Avatar elokuva - amerikkalainen unelma lannevaatteissa?

Kävimme vaimoni kanssa katsomassa James Cameronin kohutun 3D-elokuvan Avatar. Vaikka elokuvan kerronnalliset juonenkäänteet eivät katsojaa yllätä löytyy tarinan pinnan alta omalla tavallaan puhuttelevia ulottuvuuksia, joita on hvyä ajatella hiukan lähemmin. Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikoihin leffateattereihin tullut ”ympäristötietoinen” sci-fi fantasia ottaa kantaa ajankohtaiseen teemaan tavalla, jota sietää peilata hiukan myös kristinuskon suuntaan.

Olen tietokoneajan kasvatti, joka on todistanut ihmiskunnan siirtymisen laskutikuista taskulaskimiin ja IBM:n vihreänäyttöisistä lerppukoneista nykypäivän kannettaviin tietokoneisiin ja kännyköihin. Minua on aina kiehtonut mitä kaikkea tietokoneilla voidaan saada aikaan, joten olin utelias näkemään kuinka elävän kuvan ja animaation yhdistelmä ja 3D-tekniikka toimivat.

Ja toimihan se. Suurimmaksi osaksi. Kunhan aurinkolasien kaltaisiin 3D-kakkuloihin ensin tottui. Kuvitelkaa salin täydeltä ihmisiä istumassa pimeässä salissa tummat lasit silmillä kuin aurinkorannalla. Siinä oli jotain herkällä tavalla hauskaa. Häiritsevintä oli, että tummat lasit pudottivat valkokankaan valotehoa ja katsominen oli silmille välillä väsyttävää. Minusta kolmiulotteinen syvyysvaikutelma palkitsi katsojansa parhaimmillaan joidenkin lähikuvien pienissä yksityiskohdissa eikä niinkään suurissa panoramaotoksissa.

Elokuvan kerronnallinen syvyysvaikutelma onkin sitten ihan toinen juttu. Tarina jäi kieltämättä pinnalliseksi ja yksiulotteiseksi. Tästä olin kuullut jo ennakkoarvioissa. Koska vanhan viisaus kuitenkin sanoo, että kansa tykkää siitä mistä taidekriitikot eivät en antanut näille ennakkoarvioille suurta merkitystä. Kyse ei tietenkään voi olla huonosta elokuvasta vain koska se ei täytä taide-elokuvan kriteerejä. Jos tykkää Transformereista tykkää myös Avatarista.

Avatar elokuvan asetelma on yksinkertaistetun mustavalkoinen niin kerronnallisesti kuin moraalisestikin: Pandora nimisellä planeetalla asuu Na’vien humanoidirotu. Na’vit ovat Pandoran alkuperäiskansaa, alkuasukkaita, jotka elävät yhteydessä luontoon. Ihmiset himoitsevat heidän planeetaltaan löytyviä luonnonrikkauksia ja ovat valmiit karkottamaan Na’vit kodeistaan ja tuhoamaan heidän luonnollisen elinympäristön saadakseen haluamansa. Na'vit luonnollisesti puolustavat kotiaan ja elämäntapaansa. Loppu onkin sitten ”meat vs. metal”.

Tämän pinnan alla on kerronnallisia ulottuvuuksia, joita kuitenkin sietää pohtia hiukan lähemmin. Jos ei muuten, niin ainakin siksi, että on hyvä kysyä mitä meille itse asiassa markkinoidaan yli 230 miljoonan dollarin budjetilla. Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja James Cameron sanoi halunneensa tehdä elokuvan, joka jännityksen ja toiminnan ohella saisi katsojansa ajattelemaan luontoa ja ympäristöäkin. Ajankohtainen ja tärkeä aihe. Mutta miten Cameron paketoi tämän sanomansa elokuvassaan?

