Hiljainen viikko on tullut. Pääsiäinen on
käsillä. Kristikunnan suurin juhla pysäyttää kristityt yli
kirkkokuntarajojen kaikkein tärkeimpien uskontotuuksien äärelle.
Apostoli Paavali määritteli evankeliumin siten, että kaikkein
luovuttamattominta on se mikä liittyy pääsiäiseen:
”Minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin … jonka kautta te myös pelastutte … että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi…” (1 Kor. 15:1-5).
Kärsimysviikko oli kirjoitusten täyttymys. Harhaan eksyvät ne, jotka yrittävät ymmärtää Jeesuksen kärsimystä ilman kirjoituksia. On näet mahdotonta ymmärtää pelkän inhimillisen järkeilyn pohjalta miksi Kristus, jos Hän kerran oli Kuningas ja Jumalan oma Poika, joutui häväistäväksi ja sekä ihmisten että Jumalan hylkäämäksi ristillä.
”… jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä”, herjasivat ohikulkijat ihmisviisauden varassa (Matt. 27:40). Samoin oppineet päättelivät pilkallisesti, että ”Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme … vapahtakoon nyt Jumala hänet jos on häneen mielistynyt” (Matt. 27:42-43).
Nykypäivän ihmiset eivät puolestaan voi käsittää miten hyvä Jumala voisi rangaista omaa Poikaansa jostain mitä toiset ovat tehneet. Hänhän kuoli ”meidän syntiemme tähden”.
Monet liberaaliteologitkin ovat valmiita hylkäämään ristin merkityksen, koska eivät saa mahtumaan järkeen (!) sitä tosiasiaa, että Jumala rankaisi ristillä riippuvaa Poikaansa ”meidän syntiemme tähden”. Heidän mielestään sellainen ei ole edes mahdollista.
Pääsiäisen salaisuus ei alistu järjen ruumiinavaukselle.
Jeesus itse ei kärsimysmatkaa tehdessään Getsemanen kautta Golgatalle tuntunut olevan huolissaan siitä mitä hänelle oli tapahtumassa. Toki Kristuskin kohtasi kärsimyksen mukanaan tuoman pelon ja kauhun. Kuitenkaan Hän itse ei nähnyt asiassa sen enempää teologista kuin moraalistakaan ongelmaa.
Jokaisella askeleella Hän halusi seuraajiensa ymmärtävän, että se mitä Hänelle tapahtuu ei ole inhimillinen tragedia, vaan Jumalan sanojen täyttymys.
Kärsimystien päässä häämötti voitto, joka, aivan samoin kuin hänen kärsimyksensä, ylitti kaiken inhimillisen järkeilyn. Orjantappurakruunusta huolimatta Hän oli oikea Kuningas.
Kun Pietari olisi halunnut säästää mestarinsa edessä olevalta kauhealta kärsimykseltä Jeesus nuhteli häntä siitä, että hän ei ajatellut ”sitä mikä on Jumalan vaan sitä mikä on ihmisten.” (Mark. 8:33).
Kun naiset itkivät ristiä kantavaa Kristusta Hän sanoi heille: ”…älkää minua itkekö…” (Luku. 23:28).
Opetuslasten yrittäessä estää Jeesuksen joutuminen vangitsijoidensa käsiin Vapahtaja muistutti heitä: ”Luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtua? …. Tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen.” (Matt. 26:53-54, 56).
Pääsiäisenä ei ole tarkoitus sääliä Kristusta, vaan riemuita Hänen kanssaan siitä, että Hän kärsi ja kuoli ”meidän syntiemme tähden” kirjoitusten mukaan. Jeesus tiesi mitä Hän teki vaikka tiesi mitä oli tulossa.
Pääsiäisen sanoman tulisi saada meidät painamaan päämme kiitolliseen rukoukseen. Kristus kärsi rangaistuksen meidän puolestamme: ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä olisi rauha” (Jes 53:5).
Joka etsii rauhaa Jumalan kanssa, jonka on synneillään vihoittanut, löytää sen Kristuksen ristissä. Joka etsii omantunnon rauhaa synneistä, jotka syyttävät, löytää sen Kristuksen ristissä.
