perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kuiva kirjoitus uskonnon ja politiikan sotkemisesta keskenään

Kuinka kristitty voi osallistua yhteiskunnassa käytävään arvokeskusteluun ja tulla kuulluksi? Olen hiljattain lukenut dosentti Juha Sihvolan kirjan Maailmankansalaisen Uskonto (Otava 2011). Palaan teoksen herättämiin kriittisiin ajatuksiin uudemman kerran jossain toisessa postauksessa. Tässä yhteydessä mainitsen kuitenkin jotain siltä osin mikä kirjassa mielestäni oli positiivisella tavalla mielenkiintoista edellä esittämäni kysymyksen kannalta.

Sihvola käsittelee eräässä luvussa uskontoon vetoamista poliittisessa keskustelussa. Voisi kuvitella, että asia on yksiselitteisesti niin, että uskontoa ei pitäisi sotkea poliittiseen keskusteluun lainkaan. Tämä näkemys vastaa Robert Audin ajatusta, jonka mukaan "kun uskonnolliset ihmiset osallistuvat poliittiseen keskusteluun, heidän tulee sulkea keskustelun ulkopuolelle uskonnolliset vakaumuksensa ja motiivinsa ja pitäytyä sellaisiin sekulaarisiin perusteluihin, joiden pätevyyttä voidaan arvioida vakaumuksesta riippumatta" (Sihvola, 263)

Mutta asia ei ole nykyajattelijoiden mielestä aivan näin yksiselitteinen.

Esimerkiksi Nicholas Wolterstorff pitää tällaista asetelmaa uskonnollisia ihmisiä syrjivänä sillä "monet uskonnolliset ihmiset pitävät moraalisena velvollisuutenaan tehdä oikeudenmukaisuutta koskevat päätöksensä uskonnollisen vakaumustensa pohjalta eikä suinkaan niistä riippumatta. Poliittisen järjestelmän neutralismi asettaa myös uskonnolliset ihmiset eriarvoiseen asemaan. Uskonnollisia ihmisiä vaaditan etsimään uskonnollisen vakaumuksensa ja sekulaaristen mielipiteidensä välille sellainen tasapaino, jossa he kykenevät perustelemaan ja motivoimaan poliittiset päätöksensä uskonnosta riippumatta. Vastaavia vaatimuksia ei kuitenkaan esitetä uskonnottomille ihmisille, joten järjestelmä näyttää rajoittavan uskonnollisen ihmisten toimintaa muita enemmän" (Sihvola, 264)

Jürgen Habermas on tuoreissa kirjoituksissaan myös esittänyt, että "uskonnollisten ilmaisujen ehdoton rajaaminen pois poliittisesta keskustelusta ja julkisesta tilasta on uskonnollisia ihmisiä syrjivää." Habermasin mielestä uskontoon vetoavia näkökohtia voidaan tuoda poliittisiinkin keskusteluihin, "mutta päätöksenteossa hyväksyttäviä ovat vain sellaiset argumentit, jotka niiden esittäjä tai joku muu voi kääntää kaikkien eri uskontoja edustavien ja uskonnottomienkin kansalaisten hyväskyttävissä olevalle sekulaariselle kielelle".

Käänteisesti Habermasin mukaan "myös ei-uskonnollisilta ihmisiltä voidaan edellyttää suopean uteliasta asennetta uskonnollisiin ilmaisuihin. Heidän tulisi etsiä niistä totuuksia, jotka olisi mahdollista kääntää uskonnosta riippumattomalle kielelle." Tavoitteena on toinen toisiansa kunnioittava dialogi, jonka tuloksena "voidaan määrittää kaikkien rationaalisten toimijoiden hyväksyttävissä olevat poliittiset periaatteet." (Sihvola, 265).

Sihvolan kirjasta löytyviin ajatuksiin liitän jatkoksi muutaman oman huomioni kristittyjen osallistumisesta yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun.

