YLE uutisoi yksipuolisesti Israelista - Mitä sinulle ei kerrottu?

Tällä viikolla juhlistettavaa Israelin itsenäisyyden 60-vuotispäivää ennakoiden YLE julkaisi huhtikuun lopulla (29.4.) kaksi Riikka Lönngrenin artikkelia: Israel juhlii 60 vuottaan apeissa tunnelmissa sekä Palestiinalaiset muistelevat 60 vuoden katastrofia. Näin oli ilmeisesti tarkoitus harjoittaa tasapuolista journalismia kertomalla molempien osapuolten tuntoja.

On ymmärrettävää, ettei rajatun merkkimäärän puitteissa ole mahdollista kirjoittaa tyhjentävästi. Kuitenkin jutun taustoista jäi uupumaan jotain olennaista, jonka vuoksi Lönngrenin artikkelit jättävät lukijalle pahoiteltavan yksipuolisen ja asioiden taustoja vääristelevän kuvan. Seuraavassa eräitä hajahuomioita artikkeleihin liittyen.

Israel juhlii 60 vuottaan apeissa tunnelmissa artikkelin infolaatikossa kerrataan historiaa 1800-luvulta: "1800-luvun alussa Palestiinan alueella asui noin 300 000 ihmistä, joista 90 prosenttia oli arabimuslimeja ... Juutalainen siirtolaisuus alkoi Palestiinaan vuonna 1881." Tämän jälkeen kuvataan viittä eri muuttoaaltoa, aliyaa, jonka myötä Israelin juutalaisväestö on kasvanut käsittämään tänä päivänä Lönngrenin mainitseman 78 % maan väestöstä arabien osuuden ollessa 17 prosenttia. Myöhemmin toisaalla samassa jutussa kerrotaan miten reilut 700 000 arabia "pakeni tai karkotettiin uuden juutalaisvaltion alueelta" ja "joutui jättämään kotinsa" Israelin vuoden 1948 itsenäisyyssodan seurauksena. Tästä saa helposti sen - kenties tahattoman - vaikutelman, että arabiväestön vähentyminen on suoraa seurausta juutalaisesta muuttoliikkeestä ja Israelin sotatoimista. Näinhän ei historiallisesti ole.

Arabiväestön määrä Palestiinassa oli vuosien 1514 - 1850 välillä pysynyt kutakuinkin samana - noin 340 000 (tarkat luvut vaihtelevat toki lähteestä riippuen). Yhtäkkiä arabiväestön määrä alkoi vuodesta 1855 vuoteen 1947 kasvaa. Vajassa sadassa vuodessa arabiväestön määrä kasvoi noin 1.3:een miljoonaan. Juutalaisten siionistien 1800-luvun lopulla aloittama maahanmuutto vilkastutti myös arabiväestön kasvua, koska juutalaisten maahantulo vilkastutti mm. talouselämää.

Israelin itsenäisyyssota syttyi 1948, kun Egypti, sekä hiljattain perustetut arabivaltiot Libanon, Jordania, Syyria ja Irak hyökkäsivät Israeliin julkilausuttuna tavoitteenaan vastaperustetun Israelin valtion totaalinen hävittäminen. Israel ei ajanut tai pakottanut alueellaan asuvia arabeja pakosalle. Sen tekivät hyökkäävät arabivaltiot, koska halusivat vapaat kädet juutalaisten hävittämiseen. Esimerkiksi jordanialainen Falastin sanomalehti kirjoitti 19. helmikuuta 1949: ”Arabivaltiot, jotka rohkaisivat palestiinan arabeja jättämään väliaikaisesti kotinsa hyökkäävien arabiarmeijoiden tieltä, ovat pettäneet lupauksensa auttaa näitä pakolaisia.”

Jordanialainen päivälehti Ul Urdun puolestaan myönsi 9. huhtikuuta 1949 seuraavasti: "Itse taistelut eivät saaneet aikaan … arabiexodusta … vaan arabijohtajien liioittelevat kuvaukset, joilla heitä kiihotettiin taisteluun juutalaisia vastaan … Meidän johtajamme ovat vastuussa kylien tuhoutumisesta ja paosta. He levittivät liioiteltuja huhuja juutalaisten rikoksista kuvaten niitä julmuuksina, jotta saisivat arabit raivoihinsa … Levittämällä huhuja juutalaisten julmuuksista, naisten ja lasten tappamisista jne. he iskostivat palestiinan arabien sydämiin pelon ja kauhun, kunnes nämä pakenivat ja jättivät kotinsa sekä omaisuutensa vihollisen käsiin.”

