sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella?

San Franciscossa ilo oli ylimmillään, kun Kalifornian korkein oikeus teki torstaina (15.5.) päätöksen sallia homoavioliitot osavaltiossa. Päätöksellä kumottiin aiempi kielteinen kanta, jonka mukaan avioliitto voidaan solmia vain yhden miehen ja yhden naisen välillä.

Uutta ratkaisua perusteltiin muun muassa sillä, että vetoamalla ”henkilön sukupuoliseen suuntautuneisuuteen, rotuun tai sukupuoleen" ei voida evätä ihmisiltä heille kuuluvia oikeuksia. Niistä eräänä kaikkein perustavimpana pidetään ”kahden toisiaan rakastavan aikuisen ” oikeutta perustaa perhe ja halutessaan kasvattaa lapsia.

En missään tapauksessa kiellä keneltäkään hänelle kuuluvia oikeuksia. Kun joku sensijaan vertaa sukupuolista suuntautuneisuutta ihmisen rotuun ja sukupuoleen, on selvää, ettei sellainen henkilö ole huolellisesti ajatellut mistä on kysymys. Kenties juuri siksi mainittu ajatusvirhe on yleinen myös suomalaisessa populaarissa sateenkaarikeskustelussa.

Professori Robert Gagnon on tuotannossaan osuvasti tiivistänyt miksi seksuaalisen suuntautuneisuuden samaistaminen etnisyyden ja sukupuolen kanssa on ehdottomasti harhaanjohtavaa ja väärin.

Etnisyys on ihmisen olemassaolon piirre, joka on (1) kokonaan perinnöllinen, (2) absoluuttisen muuttumaton, (3) ei pääasiassa vaikuta käyttäytymiseen, ja on (4) itsessään harmiton. Sen sijaan samaa sukupuolta kohtaan koettu viehtymys on impulssina (1) korkeintaan vain osittain ja epäsuorasti perinnöllistä (kuten esimerkiksi, pedoseksuaalinen kiinnostus tai alkoholismi); (2) Lisäksi se on altis jonkinasteiselle muutokselle. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kulttuuriset tekijät, tehdyt valinnat ja mahdollinen terapeuttinen väliintulo saattavat vähentää samaa sukupuolta kohtaan koettua viehtymystä, ja ainakin joissakin tapauksissa ihmisen sukupuolisessa suuntautuneisuudessa voi tapahtua merkittävä muutos toiseen suuntaan. (3) Se on pääasiallisesti käyttäytymiseen liittyvä impulssi tehdä jotain ja vaatii siksi käyttäytymiseen liittyvää arviointia. Se kuuluu siis eettisen arvioinnin piiriin. Toisin kuin etnisyys se (4) ei ole itsessään harmiton. Monet meihin voimakkaasti vaikuttavat impulssit voivat olla vahingollisia.

Gagnon arvostelee myös homoseksuaalisen attraktion rinnastamista sukupuoleen. Ihmisen sukupuoli (mies/nainen) on paljon kiinteämpi ja muuttumattomampi tila kuin homoseksuaalinen kiinnostus omaa sukupuoltaan kohtaan. Yksilön sukupuoli on 100 prosenttisesti geneettisesti määräytyvä. Käyttäytymiseen vaikuttavat impulssit sen sijaan eivät ole. Sukupuolen intensiteettiä ei voida heikentää tai vahvistaa vaikkapa varhaislapsuudessa koetun sosialisaation, makrokulttuuristen vaikutteiden tai henkilökohtaisten elämänkokemusten vaikutuksesta.

Oma lukunsa Kalifornian korkeimman oikeuden päätöksessä on se epäjohdonmukaisuus, jolla päätöksen perusteluissa puhutaan aivan kuin itsestäänselvyytenä ”kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen oikeudesta” avioitua ja saada lapsia. Kuinka on yhtäkkiä perusteltua rajata tämä oikeus kahteen ihmiseen? Avioliittohan on perinteisesti määritelty siten, että sen solmimisen edellytyksenä on a) kaksi b) aikuista c) vastakkaista sukupuolta olevaa ihmistä, jotka d) eivät ole lähisukulaisia. Millä perusteella ne, jotka haluavat luopua kohdasta ”c” pitävät kiinni kohdista ”a”, ”b” ja ”d”? Entä jos kolme tai neljä samaa sukupuolta olevaa aikuista sukulaismiestä haluavat keskinäisen kiintymyksensä ja välittämisensä merkiksi mennä naimisiin? Entä polyamoristinen suhde, jossa kaksi tai kolme pariskuntaa tahtoo muodostaa perheyksikön ja kasvattaa lapsia?