Raamattu on kristillisessä keskustelussa tärkeä ja luovuttamaton lähde. Sen rooli Jumalan arvovaltaisena sanana korostuu seurakunnan sisällä tapahtuvassa keskustelussa, jonka tulee perustua vastuullisesti tapahtuvaan Jumalan sanan tulkintaan muun ohella. Teologisilla perusteluilla ja viittauksilla Raamattuun on siis paikkansa erityisesti silloin kun käydään keskustelua teologisista ja eettisistä kysymyksistä, jotka koskettavat kristillistä seurakuntaa.

Jos kristittynä pyrkii sen sijaan osallistumaan seurakunnan ulkopuolella käytävään keskusteluun ei ilotulittelu raamatunjakeilla useinkaan johda hedelmälliseen vuorovaikutukseen. Kanssakeskustelijat laittavat nopeasti suojalasit päähän.

Osallistuminen yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun vaatii siksi erityistä taitoa. Pelkkä into ja vakuuttuneisuus omasta asiastaan ei riitä. Silloin ollaan tekemisissä usein ihmisten kanssa, joille Raamattu ei ole sen enempää uskon kuin elämänkään auktoriteetti. Saatikka, että se olisi ylin auktoriteetti. Jos kristitty ei lähtökohtaisesti ymmärrä tätä hän ei ole oikea henkilö käymään arvokeskustelua yhteiskunnan suuntaan.

Yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun on osallistuttava argumentaatiolla, joka on myös ei-uskonnolliselle ihmiselle ymmärrettävää. Pelkkä raamatunjakeiden siteeraaminen päin naamaa on epäkunnoittavaa, sillä se voi olla osoitus siitä, ettei kristitty keskustelukumppani oikeasti kuuntele, tai pahimmassa tapauksessa ole edes kiinnostunut kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavaa ja mitkä ovat hänen todelliset huolenaiheensa. Vika ei ole Raamatussa, vaan tavassa käyttää sitä julkisessa keskustelussa. Raamattuun voidaan vedota silloin kun keskustelu sitä vaatii, mutta silloin on mielestäni osattava perustella miksi tilanne sitä edellyttää.

Asian toinen puoli on se, että sekulaarilla, ei-kristityllä keskustelijalla ei silti ole rationaalista oikeutusta edellyttää kristityn keskustelukumppanin astuvan tyystin kristillisen maailmankatsomuksensa ulkopuolelle argumentoimaan itselleen täysin vieraista lähtökohdista käsin. Kristityltä ei voi vaatia sellaista mikä ei näet periaatteessa ole mahdollista edes ei-kristitylle keskustelijalle!

Jokaisella, oli hän kristitty tai ei, on jokin maailmankatsomus täysin riippumatta siitä miten syvällisesti itse on siitä tietoinen ja onko se omaksuttu rationaalisen harkinnan vai emotionaalisten syiden tähden. Yhtä vähän kuin kristitty voi yhtäkkiä siirtyä kristillisyytensä ulkopuolelle keskustelussa—sellainen on psykologisestikin sula mahdottomuus—voi ei-kristitty astua ei-kristillisen maailmankatsomuksensa, joka hänellä kumminkin on, ulkopuolelle. Tällainen edellytys on siis täysin epärationaalinen ja johtaisi teeskentelyyn.

Vain koska sekulaari ihminen ei yhteiskunnallisessa keskustelussa perustele sanottavaansa siteeraamalla vaikkapa Kommunistista manifestia, Richard Dawkinsin, Hegelin tai gnostilaisten kirjoituksia, ei merkitse, että hän argumentoisi maailmankatsomuksellisesti neutraalilta pohjalta. Hänen ajatuksensa saattavat hyvinkin palautua tarkemmassa analyysissä ties miten yllättäviin metafyysisiin ja uskonnollisperäisiin taustaoletuksiin. Suomalaisten puolueiden puolueohjelmatkaan eivät ole maailmankatsomuksellisesti neutraaleja. Ne perustuvat tietynlaiseen ihmiskuvaan ja käsitykseen todellisuuden perimmäisestä luonteesta, jotka eivät ole uskonnollisesti neutraaleja.