New Agea uudelleen lämmiteltynä

Avatarin maailmassa hyvä ja paha on yksinkertaistettu. Ihmiset hyväksikäyttävät luontoa ilman tunnontuskia. Na’vit elävät lähellä luontoa ja luonnosta. Na’vi kansalle luonto on pyhä. Ihmisille ei. Na’vi kansa rukoilee ja palvoo Äiti Maata ja omaa pyhää puutansa. Na’vit ovat Pandora planeetan onnellisia alkuasukkaita, kunnes ahne ihminen tulee ja pilaa kaiken. Na’vi kansaa uhkaavat ihmiset, jotka eivät kunnioita luontoa pyhänä, ainoastaan hyväksikäyttävät sitä.

Elokuvan viesti tuntuu selvästi olevan se, että meidän tulisi osata kunnioittaa luontoa kuvitteellisen Na’vi kansan tavoin. Ilmeisesti tähän sisältyy myös jonkinlaisen henkisen, peräti hengellisen yhteyden löytäminen luonnon kanssa. Elokuvassa ihmisrodulla ei ole minkäänlaista nähtävää henkistä tai uskonnollista vakaumusta, kun taas Na’vi kansalla on luonnonuskontonsa, joka saa heidät herkällä tavalla kunnioittamaan, suorastaan palvomaan, luontoa. Cameron uudelleen lämmittää avoimesti ja estoitta New Agesta tuttua Gaia-teoriaa Äiti maasta. Elokuva välittää katsojalleen siirappisen kiiltokuvamaisen käsityksen Na’vien pakanauskonnosta, jossa kristinuskon näkökulmasta katsottuna ”Jumalan totuus on vaihdettu valheeseen” ja ”he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa” (Room. 1:25).

Vastuu luonnosta edellyttää henkisiä arvoja?

Eräässä mielessä Cameron on tässä kuitenkin tavoittanut jotain mielenkiintoista. Avatarin voi nähdä herättävän kysymyksen siitä löytyykö sekularistisesta ajattelusta eväitä muuhun kuin luonnon hyväksikäyttöön (exploitation). Vai edellyttääkö ympäristön asianmukainen arvostaminen henkisempiä arvoja, joita ilman ihmisellä ei ole transsendentaalista vastuuntuntoa luontoa kohtaan? Vaihtoehtoja on tällöin oikeastaan kaksi: Luontoa tulee ”viljellä ja varjella”, koska se on hyvän Jumalan luoma ja ihminen on vastuussa Luojalle saamistaan hyvistä lahjoista; tai sitten luonto itsessään jumalallisettaan, jotta sitä voidaan kunnioittaa jumalan lailla. Avatarissa voi nähdä ajatuksen siitä, että nykyihmisen tarvitsee ympäristötietoisuuteensa pyhyyden kokemusta. Osallistumalla luonnonsuojeluun hän siten voi katsoa osallistuvansa kuin jumalanpalvelukseen (act of worship).

Cameron on valinnut jälkimmäisen kahdesta vaihtoehdosta. Hän yrittää herätellä ympäristövastuuta välittämällä katsojalle romanttisen kuvan Na’vien luonnonuskonnosta. Na’vien pakanuus saadaan tuntumaan vetoavalta, koska siitä on siistitty pois kaikki mikä saattaisi loukata nykyihmistä: Na’vit eivät juo metsästämiensä eläinten verta saadakseen niiden elämänvoiman, eivät uhraa lapsia tai nuoria neitsyitä hengille saadakseen paremman sadon. Cameronin elokuvan maailma kiehtoo ja vetoaa satumaisuudellaan koska se perustuu romantiikan ajan filosofiseen rousseaulaiseen myyttiin alkuperäiskansojen ”onnellisesta alkutilasta” ja ”jaloista villeistä”, jotka vasta sivistys ja yhteiskunta pilaavat. Avatarin maailma ei ole Apocalypto, jossa alkuasukkaat leikkaavat jumalilleen tuhansia ja taas tuhansia sykkiviä sydämiä elävien ihmisuhriensa rinnoista välttääkseen maailmanlopun. Cameronin Na’vi kansalla on lannevaatteista huolimatta varsin länsimaalaiset (etten sanoisi amerikkalaiset) arvot, joten mitään suurempaa moraalista jännitettä ei Na’vien ja elokuvan katsojan välillä pääse syntymään.
Na’vit ovat pohjimmiltaan hyviä. He symboloivat elokuvassa aitoa, mutta kadotettua ihmisyyttä. Käsitys ihmisen perimmäisestä hyvyydestä perustuu sekin romanttiseen ihmiskuvaan, jossa ei ole tilaa ajatukselle perisynnistä. Pahuus on romanttisen ihmiskäsityksen mukaan jotain ulkopuolista. Ihminen tekee pahaa, koska ympäristö saa hänet tekemään pahaa. Tällainen ihminen ei tarvitse lunastusta, sovitusta tai anteeksiantoa. Hän tarvitsee paremman ja puhtaamman ympäristön. Puhdistamalla luontoa puhdistamme ja lunastamme itsemme.

