"Everyone in the world will get a flash of their own future."Televisiossa on alkanut uusi amerikkalaissarja Flash Forward. Se perustuu kanadalaiskirjailija Robert J. Sawyerin kirjaan. Sarjan juoni lähtee liikkeelle siitä, että kaikki maailman ihmiset menettävät tajuntansa 2 minuutin 17 sekunnin ajaksi ja näkevät tuona aikana välähdyksen elämästään kuuden kuukauden päästä.
Yhtäältä roolihahmot haluavat luonnollisesti selvittää mikä sai aikaan oudon globaalin tajunnanmenetyksen. Toisaalta pohditaan sitä onko nähty tulevaisuus muutettavissa vai toteutuuko se vääjäämättä sellaisena kuin kukin sen on nähnyt. Kaikki eivät ole nähneet mitään. Kuolevatko he kuuden kuukauden päästä vai nukkuvatko?
Vastaaavia kysymyksiä on pohdittu myös kristillisessä teologiassa: Profetiat, Jumalan edeltätietäminen, vapaa tahto jne.
Kiehtovimpana sarjan herättämänä kysymyksenä pidän tällä hetkellä kuitenkin juonen "eettistä oivallusta" siitä millä tavoin välälhdys tulevasta on alkanut vaikuttamaan roolihahmojen valintoihin ja elämään. Kuinka he elävät nyt, minkälaisia valintoja he tekevät tietäen millaista heidän elämänsä on kuuden kuukauden päästä? Entistä enemmän heidän elämäänsä värittää ja määrittää se mitä heille tulevaisuudessa tapahtuu, eikä se mitä heille siihen menneisyydessä on tapahtunut. He alkavat rakentamaan nykyistä elämäänsä entistä enemmän tulevaisuuden valossa.
Kristillinen evankeliumi sisältlää tällaista Flash Forward teologiaa. Yhtäältä Raamattu tarjoaa ennakoivan ja hajanaisen välähdyksen tulevaisuudestamme kun turvaamme Kristukseen. Raamattu kertoo siitä miten Kristus tulee eräänä päivää takaisin ja Jumala uudistaa Hänessä koko luomakunnan, vapauttaa sen turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen, ja luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.
Raamattu asettaa kristityn saman asetelman ja kysymyksen eteen kuin Flash Forward: Kuinka sen mitä Raamatun tarjoaman evankeliumin valossa tiedämme tulevaisuudesta tulisi värittää nykyistä elämäämme ja valintojamme? Kuinka se toivo, joka sisältyy tulevaisuuteemme lyö leimansa nykyhetkeemme?
Merkittävä osa koko Raamatusta sisältää profetiaa. Myös evankeliumi suuntaa kristityn katseet kohti tulevaa. Raamattu orientoi meitä siis jatkuvasti katsomaan eteenpäin ja elämään elämäämme tulevan eikä menneen valossa. Kristuksen ylösnousemus on Paavalin mukaan flashforward siitä mitä viimeisenä päivänä tulee tapahtumaan myös Kristuksen omille. Evankeliumin mukaan kristityn tulevaisuus on täynnä toivoa, jonka vuoksi kristitty voi nykyhetkessäkin elää ja orientoitua tuon toivon näköalan mukaan.
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saatumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa…” (Flash Forward 1. Piet. 1:3-6 mukaan).
Evankeliumin mukaan elämääsi ei määritä se millaista on ollut menneisyytesi, vaan millainen on tulevaisuutesi Hänessä. Kristillinen toivo orientoi uskovan tulevaisuuta kohti ja elämään nykyistä elämäänsä tulevaisuuden valossa. Kristitty on kutsuttu elämään jo nyt todeksi sitä, että Jumala tulee lopulta uudistamaan koko luomakunnan ja voittamaan pahan. Meillä on toivo. Kaikki ei pääty pimeään.
Millaista onkaan elää nyt tietäen, että lopussa Kristus on voittaja!