Tämä merkitsee osaltaan sitä, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on oma paikkansa myös uskonnollisille ja maailmankatsomuksellisille argumenteille ja sellainen tulee sallia. Sellaista ei voi täysin välttää. On silkkaa harhaa kuvitella, että arvokeskustelua voitaisiin käydä ilman laaja-alaisia oletuksia todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Teeskentelemätön ja rehellisen avoin arvokeskustelu ottaa tämän huomioon ja antaa riittävästi tilaa myös uskonnolliselle argumentaatiolle yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Yhteiskunnalliset asiat ovat kaikille jäsenilleen yhteisiä. Siksi puhutaan yhteis-kunnasta. Keskusteluun ovat oikeutettuja osallistumaan omista lähtökohdistaan käsin kaikki, joita yhteiset asiat koskettavat. Ei-uskonnollisilla, maallistuneilla keskustelijoilla ei ole rationaalista oikeutta sulkea uskonnollisia näkemyksiä ehdottomasti keskustelun ulkopuolelle. Ainakaan niin kauan kuin uskonnollisillakin ihmisillä on oikeus äänestää vaaleissa. Yhteiskunnalliset asiat koskevat kaikkia yhteiskunnan jäseniä yhteisesti. Myös uskonnollisia ihmisiä. Siksi heillä on yhtäläinen oikeus osallistua keskusteluun siitä mikä on hyvää elämää ja kuinka yhteistä hyvää tulee jakaa yhteiskunnan parhaaksi. 

Lopputulema siis on, että mielestäni uskontoa ja politiikkaa tulee ja saa sotkea keskenään. Sopivassa suhteessa. Eikä niitä edes voida mielekkäällä tavalla erottaa tyystin toisistaan.

Tämä oli pitkä ja kuiva teksti. Jos jaksoit lukea tähän asti, kiitän mielenkiinnosta.

-------

12 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Samoilla linjoilla itsekin, eikä Jeesusta tarvitse (eikä saa) hävetä. Kohde ryhmä pitää ottaa tietenkin aina huomioon Raamatun lauseita heittäessä. Ei tarvitse kuin katsoa meidän Suomen lippua, niin pitäisi ymmärtää että Uskonto on ennenkin ollut osana politiikkaa ja suuri pilari meidän yhteiskunnassa jota ei pitäisi alkaa kaatamaan kevein perustein.

Anonyymi kirjoitti...

Keskustelussa sukupuolineutraalista avioliitosta ja muutenkin homojen oikeuksista tämä on tullut hyvin selkeästi esille. Uskovat eivät uskalla esittää todellista perustelua mielipiteeleen. Siis sitä, että Raamatussa sanotaan niinkuin sanotaan. On siis yritetty kätkeä tämä todellinen syy mitä ihmeellisimpien muka järkiselitytysten taakse, joiden perustelut ovat naurettavia, tai paljastuneet väärennöksiksi ja jopa suoranaisiksi valheiksi.

Rehellistä olisi sanoa se todellinen syy.

Tällainen oikean syyn esilletuonti lopettaisi kyllä keskustelun lyhyeen. Kun uskova perustelisi: "...,koska Raamatussa sanotaan" olisi ei-uskovan vastaus, "sillä ei ole mitään merkitystä".


Mihin sitten uskonnon käyttö politiikassa voisi johtaa?
Jos uskovat olisivat enemmistössä, johtaisiko tämä siihen, että yhteiskunnassa myös ei-uskovat pakotettaisiin toimimaan uskonnollisten periaatteiden mukaisesti? Olisiko se sitten uskonnonvapauden mukaista?

V.

Kalle kirjoitti...

Vaatimus uskonnon ja politiikan erottamisesta on ongelmallista siksikin, että osa poliittisista päätöksistä vaikuttaa uskontoon esim. kysymykset sanan ja kokoontumisen vapaudesta.

