Ruotsin kirkon kohtalokas syrjähyppy

Suomen kirkko on kuilun partaalla. Ruotsin kirkko on siinäkin meitä askeleen edellä. Aamulehti raportoi: ”Ruotsin evankelisluterilainen kirkko päätti keskiviikkona ryhtyä vihkimään myös homo- ja lesbopareja kirkoissa. Historiallinen päätös nuijittiin läpi suurella ääntenenemmistöllä 167-62 aplodien saattelemana.”

Päätöksellään hvyäksyä samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen Ruotsin kirkko on kertaheitolla leikannut itsensä irti apostolisesta ja historiallisesta kristillisestä uskosta. Ellei Suomen kirkko välittömästi katkaise ekumeenisia suhteitaan Ruotsin kirkon kanssa on se hiljainen merkki siitä, että myös Suomen kirkko liikkuu samaan suuntaan ja ulos historiallisesta kristinuskosta.

Kysymys samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä hiertää jo Porvoon asiakirjan osapuolia Kotimaa-lehden mukaan. Vastaus tuntuu kuitenkin olevan valmiina ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivat mantrat otettu käyttöön: ”Meillä on tästä asiasta kirkossa erilaisia näkemyksiä ja meidän on opittava elämään yhdessä.” Onko mitään kristinuskon totuutta, jota ei voisi relativoida näillä sanoilla?

Ruotsissa on kuitenkin tahoja, jotka katsovat viimeisten rajojen tulleen ylitetyksi ja ovat vetäneet tilanteesta johtopäätöksensä. Heistä yksi on tukholmalaisen Credo Akatemian toiminnanjohtaja Stefan Gustavsson Ruotsin Evankelisesta Allianssista. Hän perustelee päätöstään blogissaan tuoreessa kirjoituksessaan otsikolla Tästä syystä olen jättänyt Ruotsin kirkon muun muassa näin:

”Kirkolliskokouksen päätös uudesta avioliittoteologiasta merkitsee, että Ruotsin kirkko kokonaisuudessaan on valinnut uuden tien. Evankeliumia ei julisteta, jotta ihmiset vapautuisivat synneistä, vaan jotta synti hyväksyttäisiin. Minun on vaikea ymmärtää Ruotsin kirkon uuden teologian merkitsevän mitään muuta kuin asettumista ”Kristuksen ristin viholliseksi” (Fil. 3) Paavalin sanoja käyttääkseni. Ihmisiä johdetaan harhaan sen sijaan, että heitä johdettaisiin totuuteen ja Kristuksen luo.

Ruotsin kirkon kannan muotoili K. G. Hammar eräässä keskustelussa vuoden kirjamessuilla: ”Meillä ei ole sanaa Jumalalta” väitti emeritus arkkipiispa painokkaasti. Mutta juuri se on ollut koko maailmanlaajuisen kirkon vakaumus sekä nykyään että halki historian, että meillä on Jumalan tosi sana. Nyt ajankohtainen kysymys muotoiltiin jo luomiskertomuksessa, jonka Jeesus vahvisti ja jota Paavali siteerasi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” (1 Moos 2, Matt. 19, Ef 5).

Minulle on käynyt mahdottomaksi perustella miksi antaisin tukeni valtakoneistolle – jonka valtarakenne vahvistuu jäsenyyteni ja rahojeni myötä - samaan aikaan kun se aivan liian usein toimii vastoin raamatullista ja klassista kristillistä uskoa Jeesukseen Kristukseen maailman Pelastajana ja Herrana.

Aion kaikin mahdollisin tavoin jatkossakin olla mukana auttamassa Ruotsin kirkon vapauttamisessa, mutta en voi sitä enää tehdä virallisena jäsenenä.”

Jumalan omien Suomessakin on syytä seurata kotimaista tilannetta ”viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä”. Viime kädessä kirkon vaihtoehdot meilläkin ovat joko olla mieliksi ihmisille tai Kristukselle. Jos se haluaa seurata yleistä mielipidettä ja "suurella ääntenenemmistöllä aplodien saattelemana" seurata kuilun reunalle johtavia Ruotsin kirkon jalanjälkiä, se lakkaa, kuten Paavali sanoi ja kuten Ruotsin kirkon kohdalla on jo käynyt, olemasta Kristuksen palvelija (Gal. 1:10).