keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Toivon vuosi 2011 - Herran paluu häämöttää

Vuodenvaihteen suomalaislehdet listasivat kuluneen vuoden merkittävimpiä uutistapahtumia. Melkoinen saldo: Haitin maanjäristys, terrori-isku Moskovan metrossa, Islannin tuhkapilvi, Yhdysvaltojen historian pahin öljyonnettomuus Meksikonlahdella, Kreikan kuralla ollut talous ja euroalueen kriisi, helteinen kesä ja Venäjän metsäpalot, Kirgisian väkivaltaisuudet tuhansine pakolaisineen, Ruotsin prinsessa Victorian häät, 33 loukkuun jääneen chileläisen kaivosmiehen pelastuminen, Koreoiden rajalla ajauduttiin lähes kolmanteen maailmansotaan, WikiLeaks, Karmel-vuoren metsäpalo Israelissa, Terrori-isku Tukholmassa. Eikä tässä ollut suinkaan kaikki.

Takana on dramaattinen uutisvuosi täynnä ”verta, tulta ja savupatsaita”. Vaikka uutisvirtaan mahtuu valopilkkuina väliin aiemmin mainitut prinsessa Victorian häät sekä chileläisten kaivosmiehen pelastuminen, herää silti väistämättä kysymys: Mihin tämä maailma on oikein menossa? Uskaltaako alkavaan vuoteen astua luottavaisin mielin? Uutisia lukiessa on helppoa vajota toivottomuuteen. Miten tämän kaiken keskellä voi säilyttää toivon tulevaisuuteen? Kuitenkin juuri kristityllä on syytä suureen toivoon sillä evankeliumi antaa erityisen tarkastelunäkökulman maailman tapahtumiin.

Historiaa voi tarkastella
periaatteessa joukkona itsessään täysin sattumanvaraisia tapahtumia, jotka eivät loppujen lopuksi liity millään tavalla mihinkään suurempaan tarkoitukseen. Ne eivät näin ollen vie meitä mihinkään suurempaan päämäärään. Ne vain tapahtuvat. Historia on kuin tippukiviluola. Kiehtova maisemaltaan mutta sinänsä merkityksetön.

Tai sitten historialla voi katsoa olevan jokin suunta ja sen tapahtumilla syvempi tarkoitus. Se mitä kohti maailmantapahtumat meitä vievät riippuu katsantokannasta. Jumalan sana, Raamattu, antaa tapahtumille eskatologisen tarkasteluhorisontin, jossa yksittäiset tapahtumat ja niiden merkitys nähdään loppuratkaisusta käsin: Kristus tulee takaisin hallitsemaan maailmaa. Silloin koko luomakunta eheytyy, sodat lakkaavat, on viimein rauha.

Tämä ei sellaisenaan vastaa kysymyksiin siitä kuinka yksittäiset, irrallisina tarkoituksettomilta näyttävät tapahtumat istuvat Jumalan suunnitelmaan ja miksi hän sallii jotain tiettyä tapahtuvan. Mutta se antaa toivon: Kaikki päättyy lopulta hyvin, kun Kristus tulee takaisin ja ottaa Hänelle kuuluvan paikan Kuninkaana ja luomakunnan lunastajana. Silloin tätä maailmaa runtelevat tuhovoimat voitetaan.

Jumalan sana käsittelee tätä toivon ulottuvuutta Paavalin kirjeessään Tiitukselle. Olkoonkin, että moni ei ole tullut huomanneeksi, että kyseisen kirjeen suuri teema on juuri toivo. Mutta tässä kohden joutuu ensiksi hiukan kitkemään raamattukäännöksiin tulleita rikkaruohoja, jotta tämä Paavalin alkuperäinen painopiste tulisi kunnolla esiin.