Toiseksi härskeintä on, että ne, jotka vaativat koviten uskonnon erottamista politiikasta sopivan tilaisuuden tullen itse siteeraavat jopa Raamattua tai muita uskonnollisia tekstejä.

Kolmanneksi vaatimus uskomnon erottamisesta pilitiikasta on itsessään uskonnollinen vaatimus.

Pasi Turunen kirjoitti...

Tällainen oikean syyn esilletuonti lopettaisi kyllä keskustelun lyhyeen. Kun uskova perustelisi: "...,koska Raamatussa sanotaan" olisi ei-uskovan vastaus, "sillä ei ole mitään merkitystä".

V,

Mikä mahtaa näkemyksesi mukaan olla ”oikea syy” sille, että mielestäni netin keskustelupalstoilla olisi reilumpaa kirjoittaa omalla nimellä eikä nimimerkillä?

Ajatteletko ehkä, että kristityillä ei ole mitään muita (järki)syitä rakastaa lähimmäisiään, auttaa köyhiä, vastustaa aviopuolison pettämistä tai viattomien surmaamista, epäoikeudenmukaisia sotia, köyhien riistoa jne. kuin se, että ”Raamatussa sanotaan”? Vai ajatteletko, että uskova ei saisi näin toimia vain siksi, että niin sanotaan Raamatussa?

Sillä mitä Raamatussa sanotaan ei luonnollisesti ole merkitystä ei-uskovalle, jolle ei ole mitään merkitystä sillä mitä Raamatussa sanotaan (mikä lähinnä kertoo enemmän ei-uskovasta kuin Raamatusta). Tämän ei kuitenkaan tarvinne merkitä sitä, että sillä mitä Raamatussa sanotaan ei tulisi olla mitään merkitystä uskovalle?

Usein on nähty sitäkin, että ei-uskova, jolle Raamatulla ei ole mitään merkitystä kuitenkin siteeraa Raamattua keskustellessaan uskovan kanssa, koska tietää, että sillä on merkitystä uskovalle. Minusta tällainen on täysin asiaankuuluvaa, kunhan se tapahtuu asiantuntevasti eikä vain retorisen tarkoitushakuisesti.

Suurimpana ongelmana viestissäsi näen kuitenkin asenteellisen ennakkoluuloisuutesi, jonka perusteella olet valmis sulkemaan uskonnolliset ihmiset kokonaan julkisen keskustelun ulkopuolelle riippumatta siitä mitä syitä he esittävät, koska loppuviimein heillä ei mielestäsi kuitenkaan ole mitään järkisyitä. Kaiken takana on vain ”koska Raamatussa sanotaan”.

Mielestäni tämä oletus itsessään ei ole perusteltavissa pätevin järkisyin eikä vastaa tosiasioita.

Yhtäältä tällainen asennoituminen heijastaa jonkinasteista ei-uskonnollista ylimielisyyttä ja harhaista kuvitelmaa siitä, että ei-uskovien syyt ovat aina puhtaan järkeviä eivätkä lainkaan maailmankatsomuksellisesti tai asenteellisesti värittyneitä.

Uskovilla on samanlainen oikeus osallistua yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun kuin ei-uskovillakin. Raamattuunkin saa vedota jos niin haluaa ja se tuntuu perustellulta. Mutta ei-uskovilla on myös täysi oikeus tällöin huomauttaa, että Raamattuun vetoamisella ei juuri tässä kohtaa keskustelua kenties ole ratkaisevaa merkitystä koska käsillä oleva kysymys ei ole luonteeltaan ensisijaisesti uskonnollinen (esim. makeis- tai polttoainevero tms.)

