lauantai 15. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua 2012 ja vielä parempaa Uutta vuotta 2013



Olen blogannut laiskasti sitten kesälomien kuluneen syksyn ja talven aikana, kuten blogin lukijat ovat huomanneet. Syksyn ja talven työkiireet ovat olleet mittavat. Arvelisin, että reilu 21 vuotisen Patmos-työurani kiireisimmät.

Tästä johtuen olo on blogggailun suhteen ollut vähän kuin Eino Leinon runossa Elegia:

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikaako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Onhan tuossa jonkun verran liioittelua omaan tilanteeseni, mutta siltä osin osuu kohdalleen, että mitä bloggaamiseen tulee monesti on kyllä ollut tahto kirjoittaa, vaan voima on puuttunut. Ja lopputuloksena "työn tulos tuntoni soima"  :) 

Kun tähän vielä yhdistyy pienoinen krooninen perfektionismi - täydellisyyden, jota ei koskaan saavuta, tavoittelu - on seurauksena tilanne, jossa, vaikka olisi mielessä tuhat ja yksi asiaa mistä voisi kirjoittaa niin lopputulos on, että ei tule kirjoitettua yhtään mitään ellei tuloksena ole laaja artikkeli, missä on huomioitu kaikki mahdolliset näkökulmat asiasta. Tuossa marraskuun marttyyribloggauksessakin olisi ollut aihetta kahteen, ellei kolmeen eri postaukseen. Mutta piti tunkea kaikki ajatukset yhteen ja samaan.

Toinen tapa olisi tietysti kirjoittaa lyhyempiä pohdintoja ja vähemmän valmiita tekstejä. Se mahdollistaisi nopeamman kirjoitustahdin, vaikkakaan ei aina niin loppuun asti harkitun.
Kenties alkavana vuonna 2013 hiukan koitan muokata bloggaustyyliä näissä merkeissä. 

Erityisen mielenkiintoista on ollut näinä hiljaisina bloggauskuukausina seurata mitkä tekstit ovat nousseet luetuimpien joukkoon. Eräät arkiston "vanhukset" ovat päässeet esille aivan yllättävällä tavalla. Esimerkiksi postaukseni avoliitosta on ollut varsin luettu. Mielenkiintoista. Aiheeseen varmaan on syytä palata jossain vaiheesa.

Kolmas "aikasyöppö", joka on vienyt melkoisesti luomisenergiaa tältä syksyltä, on ollut laajahko ja perustellinen analyysi Kirkon Ulkomaanavun Kielletyt Hedelmät -raportista, jonka olen käynyt yksityiskohtaisesti läpi. Tutkimuksen tuloksena on syntynyt kriittinen analysi, joka julkaistaneen tammikuun aikana. Asiavirheitä vilisevä Israelin siirtokuntatoimintaa kritisoiva KUA:n Finnwatchilta tilaama selvitystyö on omassa lajissaan melkoinen tuotos asiavirheineen. Todellinen tutkivan journalismin kultakaivos. Sillä juuri kun luulin jo löytäneeni kaikki asiavirheet vastaan tuli uutta. Näiden löytöjen saattaminen kirjalliseen asuun on ollut yksi tämän syksyn vaativimpia projekteja oman toimen ohella. 

Mutta vanha vuosi kiireineen alkaa olla takana ja on aika ottaa vahva etunoja uuteen vuoteen 2013.

Kaikille Uskon Puolesta -bloin ystäville ja lukijoille haluan toivottaa rauhallista Joulun aikaa ja  siunausrikasta uutta vuotta 2013. Tavataan uuden vuoden puolella.

Kaikille, jotka tavalla tai toisella ovat osallistuneet Patmos Lähetyssäätiön operaatio Joulun Lapseen olen laittanut kiitoksena tämän postauksen alkuun koskettavan lyhyen pätkän tämän vuoden 2012 Joulun Lapsi projektista. Kyseinen välähdys on syntynyt joulukuun alussa kun Joulun Lapsi tiimimme oli jakamassa suomalaisten lahjoja Romaniassa. Varatkaa nenäliinoja lähelle.

Lisää videoita matkan varrelta osoitteesta www.joulunlapsi.fi

"Syntyi neitsy Mariasta"! Siksi on joulu. 

PS: Minut löytää sekä Twitteristä että Facebookista. Tervetuloa kaveriksi.





3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos blogistasi ja oikean raamatun mukaisen tiedon jakamisesta, se on erittäin tärkeää näinä aikoina, voimia työhösi!
Toivotan myös sinulle ja läheisillesi rauhallista joulua ja siunattua vuotta 2013!

Tt. Nainen Pirkanmaalta

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Pasi, blogistasi! Teet paljon tärkeää ja arvokasta työtä, mutta toivottavasti jaksat tosiaan jatkaa blogistinakin aikasi jaksamisesi mukaan! Siunausta Joulun aikaan ja vuoteen 2013! :)

T. Vakilukija Varsinais-Suomesta

P.S. Myös Kielletyt hedelmät -analyysi kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Joulua...tai Keski-talven Valon juhtlaa ateistilta! :)

T: Kaija