torstai 12. helmikuuta 2009

Abraham Lincoln, Jeesus ja myyteistä riisuminen

Barak Obama vannoi virkavalansa saman Raamatun päällä kuin Abraham Lincoln 148 vuotta aikaisemmin. Obama myös viittasi toistuvasti Lincolniin sekä kampanjansa aikana että virkaanastujaispuheessaan. Kampanjapuheissaan hän usein ylisti Lincolnin ”viisautta ja nöyryyttä”. Abraham Lincoln, orjien vapauttaja, etelän ja pohjoisen yhdistäjä, on eittämättä Yhdysvaltojen historian merkittävin henkilö. Hänestä on kirjoitettu englanniksi noin 16 000 teosta. Enemmän kuin kenestäkään muusta Jeesusta ja Shakespearea lukuun ottamatta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta Lincolnin syntymästä ja näissä merkeissä USA TODAY lehti julkaisi tänään erittäin kiehtovan artikkelin "200 hundred years later, a more complex view of Lincoln". Näin juhlavuonna Lincolnia koskeva tutkimus käy kuumana täällä Yhdysvalloissa. Uusi revisionistinen tutkimus on noussut haastamaan perinteisen näkemyksen. Käynnissä on – teologian kielellä ilmaistuna - eräänlainen ”demytologisaatio”, myyteistä riisuminen.

200-vuotissyntymäpäivänään, tämä monoliittinen, myyttinen Lincoln – kynttilänvalossa opiskellut paljasjalkainen poikanen, josta tuli ’Rehti Abe’ – on fragmentoitunut joukoksi kilpailevia ja vastakohtaisia lincolneja”, kirjoittaa USA TODAY. Osa näkemyksistä on puhtaasti teoreettisia ja osa seurailee perinteistä käsitystä, joka elää amerikkalaisten pyhitetyssä mielikuvastossa. Uudemmassa, revisionistisessa tutkimuksessa on sen sijaan pyritty löytämään todisteita siitä, että oikeastaan hän olikin rasisti (hän puhui mustaihoisista ”neekereinä”), tyranni (hänen epäillään käyttäneen poikkeustilavaltuuksiaan väärin) tai itkupilli (hänen tiedetään poteneen depressiota). ”Eräät tutkijat vättävät Lincolnin olleen kenties homo, tai ateisti,” kirjoittaa USA TODAY.

Luin lehden jutun suurella mielenkiinnolla. Lincolntutkimuksen pääpiirteissä on havaittavissa jännittävää yhtäläisyyttä jeesustutkimuksen kanssa. Revisionistitutkimus on tälläkin puolella yrittänyt ”demytologisoida” ja murtaa perinteiset käsitykset. Milloin Jeesuksesta on tehty galilealainen kyynikkofilosifi, eräänlainen ensimmäisen vuosisadan hippi, milloin vapaustaistelija, apokalyptikko, essealainen, jopa homo. Hän on saanut olla kaikkea muuta, kuin se, jollaiseksi evankeliumit hänet kuvaavat. Saatikka, että Hän olisi Pelastaja, jota me kaikki tarvitsemme.

Ajallemme on ominaista että historian merkkihenkilöt halutaan pudottaa jalustoiltaan. Tällainen revisionismi kertoo silti kenties enemmän itsestämme ja omista tarpeistamme, kuin tutkittavasta kohteesta. Albert Schweitzer taisi olla hän, joka kuvaili häntä edeltäneiden tutkijoiden (mm. Bultmann) yrityksiä tavoittaa ”historian Jeesus” tämän suuntaisesti: Teologit katsoivat tutkimuksen kaivoon ja näkivät lähteen pinnalla heijastuksen itsestään. Tällainen oman kuvajaisen etsiminen ilmentää usein tarvetta valjastaa tutkittava kohde itselle rakkaiden poliittisten päämäärien ajamiseen.

Surullisinta meidän kannaltamme on, että olemme itse tulleet niin pieniksi, ettemme enää kestä todellista suuruutta. Emme kykene tunnustamaan omaa moraalista köyhyyttämme, joten moraalinen suuruus on meistä epätodellista. Sen rinnalla myös paljastuu oma vajavuutemme. Siksi tahdomme tehdä historian suurista henkilöistä itsemme kaltaisia, jotta meidän ei tarvitsisi seurata heidän moraalista esimerkkiään taikka tunnustaa tarvitsevamme apua? Meillä kyynisen postmodernin ajan lapsilla ei enää ole ihanteita, siksi emme kestä esikuvia. Saamme niskasäryn, heti jos joudumme katsomaan ylöspäin. Emmme tahdo muuttua, tai tunnustaa kykenemättömyyttämme muuttua, että tarvitsemme apua.