Toisaalta ei-uskova paljastaa vain oman argumentaationsa heikkouden mikäli hän pyrkii väistämään uskovan ihmisen tarjoamat julkisesti arvioitavat yhteiset järkisyyt vetoamalla argumentin esittäjän uskonnolliseen taustaan (ad hominem). Jos uskovan esittämät järkiperustelut sitten ovat ei-uskovan mielestä naurettavia tai valheellisia hänen tehtävänsä on osoittaa miksi näin on. Siihen ei riitä vain sen toteaminen, että keskustelukumppani uskoo Raamattuun. Tällöin ei-uskova ei ole tullut paljastaneeksi mitään muuta kuin oman uskonnollisen ennakkoluuloisuutensa.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä mahtaa näkemyksesi mukaan olla ”oikea syy” sille, että mielestäni netin keskustelupalstoilla olisi reilumpaa kirjoittaa omalla nimellä eikä nimimerkillä?

En tiedä... Syy miksi minä en kirjoita omalla nimelläni on, että pelkään uskovien vainoja.


Ajatteletko ehkä, että kristityillä ei ole mitään muita (järki)syitä rakastaa lähimmäisiään, auttaa köyhiä, vastustaa aviopuolison pettämistä tai viattomien surmaamista, epäoikeudenmukaisia sotia, köyhien riistoa jne. kuin se, että ”Raamatussa sanotaan”? Vai ajatteletko, että uskova ei saisi näin toimia vain siksi, että niin sanotaan Raamatussa?

Siltä se kuulostaa kun kuuntelee uskovien kommentteja siitä, miten ateisteilla ei voi olla moraalia, koska he eivät usko Jumalaan.


Ainakin homouskeskusteluissa näkyy selvästi tuo tekosyiden keksiminen. Mitään loogista perustelua sille, että homoseksuaalit eviät saisi avioitua keskenään ei ole. On vain jotain ihmeellisiä uhkakuvia miten "avioliitto romuttuu" (mitähän sekin tarkoittanee). Ja muuta vastaavaa todistamatonta argumettiä.

Mikä on sinun syysi vastustaa homoutta ja sukupuolineutraalia avioliittoa? Eikö se olekin "koska Raamattu sanoo niin"?

Mikko kirjoitti...

Olen KD:n jäsen. KD:n perusongelma mielestäni on, ollako uskonto- vai arvopuolue. Uskontopuolue KD sanoo, että "vastustamme homojen avioliittoja, koska Raamatun mukaan homoseksuaalisuus on syntiä". Tämä on selkeä perustelu, mutta sopii demokraattiseen järjestelmään huonosti, koska siitä ei voi keskustella. Itse kannatan enemmän arvopuolue KD:ta, joka sanoo: "Meillä on kristilliset arvot. Mielestämme lapsella on subjektiivinen oikeus isään ja äitiin. Ei ole myöskään ilmennyt mitään sellaista uutta, minkä vuoksi avioliiton määritelmää pitäisi muuttaa." Tästä voi sentään keskustella ja KD voi saada joissain asioissa ääniä niiltäkin, joilla on samat arvot vaikka lukisivat Raamattua eri tavalla.

Pasi Turunen kirjoitti...

Mikä on sinun syysi vastustaa homoutta ja sukupuolineutraalia avioliittoa? Eikö se olekin "koska Raamattu sanoo niin"?

Postaukseni ei ollut keskustelunavaus näistä teemoista, joten en lähde tässä yhteydessä avaamaan lähemmin syitä, joista olen useasti kirjoittanut toisaalla.

Lyhyesti tiivistettynä syyni on se, että avioliitto ei ole sukupuolineutraali instituutio eikä sitä säätelevä laki siksi voi olla sukupuolineutraali. Nykyinen avioliittolaki on lisäksi tasa-arvoinen ja mahdollistaa kaikille miehille ja naisille tasavertaisen oikeuden avioitua toisen lain edellytykset täyttävän osapuolen kanssa.

Lähemmin perusteluita seuraavista lähteistä niille, joita kiinnostaa:

Homoseksualismi – Rakkautta ja Rajoja Pasi Turunen (Kuva ja Sana 2002). Löytyy Kuvan ja Sanan verkkokaupasta.

Sukupuolineutraali avioliitto – Miksi ei? dosentti Juha Ahvio. (Kuva ja Sana 2012). Löytyy Kuvan ja Sanan verkkokaupasta.

