”Joskus
on tärkeämpää jakaa kondomeja kuin Jeesusta”. Näin räväkästi aloitti
Oulun seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus kolumninsa Kotimaa –lehdessä
taannoin (4.1.2013). Ja sai aikaan toivomaansa keskustelua. Kenties
enemmänkin kuin oli toivonut. Naatuksen mielestä perinteinen
evankelioiva lähetystyö pitäisi kokonaan lopettaa ja korvata se
diakoniatyöllä. Itse asiassa evankelioiva lähetystyö on Naatuksen mukaan
syntiä.
Keskustelu on
käynyt vilkkaana kirkollisessa mediassa.
Naatuksen kolumnin hyvä puoli
oli siinä, että se on pakottanut ihmiset ulos koloistaan ottamaan kantaa
evankeliumin julistamisen tärkeyteen.
Laitan nyt oman
lusikkani tähän soppaan. Mutta eri kattilaan. En ota kantaa kirkon
sisäiseen keskusteluun lähetysvarojen oikeasta allokoimisesta.
Mutta jotain
ajatuksia lähetystyöstä Naatuksen nuhde on herättänyt. Lähetystyö ei ole
vain luterilaisen kirkon sisäinen, vaan koko kristikunnan asia.
Olisiko minun hävettävä sitä, että julistamme lähetyskentillä ihmisille sanomaa Jeesuksesta?
Olisiko koettava huonoa omaatuntoa ja häpeää siksi, että kristittyinä teemme perinteistä lähetystyötä ja julistamme Jeesusta?
Vaikea välttyä tältä johtopäätökseltä Naatuksen kolumnin äärellä, koska hän nuhtelee tällaisesta ”synnistä”.
Kuitenkin.
”Sillä minä
en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin
uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös
kreikkalaisille” (Room. 1:16)
”Mutta enkeli
sanoi heille: ’Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren
ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt
Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.’” (Luuk.
2:10-11)
Kuinka
harkitsematonta onkaan leimata ”synniksi”, jonkinlaiseksi kartettavaksi
pahaksi, sen evankeliumin levittäminen, joka Jumalan oman sanan mukaan
on ”Jumalan voima” pelastukseksi?
Olivatko Jumalan enkelit väärässä
julistaessaan taivaasta, että Jeesuksen syntymä on suuri iloinen asia?
Unohtuiko heiltä mainita, että tämän kertominen maailman ääriin muille
on itse asiassa syntiä?
Evankeliumin
julistamisen ja Jeesuksen nimeen tapahtuvan hyväntekemisen,
diakoniatyön, vastakkainasettelu on keinotekoista. Nämä kulkevat
käsikädessä.
Nykylähetystyössä osataan olla huomaavaisia, eikä ajallisen avun vastaanottamista koskaan ehdollisteta evankeliumin vastaanottamiseen. Ainakaan Patmos Lähetysäsätiön työssä.
Esimerkiksi
Kairon jätteidenkerääjä yhteiskunnan keskelle rakennettu patmossairaala
on suomalaisten kristittyjen varoilla rakennettu todistus Jeesuksen
rakkaudesta, joka palvelee kaikkia alueen köyhiä, niin
paikallisia kristittyjä kuin muslimeitakin. Ihmisiltä ei kysytä heidän
suhdettaan Jeesukseen ennen kuin heitä autetaan. Jos tämä auttamistyö
avaa muslimien sydämet myös kuulemaan evankeliumia emme häpeä kertoa
heille heitä rakastavasta Vapahtajasta.
Onneksi ei tarvitse,
mutta jos kuitenkin olisi pakko valita vain toinen, niin valitsen
evankeliumin julistamisen. Diakoniatyö ei pelasta ihmistä iankaikkiselta
kadotukselta. Diakoniatyö ei ole Jumalan voima ihmisen pelastukseksi.
Sosiaalinen evankeliumi ei ole voima ihmisten pelastukseksi.
Tehtyään ihmeen
viidellä leivällä ja kahdella kalalla, ruokittuaan ihmisten ajalliset
tarpeet, Herra Jeesus itse muistutti asioiden tärkeysjärjestyksestä: ”…
ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan
sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää
hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan
iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava: sillä
häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut” (Joh. 6:26-27).
Jeesus itse käski mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia Hänestä (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15-16).
Kuten sanottu, Jeesuksesta julistamista ja hädänalaisten auttamistyötä on aivan turhaa laittaa vastakkain.
Mutta suorastaan
jumalatonta on mollata evankeliumin julistamista ja esittää, että se
olisi tyystin korvattava, tai edes korvattavissa, diakoniatyöllä!