Cameron ottaa oikeansuuntaisesti kantaa siihen, että nykyihminen on ympäristöä vahingoittavalla tavalla menettänyt yhteytensä luontoon ja ”paluu” edellyttää kosketusta johonkin ihmistä suurempaan hengelliseen ulottuvuuteen. Myös Raamattu näkee tämän yhteyden. Ihminen vieraantuu ensin Luojasta minä seurauksena myös hänen suhteensa luotuun hämärtyy ja vääristyy. Vastuullinen suhde luontoon, jota tulisi sekä viljellä että varjella, muuttuu vastuuttomaksi hyväksikäytöksi. Kristuksessa Jumala ensin kutsuu meitä palaamaan luokseen minkä jälkeen myös suhteemme siihen mitä Jumala on luonut eheytyy.

Kaipuu paratiisiin

Jos ei katsojana häiriinny siitä, että Avatar on yli 230 miljoonalla dollarilla toteutettu kolmiulotteinen uuspakanuuden mainoselokuva voi tarinasta löytää hyväntahtoisesti tulkittuna jotain kristinuskon kannalta puhuttelevaa. Avatar heijastaa kertomuksena kaipuutamme paratiisin alkutilaan ja onneen. Cameron on yhdellä tasolla siis tehnyt tavallaan oikean diagnoosin ihmisyyden ongelmasta: Ihminen on menettänyt yhteytensä paratiisiin ja etsii tietä takaisin. Hänen tarjoamansa (pakanallinen)lääke vain on väärä.

Oikeaan osuvassa diagnoosissaan Cameron ei kuitenkaan ole mikään poikkeuksellinen tarkkanäköinen profeetta olkoonkin, että ”navi” hepreankielessä tarkoittaa profeettaa. Jo kirkkoisä Augustinus näet puhui samasta teemasta kirjassaan Tunnustuksia: Kaikki ihmiset etsivät onnellisuutta. Tämä johtuu siitä, että paratiisin onnellinen alkutila on hänen mukaansa jättänyt ihmisyyteen eräänlaisen kollektiivisen muistijäljen, joka saa meidät kaikki etsimään paluuta paratiisin tilaan ohikiitävistä ja haihtuvista onnen kokemuksista, joita tämä maailma tarjoaa. Vasta Jumalassa etsintä löytää täyttymyksensä. Kuten Augustinus sanoi: ”Jumala, sinä olet luonut meidät itseäsi varten. Ja levoton on sydämemme, kunnes se löytää levon sinussa.”

Syvin ongelmamme ei siis ole menetetty yhteys luodun, vaan Luojan kanssa. Emme tarvitse yhteyttä Äiti Maan, vaan Taivaallisen Isän kanssa. Tämä yhteys on löydettävissä Jumalan omassa Pojassa, Jeesuksessa. Jotenkin ristiriitaista ajatella, että tämän sanomista pidetään varmaan uskonnon tuputtamisena, mutta useimmat eivät pidä 3D:nä kaksi ja puolituntia kestävän pakanallisen Äiti maa -uskonnon kiiltokuvamaista esittelyä lainkaan tuputtamisena.