Israel voitti sodan, jossa - laittomasti ja rikkoen YK:n päätöslauselmia - Egypti miehitti Gazan ja Jordania liitti laittomasti Länsirannan alueeseensa. Israel oli myös vallanut sodassa alueita, mutta tarjoutui helmikuun 1949 Rodoksen aseleponeuvotteluissa luovuttamaan ne arabeille osana YK:n määrittelemää arabivaltiota, mikäli arabijohtajat allekirjoittaisivat virallisen rauhansopimuksen. Tämä olisi mahdollistanut satojentuhansien pakolaisten palaamisen koteihinsa. Arabidiktaattorit kieltäytyivät rauhansopimuksesta. Myöhemmin samana vuonna Lausannen konferenssissa elo-syyskuussa 1949 Israel tarjoutui ottamaan takaisin 100 000 arabipakolaista ilman rauhansopimusta. Arabidiktaattorit kieltäyivät tästäkin, koska se olisi merkinnyt Israelin valtion epäsuoraa tunnustamista.

Samaan aikaan arabijohtajat eivät panneet tikkua ristiin pakolaisten aseman parantamiseksi, vaan ajoivat heidät alati kurjistuviin oloihin ja kohtelivat heitä julmasti.

Juutalaisten muuttollikkeestä Lönngrenin jutussa myös kerrotaan ohimenevästi kuinka "myös Lähi-idän arabivaltioiden juutalaisia saapui maahan. Vuosien 1948-1950 aikana puoli miljoonaa juutalaista matkasi Israeliin." Vai että "saapui" ja "matkasi". Kysymyksessä oli juutalaispakolaisten virta. Sadattuhannet juutalaiset pakotettiin - monet aseella uhaten - lähtemään kodeistaan arabimaissa, jotka olivat aloittaneet agression Israelia vastaan, mutta hävinneet. Lönngrenin jutussa siis arabit "pakenivat tai karkotettiin uuden juutalaisvaltion alueelta" samaan aikaan kun juutalaiset "saapuivat" ja "matkasivat" sinne. YLE:ltä sopisi odottaa enemmän. Olkoonkin, että kyse on lyhyestä jutusta.

Mitä Israel teki maahansa saapuville juutalaispakolaisille? Heidät integroitiin osaksi israelilaista yhteiskuntaa. Mitä arabijohtajat tekivät arabipakolaisille? Sulkivat heidät pakolaisleireille kurjiin oloihin, jossa heitä propagandasyistä on pidetty tähän päivään saakka.

Artikkelissa Palestiinalaiset muistelevat 60 vuoden katastrofia toistetaan jälleen, kuinka "noin 700 000 palestiinalaista pakeni tai karkotettiin Egyptin hallinnoimaan Gazaan, Jordanian länsirannalle, muualle Jordaniaan, Syyriaan ja Libanoniin." On turha toistaa kaikkea edellä kirjoittamaani. Mutta kovin mutkattomasti tässä yhteydessä puhutaan Egyptin "hallinnoimasta" Gazasta ja "Jordanian länsirannasta". Ehkä ilmaisu "hallinnoimisesta" on tarkoitettu viestittämään sitä tosiasiaa, että Egyptin läsnäolo Gazassa ei ollut aivan tavanomaista. Lukijalle jää kuitenkin vääristynyt vaikutelma, ellei muistuteta, että Egypti oli vuoden -48 sodassa laittomasti ja vastoin YK:n päätöslauselmia miehittänyt Gazan, jonne se sulki piikkilankojen taakse pakolaiset, jotka se yhdessä muiden arabidiktatuurien kanssa oli ajanut liikkeelle. Länsiranta ei varsinaisesti tuossa vaiheessa ollut "Jordanian länsiranta" vaan Jordanian laittomasti, vastoin YK:n päätöslauselmia miehittämä ja alueeseensa liittämä.

Pari huomiota vielä YLE:n juttuihin liittyen. Palestiinalaiset muistelevat 60 vuoden katastrofia -jutussa luetellaan rauhansopimuksia. Niistä ensimmäisenä viitataan vuoden 1967 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan 242, jossa vaadittiin Israelin vetäytymistä kuuden päivän sodassa valloitetuilta alueilta, kaikkien alueen valtioiden oikeutta elää tunnustettujen ja turvallisten rajojen sisällä sekä pakolaiskysymyksen ratkaisemista. Kuuden päivän sodassa vallatut alueet? Siis Gaza ja Länsiranta, jotka puolustussodassa vallattiin Egyptiltä ja Jordanialta, jotka olivat aiemmin laittomasti miehittäneet kyseiset alueet. Päätöslauselmassa Israelia oikein "vaadittiin" vetäytymään? Koska tämä maininta löytyy palestiinalaispakolaisten kurimuksesta kertovassa jutussa, saa helposti sen vaikutelman, että valtavan inhimillisen tragedian moraalinen vastuu on Israelilla, joka jukuripäisesti vastustaa jopa YK:ta.

