perjantai 15. helmikuuta 2013

Mike Licona ja Jeesuksen historiallinen ylösnousemus - vastaväitteitä, osa 1

Teologian tohtori ja historioitsija Mike Licona pohdiskelee oheisessa videossa Jeesuksen ylösnousemusta vastaan esitettyjä väitteitä. Kymmenen osaisen lyhytvideosarjan ensimmäisessä osassa hän arvioi lähemmin väitettä, jonka mukaan evankeliumien ristiriitaisuuksien sanotaan osoittavan, etteivät kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta voi olla totta. 


Myth #1: Contradictions in the Gospels from Credo House on Vimeo.

Ensiksi, Liconan mukaan evankeliumikertomusten väitetyt ristiriitaisuudet ovat useimmissa tapauksissa varsin helposti harmonisoitavissa, eivätkä siksi muodosta todellista haastetta kertomusten historialliselle ytimelle.

Toiseksi, vaikka kertomusten välisiä jännitteitä ei kyettäisikään harmonisoimaan, ne koskevat historiallisen ytimen kannalta vähemmän olennaisia kehällisiä yksityiskohtia, eivätkä siten tee kertomuksista sellaisenaan epähistoriallisia. Licona käyttää esimerkkinä erilaisia silminnäkijäkertomuksia Titanicin uppoamisesta.

Itselleni tulee tästä jälkimmäisestä mieleen analoginen tapaus: Mikkelin panttivankidraama vuodelta 1986. Niille, jotka ovat sitä sukupolvea, että kyseinen Mikkelin torin laidalle elokuussa 1986 päättynyt dramaattinen tapahtumasarja ei sano mitään, kannattaa lukea Wikipediasta. Muistan itse yhä radiotoimittajan järkytyksen suorassa lähetyksessä pankkiryöstäjän auton räjähtäessä tori laidalla. Myöhemmin Iltapäivälehdet arvuuttelivat ammuttiinko yksi vai kaksi laukausta, vai ammuttiinko konetuliaseella. Erilaiset versiot eivät merkitse itse tapahtuman epähistoriallisuutta. 
Suosittelen Liconan videon katselemista.

Postaan jatkossa myös muut Liconan lyhytvideosarjan osat pienen suomenkielisen yhteenvedon ja omien reflektioiden kera.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kirkon Ulkomaanavun tilaama Finnwatchin raportti ei kestä kriittistä tarkastelua

Patmos Lähetyssäätiön blogilla viime vuoden elokuussa (3.8.2012, lue tästä linkistä) totesin, että tulen myöhemmin palaamaan monien mieliä hämmentäneeseen Kirkon Ulkomaanavun tilaamaan Finnwatchin selvitystyöhön lähemmin. Nyt on tullut aika palata asiaan.

Elokuussa jo totesin alustavasti, että tutustuminen selvitystyöhön paljastaa vakavia puutteita asian käsittelyssä. Kummastelin myös miksi ihmeessä siinä vähätellään palestiinalaisterrorismia kirjoittamalla sana lainausmerkkeihin (” ”) sekä vääristellään Israelin turva-aidan rakentamisen todellisia syitä. Pohdiskelin lyhyesti selvitystyön laatijoiden yksipuolista ja tendenssimäistä tapaa kuvailla Lähi-idän konfliktin taustoja syineen ja seurauksineen. Nämä havainnot olivat vain jäävuoren huippu.

Kaiken kaikkiaan reilu puolisen vuotta kestäneen intensiivisen tutkimus- ja kirjoitusprojektin myötä tutustuin huolella sekä itse selvitystyöhön että siinä alaviitteistä löytyviin lähteisiin. Niistä pajastuikin yhtä ja toista mielenkiintoista. Löydökset tiivistyivät lopulta n. 60 -sivuiseen kirjaseen nimeltä KIELLETYT HEDELMÄT – KRIITTINEN ANALYYSI. Kirkon Ulkomaanavun tilaama Finnwatchin raportti ei kestä kriittistä tarkastelua (Kuva ja Sana, 2013).