17 kommenttia:
Kiitos. Pimeä vailla Kristuksen läsnäoloa onkin epätoivon syvimpiä ilmenemiä. Onneksi kaikilla luoduilla on tässä ajassa Pyhän Hengen koossa pitävä elementti, joka puhuu toivoa - kutsuu samaan läsnäoloon jokaista ainutlaatuista.
Tuli ajatuksensilppusia mieleen ja toivon että Jeesus ottaa ne kauniisiin käsiinsä ja muovaa jotain eheää ja elämää antavaa.
Ortodoksien ja luterilaisten ajattelun yhtymäkohtia tutkiva Tuomo Mannermaan kirja In ipsa fide Christus adest (itse uskossa Kristus läsnä) nosti esiin toivoa siitä, miten Jeesus elää pienessäkin uskon siemenessä. Kirjan kuten kaiken teologisen julkaisun ympärillä polemisoidaan ja argumentoidaan - se ei ole tärkeää jos näkökulma on nähdä Jeesuksen vahvistava käsi. Tässä se pitää kallisarvoisesti kädessään - kuin pientä etäälle lentänyttä ja näännyksissä palannut linnunpoikasta - ihmisen sydäntä, jossa asuu usko ja kutsu Hänen puoleensa. Sen on sinne lähtökohdittain Pyhä Henki puhaltanut. Ja siinä itse voittaja ja vapahtaja, herkän myötätunnon mestari Jeesus asuu. Uskossa ja luottamuksessa.
Joskus oma sisin näyttäytyy pimeänä. Silloinkin Jeesus asuu koko majesteettisessa läsnäolossaan pienessä uskon siemenessä. "Tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa on suuri voitto" sanotaan Timoteukselle (1Tim6:6) Oma tyytyväisyys, lepotila, kiitos ja ilo siitä että Kristus asuu sydämessäni lisää uskoa. Tässä kombinaatiossa, pienen ihmisen avuton usko ja Jeesuksen läsnäolo asuukin koko kaikkeuden lepo. Harjoitus ja viipyminen auttaa pysyvyydessä. Pettymys ja epätoivo synkentää ja syrjäyttää, mutta läsnäoloon voi aina palata.
Paavali Ef 1:17-20: "Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa."
Jeesus on yläpuolella myös niiden yksilöllisten kipupisteiden, jotka heikentävät luottamusta. Hän voi puhaltaa ne pois, kuin äiti lohduttaa lastaan. Isot ja kamalatkin asiat (tiedän mistä puhun) kärsivällisesti ja hellittämättömällä myötätunnolla. Hänen armonsa voima on suurempi kuin rikki menneet asiat. Toivo on ikuinen. "Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua" (2.Tim.2:1) ... ja minua, meitä kaikkia, meidän rakkaitamme tekemään hyvää, uskomaan hyvyyteen itsessämme ja jakamaan edelleen.
Raamattu asettaa kristityn saman asetelman ja kysymyksen eteen kuin Flash Forward: Kuinka sen mitä Raamatun tarjoaman evankeliumin valossa tiedämme tulevaisuudesta tulisi värittää nykyistä elämäämme ja valintojamme? Kuinka se toivo, joka sisältyy tulevaisuuteemme lyö leimansa nykyhetkeemme?
Ja se joka huomaa ettei ole saanut uskon lahjaa, eikä nähnyt mitään huomaa että tulevaisuudessa ei ole odotettavissa mitään. Ja kyse ei ole omasta päätöksestä, koska ja kun Jumala suvereenisti jakaa lahjojaan. Odotettavissa on sitten varmaan "hirmuinen tuomion odotus" ilman toivoa?
Mutta ehkei sentään. :)
Flash Forwardin päähenkilö muuten esitti Martti Lutheria elokuvassa joka syksyllä näytettiin Suomessa.
http://hollywoodjesus.com/movie/luther/44.jpg
http://www.theolabam.it/Luther.jpg
Kliseeksi kääntynyt "uskon lahja" on jotain joka elää sisimmässä. Sitä voi arvostaa, sen voi antaa kasvaa. Uskon kohteen kanssa voi kommunikoida. Mutta jollei siinä näe mielekkyyttä, eihän se elä. Uskon on tarkoitus kasvaa ja nähdä Kristus kaikissa tilanteissa. "Evidence of things not seen" selitti joku Hebr.11:1. Tuo evidence(~vakaumus asioista) avaa uskosta enemmän kuin pelkkä suomen "usko".
