Paavi ja Antikristuksen instrumentti

"Antikristus vakuuttaa meille korkean tieteellisen oppineisuuden elein, että sellainen eksegeesi, jossa Raamattua luetaan elävään Jumalaan uskoen ja häntä itseään kuunnellen, on fundamentalismia – että vain hänen niin sanotusti puhtaan tieteellinen eksegeesinsä, jossa Jumala ei sano mitään eikä hänellä ole mitään sanottavaakaan, on ajan huipulla. " (Joseph Ratzinger, Benedictus XVI)

Huolestuneelle vaimolleni olen vakuutellut, että minusta ei ole tulossa katolilaista, vaikka olenkin viime päivinä lueskellut Joseph Ratzingerin, eli paavi Benedictus XVI:n kirjaa ”Jeesus Nasaretilainen” (Edita, 2007). Paavi tarkastelee Jeesuksen elämää ja opetuksia Jordanin kasteesta kirkastusvuorikokemukseen saakka.

Pystyisin tuskin antamaan protestanttisen ”aameneni” paaville, mikäli hän kirjoittaisi kirjan Mariasta tai aneista tai kiirastulesta. Mutta Jeesusta käsittelevän kirjan kohdalla on tehtävä rohkea ekumeeninen poikkeus. Paavi pitää uskon ja historian Jeesuksen välillä nähtyä kuilua keinotekoisena ja haluaa muun muassa osoittaa, että evankeliumien kuvaama Jeesus on todellinen Jeesus ja siksi myös historiallisesti uskottava henkilö.

On jotenkin virkistävää lukea ajan ja ajatuksen kanssa kypsynyttä ja selkeästi ilmaistua kantaa tieteellisen raamatuntutkimuksen mahdollisuuksista ja rajoista (ss. 9-28). Sen tuloksia ei käy kiistäminen. Silti tieteellisellä tutkimuksella on rajansa. Kun nuo rajat ylitetään, tutkijat esittävät kuvitellun tieteellisen neutraalisuuden nimissä kantoja, jotka eivät rakennukaan enää sille metodille, jonka varassa he väittävät työtänsä tekevän. Seurauksena on historian ja uskon Jeesuksen välille syntynyt keinotekoinen ja kestämätön kuilu, joka syvimmillään juontaa juurensa jumalakuvaan ja vielä täsmällisemmin kristologiaan eli käsitykseen Kristuksesta. Tässä kohden Antikristus astuu peliin.

Seuraavaa antoisaa katkelmaa voisi kommentoida laajalti, mutta jätän lainauksen lukijan pohdittavaksi lähemmin.

Paavi käsittelee Jeesuksen kiusauskertomusta Matteuksen evankeliumin luvussa 4 (Jeesus Nasaretilainen, s. 54-55). Toisen kiusauksen yhteydessä ”paholainen esiintyy teologina”, kun se siteeraa Jeesukselle Pyhiä Kirjoituksia. Tästä Ratzinger / paavi toteaa seuraavaa:

Vladimir Solovjev on tarttunut tähän aiheeseen kirjasessaan ”Lyhyt kertomus Antikristuksesta”. Antikristus – suuri raamatuntuntija – vastaanottaa Tübingenin yliopistolta teologian kunniatohtorin arvon. Solovjev on kertomuksellaan kärkevästi tuonut ilmi, kuinka epäilevästi hän suhtautuu tietyntyyppiseen aikansa eksegeettiseen oppineisuuteen. Kirja ei kiistä tieteellistä raamatuntutkimusta sellaisenaan mutta on erittäin terveellinen ja välttämätön varoitus tuon tutkimuksen mahdollista [sic] harhateistä. Raamatunselityksestä voi tosiasiassa tulla Antikristuksen instrumentti. Sitä ei tosin kerro meille ensimmäisenä Solovjev, vaan se on kiusauskertomuksen itsensä sisäinen sanoma. Näennäisistä tieteellisen raamatuntutkimuksen tuloksista on kursittu kokoon pahimmat Jeesuksen hahmoa tärvelevät ja uskoa hajottavat kirjat.

Raamattua arvioidaan nykyään laajalti niin sanotun modernin maailmankuvan mittapuin. Perusdogmina on, ettei Jumala voi ensinkään toimia historiassa – siis että kaikki , mikä koskee Jumalaa, kuuluu subjektiivisuuden alueelle. Raamattu ei silloin enää puhukaan Jumalasta, elävästä Jumalasta, vaan silloin puhumme enää me itse ja määräämme, mitä Jumala voi tehdä ja mitä me tahdomme tehdä tai mitä meidän pitää tehdä. Ja silloin Antikristus vakuuttaa meille korkean tieteellisen oppineisuuden elein, että sellainen eksegeesi, jossa Raamattua luetaan elävään Jumalaan uskoen ja häntä itseään kuunnellen, on fundamentalismia – että vain hänen niin sanotusti puhtaan tieteellinen eksegeesinsä, jossa Jumala ei sano mitään eikä hänellä ole mitään sanottavaakaan, on ajan huipulla.

Jeesuksen ja Paholaisen välisessä teologisessa kiistakeskustelussa on kyse kaikkina aikoina ajankohtaisesta väittelystä, jonka aiheena on raamatuntulkinta. Perustavana hermeneuttisena kysymyksenä on kysymys jumalakuvasta. Tulkintaa koskeva kiista on viime kädessä kiistaa siitä, kuka Jumala on. Tämä kamppailu jumalakuvasta, pätevää raamatuntulkintaa koskeva väittely, taas ratkeaa konkreettisesti sen perusteella, mikä kuva meillä on Kristuksesta: onko hän, joka jäi vaille maallista valtaa, todella elävän Jumalan Poika?

Aamen.