maanantai 16. heinäkuuta 2007

Tangon tahdissa taivaaseen?

Suomalaiset ovat tangokansaa. Tätä erikoista ilmiötä kävi täällä aikanaan ihmettelemässä amerikkalainen 60 minuuttia ohjelma. Ja teki melko hauskan dokkarin suomalaisesta kansanluonteesta, jossa muun muassa haikaillaan milloin saavuttamattoman, milloin menetetyn rakkauden ja onnen perään. Sellaista on tango. Haikeaa. Melankolista. Suomalaista.
Nyt on sitten Kiuruveden seurakunnassa syntynyt kiista siitä sopiiko "Satumaa" tango kirkkoon. Kirkkoherralla ja kappalaisella menivät tästä sukset ristiin. Kappalainen halusi pitää saarnateemanaan aiheen Satumaa. Seurakuntalaisilta ennakkoon tullut kielteinen palaute sai kuitenkin kirkkoherran kieltämään kappaleen esittämisen sunnuntaijumalanpalveluksessa. Kappalaisen mukaan "populaarimusiikissa on usein enemmän sanomaa kuin monissa saarnoissa."
Joitakin vuosia sitten hellutaniväen kesäkonferenssissa argentiinalaisen evankelista Carlos Annacondian aisaparina toiminut kuuluisa laulaja Miguel Cejas lauloi suomeksi ja espanjaksi hengellisiä lauluja, jotka olivat tyylilajiltaan milloin sambaa, rumbaa ja tangoa. "Seurakuntalaisille tarjottiin sanaa ja sambaa", taisi Ristin Voitto otsikoida. Mutta ne olivat sisällöllisesti selkeitä hengellisiä lauluja. Miguelin kasetteja on edelleen myynnissä.
Mieleeni palauttuu kesällä 1999 vaimoni kanssa tekemä lähetysmatka Brasiliaan. Olimme olleet kaksi viikkoa maassa ja kysäisin innoissani, että miksi ihmeessä en ole yhdessäkään seurakunnassa kuullut vielä sambaa? Ajattelin, että sehän on melkein kuin kansanmusiikkia. Ystävällinen pastori selitti, että useat seurakunnat eivät käytä sambamusiikkia ylistyksessä, koska se mielletään niin voimakkaasti maailmallisuuteen. Vuosittainen Rion sambakarnevaalihan tuo kaikenlaisen moraalittomuuden pintaan. Kysymys ei siis ole vain musiikkityylilajista, vaan siitä mitä se laajemmin edustaa ihmisten mielissä.
"Sinä olet luonut meidät itseäsi varten, ja levoton on sydämemme kunnes se löytää levon sinussa", kuvaili Augustinus. "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä", sanotaan psalemissa. Ihminen etsii täydellistä onnea, koska Jumala loi ihmisen itseään varten, mutta ihminen on harhaillut omille teilleen. Pois Isän kotoa. Ihmisen sielussa on "kollektiivinen muisto", että jossain se onni on. Niin on. Se on Jumalan luona. Monet populaarimusiikin tuotokset laulavat tuosta onnen kaipuusta. Tai rakkaudesta. Haikailevat sen perään tai itkevät sen menetystä. Kyselevät, mistä sen löytäisi ja miksi se aina tuntuu pakenevan käsistä juuri kun sen on löytämässä.
Augustinus antaa hyvän vastauksen: Onni pakenee ohikiitävien onnen hetkien jälkeen siksi, ettei ihminen lakkaisi etsimästä Jumalaa. Onnen etsintä saa täyttymyksensä, kun ihminen palaa täydellisen onnen lähteelle: yhteyteen Luojansa kanssa. Satumaa ym. tangot puhuttelevat ihmistä, koska siinä, kuten monessa muussa populaarimusiikin tuotoksessa, on osattu pukea puhuttelevasti sanoiksi ihmisen olemassaoloa syvästi koskettavia kysymyksiä.
Mutta siksi populaarimusiikin tuotokset sopivatkin niin huonosti hengelliseen viitekehykseen tai osaksi jumalanpalveluksia: Ne kysyvät usein oikeita kysymyksiä - Mutta niistä puuttuvat vastaukset. Vai pitäisikö sanoa, että niistä puuttuu Vastaus. Kristillisen seurakunnan tehtävä ei ole julistaa ihmisille kysymyksiä, vaan vastausta Jeesuksessa. Loputon kysyminen ja etsiminen evät ole itsetarkoitus. Harhailu ei ole hyve. Etsivä löytää. Evankeliumissa Jumala antautuu häntä etsivän löydettäväksi.
Kiuruveden kappalainen tarkoittaa hyvää sanoessaan, että populaarimusiikissa on usein enemmän sanomaa kuin monissa saarnoissa. En epäile. Kukaan ei pääse pakoon "Jumalan kokoista aukkoa" sisimmässään. Mutta jos saarnoista puuttuu sanoma, niin olisiko syytä kääntyä Herran eikä tangojen puoleen, jotta saarnoihin saataisiin enemmän sisältöä? Silloin olisi tarjota syntisille, kadotukseen matkaaville vastauksia eikä vain hämmentyneitä ja haikeita kysymyksiä. Jeesus ei ole "on" ja "ei". Hänessä tuli Jumalan "Aamen!"
Suomalaisten suosituin ylistyslaulu oli mennä vuosina valssi nimeltä Golgatan veressä voima on. Mollissa tietysti. Sisältö ratkaisee. Ei musiikkilaji.
-------------------
By the way... Itse en ole niitä, jotka ajattelevat - ainakaan enää - että uskovainen ei voisi kuunnella mitään muuta kuin selvästi hengellistä musiikkia. Luontevinta toki on, että edelleen valtaosa kuluttamastani musiikista on juuri hengellistä ja kristillistä. Mutta jos Radio Deistä ei tule muuta kuin lastenkilpailu, niin vaihdan mieluummin Groove FM:lle :).