Pitkällä selityksellä, ehkä taas liian monisanaisesti, yritin alleviivata sitä, ettei pieni alku ole turha. Jatkuva edestakaisliike pienen uskon ja luovuttamisen välillä käy rasittavaksi. Jeesus ei luovuta, mutta itse voi kyllästyä uskon toimimattomuuteen. Jeesus haluaa kyllä antaa voimansa asua meissä koko siinä täyteydessä kuin kukin haluaa/sallii/kestää.
Uskon on tarkoitus kasvaa ja nähdä Kristus kaikissa tilanteissa. "Evidence of things not seen" selitti joku Hebr.11:1. Tuo evidence(~vakaumus asioista) avaa uskosta enemmän kuin pelkkä suomen "usko".
Uskotkos, Marianne, että on ihmisen omalla vastuulla kasvattaa uskoa? Ihminen siis voi vaikuttaa uskonsa määrään ja laatuun?
Ihminen vain "ottaa" uskon ja sitten alkaa kasvattaa sitä? Näinkö on? Ottaa aktiivisesti vastaan lahjan ja alkaa käyttää sitä? Onko tämä kaikki ihmisen vastuulla? :) Jumala odottaa ihmiseltä turhan paljon, kun miettii esim. sitä miten ainakin luterilainen teologia on sitä mieltä että ihminen on täysin pahan vallassa.
Jatkuva edestakaisliike pienen uskon ja luovuttamisen välillä käy rasittavaksi. Jeesus ei luovuta, mutta itse voi kyllästyä uskon toimimattomuuteen. Jeesus haluaa kyllä antaa voimansa asua meissä koko siinä täyteydessä kuin kukin haluaa/sallii/kestää
Olet oikeassa, raskastahan se on, mutta sen voi myös lopettaa ja olla rauhassa itsensä kanssa. Ei usko toimi, koska se ei toimi, koska maailma on rakennettu toisin ja totuus on muualla. That's my final revelation. Period.
Kaija
Kliseeksi kääntynyt "uskon lahja" on jotain joka elää sisimmässä. Sitä voi arvostaa, sen voi antaa kasvaa. Uskon kohteen kanssa voi kommunikoida. Mutta jollei siinä näe mielekkyyttä, eihän se elä.
Ei totuus ole jotain jota pitää kuvitella sisimmässä. Totuus on, huolimatta siitä mitä mieltä ihminen siitä on.
Jos Jumala oikeasti välittää ihmisistä siitä huolimatta mitä nämä tekevät, niin ihminen, joka vähänkin etsii Jumalaa tulee tuntemaan tuon totuuden.
Joo, minä uskon että ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa ja harjoitella mitä asioita haluaa ajatella. Jos ajattelen esim. uuden kielen kieliopin taivutuksia, ne elävät päässäni enemmän kuin esim. unohtamani sukulaisen kanssa käydyt keskustelut. Tosin elävä suhde Jeesukseen ei ole näin ohut asia.
Ajattelussa kristinuskon elävyydestä saattaa olla säätelevinä tekijöinä jotkin omat kokemukset, joiden perusteella on tehty osin tiedostamattomiakin valintoja ja päätöksiä - joko suojatumaan uskolta tai tukeakseen sitä.
Maailmankaikkeus ei rajoitu ihmisyksilön kokemusmaailmaan. Sen ovat todenneet lukemattomat älyköt ja pohdiskelijat. Näin ollen yksilön kokemusmaailma ei myöskään riitä määrittään uskon syvyyttä ja laajuutta. Hyvä on valita luottamus ja uskoa vahvistavia asioita, mutta uskonelämä ei kanna pelkästään ihmisen oman yrittämisen varassa.