Muistakaamme, että Kiinassa
on kenties maailman nopeimmin kasvava maanalainen kotikirkkoliike,
johon joidenkin optimististen arvioiden mukaan kuuluu peräti 100
miljoonaa kristittyä. Se on kasvanut ilman massiivista diakoniatyön
perustamista. Se on kasvanut, koska uskovat julistavat Jeesusta ja
kokevat evankeliumia seuraavan ihmeet ja tunnusteot.
Sen sijaan
läntisessä maailmassa, Euroopassa, jossa perinteisen evankeliumin
julistuksen korvaamista ”sosiaalisella evankeliumilla” kaikkein
äänekkäimmin vaaditaan, kirkot tyhjentyvät, niiden jäsenmäärät hupenevat
ja kristinuskon merkitys ihmisten elämässä ohenee.
On oikein muistuttaa
hienotunteisuudesta. On varmasti niitä, jotka ovat joskus sortuneet
ihmisten ”ahdisteluun” evankeliumilla. On yritetty tyrkyttää Jeesusta,
vaikka Jumalan aika henkilön elämässä ei ole kypsä ja hän ei ole ollut
valmis kuulemaan. Tämä on enemmän kenties ollut leimallista
henkilökohtaiselle todistamiselle kuin varsinaisesti lähetystyölle.
Asiaa ei
kuitenkaan korjata lopettamalla evankeliumin julistaminen tykkänään ja
vain tekemällä auttamistyötä. Asia korjataan käyttäytymällä kussakin
tilanteessa oikein, hienotunteisesti ja asiaankuuluvalla tavalla ja
huomioimaan ihmiset ihmisinä, Jumalalle rakkaina, eikä vain
käännytystyön kohteina.
”Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon”, sanotaan Jobin kirjassa (Job. 6:14).
Evankeliumin
julistaminen on kuitenkin luovuttamaton osa kristillistä lähetystyötä
yleensä.
Se missä tilanteessa on soveliasta julistaa evankeliumia, vai
onko ensin autettava ajallisesti, riippuu tilanteesta. Mutta lähetystyön
typistäminen yleisluontoiseksi auttamistyöksi olisi virhe ja vastoin
Jeesuksen opetusta.
Viime kädessä evankeliumin julistaminen riippuu siitä kuka Jeesus on.
Uskonnonfilosofi John Hick on todennut: ”Jos Jeesus oli lihaksi tullut Jumala, silloin kristinusko on ainoa uskonto, jonka Jumala itse on perustanut”.
Hick oivalsi mistä on kyse. Hän oivalsi niin hyvin, että pyrki itse erityisesti taistelemaan inkarnaatio-oppia vastaan.
Lieneekö niin,
että Jeesuksesta julistavan lähetystyön lakkauttamista vaativien äänien
takana on hiljalleen hämärtynyt käsitys siitä kuka Jeesus oikeasti on?
”Alussa oli
Sana, Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala … Ja Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, sen
kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli
täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:1, 18)
Jos Jeesus
todella on meidän kaikkien pelastukseksi lihaan tullut Jumala tämän
ilosanoman kertominen kaikille on tietysti suurin mahdollinen
velvollisuus, ilo ja etuoikeus. Samoin Hänen antamansa käsky nimenomaan
evankeliuimin julistamisesta maan ääriin on Jumalan itsensä antama
käsky, jota ei kenenkään tarvitse hävetä.
Jokainen tekee
virheitä. Myös lähetystyössä. Mutta suurin virhe olisi olla tekemättä
mitään.
Ja sitä suurempi virhe olisi olla tottelematon Jumalan käskylle
ja lakata julistamasta Jeesusta maailman ääriin.
On siis tärkeämpää julistaa Jeesusta kuin jakaa kondomeja. Jeesus itse käski viedä kaikkeen maailmaan ensimmäistä. Jäkimmäisestä hän ei puhunut mitään.
4 kommenttia:
Loistava kirjoitus, kiitos.
Tiedän, että kirkostamme löytyy myös raamatullista ja elävää uskoa, mutta siitä huolimatta alan olla niin väsynyt...siis kirkkoon. Tähän jatkuvaan käsittämättömien lausuntojen kirjoon.
Kiitos selkeästä kommentista! Olen sataprosenttisesti samaa mieltä.
Naatuksen ehdotus on rinnastettavissa palo- ja pelastuslaitokselle annettavaan tulipalojen sammutuskieltoon...
t.Juniper
Hieno kirjoitus! Siunausta sinulle!
Maailma on kypsynyt Jumalan käsiin ja hänen sanansa perusteella asia tullan käsittelemään ,kuitenkin ilo on vielä tänään julistaa ristin naulittua Jeesusta joka on maailman ainoa pelastus ja voittaja meidän ihmisten puolesta ja nyt jos koskaan on kultainen aika nälkäsille lähimmäisile ssada elämä ja janoon elävää vettä ja Pyhän Hengen lahja on luvattu meille kaikille jotka janoavat tätä lahjaa,kiitos ja siunausta keijo
Lähetä kommentti