Paavalin mukaan kristityn ihmisen elämää tulee leimata odotus, jonka keskuksena on toivo ”suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymisestä” (2.13). Tämä on se toivo, jonka ”Jumala, joka ei valehtele” on luvannut ”ennen ikuisia aikoja” (Tiit. 1:2). Sitä kutsutaan samassa kirjeessä myös ”autuaalliseksi toivoksi". Tämän eskatologisen, todellisen ja toteutuvan toivon osallisuuteen evankeliumi kutsuu ihmistä (Tiit. 3:7).

Toivo, josta Paavali Pyhässä Hengessä kirjoittaa kirjeessään Tiitukselle, on nimenomaan Jeesuksen takaisin tulemisen todellisuus. Luomakunta ”huokaa ja on synnytystuskissa”, sanoo Paavali toisaalla roomalaiskirjeessään, kunnes koko luomakunta Jeesuksen paluun yhteydessä tulee vapautetuksi ”Jumalan lasten kirkkauteen” (Room. 8:21-22). Ei enää tulvia, tuhkapilviä, maanjäristyksiä, sotia, väkivaltaa. Jeesus tulee takaisin ja asettaa kaikki jälleen kohdalleen. Mikä ihana toivo. Kaikki ei pääty sekasortoon, vaikka viime vuoden uutisista niin voisi ehkä päätellä.

Mutta niin vanha että uusi kirkkoraamattu
kääntävät Tiituksen kirjeen jakeen 3:7 epäselvästi. Vanhan käännöksen ilmaisu ”toivon mukaan” ei sinänsä ole väärin. Se on silti hiukan hämäävä. Paavalille kristityn toivo ei ole jotain psykologisesta toiveikkuutta. Kyse on eskatologisesta toivosta: Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymisestä (2:13). Tämä on se iankaikkisen elämän toivo, jonka Jumala on luvannut (1:2) ja jota kristitty odottaa. Toki toiveikkaana.

Erityisesti uusi kirkkoraamattu on käännösratkaisuillaan valitettavasti täysin psykologisoinut Paavalin toivo –käsitteen Tiituksen kirjeessä lähinnä kristityn ihmisen mielentilaksi. Kun siis uusi käännös jakeessa 1:2 puhuu ”toivoen odottamisesta” ja jakeessa 3:7 ikuisen elämän saamisesta ”niin kuin toivomme” on näiden kokonaisvaikutuksena lopputuloksena Paavalin ihanaan sanomaan toivosta Kristuksessa tullut alkuperäiselle asiayhteydelle vieras ihmiskeskeinen korostus, jossa huomio on ihmisen toiveikkuudessa. Paavalin ajatus alkukielessä on kuitenkin ehdottoman kristuskeskeinen. Kuten hänen koko ajattelunsa muutenkin. Toivo on yhtä kuin samassa jakeessa mainittu Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestyminen. Kyse on tapahtumasta, jota odotamme. Ei mielentilasta, toiveikkuudesta, jolla odotamme.

Evankeliumi on toivon sanoma. Se antaa kristitylle toivon toivottomaltakin näyttävän maailmanajan keskellä. Kristuksen paluu tekee kristinuskosta toivon uskonnon. Katse on aina suunnattu kohti auringonnousua ja aamunkoittoa. Kyse ei ole ihmisen omasta kyvystä jaksaa olla toiveikas, vaan todellisesta objektiivisesta toivosta, jonka kohteena on Herra Jeesus itse. Kyse ei ole siitä miltä ihmisestä kaiken keskellä tuntuu, vaan siitä minkä ”Jumala, joka ei valehtele, on luvannut ennen ikuisia aikoja”. Siksi vuosi 2011 on toivon vuosi! Tänäkin vuonna kristitty elää elämäänsä Jeesuksen ihanan paluun odotuksessa. Kaiken ennalleenasettaminen on nyt lähempänä kuin viime vuonna.

Kuten vanhassa ylistyslaulussa sanotaan: Käännä katseesi Jeesukseen! Kristittykin voi vaipua tunnemaailmassaan toivottomuuteen, mutta tämä ei tee tyhjäksi toivoa, joka on Jeesuksessa. Yhtä vähän voi kaamosmasennus talven pimeinä kuukausina tehdä tyhjäksi kesän tulon. Kesä voittaa talven. Valo voittaa pimeyden. Kristus voittaa lopulta kaiken.