"Jos Jumala oikeasti välittää..." Auts, antoi ainoan poikansa ja lakkasi sitten välittämästä. Niin kalliin uhrin ja sitten piti itsekin ihan halpana ja lakkasi välittämästä? Vaan jos koko ajatus sovituksen tarpeellisuudesta on aivan mahdoton, niin eihän Jeesuksen avulla ja kohti tulemisella ole arvoa. Jumalan välittäminen ei ole mitattavissa kärsimyksen määrällä maailmassa tai yksilöiden elämässä. Jumalan hyvyys ja voima voi elää näiden tilanteiden keskellä. Kumuloitunut pahuus ja pieleen menneet asiat eivät ehkä enää ole kaikki korjattavissa ja syyt jäljitettävissä. Silti voi valita mihin fokusoituu ja millä haluaa näkökenttänsä täyttää. Terve ja turvallinen tunne-elämä ei aina ole itsestäänselvyys, eikä kaikki ojentautumisyritykset aina onnistu. Silti saa yrittää, eikö?
Luterilaisen teologian ylläoleva määritelmä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Mutta tähän kysymykseenhän voisi vastata kuka tahansa blogin kristitty lukija. Luulen että alan itsekin kyllästyä omaan junnaavaan selitykseeni ;) On kuin resiinalla kulkisi.
Tuossa Flash Forword-näkökulmassa on mielestäni paljon ajatusta avartavia kohtia, joihin kannattaa syventyä tarkemmin.
Ei usko toimi, koska se ei toimi, koska maailma on rakennettu toisin ja totuus on muualla. That's my final revelation. Period.
Hmmm..pakko vielä sanoa että toisaalta oma nykyinen "mottoni" tai elämänasenteeni sisältää kuitenkin sen että haluan jättää asiat avoimiksi, ts. olla agnostikko. Joten tuo oli itseltäni turhan jyrkästi sanottu.
Kenelläkään ei nykyaikana tunnu olevan apostolista uskoa, mutta toisaalta olen kuullut niin paljon todistuksia siitä että esim. tapahtuu jonkinlaisia ihmeitä kun ihmisten puolesta rukoillaan kristillisissä tilaisuuksissa. Mutta askel rukoustilanteen ja opin välillä on se mikä itseäni kiinnostaa. Tuntuu siltä, että joidenkin ihmisten rukoukset ovat "voimakkaampia" kuin toisten, ts. joidenkin kautta näyttää tapahtuvan enemmän. Puhun nyt kokemuksistani uskovana.
En halua palata Raamatun oppiin, (koska totta puhuen en pysty) mutten silti viitsi ruveta täysin tuomitsemaankaan jumaluskoa. Haluaisin oikeastaan tutkia uskoa lähinnä rukoustilanteissa tieteen kannalta, mikäli se vain olisi mahdollista. Ei vain taida olla.
Mutta voihan sitä tarkkailla mitä tapahtuu. :)
Kaija
Kaijalle:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11761499
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16023511
http://www.ahjonline.com/article/PIIS0002870305006496/abstract
"Jos Jumala oikeasti välittää..." Auts, antoi ainoan poikansa ja lakkasi sitten välittämästä. Niin kalliin uhrin ja sitten piti itsekin ihan halpana ja lakkasi välittämästä?
Olen aina tietyllä tapaa pitänyt itsestäänselvänä että Jumalan on rakastettava luomakuntaansa, jos se on sellainen kuin Raamattu antaa ymmärtää. Puhuin tässä vain siitä ristiriidasta joka maailmassa on ilmeinen. Ei uskova voi elää erossa todellisuudesta.
Itse asiassa en voi ymmärtää sitä miten jotkut ihmiset pelkäävät niin kovin tämän Jumalan hylkäämistä, jos uskovat Raamattuun niin kuin sanovat. Miksi täydellinen olento hylkäisi, jos rakastaa niin paljon että kuoli itse puolestani? Ei se ole mielestäni edes mahdollista.
Luterilaisen teologian ylläoleva määritelmä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Siis perisyntioppi ei mielestäsi pidä paikkaansa? No siitä kieltämättä kiistellään ja on monenlaisia näkemyksiä. Kuitenkin, Raamattu antaa ymmärtää että synti on enemmänkin ihmisen koko luonnossa kuin vain jokin tekojen sarja. Siksi tarvittiin Jeesus joka syntyi Jumalasta, ilman perisyntiä. Mielestäni Raamattu on enemmän perisynnin kannnalla kuin sen toisen näkemyksen.
