
Iltajuhlan sanoma haastaa osallistujia katsomaan luomista lunastuksen näkövinkkelistä ja löytämään oman paikkansa Jumalan äärettömän, luovan ja lunastavan rakkauden kohteena. Aikooko Jumala luoda kerran uuden universumin? Jokainen voi kokea ainoalaatuisen ja yliluonnollisen luomisen ihmeen elämässään kohdatessaan Jeesuksen, jonka kautta kaikki mikä on olemassa sai alkunsa. Se voi tapahtua Sinulle juuri tänä iltana!

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/science/article4749224.ece

From The Sunday Times
September 14, 2008

Sit tight, a bigger bang is coming

Jonathan Leake, Science Editor
___________________________
THE vast new Cern particle collider has only just hummed into life, but physicists are already drawing up plans for a still larger machine to answer the questions even Albert Einstein was unable to resolve.

The International Linear Collider (ILC) would be a machine up to 31 miles long, comprising two giant “guns” that would accelerate electrons and particles of antimatter called positrons to near-light speeds before smashing them together.The results could open up some of the hottest topics in physics, such as the existence of extra dimensions, the origins of gravity and even how the big bang – the event that created the universe – happened.
..continued on the page...