Jumalan Pojan ristin kärsimys loukkaa syntiensä todellisuudesta vieraantuneen ihmisen moraalista herkkähipiäisyyttä. Emme ymmärrä emmekä kestä katsoa ristillä riippuvaa Kristusta, koska emme mielestämme ole niin pahoja, että sellaiseen olisi ollut aihetta. Niinpä risti todistaa syntiensä sokaisemalle järkeilijälle vain Jumalan julmuudesta eikä rakkaudesta. Meidän pitäisi palvoa, mutta pilkkaamme.
Pääsiäinen pakottaa meidät kohtaamaan todellisuuden omasta syntisyydestämme. Risti osoittaa, että meidän syntimme ovat todellinen ongelma. Kukaan älköön ristin juurella erehtykö imartelemaan itseään ajattelemalla ristin kärsimyksen olleen tarpeettoman julma. Emme ymmärrä synnistä rahtuakaan, jos torjumme meille ristillä tarjotun verisen sovituksen.
Se ei sovi meidän makuumme? Se tuntui sopivan Jumalalle. Meidän mielipiteellämme ei ole merkitystä. Synneillämme on.
Kun ymmärrämme, että ”hän kuoli meidän syntiemme tähden” tämän hirveän kuoleman ymmärrämme Jumalan rakkauden syvyyden, joka meille tarjotaan Jeesuksessa. Ristiä katsoessamme saamme todeta: ”Noin pitkälle Kristus oli valmis menemään lunastaakseen minut synneistäni Jumalan omaisuudeksi!”
Niin kuin on kirjoitettu: ”Hän joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa
”Minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin … jonka kautta te myös pelastutte … että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi…” (1 Kor. 15:1-5).
Kärsimysviikko oli kirjoitusten täyttymys. Harhaan eksyvät ne, jotka yrittävät ymmärtää Jeesuksen kärsimystä ilman kirjoituksia. On näet mahdotonta ymmärtää pelkän inhimillisen järkeilyn pohjalta miksi Kristus, jos Hän kerran oli Kuningas ja Jumalan oma Poika, joutui häväistäväksi ja sekä ihmisten että Jumalan hylkäämäksi ristillä.
”… jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä”, herjasivat ohikulkijat ihmisviisauden varassa (Matt. 27:40). Samoin oppineet päättelivät pilkallisesti, että ”Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme … vapahtakoon nyt Jumala hänet jos on häneen mielistynyt” (Matt. 27:42-43).
Nykypäivän ihmiset eivät puolestaan voi käsittää miten hyvä Jumala voisi rangaista omaa Poikaansa jostain mitä toiset ovat tehneet. Hänhän kuoli ”meidän syntiemme tähden”.
Monet liberaaliteologitkin ovat valmiita hylkäämään ristin merkityksen, koska eivät saa mahtumaan järkeen (!) sitä tosiasiaa, että Jumala rankaisi ristillä riippuvaa Poikaansa ”meidän syntiemme tähden”. Heidän mielestään sellainen ei ole edes mahdollista.
Pääsiäisen salaisuus ei alistu järjen ruumiinavaukselle.
Jeesus itse ei kärsimysmatkaa tehdessään Getsemanen kautta Golgatalle tuntunut olevan huolissaan siitä mitä hänelle oli tapahtumassa. Toki Kristuskin kohtasi kärsimyksen mukanaan tuoman pelon ja kauhun. Kuitenkaan Hän itse ei nähnyt asiassa sen enempää teologista kuin moraalistakaan ongelmaa.
Jokaisella askeleella Hän halusi seuraajiensa ymmärtävän, että se mitä Hänelle tapahtuu ei ole inhimillinen tragedia, vaan Jumalan sanojen täyttymys.
Kärsimystien päässä häämötti voitto, joka, aivan samoin kuin hänen kärsimyksensä, ylitti kaiken inhimillisen järkeilyn. Orjantappurakruunusta huolimatta Hän oli oikea Kuningas.
Kun Pietari olisi halunnut säästää mestarinsa edessä olevalta kauhealta kärsimykseltä Jeesus nuhteli häntä siitä, että hän ei ajatellut ”sitä mikä on Jumalan vaan sitä mikä on ihmisten.” (Mark. 8:33).