Asiasta kiinnostuneet voivat tutustua kirjaan lataamalla sen e-kirjana ilmaiseksi vaikka tämän sivun alalaidasta löytyvästä linkistä. Siksi vastustan kiusausta avata sen sisältöä tässä yhteydessä laajemmin, jotta en alkaisi kirjoittaa kirjaani uudestaan tälle blogille. Mutta lainaan takakannen tekstiä, joka johdattelee kirjan sisältöön tiivistetysti näin: 

"FINNWATCH julkaisi Kirkon Ulkomaanavun pyynnöstä laatimansa selvitystyön tulokset maaliskuussa 2012 raportissa nimeltä KIELLETYT HEDELMÄT – Suomessa toimivien yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin. ”Kaupankäynti laittomien siirtokuntien kanssa ei kestä eettistä tarkastelua”, selvitystyössä todetaan. Siksi Israel-vastaisen kansainvälisen boikottiliikkeen (BDS) päämääriä mukaillen Finnwatchin selvitystyö päätyy suosittamaan siirtokunnissa tapahtuvan yritys- ja sijoitustoiminnan sekä kuluttajille Suomesta löytyvien siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden
boikotoimista.

Pasi Turusen laatima kriittinen analyysi osoittaa kuitenkin Kielletyt Hedelmät -raportin olevan yksipuolisesti laadittu, tarkoitushakuisia puolitotuuksia ja suoranaisia asiavirheitä sisältävä poleeminen teos. Useat itsestäänselvyyksinä esitetyt väitteet eivät kestä lähempää tarkastelua. Selvitystyön uskottavuutta syö heikko lähdekritiikki. Kansainvälisen Israel-vastaisen boikottiliikkeen (BDS) taustalta paljastuu yhteyksiä palestiinalaisiin äärijärjestöihin."

Kirjan voi hankkia joko painettuna versiona (10€) tai ladata sen ilmaiseksi e-kirjana koneelleen kustantajan verkkokaupasta (www.kuvajasana.fi) tai tämän blogin lopussa olevasta linkistä. Kirjanen on lähetetty myös kirkolliskokousedustajille sekä kirkkoherroille. 

Liitän mukaan vielä mielenkiinnon vuoksi tähän yhteyteen kirjan sisällysluettelon:

Johdanto
1. Historiallinen tausta horjuu
2. Siirtokunnatko rauhanpyrkimysten este?
3. Siirtokunnat kansainvälisen oikeuden ja Oslon sopimusten valossa
4. Puolitotuuksia turva-aidasta ja ”terrorismista”
5. BDS-liikkeen yhteydet palestiinalaisiin äärijärjestöihin
6. Tarkoitushakuista raportointia raitiotiehankkeesta
7. Vale, emävale, Finnwatch?
8. Yhteenvetoa ja toimintasuosituksia

Historioitsija Benny Morris on todennut: ”Historian vääristelijät valitsevat usein kulkea sellaista polkua, jossa he jättävät kertomatta osan asioista”. Tämä lausahdus kuvastaa osuvasti Finnwatchin selvitystyön tendenssimäistä ja yksipuolista otetta oli sitten kyse Lähi-idän konfliktin historiasta tai nykytilanteen syistä ja seurauksista. Kirjani yhtenä tarkoituksena onkin täyttää puuttuvat, mutta kokonaisuuden ymmärtämiseksi välttämättömät, aukot. Kansainvälisen Israel-vastaisen boikottiliikkeen (BDS) "humanitaarinen jihad" on raportin myötä rantautunut suomalaiseenkin keskusteluun. Siihen on vastattava. 

Koska, kuten johtopäätöksenäni kirjan lopussa totean, Finnwatchin laatiman selvitystyön "eettinen tarkastelu” ontuu ratkaisevasti, ei sen toimenpidesuosituksilla Israelin siirtokuntien tuotteiden merkitsemiseen, saatikka niiden boikotoimiseen, ole eettisiä perusteita. 

