”For what, after all, are the world’s deepest problems? They are what they always have been, the individual’s problems – the meaning of life and death, the mastery of self, the quest for value and worth-whileness, and freedom within, the transcending of loneliness, the longing for love and a sense of significance, and for peace.”Kristittynä on helppo yhtyä Packerin ajatukseen siitä, että Jeesus Kristus, joka on Herra, on yhä vastaus näihin ihmisyyden syvimpiin kysymyksiin. Mutta vain niin kauan kuin sallimme Jeesuksen olla se mitä hän uuden testamentin (ja klassisen teologian) mukaan on: samanaikaisesti Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Hän on täydellisesti kumpaakin – ei puoliksi ja puoliksi. Hän on se Jumala joka oli Jumalan luona alussa (Joh. 1:1-2), Sana (logos), jonka kautta kaikkeus luotiin ja joka tuli ihmiseksi (Joh. 1:2-3, 14).
Vaikka yhtälailla erheellistä Raamatun valossa olisi tyystin erottaa Jeesuksen persoonasta hänen tosi ihmisyytensä – ja siten etäännyttää Jeesus ihmisten tavoittamattomiin – hänen täyden jumaluutensa kieltäminen on yhtä tuhoisaa. Jeesus, joka kamppailee periaatteessa samojen ihmisyyteen liittyvien kysymysten kanssa ja samalla yleisinhimillisellä epätietoisuudella kuin muutkin, kelpaa ainoastaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun keskittyvien liikkeiden maskotiksi tai jonkinlaiseksi personal-trainer-jeesukseksi. Hänestä tulee tarpeeton sillä hetkellä, jolloin yhteiskunnalliset ongelmat on saatu tyydyttävällä tavalla ratkaistua tai kun yksilö viimein kokee löytäneensä oman ihmisyytensä potentiaalin. Kiitos Jeesus. Näkemiin.
Packer summaa hyvin: ”Yhteiskunnalliset ongelmat ovat syviä, mutta yksilön ongelmat menevät syvemmälle; Jos emme tohdi näin päätellä Raamatusta, niin Solzhenitsyn, Dostoyevski tai Shakespeare osoittavat sen meille. Ja Jeesus Kristus, jumal-ihminen, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, kykenee yksin vastaamaan näihin ongelmiin ainoalla tavalla, joka ratkaisee ne. ’Häntä me julistamme,’ sanoi Paavali kauan sitten, ’ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella, jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi-ikäisenä Kristuksessa’ [Kol. 1:28]. Meidän, hänen 1900-luvun palvelijoittensa, tulee yhä julistaa häntä tätä samaa tarkoitusta varten.”
Kristuksen palvelijoiden kutsumus yhä 2000 luvulla on julistaa koko Kristusta sellaisena kuin evankeliumit hänet ilmoittavat. Ei riitä julistaa Jeesusta, joka on vain ihminen. Se saattaa riittää liberaaliteologeille, mutta ei Kristuksen seurakunnalle. Voidaksemme palvella kanssaihmisiämme Jumalan tahdon mukaan, on julistettava koko evankeliumi Jeesuksesta, joka on ihmisyyden lihaan tullut Jumala. Hänet Jumala, Isä itse, lähetti maailmaan rakkaudestaan ihmiseen pelastaakseen syntien tähden kadotukseen matkalla olevat, kun nämä uskovat Jeesukseen Kristukseen, joka on Herra.
3 kommenttia:
Tämä pääsiäisaika on sytyttänyt Sinut, Pasi, kirjoittamaan tosi tukevaa totuutta Jeesuksesta! Kiitos Jumalalle!!!!!!!!!!!!
Kirkkoisä Athanasioksen uskontunnustus 300-luvulta kuvailee mielestäni hyvin raamatullista ilmoitusta. Tuo lihavoitu kohta on Fil. 2:6-7 mukainen, ja avasi aikoinaan ymmärrystäni joillekin "vaikeille" Raamatun kohdille:
"--Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottaava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi. Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen: Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen. Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä. Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi--".
Kirjoitit hyvin uskonnon merkityksestä, mutta mitä julistaminen mielestäsi on? Itse uskonnon opettajana ajattelen, että "julistaminen" voidaan käsittää motivoinniksi. Kurssit menevät usein siihen että pyrin motivoimaan opiskelijoita tutustumaan uskontoon ja puuhaamaan uskontoa monin eri tavoin, jotka katson juuri nykyajan ongelmiin liittyviksi.
Ajattelen siis jotenkin niin, että uskonnon on vastattava selkeästi niihin kysymyksiin joita nykyajan ihmisillä on uskonnosta. Ne ovat juuri näitä klassisia kysymyksiä uskonnon suhteesta tieteeseen, politiikkaan, luontoon yms. Vasta kun näihin on saatu vastaus voidaan avautua kuulemaan mitä uskonto itsessään on. Kriittisiin kysymyksiin on mielestäni vastattava ensin osittain myös älyllisellä tasolla. Tämä vasta voi oman kokemukseni mukaan(joka on siis lukio) avata ihmisten silmät itse uskonnolle. Uskonnolle on siis ensin osoitettava jokin paikka ja järki ja vasta sen jälkeen ihminen kykenee avautumaan mysteerille.
Tietenkin on olemassa toisenlaistakin julistamista= jokainen on oman asiansa liikkuva julistaja kaikessa siinä mitä tekee ja miten toimii. Tämän vuoksi kristityn joka haluaa menestyksekkäästi tehdä "pakanalähetystä" tulisi itse olla moraalisesti ihailtava henkilö, juuri kuten marttyyrit olivat
Lähetä kommentti