Kun naiset itkivät ristiä kantavaa Kristusta Hän sanoi heille: ”…älkää minua itkekö…” (Luku. 23:28).
Opetuslasten yrittäessä estää Jeesuksen joutuminen vangitsijoidensa käsiin Vapahtaja muistutti heitä: ”Luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtua? …. Tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen.” (Matt. 26:53-54, 56).
Pääsiäisenä ei ole tarkoitus sääliä Kristusta, vaan riemuita Hänen kanssaan siitä, että Hän kärsi ja kuoli ”meidän syntiemme tähden” kirjoitusten mukaan. Jeesus tiesi mitä Hän teki vaikka tiesi mitä oli tulossa.
Pääsiäisen sanoman tulisi saada meidät painamaan päämme kiitolliseen rukoukseen. Kristus kärsi rangaistuksen meidän puolestamme: ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä olisi rauha” (Jes 53:5).
Joka etsii rauhaa Jumalan kanssa, jonka on synneillään vihoittanut, löytää sen Kristuksen ristissä. Joka etsii omantunnon rauhaa synneistä, jotka syyttävät, löytää sen Kristuksen ristissä.
Jumalan Pojan ristin kärsimys loukkaa syntiensä todellisuudesta vieraantuneen ihmisen moraalista herkkähipiäisyyttä. Emme ymmärrä emmekä kestä katsoa ristillä riippuvaa Kristusta, koska emme mielestämme ole niin pahoja, että sellaiseen olisi ollut aihetta. Niinpä risti todistaa syntiensä sokaisemalle järkeilijälle vain Jumalan julmuudesta eikä rakkaudesta. Meidän pitäisi palvoa, mutta pilkkaamme.
Pääsiäinen pakottaa meidät kohtaamaan todellisuuden omasta syntisyydestämme. Risti osoittaa, että meidän syntimme ovat todellinen ongelma. Kukaan älköön ristin juurella erehtykö imartelemaan itseään ajattelemalla ristin kärsimyksen olleen tarpeettoman julma. Emme ymmärrä synnistä rahtuakaan, jos torjumme meille ristillä tarjotun verisen sovituksen.
Se ei sovi meidän makuumme? Se tuntui sopivan Jumalalle. Meidän mielipiteellämme ei ole merkitystä. Synneillämme on.
Kun ymmärrämme, että ”hän kuoli meidän syntiemme tähden” tämän hirveän kuoleman ymmärrämme Jumalan rakkauden syvyyden, joka meille tarjotaan Jeesuksessa. Ristiä katsoessamme saamme todeta: ”Noin pitkälle Kristus oli valmis menemään lunastaakseen minut synneistäni Jumalan omaisuudeksi!”
Niin kuin on kirjoitettu: ”Hän joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa
olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti” (Joh. 13:1). Ja vielä: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä. Te olette minun ystäviäni…” (Joh. 15:13).
Sovitus ei ollut tapahtuma, jossa väkivaltainen Jumala löi ristille vastentahtoisen Poikansa, vaan tapahtuma, jossa Isä antoi Poikansa tulla maailmaan kuollakseen vapaaehtoisesti ja siten vapauttaakseen kaikki Häneen uskovat synnin rangaistuksesta ja vallasta.
Järki ei tätä hyväksy eikä ota sitä vastaan ja jää siksi synnin valtaan.
Pääsiäinen ei päättynyt ristin kuolemaan. Ei hautaan.
”…nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja näyttäytyi”, kirjoitti Paavali.
Olemme ensimmäisiä opetuslapsia etuoikeutetummassa asemassa siinä suhteessa, että saamme katsoa pääsiäistä ylösnousemuksesta käsin. Tiedämme kaiken päättyneen hyvin. Jeesus voitti kuoleman. Me saamme iloita ja riemuita ristin voitosta, koska Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös.
Getsemanesta Golgatalle kaikki meni kirjoitusten mukaan – ”by the Book”.
Älä sääli Kristusta. Ylistä Häntä!
Sovitus ei ollut tapahtuma, jossa väkivaltainen Jumala löi ristille vastentahtoisen Poikansa, vaan tapahtuma, jossa Isä antoi Poikansa tulla maailmaan kuollakseen vapaaehtoisesti ja siten vapauttaakseen kaikki Häneen uskovat synnin rangaistuksesta ja vallasta.