Olipa siis kyse Lincolnista tai Jeesuksesta, tahdomme pudottaa heidät jalustoiltaan, ettei kävisi ilmi miten alas itse olemme vajonneet. Riisumme heidät, ettei oma alastomuutemme paljastuisi.

-----------
Lue lisää:

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin se on!

Kaija kirjoitti...

Taas pitää kommentoida. ;)
Tuosta historian myyteistä riisumisesta ja varsinkin historian henkilökuvien 'muokkauksesta', että kaikki historian 'merkkihenkilöt' ovat olleet vain ihmisiä. Jeesus, jos hän todella on sitä mitä sanoi, on Jumala.
Kaikkien ihmisten on kumarrettava Jeesusta, oli sitten kuinka ihmisten jalustalle nostama 'merkkihenkilö' tahansa.
Kumma juttu että ihmiset haluavat aina idolisoida muita ihmisiä. Mikä tarve meillä ihmisillä on tähän?? Jumalakaipuu?
Totta tietenkin on, että jotkut loistavat yli muiden sillä mitä ovat saaneet aikaan yhteiseksi hyödyksi, mutta kuitenkin..Jumala heilläkin on.

Nykyajan 'jumalat' löytyvät enemmänkin Hollywoodista ja muualta TV:stä. Tosin he ovat lähempänä Olympoksen jumaltarustoa, kuin Raamatun Jumalaa.

Muuten, pahin (huvittavin) Abe Lincoln kuva (ei missään määrin mihinkään tutkimuksiin liittyvä) löytyy uusimman Apinoiden Planeetan -leffan lopusta, jossa Abe Lincoln patsas on muuttunut apinaksi. Leffassa meni muutenkin evoluutio ja aika täysin sekaisin ja toisaalta koko leffa on melko typerä mielestäni, vaikka minulla ei olekaan mitään vaikeuksia pitää ihmisiä apinoista kehittyneenä. Jumala pisti vain kaiken liikkeelle. :) Onneksi Abe Lincoln ei sentään ollut Ape Lincoln! ;)

Jo kirjoitti...

Hei taas.

En kyynisyydeltäni pysty vastustamaan kiusausta, ja olla provosoitumatta postistasi. Minua suoraan sanoen ottaa pähkinään, kun ihmiset kyllä perustelevat hienosti mielipiteensä, mutta vain yhdeltä näkökannalta. Näkökannan ei edes tarvitse vastata omaa henkilökohtaista katsontakulmaa, mutta se osoittaa tiettyä akateemista kypsyyttä ja toiset huomioon ottamista.

Ensinnäkin, väität tekstissäsi, että merkkihenkilöiden jälkeen päin "dissaaminen" johtuu nykyajan ihmisistä, ei suinkaan siitä, että historia olisi epävarmaa. Taustalla saattaa olla jonkin verran sensaation hakua, kuten aina on ollut aikakaudesta riippumatta. Ihmisellä kun on psykologinen tarve osoittaa, ettei kukaan ole täydellinen.

Maton vetäisy Jeesuksen jalkojen alta on ensisijaisesti tieteilijöiden ja varsinkin ateistien päiväuni, sillä jonkin jo kauan aikaa pidetyn USKONNOLLISEN faktan kumoaminen myöhemmin I-told-you-so:ta hokien on erittäin kiihoittava ajatus, ja niinpä siihen pyritään jatkuvasti. Koska kuilu ateistien ja kristittyjen välillä on niin syvä, Jeesukseen kohdistuva kyseenalaistaminen ilmenee poikkeuksellisen voimakkaana.

Ei voida myöskään ajatella, että ihmiset ovat heti pahiksia, kun pyritään etsimään totuutta. Se, että kyseenalaistaa asioita on tervettä, ja jos jokin asian tai merkkihenkilön maine on vakaalla pohjalla, eikä tämän menneisyyteen liity mitään hämärää, tämä myös kyllä kestää tarkastelun ja tutkimisen. Antaa ihmisten yrittää vetää sitä mattoa alta, jos totuus kuitenkin on se, mitä on kerrottu.

Yhteiskuntaa ei voi myöskään suoralta kädeltä syyttää äkillisestä pakanoitumisesta, sillä syitä voi olla muitakin. Yhteiskuntarakenteiden ja yleisen maailmankatsomuksen muutosta voi kutsua myös älykkyytemme kehitykseksi, mikä tarkoittaa vanhojen idylleiden särkymistä. Tämä taasen on aivan luonnollista, vai palvooko joku vielä antiikin Kreikan jumalia?

Vaikka olemmekin nykyaikaisia ja ateisteja, ei se silti tarkoita, että moraalimme olisi minnekään kadonnut. Kristinusko ei ole yhtäkuin moraali, eikä asioiden tutkiminen ole syyllistämistä. Juorulehtimäisiin ja täysin tuulesta temmattuihin lapsellisiin väittämiin en tietenkään ota kantaa. Jääköön ne omaan arvoonsa.