Tuomaskokemuksia - Hän näkee sinut, vaikka sinä et näe häntä.

Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellänsä ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.” (Joh. 20:26–27).

Tuomaksen epäilys on antanut aihetta moniin saarnoihin. Hänet muistetaan usein siitä, ettei hän sallinut toisten opetuslasten vilpittömän innostuksen tarttua itseensä, vaan lausui julki epäilyksensä vaatien empiiristä näyttöä uskomattomalta tuntuvien väitteiden tueksi. Mahtoikohan Tuomas olla suomalaista sukua. Suomalainen kuulemma ”ei usko ennen kuin näkee”. Jumalan valtakunnassa asia usein menee toisin päin: Ken uskoo se näkee! (Joh. 11:40).

Ensimmäinen asia, joka ansaitsee tulla nostetuksi kertomuksesta liittyy Jeesuksen sanoihin kertomuksen lopussa: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat" (Joh. 20:29). Nämä sanat on ymmärretty väärin, jos Jeesuksen tulkitaan tarkoittavan perusteetonta ja sokeaa uskoa. Jeesus ei tarkoita uskoa ilman että kukaan on nähnyt tai kokenut yhtään mitään. Hän puhui uskosta, joka perustuu niiden todistukseen, jotka ovat hänet nähneet. Tuomaksen olisi pitänyt uskoa niitä opetuslapsia, jotka olivat nähneet. Olkoonkin, ettei hän itse ollut mukana Jeesuksen ilmestyessä heille ensimmäisen kerran.

Uskosta ei tee perusteetonta tai irrationaalista se, ettei itse ole sattunut näkemään tai kokemaan jotain ratkaisevaa, ja on siksi sen varassa mitä muut ovat kertoneet. Harva meistä tietää henkilökohtaisesti millaista on kävellä kuun pinnalla. Me uskomme niitä, jotka ovat siellä käyneet.

Viimeisellä tuomiolla kukaan ei voi Jumalan edessä sanoa, että olisi kyllä vilpittömästi ollut valmis uskomaan Jeesukseen jos vain itse olisi nähnyt. Tällaisesta ”vilpittömyydestä” ei heru irtopisteitä: ”Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnouseeksi” (Mark. 16:14).

Kristitty on ihminen, joka uskoo niiden todistuksen perusteella, jotka ovat nähneet Jeesuksen ylösnousseeksi. Tämä merkitsee apostolisen todistuksen uskomista evankeliumeissa.

Toinen huomionarvoinen seikka "tuomasepisodista" on sielunhoidollinen, ja puhuttelee itseäni jopa enemmän, kuin teoreettiset tieto-opilliset pohdinnat: Jeesus oli kuullut mitä Tuomas oli puhunut. Inhimillisin silmin Jeesusta ei näkynyt mailla eikä halmeilla, kun Tuomas lausui julki epäilynsä ja vaati empiiristä näyttöä sanomalla ”ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja … pistä kättäni hänen kylkeensä” (Joh. 20:25). Kun Herra kahdeksan päivää myöhemmin jälleen ilmestyi opetuslapsille Hän, ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään, kääntyi aivan ensiksi Tuomaksen puoleen ja kehotti tätä toteuttamaan vaatimuksensa: ”Ojenna sormesi tänne… ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni…” Miten Jeesus tiesi mitä Tuomas oli sanonut kahdeksan päivää aikaisemmin, vaikka ei ollut edes paikalla? Vai oliko Hän sittenkin läsnä?

Joskus saatamme turhautua ja ajatella, että lausumme rukouksiamme turhaan. Kukaan ei kuule. Ketään ei näy. Olemme hätämme kanssa yksin. Kertomus Tuomaasta osoittaa, että vaikka emme näe Jeesusta Hän näkee ja kuulee kaiken silloinkin kun me emme tiedosta Hänen olevan läsnä. Hän on läsnä vaikka emme edes tunne Hänen läsnäoloaan.

Muistan vuosien takaa tapauksen, jolloin vaimoni kanssa rukoilimme Helsingin Kristillisessä Keskuksessa ihmisten puolesta. Teimme, kuten meillä on tapana: saarnani (jonka aihetta en enää muista) jälkeen vaimoni astui rinnalleni johdattamaan kuulijat yhteiseen rukoukseen ennen alttarihetken alkamista. Sen päätteksi hän kertoi yllättäen nähneensä näyn: ”Täällä on nainen, joka ennen tähän tilaisuuteen tulemista seisoit kotona peilin edessä itkien ja rukoillen, ja kysellen miksi Jumala ei kuule sinun rukouksiasi. Herra sanoo sinulle, että Hän on kuullut sinun rukouksesi.” Muistan elävästi miten salin takaa nousee minulle entuudestaan täysin vieras naishenkilö, ja alkaa pitkin askelin astella salin etuosaan luoksemme. Hän pyyhkii kyyneliä, jotka valuvat vuolaasti hänen poskillaan Päästyään luoksemme hän kertoo hiljaisella äänelle meille ennen kokukseen lähtemistä itkeneensä peilin edessä ja kyselleensä ääneen miksi Jumala ei häntä kuule.

Tuona iltana tämä nainen sai ”tuomaskokemuksen” – Jeesus kuulee. Aina. Sinuakin. Hän on läsnä, vaikka emme Häntä näe.