Lopuksi vielä kehoituksen sana. Kristitty ei odota Herraansa takaisin passiivisesti keinutuolissa istuen. Meidät on Paavalin sanoin pelastettu "palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta" (1 Tess. 1:9-10).  Samalla kun odotat Jeesusta ja Hänen paluussaan tapahtuvaa "autuaallisen toivon täyttymystä", muista palvella Jumalaa. Tee hyvää lähimmäisille. Anna ja jaa omastasi ja ajastasi tarvitseville. Vaivannäkösi ei tänäkään vuonna ole turha Herrassa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kirjoituksesi ole ihmiskeskeinen kun keskeinen teema on ihmisten toivo? Kristuskeskeisyys on kristuskeskeisyyttä, eikä anna toivoa niille joita Kristus ei ole valinnut. Pääasia että Jumala saa kunnian.

Anonyymi kirjoitti...

No eletänkö nyt "lopun aikoja"?

Tuleeko Jeeus "pian".

Koska on "pian"?

Veksi kirjoitti...

Toivo, niin siinä on jotain enemmän kuin haavetta. Jumala itse on toivomme, tämän voi ymmärtää ja kokea ihminen, joka Jumalan armosta on saanut syntyä uudesti "elävään toivoon". Anonyymille kyselijälle kommentti: Pian ei ole kalenteripäivä tai kellonaika, se on pelastetun ihmisen hengessä oleva aamun sarastus, valo, jota "silmä syntisen ei nää". Toisaalta, eräänä päivänä Kristuksen toinen tulemus maapallolle on kalenterissa eilinen - silloin on koittanutr valtakunta, jonka merkit häämöttävät jo ajassamme.

Marianne kirjoitti...

Anonyymi 1 , mistä tiedät ettei Kristus ole sinua valinnut?

Ymmärrän, ainakin oman elämän kautta peilaten, että pettymys, oma kokemus ja todellisuus hylkäämisestä, liian monta kertaa rikottu toivo, valheet, ihmisten petollisuus - kaikki nämä ja paljon muuta voidaan ottaa panssarinpalasiksi suojaamaan omaa sydäntä Jumalan läsnäololta.

Kristus kuoli meidän kaikkein puolestamme, ettei yksikään hukkuisi. Yksikään. Pyhä Henki annettiin mm. elävöittämään Kristuksen persoonaa, opetuksia - myös kuka ja millainen hän oli ihmisenä, täynnä armoa laupeutta ja myötätuntoa. Hän kulkenut ja kulkee kaikessa edellä. Koko maailmankaikkeuden Jumalan täyteys asuu Jeesuksessa Kristuksessa, ylösnousseessa. Mikään inhimillinen toivo ei voisi taata sitä, mitä Jumala voi. Vain ristin kärsinyt ja ylösnoussut voi kantaa valtaa ja oikeutta kulkea edellä ja vetää mukanaan niitä, jotka on pimeydestä ja näköalattomuudesta nostettu.

Iankaikkinen toivo on enemmän kuin tunne ja vakuuttuneisuus, se on tila ja asema, jonka Jeesus on valmistanut. "Minun Isäni kodissa on monta huonetta, menen valmistamaan teille sijaa." Joh 14.ssa

"Katso, minun enkelini käy sinun edelläsi" 2. Ms 32:34

Ihminen saa vapaasti mennä asioiden edelle, ihan kaikessa - omassa viisaudessa, ymmärryksessä, ajatusrakennelmien kehittelyssä, hyvissä teoissa, rukouselämän etenemisessä, realistisen maailmankuvan hahmottamisessa... Silti vain siellä missä Pyhän Hengen viisaus, tienraivaus, maaperän valmistaminen on kulkenut edellä, voi syntyä hyvää ja turvallista rakennusainesta.