Järki ei tätä hyväksy eikä ota sitä vastaan ja jää siksi synnin valtaan.
Pääsiäinen ei päättynyt ristin kuolemaan. Ei hautaan.
”…nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja näyttäytyi”, kirjoitti Paavali.
Olemme ensimmäisiä opetuslapsia etuoikeutetummassa asemassa siinä suhteessa, että saamme katsoa pääsiäistä ylösnousemuksesta käsin. Tiedämme kaiken päättyneen hyvin. Jeesus voitti kuoleman. Me saamme iloita ja riemuita ristin voitosta, koska Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös.
Getsemanesta Golgatalle kaikki meni kirjoitusten mukaan – ”by the Book”.
Älä sääli Kristusta. Ylistä Häntä!
6 kommenttia:
Aamen Pasi....
Siunausta
"tapahtuma, jossa Isä antoi Poikansa tulla maailmaan kuollakseen vapaaehtoisesti ja siten vapauttaakseen kaikki Häneen uskovat synnin rangaistuksesta ja vallasta."
Entäpä ajatus siitä, että Isä oli kolmiyhteisessä jumalassa myös sovittajan roolissa?
Eikö puhe pelkästään Isästä ja Pojasta tee tapahtumasta tarpeettoman vaikeasti hyväksyttää?
amen, koskettava kirjoitus!
"Pääsiäisen sanoman tulisi painaa päämme kiitolliseen rukoukseen."Kiitos Pasi.Jeesus Messiaan kärsimysten syvyys niin suuri,että sen edessä on todella parasta vaan kumartua,ja ottaa sovitus vastaan;minun syntieni tähden.Pyhä Rakkaus kärsi ruumiillisesti,"Jumala oli Kristuksessa,ja sovitti maailman itsensä kanssa..."Joskus tästä kärsimyksestä voi saada välähdyksiä omina tuskanhetkinään,ja onnellinen se,ken saa Hänen haavoissaan lohdutuksen.Kun saa uskoa koko sydämestään,että syntini ovat pois pyyhityt,ja sydän valkaistu Pääsiäiskaritsan veressä.
Jeesus elää,ja mekin saamme elää yhdessä Hänen kanssaan.Jeesus nousi ylös ruumiillisesti,käärinliinat vain jäivät hautaan,joten Hänen luitaan turhaa etsiä tästä maailmasta!Ylistys Herralle!Olisiko Jumalalle jokin mahdotonta?
Piispa Jolkkonen on vastannut libeaaliteologien kokemaan sovitusopin aiheuttamaan moraaliseen närkästykseen huomauttamalla, että eikö siinä kyseessä ole ainakin osittain itse aiheutetusta kokemuksesta, nimittäin.
"Eikö itämaista despoottia muistuttava kuva verta vaativasta Jumalasta, joka sovituksen objektina katselee viattoman kärsimystä voidakseen leppyä, ole seurausta luopumisesta klassisesta triniteettiteologiasta ja kristologiasta?Jos Jumala näyttää ristin valossa sadistiselta Molokilta, eikö vika ole juuri valistuksen omissa premisseissä, joiden mukaan Isä on maailman takana olevana kellonvirittäjä ja Jeesus on tavallinen, joskin tavallista viattomampi puuseppä. Jos taas Kristusta pidetään Khalkedonin mukaisesti paitsi tosi ihmisenä myös tosi Jumalana, joka rakkaudesta ihmiseen otti orjan muodon ja syntyi ihmiseksi, silloin voidaan helpommin yhdistää latinalainen ja eksistentiaalinen sovituskäsitys. Silloin Jumala ei ole vain sovituksen objekti, vaan myös sen subjekti. Hän ei ole vain sovitettu, vaan myös sovittaja. Risti ei ole Jumalan katselemisen kohde, vaan Jumalan oman kärsimisen paikka. Risti ei ole Jumalan rakkauden ehto ja edellytys, vaan, kuten inkarnaatio, Jumalan ikuisen rakkauden ilmaus."
http://jarijolkkonen.fi/wp-content/uploads/2011/10/Synti_ja_sovitus_TA2007.pdf
Lähetä kommentti