Minusta on mielenkiintoista jatkaa näiden asioiden ajattelua. Olen vakuuttunut siitä että perimmäinen totuus on parempi kuin olen sen joskus nähnyt. Muutenkin tuntuu että olen selvemmillä vesillä, vaikka asiat näyttäytyvät monimutkaisempina kuin ennen. Tosin tämä on subjektiivinen kokemus. :)
Anonyymin rukouslinkeistä:
The Healing Power Of Prayer?
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/06/090617154401.htm
Artikkeli toteaa että rukousta on vaikea tutkia ja tiedettä ei tarvita todentamaan hengellisiä uskomuksia.
Olen samaa mieltä artikkelin kanssa että luotettavan havaintotilanteen luominen on miltei mahdotonta, kun rukoukseen saattavat vaikuttaa niin monet tekijät.
Kuitenkin, huolimatta kaikesta epäuskostani en pysty väittämään että kaikki rukous välttämättä on turhaa. Todistuksia paranemisista on oikeasti olemassa, enkä usko että ne kaikki ovat pelkkää uskottelua tai luonnollisesti tapahtuneita paranemisia, jotka vain sattuivat rukoustilanteessa tai esim. väärästä diagnoosista tms. johtuvia.
Systemaattinen parantaminen ei näytä toimivan, mutta joskus silti tuntuu tapahtuvan jotain.
Perisyntioppi on eri asia kuin ajatus siitä että ihminen olisi kokonaan pahan vallassa. Ei ole ennenkaikkea koska on ylösnousemus. Kaikki opit, dogmit ja oikeassa olemiset jäävät sen varjoon.
Oma henk.koht.näkemykseni mukaan Jla loi ihmisen omaksi kuvakseen, eikä sitä ole peruutettu. Mitä vääristymiä on tullutkin, se ei peruuta alkuperäistä ideaa. Jeesus elää vahvistaakseen ja elävöittääkseen kuvaansa meissä. Minulle se on voimavara.
Maailmassa on jatkuva ristiriita ideaalin ja vallitsevan todellisuuden välillä. Se on kipeää, muttei pois pyyhittävissä ja selitettävissä. Uskovilla ei ole mielestäni etuoikeutta elää todellisuudenpakoisessa tilassa. Jeesuksen läsnäolo on minulle helpotus ja lepotila, häivähdys siitä, mitä on kerran tuleva. Ei sitä aina koe. Joskus ahdistukset tuntuvat ylitsevuotavimmilta kuin armo, onneksi kuitenkin ohikiitävästi (ennemmin tai myöhemmin).
Kaija, minusta sinun kirjoituksiasi on antoisaa lukea. Niistä näkyy älykkään, hienovaraisen ja tyylikkään ajattelijan kädenjälki. Kaikkea hyvää sinulle.
Perisyntioppi on eri asia kuin ajatus siitä että ihminen olisi kokonaan pahan vallassa. Ei ole ennenkaikkea koska on ylösnousemus. Kaikki opit, dogmit ja oikeassa olemiset jäävät sen varjoon.
Miten ylösnousemus liittyy ihmisen langenneeseen luontoon tässä kysymyksessä? :)
Perisyntioppi nimenomaan opettaa että ihminen on kokonaan paha ja tarvitsee Jumalan ottamaan ensiaskeleen siinä että ihminen voi ylipäänsä "tulla uskoon" tai uskoa. Toisaalta en ole varma mitä Luther ajatteli uskoontulemisesta, kun se on kuulemma vasta vähän aikaa sitten keksitty termi.
Pitää lukea lisää.
Jeesuksen läsnäolo on minulle helpotus ja lepotila, häivähdys siitä, mitä on kerran tuleva. Ei sitä aina koe.
Moni muukin asia voi olla erittäin lohduttavaa täällä maailmassa.