----------------------------------------------------------------------------------------
P.S: Haluan erityisesti kiittää Kuvan ja Sanan kustannustoimittaja Päivi Flinkiä korvaamattoman arvokkaasta avusta kirjan kielenhuollon ja luettavuuden parantamiseksi sekä muistakin arvokkaista vinkeistä. It's much better now :)

tiistai 5. helmikuuta 2013

VIDEO: Onko Usko Jumalaan Järkevää? - William Lane Craig ja Alex Rosenberg

Perduen yliopistossa muutama päivä sitten järjestetty debatti. Debatti lähetettiin suorana lähetyksenä ympäri maailman netissä. Mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa jos vain jaksaa katsoa koko debatin läpi. Cocista ja popcornia käsille, kyllä se siitä. Ehkä antoisin tässä debatissa oli itse debatin jälkeinen kysymys&vastaus -osio yleisökysymyksineen. Antoisia katseluhetkiä.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Uskonnollisen pluralismin haaste ei ole uusi – Jeesus on yhä ainoa tie Jumalan luo!

Luin äskettäin Melinda Pennerin blogilta (Stand To Reason) hyvän kirjoituksen uskonnollisen pluralismin haasteesta. Uskonnollisella pluralismilla tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan kaikkia uskonnollisia näkemyksiä tulee pitää tasavertaisesti tosina. Se on läheistä sukua "suvaitsevaisuudelle".  Tosin pluralismi ei suvaitse muita näkemyksiä uskonnoista kuin oman pluralistisen näkemyksensä. Ohessa hiukan muokattu käännös Pennerin postauksesta soveltuvin osin. :
Yksi asia, joka enemmän kuin muut kristinuskossa loukkaa nykyihmistä on ajatus, että Jeesus on ainoa tie sovintoon Jumalan kanssa. Seurakuntaa kehoitetaan päivittämään evankeliuminsa nykyaikaan sopivaksi: "Jättäkää tämä loukkaava elementti. Meidän pitää tehdä evankeliumista nykyihmisen makuun sopivampi."

Uskonnollisessa pluralismissa ei ole mitään nykyaikaista. Kristinusko syntyi pluralistisen yhteiskunnan keskellä. Jos se syntyi pluralistisessa yhteiskunnassa ja siihen alun alkaen kuului tämä kapea-alainen väite ei nykyolosuhteissa ole mitään minkä pitäisi motivoida meitä muuttamaan sanomaa toiseksi.

Ensimmäisen vuosisadan Juudea oli Rooman valtakunnan siirtokunta. Roomalaiset sanoivat kristityille, että he voivat palvella Jeesusta kunhan he myös kutsuvat keisaria Herraksi. Kristityt kieltäytyivät ja maksoivat siitä hengellään. Paavali saarnasi Mars-kukkulalla ihmisille, jotka uskoivat lukuisiin eri jumaluuksiin ja kertoi heille kuka oli tosi Jumala. Jopa muinainen Israel eli pluralistisessa yhteiskunnassa kanaanilaisten ja egyptläisten jumalien keskellä, mutta he olivat yhden ainoan tosi Jumalan kansa.

Uskonnollisessa pluralismissa ei ole mitään uutta. Eikä mitään uutta ole se ympäröivän kulttuurin taholta tuleva paino, joka vaatii kompromissia sen kristinuskon ydintotuuden suhteen, että on vain yksi Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus on meille ainoa tie sovintoon tämän Jumalan kanssa.

torstai 31. tammikuuta 2013

Hyvänmielen video: Silhouettes tanssiryhmä.

Tämä huikean hieno ja koskettava esitys on katsomisen arvoinen. Näin välipalaksi siis hiukan hyvää mieltä kaiken vakavamman keskellä kaikille blogin lukijoille ja keskustelijoile. Itse esitys alkaa kohdasta 1'25. Antoisia katseluhetkiä.