Jeesuksen radikaali seuraaminen

”Elämäni ensimmäiset 50 vuotta käytin yrittäen aina löytää kaikessa tasapainon. Loppuelämäni haluan yrittää olla radikaali”.

Sain sähköpostiini Charisma –lehden postituslistan välityksellä pastori David Shilbeyn mainion kolumnin ”Let’s Be Radical!” Teksti kolahti heti ensiriveiltä lähtien. Shilbey huomauttaa, että historiantekijät ovat aina olleet radikaaleja yksilöitä, joita on ohjannut syvä asialle antautuminen.

Tämä on oma ajatukseni eikä Shilbeyn, mutta hänen tekstinsä sai minut ajattelemaan: Loputon balanssin etsiminen eri näkökohtien välillä, ajatusten, sanojen ja tekojen sovittaminen ihmisten mielipiteitten, toiveitten ja tunteitten mukaan, siten että kukaan ei vain pitäisi meitä fanaatikkoina (lue: fundamentalistina), voi johtaa siihen, ettei lopulta saada aikaan juurikaan mitään. Aika kuluu etsimällä tasapainoa.

Radikaalius voi toki merkitä holtitonta ekstrimismiä tai muista piittamatonta fanaattisuutta. Shilbeylle kyse on kuitenkin omistautumisesta ja intohimoista ankkuroitumista niihin totuuksiin, jotka ovat meille entudestaan tuttuja. Ei hyppäämistä tunteikkaasti ja sokeasti jonkin uuden asian vietäväksi. Richard Niebuhr näet on pannut merkille, että suuret muutokset ja vallankumoukset kristinuskon historiassa eivät ole tapahtuneet löytämällä jotain uutta. Pikemminkin uudistajat ovat radikaalisti tarttuneet, johonkin mikä on jatkuvasti ollut olemassa. Martti Luther nosti radikaalisti esiin evankeliumin yksinkertaisen totuuden uskonvanhurskaudesta. Seurakusena oli protestanttinen reformaatio. John Wesley otti vakavasti pyhityksen, ja syntyi pyhitysliike. William Seymour omistautui Pyhän Hengen työlle nykyaikana ja syntyi helluntailiike. Äiti Teresa oli radikaali palvellessaan köyhiä Intian slummeissa.

Apostoli Paavali oli esimerkki radikaalista kristitystä, jonka evankeliumin julistusta ei pysäyttänyt vainot, ruoskimiset, haaksirikot tai se, että hänestä puhuttiin pahaa.

Mitä siis merkitsee olla radikaali Jeesuksen seuraaja nykyään? Shilbey kysyy. ”Todella radikaali on se, joka uhmaa tämän ajan hetkellisiä mielijohteita ja sen sijaan kutsuu ihmisiä takaisin juurille”, hän kirjoittaa. Kristuksen ruumis tarvitsee siksi radikaaleja, jotka ankkuroivat itsensä lujasti:

• Totuuteen - ei arvailuihin
• Armahtavaisuuteen - ei legalismiin (tai moralismiin)
• Uskoon - ei skeptisyyteen
• Opetuslapseuteen - ei laiskuuteen ja velttouteen
• Historiaan - ei muotivirtauksiin
• Toivoon - ei epätoivoon

Ennen kaikkea tarvitaan radikaaleja, jotka ovat ankkuroineet itsensä Kristukseen ja elävät Hänen maailmanlaajuisen kirkkautensa odotuksen toivossa. ”Haluan olla todella radikaali Jeesuksen seuraaja: juurtuneena Häneen, rakastaen häntä syvästi, Hänelle ja Hänen asialleen täysin omistautuen,” Shilbey tiivistää ja päättää kolumninsa syvästi puhuttelevaan haasteeseen:

”Minä uskon, että nyt on aika ottaa Jeesuksen lähetyskäsky radikaalisti. Meidän on aika astua esiin ja osoittaa radikaalia uskoa, radikaalia omistautumista ja radikaalia rakkautta ja valmistaa tietä Jeesuksen toiselle tulemiselle tekemällä opetuslapsia kaikista kansoista. Emme saa aikaan vallankumousta jos pyrimme balanssiin. Olkaamme radikaaleja!”

Kerrassaan mainio kirjoitus Shilbeyltä. Niille, jotka haluavat nauttia koko jutun englanniksi tässä linkki alkuperäiseen kolumniin: Let's Get Radical! by David Shilbey


-----