Mistä tiedät että kokemasi "läsnäolo" on juuri Jeesuksen läsnäoloa? Itse en koskaan pääse epäilemästä omia kokemuksiani. Tosin kannattaa tarttua siihen mikä tuntuu toimivan ja jättää se, mikä ei toimi. Omien kokemuksieni perusteella en pysty sovittamaan yhteen kristillistä oppia ja kokemuksiani tästä "Jumalan läsnäolosta". En usko että on minun vikani etten pysty tähän. Koen että niin tehdessäni vain valehtelen itselleni, ja tuskin Jumala, jos on olemassa, sellaista haluaisi. Ei uskottelu ole mitään todellista uskoa, kuten luulisin sinunkin tietävän, uskoit sitten todellisuudessa mihin tahansa.
Kaija
Perisyntioppi on eri asia kuin ajatus siitä että ihminen olisi kokonaan pahan vallassa.
Ei ole. Perisyntioppi nimenomaan kertoo että ihmisen luonto on kokonaan turmeltunut, eikä hänellä ole mitään halua kääntyä Jumalan puoleen, ellei Jumala sitä vaikuta
ts. "kukaan ei tule minun luokseni, ellei Isä häntä vedä" ja "kaikki ovat pois poikenneet ja Jumalan kirkkautta vailla, ei ole yhtään joka etsii Jumalaa, ei yhden yhtäkään." Jälkimmäinen muistaakseni Roomalaiskirjeestä.
Jeesuksen läsnäolo on minulle helpotus ja lepotila, häivähdys siitä, mitä on kerran tuleva. Ei sitä aina koe.
Jumalan läsnäolo on aika häilyvä asia. Monesti sen tuntee kokouksissa käsien lämpenemisenä, tai sitten tuntee ns. Pyhän Hengen painona otsansa/pään päällä. Näin monet ihmiset sen tietämäni mukaan kokevat ja itsekin olen tuntenut niin. Kristillisissä kokouksissa tämä tulkitaan Jumalan läsnäoloksi ja joskus rukoustilanteessa sen saattaa kokea paljon vahvemminkin "voimana". En ole aina kokenut sitä lohduttavana, joskus on vain kokemus "voimasta" joka on läsnä. Ja on paljon muutakin mitä liittyy näihin Hengen ilmenemismuotoihin, mutta niitä on vaikea pukea sanoiksi, varsinkin kun ei-uskovat jotka eivät ole koskaan kokeneet niitä eivät voi pelkkien selitysten kautta oikein ymmärtää mistä on kysymys.
Huolimatta kaikesta tästä, ihmisen pitää tehdä tietty uskon hyppy että voisi uskoa Raamatun Jumalaan. Kaikki eivät koe pystyvänsä tekemään sitä, koska usko on sellainen juttu, joka tulee ihmiseen, eikä sitä vain päätöksellä oteta. Ja sen voi myös jollain tasolla menettää, niin kuin itse koen että itselleni tapahtui. Takaisin ei ole menemistä, mutta en koe että entinen "uskoni" olisi ollut kovinkaan paljon muuta kuin oma päätökseni ja tunne siitä että tässä saattaa olla jotain.
Kaija
Kiva, että keskusteltavaa riittää.
Joskus näin blogistina vain toivoisi, että keskustelijat pysyisivät periaatteesta blogistin alkuperäisen kirjoituksen aiheessa ja sen herättämissä ajatuksissa.
"Perisyntioppi on eri asia kuin ajatus siitä että ihminen olisi kokonaan pahan vallassa. Ei ole ennenkaikkea koska on ylösnousemus. Kaikki opit, dogmit ja oikeassa olemiset jäävät sen varjoon."
Miten ylösnousemus liittyy ihmisen langenneeseen luontoon tässä kysymyksessä? :)
*****
Hyppään ja loikkaan ajatuksissani, pahoillani. Ylösnousemus liittyy langenneeseen luontoon siten että sen myötä tullut voitto pimeyden voimista on ikäänkuin myötätuuli jolla terve ehjäpurjeinen paatti kulkee oikeaan suuntaan (saiko kukaan mitään irti, mahdollisesti ei ;) Ylösnousemus tuo hyvyyden voiman vahvan mutta lempeän todellisuuden. Transendentin maailman lihaksi tullut elämä tähän aikaan, tähän hetkeen on mahdollista Jeesuksen elämän, kuoleman ja nimenomaan ylösnousemuksen kautta. Ylösnousemus kruunasi ja sinetöi Jumalan suunnitelman olla niin lähellä ihmistä kuin mahdollista.
