torstai 11. kesäkuuta 2009

McDonald's-kana teurastetaan Allah-rukouksen saattelemana

Blogin otsikko on tuoreesta Kotimaa -lehdestä (11.6.2009, s. 2), jossa kysyttiin McDonald'sin Suomen laatupäällikkö Tiina Partaselta onko suomalaisten McDonald'sien kana teurastettu islamilaisittain.Partanen vastasi myöntävästi: "Kyseessä ei ole perinteinen halal-menetelmä, koska eläimet tainnutetaan ennen teurastusta. Tilanteessa lausutaan kuitenkin rukous, jonka ansiosta liha on hyväksytty myös muslimimaihin vietäväksi."

Kuvatekstin mukaan tanskalaisella Lantmännen Danpon tehtaalla vientiin lähtevät kanat teurastetaan niin, että ne kelpaavat myös muslimimaihin. Tehtaalla teurastusta valvoo Kööpenhaminan islamilaisen kulttuurikeskuksen hyväksymä muslimityöntekijä, joka teurastuksen alussa ja lopussa, ja keskeytyessä, lausuu joka kerta rukouksen "Jumalan nimessä, Allah on suurin".

Miten kristityn tulisi suhtautua Allahille uhratun lihan syömiseen? Yllättävällä ja ajankohtaisella tavalla ollaan tekemisissä täsmälleen samanlaisen kysymyksen kanssa, jonka jo alkuseurakunta kohtasi.

Paavali evästi sekä Korinttin että Rooman seurakuntaa tässä kysymyksessä (Room 14 ja 1 Kor 8). Paavalin mukaan liha on lihaa, eikä sen syöminen sellaisenaan saastuta ja kristitty voi vapaasti syödä, kunhan ei osallistu uhrimenoihin ja siten epäjumalien palvelemiseen. Tilanne Korinttin lihatorilla oli näet hyvin samanlainen kuin tässä Tanskan tapauksessa. Korinttin ja Rooman torilla julkisesti myyty liha oli teurastettu epäjumalatemppeleissä. Tästä syystä monet heikolla omallatunnolla varustetut kristityt kokivat tällaisen lihan syömisen olevan ristiriidassa uskonsa kanssa. Paavalin mukaan kristitty saattoi kaikessa vapaudessa ostaa ja syödä lihan lihana, sillä todellisuudessa epäjumalia ei ole edes olemassa. Ainoa Jumala, joka on olemassa on kristittyjen Jumala, joka on luonut koko maailman ja myös lähettänyt Poikansa, Herran Jeesuksen. Jumala on siis yksi. Mutta Muhammed ei ole hänen profeettansa.

Samalla Paavali kuitenkin korosti, että kyse on omastatunnosta. Jos jonkun omatunto loukkaantuu hänen tulee jättää syömättä. Samoin on kristillisen rakkauden mukaista jättää syömättä epäjumalille uhrattua lihaa mikäli joku heikolla omallatunnolla varustettu kristitty siitä loukkaantuu. Tieto kristityn vapaudesta paisuttaa, mutta rakkaus saa toimimaan tavalla, joka ei tarkoituksellisesti loukkaa heikkoa.

Tieto McDonald'sin allahille uhratusta lihasta oli yllättävä. Tosin huhua tästä on levinnyt internetissä jo jonkin aikaa. Nyt tieto näyttää vahvistuneen. Evankeliumin vapauden oikein ymmärtävän kristityn ei silti tarvitse menettää mielensä malttia tai saada vatsanväänteitä. Ruokansa voi nauttia kiitollisin sydämin ja hyvillä mielin. Ehkäpä silti ruokarukouksen ja Jumalalle kiitoksen antamisen merkitys nousee tämän myötä uuteen arvoonsa - vaikka söisi vain pikaruokaravintolassa.

"Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen." (1 Tim. 4:4-5)



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pari kommenttia. Ruuan määrittely sopivaksi uskonnolle kuuluu kyseisen uskonnon omiin "uskonkappaleisiin". Islamissa on omat säännöt ja ne jotka elävät tässä ulkoisessa kehyksessä noudattavat siihen liittyviä sääntöjä, aivan kuten missä muussa tahansa järjestössä tai yhdistyksessä noudatetaan sen omia sääntöjä. Islamin ulkopuolella asialla ei ole merkitystä. Samoin on myös kirjaimellisten profetioiden kohdalla. Erilaisten helluntalaisperäisten uskonnollisten lahkojen sisällä ne ovat todellisuutta, mutta niillä ei ole mitään painoarvoa noiden lahkojen ulkopuolella. Tavallinen normaali ihminen ei niitä tarvitse, koska niissä ei ole absoluuttinen totuus. Lähimmäisen rakastaminen kattaa toisella tavalla ajattelevan kunnioituksen. Riippumatta uskonnosta tai rodusta.

Oliko Muhammed Jumalan profeetta? Pasi ottaa tässä mustavalkoisen kannan. Muhammed ei ole Jumalan profeetta. Minä olen oikeassa ja muut ovat väärässä. Tässä ilmenee antikristuksen luonnekuva parhaimmillaan. Itse en koskaan uskaltaisi sanoa noin, sillä silloin nousen Jumalan yläpuolelle. Pasi ei todellakaan tiedä mikä on Muhammedin asema maailmakaikkeutta ohjaavan Luojan mielessä. Luoja itse näyttää oikealla ajalla, missä on totuus, jolloin ihmisten ei tarvitse olla ihmisten mielipiteiden orjuudessa.

Pekka R

Anonyymi kirjoitti...

Pekka R sanoi: ”Ruuan määrittely sopivaksi uskonnolle kuuluu kyseisen uskonnon omiin ’uskonkappaleisiin’…Islamin ulkopuolella asialla ei ole merkitystä.”

Hän viittaa myös profetioihin samalla tavalla ja toteaa: ”…lahkojen sisällä ne ovat todellisuutta, mutta niillä ei ole mitään painoarvoa noiden lahkojen ulkopuolella”

Kummassakaan tapauksessa hän ei perustele, miksi niillä ei ole merkitystä liikkeiden ulkopuolella ja miksi niissä ei voisi olla ”absoluuttinen totuus”. Hän olettaa vain, että ilman muuta lukija hyväksyy teologisen non-realismin, johon hänen ajattelunsa uskonnoista näyttäisi perustuvan.

Pasi toi esille, nimenomaan sellaisia seikkoja kristillisen uskon perusteoksesta, joiden pohjalta tietyissä olosuhteissa Islamin tapojen mukaisesti käsitellyllä ruualla on merkitystä kristilliselle uskonelämälle.

Pekka R sanoi: ”Luoja itse näyttää oikealla ajalla, missä on totuus.” Jos näin on, niin kenelle ja miten Hän sen näyttää? Pekka R:lle? Joillekin muille, esim. Pasille tai helluntailaisperäisille lahkoille? Pekka R syyttää Turusta siitä, että hän muka ei tiedä ”Muhammedin asema[a]” ”Luojan mielessä”, muttei perustele sanallakaan miksi niin olisi? Mistä hän tietää, ettei Pasi voi sitä tietää? Kun kuitenkin hän näyttäisi olettavan, että sen tietäminen on mahdollista (kuten tämän kappaleen ensimmäisestä lainauksesta ilmenee).

Kalle