Kuinka yliopisto-opetus voi "epäonnistua"?

Helsingin Yliopiston eläkkeellejäänyt vararehtori, emeritusprofessori Raija Sollamo arvosteli Kotimaa -lehdessä hiljattain (4.10.2007, s.26) Suomen Teologisen Instituutin tarjoamaa opetusta siinä määrin toisenlaiseksi, että se haittaa tiedekunnan eksegetiikan opetusta. Haastattelussa jäi avoimeksi se millä tavalla tarkalleen STI:n opetus "haittaa" tiedekunnan toimintaa.

Sollamo harmittelee myös, että joidenkin opiskelijoiden kohdalla "eksegetiikan opetus epäonnistuu". Miten ihmeessä yliopisto-opetus voi "epäonnistua"? Yleensä opetuksen epäonnistuminen kertoo opetuksen tasosta. Tässä yhteydessä kritiikin kärki tuntui kuitenkin kohdentuvan toisaalle.

Yleisluontoisen juttelun lomassa yksilöidään vain pari ilmiötä: naispappeus ja homoseksuaalisuus. Onko siis niin, että kun eksegetiikan opetus "onnistuu" oppilaat alkavat suhtautua myötämielisesti sekä naispappeuteen että homoseksuaalisuuteen? Voin tietysti olla väärässä, mutta nyt syntyy sellainen kuva, että teologinen tiedekunta ajaa ohjelmallisesti naispappeutta ja homoseksuaalisuuden normalisoimista. Olisiko myös ymmärrettävä, että mikäli STI ei tue näitä ideologisia päämääriä se "haittaa" tiedekunnan työskentelyä?

Sollamo olisi voinut valita muitakin esimerkkejä eksegeettisen opetuksen "epäonnistumisesta" kuin mainitut poliittisesti korrektit esimerkit. Poliittinen korrektiushan ei ole muuta kuin helppo keino suojautua kritiikiltä yleisen mielipiteen taakse. Eli jos haluat kansan tunnetilat puolellesi nosta esiin naisppappeus- ja homokysymys. Ihmiset tietävät oitis kenen puolelle asettua, ennen kuin ovat kuulleet argumentin argumenttia. Mielikuvat tehoavat aina paremmin kuin argumentit.

Minua tuntevat tietävät, että en ole naispappeuden vastustaja. Vastustan lähinnä sitä tapaa, jolla naispappaeuden vastustajia tätä nykyä vastustetaan. Suhtautumiseni homoseksuaalisuuteen sen sijaan on jyrkän kielteinen. Nämä kaksi ilmiötä eivät ole eettisesti tai raamatullisesti verrannollisia keskenään. Niistä puhuminen toisiinsa rinnastettavina ilmiöinä, tasa-arvon tai erilaisuuden hyväksymisen nimissä, on kuin sotkeutuisi kävellessä omiin jalkoihinsa, kun ei erota oikeaa eikä vasenta. Sukupuolikäyttäytyminen on ERI ASIA kuin sukupuoli. Ei ole syntiä olla nainen (tai mies). Homoseksuaalinen käyttäytyminen sen sijaan on. Miksei tätä eroa jo viimein tajuta?

Sollamo rohkaisi kirkkoa luottamaan kriittiseen raamatuntutkimukseen ja eksegeettiseen työskentelyyn. Yksi mainitun eksegeettisen työskentelyn hedelmä on ollut vakavasti otettavien tutkijoiden parissa tapahtuva alati laajeneva yksimielisyys siitä, että Raamattu johdonmukaisesti torjuu homoseksuaalisen käyttäytymisen kannesta kanteen. Hermeneuttiset silmänkääntöteput eivät tätä tosiasiaa muuta.