Epäilijät odottavat yhä merkkiä taivaasta

”Fariseuksia tuli väittelemään Jeesuksen kanssa. He vaativat häneltä merkkiä taivaasta pannen hänet koetukselle. Jeesus huokasi syvään ja sanoi: ’Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta'. Ja hän jätti heidät, astui taas veneeseen ja lähti vastarannalle” (Mark. 8:11).

”Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani” (Joh. 7:16-17)

”Jos Jumala on olemassa rukoillaan, että tämä lasi tässä pöydällä nousee ilmaan tms.”, sanoi eräs epäilijä minulle. Ihmiset ovat muuttuneet vähän kahdessa tuhannessa vuodessa. Merkkien vaatijoita löytyy yhä. He esittävät oman kantansa epistemologisena (tiedollisena) eivätkä moraalisena ongelmana. He ovat omissa silmissään vilpittömiä epäilijöitä, jotka kyllä uskoisivat, jos vain saisivat riittävän todistuksen. Merkin.

Eräs ystävä vuosien takaa kertoi minulle uskoontuloonsa vaikuttaneen sattumuksen. Hän oli uskovan veljensä kanssa autolla liikkeellä. Matka taittui leppoisasti uskonasioista jutellen. Hengelliset asiat olivat viimeaikoina pyörineet mielessä. Matkan aikana ystäväni sai kertomansa mukaan yhtäkkiä päähänsä rukoilla salaa mielessään: ”Jumala, jos olet olemassa, pysäytä tämä auto tähän.” Hämmentyneenä pöllähtänyt ilme kasvoillaan hän katsahti vieressä istunutta veljeään, kun täysin huollettu auto sammui samassa keskelle tietä. Hetken kuluttua hän rohkeni avata suunsa ja kertoa mitä oli juuri pyytänyt.

Jumala on armollinen ja hyvä. Joskus hän vastaa tällaisiin vilpittömiin pyyntöihin. Vaatimukset ovat eri juttu. Merkkien vaatiminen Jumalalta on ongelmallista kolmesta syystä.

Ensiksi, miksi Jumalan pitäisi vastata ihmisen vaatimuksiin? Millä oikeudella luotu esittää vaatimuksia Luojalleen? Koska Jumala ei voi olla hyvä ellei hän anna merkkiä, joka täyttää jonkun henkilökohtaiset Jumalalle asettamat kriteerit sille mikä hänen mielestään on katsottava riittäväksi ja vakuuttavaksi? Uskommeko kenties, että Jumalan ”sisäinen lapsi” on niin herkkä, että hän ei kestä henkisesti sitä, että jotkut eivät ehkä häneen usko? Raamatun ilmoituksen valossa on aina ongelmallista, kun ihminen asettuu asemaan, jossa luulee voivansa esittää vaatimuksia Jumalalle.

Toiseksi, Jumala on jo antanut merkin. Useitakin. Koko ympäröivä luomakunta on suuri merkki. Sen syntyminen tyhjästä itsestään ei ole uskottava selitys. Ei myöskään ole uskottavaa, että luomakuntaa hallitsevat lait ja fysikaalisten vakioiden hienovarainen säätely juuri elämälle suotuisaksi olisivat sattuman tulosta. Astronomi Fred Hoyle on sanonut, että yhden proteiinin syntyminen sattumalta on samaa luokkaa kuin jos täyttäisi koko aurinkokunnan sokeilla, jotka ratkaisevat Rubikin kuution yhtä aikaa samalla hetkellä. Lisäksi Jeesuksen ylösnousemus kuolleista on merkki, jonka puolesta puhuva todistusaineisto on niin vakuuttava kuin vain historiallinen todistusaineisto yleensä voi olla. Se, että kaikki eivät näistä merkeistä vakuutu, ei välttämättä ole merkkien vika. Tämä johtaa meidät kolmanteen huomioon.

Kolmanneksi, ihmisen ongelma ei pääasiassa ole tiedollinen vaan moraalinen. Häneltä puuttuu halu, tai tahto, uskoa. Ilman sitä mikään merkki ei vakuuta. Vaikka Jumala loisi uuden universumin epäilijän silmien edessä, hän ei vakuutu. Jeesus ennakoi William Jamesin kuuluisan ”will-to-believe” argumentin, jonka mukaan vakuuttuminen ei milloinkaan ole pelkkä persoonaton tiedollinen prosessi ilman moraalista sitoutumista. Joka tahtoo tehdä Jumalan tahdon, pääsee selville siitä, onko Jeesuksen opetus Jumalasta lähtöisin vai ei. Jamesin mukaan, jos ”uskon tahtotila” puuttuu, mikään todiste ei milloinkaan ole riittävä. Ja kuitenkin teemme Jamesin mukaan jatkuvasti elämässä päätöksiä ilman täydellistä tiedollista varmuutta, koska ratkaisun siirtämisellä voisi olla merkittäviä seuraamuksia.

Jeesuksen mukaan Jumalan löytäminen edellyttää vilpitöntä halua noudattaa Jumalan tahtoa. Merkkien vaatijat eivät ole—vaikka niin vakuuttavat itselleen ja toisille—vilpittömiä epäilijöitä. Vaatijoiden ongelma ei ole tiedollinen vaan moraalinen. Vika ei ole todisteissa, jotka—niin väitän—ovat runsaat ja vakuuttavat, vaan ”uskon tahtotilassa”. Vaatijat valittavat merkin puutetta, mutta omaksi vahingokseen he tulkitsevat kohdalleen saattuvan hiljaisuuden väärin. Jeesus on Kuningas, joka ei kumartele merkkien vaatijoita. Hän jättää heidät, astuu taas veneeseen ja menee vastarannalle (Mark. 8:11). Vaatijat eivät tarvitse merkkiä taivaasta. He tarvitsevat tehdä parannuksen.