Rakkaus on tärkeä ja toivottava syy avioliittoon, mutta ei riittävä syy. The Boston Globe –lehden juttu Hypocrisy on adult consent antaa kuvan siitä minkälaiseen ristiriitaisuuteen ajaudutaan, jos oikeutta avioliittoon tarkastellaan vain rakkaudesta käsin. Kun puhutaan ihmisten oikeudesta perustaa perhe ja kasvattaa lapsia, ei tämä ”oikeus” milloinkaan ole ollut itsestään selvästi kenen tahansa kiistaton oikeus, vain siksi, että osapuolet rakastavat toisiaan. Jos tällainen oikeus syntyy rakkauden perusteella vaikkapa kahden samaa sukupuolta olevan välille, miksi ei samalla perusteella sitten kolmen, tai neljän samaa tai eri sukupuolta olevien välille? Tai peräti toisiaan rakastavien sisarusten välille? Käänteisesti, jos tällaista oikeutta ei rakkauden perusteella synny kolmen, tai neljän samaa tai eri sukupuolta olevan välille, tai sisarusten välille, ei sellaista synny automaattisesti myöskään samaa sukupuolta olevien välille.

Homojen oikeus avioliittoon saattaa olla perusteltu muista näkökohdista käsin, mutta vetoaminen "kahden aikuisen rakkauteen" ei sellaista oikeutta nähdäkseni luo.

Kalifornian korkeimman oikeuden päätös todistaa jälleen oikeaksi vanhan sanonnan, jonka mukaan korkea ja vaikutusvaltainen asema ei automaattisesti tuo mukanaan viisautta asemassa toimimiseen.

3 kommenttia:

Alcoholzors kirjoitti...

Terve täälä kirjoittelee Konsta.
Niin kuin taas saamme kokea Pasi Turunen kirjoittelee täälä pelkästään faktaa ja järki puhetta.

Kirjoituksesi jälkeen jäi sellainen käsitys, että Homoseksuaalisuus on vain käyttäytymistä, eli turhaa jaarnittelua, tämähän ei tarkoita sitä, että vähättelisin Homoseksuaaleja jotenkin, vaan minä yritän tuoda esille, että ihmisen perimässä ei ole mitään sellaista, joka vaikuttaisi Homoseksuaalisuuteen. Ihminen syntyy ja jos aiheena on Homoseksualismi niin voidaan todeta, että Homoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttaa mm. Taustatekijät ja yksilön erityispiirteet, eli voidaan todeta faktana, että Homoseksuaalisuus johtuu muusta kuin ihmisestä itsestään.

Pasi Turunen kirjoitti...

En tainnut sanoa ihan niin, että homoseksuaalisuus on vain käyttäytymistä. Gagnoniin viitaten, perintötekijöillä on epäsuora ja osittainen vaikutus. Nykykäsityksen mukaan muita vaikuttavia tekijöitä ovat kulttuuriset tekijät, ympäristö, varhaislapsuuden kehitys ja arvovalinnat ja vastaavat. Kukaan ei siis ole geneettisesti determinoitu mitä homoseksuaalisuuteen tulee. Homoseksuaalinen orientaatio ei välttämättä ole jokin yksiselitteinen "oma valinta". Mutta sukupuoliseen orientaatioonkin voidaan vaikuttaa vahvistavasti tai heikentävästi muiden tekijöiden kautta (toisin kuin vaikkapa rotuun tai sukupuoleen).

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on vastaavasti Suomessakin oikeusministeriöstä ilmestynyt tätä aihepiiriä koskevaa lukemista, siellä on nimittäin työryhmän mietintö homoadoptioista nähtävillä:

http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1210773075989

Se ei ole lopullinen versio, koska ainakin lakitekstissä on niin pahoja virheitä, ettei se sellaisenaan voi mennä läpi, mutta jos lukee perustelut, niin nähdään, että Suomi on jatkamassa huolestuttavalla tiellä.