Tuntemukset ja elämykset uskonelämässa ovat tärkeitä ja ravitsevia. Kuitenkin voi olla jaksoja, jolloin mielihyväkristillisyys ei vain elä ja silti Jumala on läsnä ja auttaa.
Arvelen ehkä ymmärtäväni mitä Pasi tarkoittaa - että olisi jokin linja ja jatkuvuus kommenteissa kijoittamiseen. Ihmettelen vain että miten voi kirjoittaa kovin rajatusti tietyssä tematiikassa pysyen, jos alkuperäinen kirjoitus nostattaa pohdintaa uskon ytimen olemuksesta. Eikö tuo Flash Forwordkin ole välähdyksiä tulevaan. Eikö jokainen Kristuksen voittoon (tai sen ymmärtämättömyyteen) liittyvä ajatus ja kysymys ole välähdyksiä kunkin yksilön elämässä.
Jumalan läsnäolosta, sen häilyvyydestä ihmisen kokemusmaailmassa - kaikesta aiheen ympärillä olisi ihan mielenkiintoista kuulla tai lukea vaikka opetussarja. Läsnäolosta - jos se mielletään tunne-elämyksinä - ei ehkä voi mitata näkymättömän Jumalan sitoutuneisuutta, ikiaikojen Jumalan liittouskollisuutta. Kokemusmaailmat ovat hyvin hienovaraisen yksilöllisiä - Jumalan rakkaus pysyy.
Anteeksi, en ole kovin hyvä pysymään asiassa.
Katsellessani Flash Forward -sarjaa jo osin etukäteenkin netin kautta (kaikki Suomen sarjat kun ovat auttamattomasti aina myöhässä), vaikuttaa siltä että sen alkuperäisasetelma tulee muuttumaan melko tavalla sarjan kuluessa. Keskeistä tulee kuitenkin olemaan kysymys siitä, onko maailma deterministinen vai ei-deterministinen. Onko tulevaisuus määrätty? Onko vapaata tahtoa jos tulevaisuuden tietää jo ennalta?
Samoja kysymyksiä kuin Terminator leffoissa, tai esim. Dyynissä.
Raamatusta ei oikein ota selvää kumpaan se uskoo, deterministiseen maailmaan, vai ei-deterministiseen. Puhutaan vapaasta tahdosta "tehkää parannus ja ottakaa kaste", ja kuitenkin Ilmestyskirja ja Danielin kirja on täynnä kertomusta siitä mitä tapahtuu aikojen lopulla.¨
Itse en todellakaan tiedä kumpaan uskoisin. Tai voisiko olla mahdollista uskoa jollain tavalla molempiin, onhan Jumalassa (tai ainakin jos ajatellaan Raamatun teologisia tulkintoja kristinuskon Jumalasta) aika paljon järjelle ristiriitaisia ominaisuuksia, niin kuin esim. Kolminaisuus ja Kristuksen kaksi luontoa.
Todellisuuden olemuksen ajatteleminen on mielenkiintoista.
Kaija
Raamattu kertoo siitä miten Kristus tulee eräänä päivää takaisin ja Jumala uudistaa Hänessä koko luomakunnan, vapauttaa sen turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen, ja luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.
Jännää miten ihmiset jaksavat uskoa tuohon niin paljon, että kuluttavat nykyisen elämänsä saman kliseisen sisällön paasaamiseen. Voin taata, että niin ei tule käymään minun eikä sinun elinaikana. Eletään siis elämäämme ja jätetään paasailut sikseen.
Joskus jos noin hienosti käy, on se eri ihmisten aikana. Tulkoon ja tapahtukoon jos on tapahtuakseen. Jos ei niin antaa olla ...
Lähetä kommentti