2 kommenttia:

marju kirjoitti...

Mutta siksi populaarimusiikin tuotokset sopivatkin niin huonosti hengelliseen viitekehykseen tai osaksi jumalanpalveluksia: Ne kysyvät usein oikeita kysymyksiä - Mutta niistä puuttuvat vastaukset. Vai pitäisikö sanoa, että niistä puuttuu Vastaus. Kristillisen seurakunnan tehtävä ei ole julistaa ihmisille kysymyksiä, vaan vastausta Jeesuksessa. Loputon kysyminen ja etsiminen evät ole itsetarkoitus. Harhailu ei ole hyve. Etsivä löytää. Evankeliumissa Jumala antautuu häntä etsivän löydettäväksi.
Olen näistä sanoista iloinen kuin peipponen! Näin se on "kristillisyydessäkin" Olen ymmärtänyt ja Kiitos Herralle. Eipä ole muuta kuin kiitettävä siitä että on selvinnyt tielle näistä filosofisista ajattelurakennelmista. Jeesus vain riittää!

Anonyymi kirjoitti...

Olen monelta kuullut, että juuri musiikki on se mikä vaikuttaa ihmisen sieluntilaan kaikkein voimakkaimmin. Jos on ollut tunne-elämältään ennen uskoontuloaan voimakkaasti maalliseen musiikkiin kiinnittynyt, ei kannattaisi paljoakaan kuunnella tuota entistä musiikkia. Ei edes kristillisesti sanoitettuna. Itse ainakin huomaan omalta kohdaltani, että se vie ajatukset maallisiin, pois Kristuksesta. Tämä pätee elokuviin, kirjallisuuteen jne. Jos ruokin vanhaa lihallista ihmistäni, jää hengellinen ihminen vaille ruokaa ja kuihtuu pikkuhiljaa... Kyse ei ole kielloista, vaan siitä mikä asia kutakin vie takaisin maailman.