Kuten sanottua, merkkimäärältään rajattuun juttuun ei toki saa mahtumaan kaikkia faktoja, mutta tasapuolisuuden vuoksi on hyvä palauttaa mieleen mitä tapahtui ennen mainittua marraskuussa 1967 annettua YK:n päätöslauselmaa "vaatimuksineen".

Israel oli jälleen kerran voittanut arabiarmeijat ja puolustussodassa saanut haltuunsa Gazan ja Länsirannan. Ensinmainittua "hallinnoi" Egypti (tähän ”hallinnointiin” kuului mm. noin 9000 terrori-iskua Gazan alueelta Israeliin vuosien 1949-1956 välillä). Jälkimmäisen kiistanalaisen alueen Jordania oli aiemmin hyökkäyssodassa laittomasti liittänyt itseensä rikkoen mm. YK:n päätöslauselmaa 181 (jakosuunnitelma). Kuuden päivän sodassa 1967 Israel valtasi mainitut alueet ja lyötyään hyökkäävät arabiarmeijat tarjonnut vallattujen alueiden palauttamista takaisin rauhansopimusta vastaan.

Välittömästi kesäkuun 10. päivän 1967 tulitaukoa seuranneina päivinä Israelin YK suurlähettiläs, Abba Eban, piti kuuluisan puheen, jossa hän tarjosi vallattujen alueiden palauttamista jos arabijohtajat suostuisivat a) tunnustamaan Israelin diplomaattisesti, b) neuvottelemaan yleisesti hyväksytyistä rajoista sekä muista avoimista kysymyksistä ja c) rauhaan. Mikä oli arabijohtajien vastaus? Elokuussa 1967 he kokoontuivat Khartumiin, Sudaniin ja vastaukseksi kuuluisan kolme "Ei" lauselmaa: Ei tunnustamista, ei neuvotteluita, ei rauhaa.

Egypti solmii virallisen rauhan vasta 1979, muttei halunnut takaisin Gazaa. Israel kuitenkin palauttaa sovitusti Siinain. Vuonnan 1994 Jordania suostui viralliseen rauhansopimukseen, mutta kieltäytyi virallisesti Länsirannan palauttamisesta.

Lopuksi. YLE:n jutun mukaan "maailmanpankin mukaan vuosikymmenen aikana palestiinalaisia on avustettu noin seitsemällä miljardilla eurolla. Arvioiden mukaan palestiinalaiset ovat saaneet henkeä kohden enemmän kuin yksikään kansallisuus tai ihmisryhmä sotien jälkeen. Palestiinalaishallinnon suurin rahoittaja on ollut Euroopan unioni. Avustusvarojen on epäilty ainakin osaksi valuvan kuitenkin korruptioon". Miksi Eurooppa on suurin avun antaja. Miksi ei öljyrikkaat arabivaltiot tai arabiliiton jäsenmaat?

Emile Ghoury, Palestiinan arabien komitean sihteeri totesi elo-syyskuussa 1948 Beirut Telegraph ja myös The London Telegraph lehden haastattelussa osuvasti: ”Se, että on olemassa pakolaisia johtuu suoraan siitä tosiasiasta, että arabivaltiot vastustivat jakosuunnitelmaan ja juutalaisvaltiota. Arabivaltiot hyväksyivät tämän politiikan yksimielisesti ja heidän täytyy osallistua tämän ongelman ratkaisemiseen.”

Kenties vielä 60-vuoden jälkeenkin Israelin hävittämistä haikailevien terroristijärjestöjen - kuten Hamas ja Hizbollah - tukeminen tosiaan on niin kallista ja ideologisesti tärkeää, ettei sellaista toimintaa tukevilla tahoilla yksinkertaisesti ole varaa auttaa inhimillisessä hädässä olevia. Mene ja tiedä. Historian valossa vastuu ja syy palestiinalaisten katastrofista – Nakba - pitäisi kuitenkin suomalaisessakin mediassa jakaa rehellisyyden nimissä merkittävällä tavalla toisin kuin mitä voisi päätellä pelkästään YLE:n "näennäistasapuolisesta" journalismista. Jos arabijohtajat olisivat halunneet rauhaa palestiinalaisvaltio olisi voinut syntyä jo vuonna 1937 (Lordi Peelin ehdotus), tai 1947, 1949 tai periaatteessa 1967, eikä palestiinalaisten 60-vuoden katastrofia olisi päässyt syntymään.