What is Marriage? (Harvard Journal of Law and Public Policy, Vol. 34, No. 1, pp. 245-287, Winter 2010). Sherif Girgis - Princeton University Department of Philosophy; Robert George - Princeton University - Department of Politics; Ryan T. Anderson - University of Notre Dame Department of Political Science.
---- Löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=1722155#%23----

Marriage and The Public Good: Ten Principles (Witherspoon Institute, Princeton, New Jersey, August 2008). ---- Pdf esimerkiksi täältä: www.theologymatters.com/MayJun09.pdf ----

Or for poorer? How same-sex marriage threatens religious liberty. (Harvard Journal of Law & Public Policy, 939-982, June 2007) Roger Severino. ---- Esimerkiksi täältä: http://www.thefreelibrary.com/Or+for+poorer%3f+How+same-sex+marriage+threatens+religious+liberty.-a0174972418 ----

Same-Sex Marriage and Threats to Religious Freedom: How Nondiscrimination Laws Factor In Thomas Messner July 29, 2011 ---- Löytyy osoitteesta: http://www.heritage.org/research/reports/2011/07/same-sex-marriage-and-threats-to-religious-freedom-how-nondiscrimination-laws-factor-in ----

The "Trojan Couch": How the Mental Health Associations Misrepresent Science
Jeffrey B. Satinover, M.D ---- PDF löytyy täältä: www.narth.com/docs/TheTrojanCouchSatinover.pdf ----

"Beyond Gay Marriage" The stated goal of these prominent gay activists is no longer merely the freedom to live as they want. Ryan T. Anderson, Weekly Standard. ---- Artikkeli luettavissa täältä: http://www.weeklystandard.com/Content/Public/Articles/000/000/012/591cxhia.asp?pg=1 ----

Tahdon naida monta Ylioppilaslehti, syyskuu 2007. ---- http://ylioppilaslehti.fi/2010/09/tahdon-naida-monta/ ----

Turvaseksiopas miehille, joilla on seksiä miesten kanssa Aids-tutkikeskus, ---- http://www.aidstukikeskus.fi/miesopas/0203.html ----

THE HEALTH RISKS OF GAY SEX By John R. Diggs, Jr., M.D. ---- Esimerkiksi täältä: http://www.catholiceducation.org/articles/homosexuality/ho0075.html tai PDF googlaamalla ----

Health Risks: Fisting and other Homosexual. Michelle A. Cretella, MD
American College of Pediatricians; Philip M. Sutton, PhD, LMFT, LP
Editor, Journal of Human Sexuality ---- Osoitteesta: http://narth.com/2010/11/health-risks-fisting-and-other-homosexual-practices-2/ ----

Mirjami Ivanov kirjoitti...

Yhteiskunnallisessa keskustelussa kristillinen lähestymistapa liittyy ennen muuta etiikkaan (mikä on lainsäädännön ja yhteiskunnan käytäntöjen moraalinen perusta?) ja kulttuuriarvoihin (miten säilyttää kristillinen perintö, miten suhtautua monikulttuurisuuteen?). Myös tieteenfilosofian alueella käydään keskustelua kristillisistä lähtökohdista käsin. – Pari ajatusta tärkeimmästä alueesta, kristillisen etiikan nivoutumisesta yhteiskunnalliseen keskusteluun:

Kristillisen etiikan hahmottamista helpottaa, kun ajatellaan sitä Jumalan valtakunnan etiikkana. Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa, joka on nyt sisäisesti hänen seuraajissaan. He elävät ja toimivat yhteiskunnassa erottuen muista mm. korkeiden moraalistandardien vuoksi.

Mitä tulee kristilliseen avioliittokäsitykseen ja seksuaalietiikkaan, edeltävissä anonyymeissä kommenteissa esitettiin sekä virheellinen että oikea arvio. Virheellinen sikäli, että perinteisen avioliiton puolesta on olemassa vahvat perusteet pelkästään sosiologisin, biologisin, antropologisin ja historiallisin perustein. Näiden tieteenalojen faktat ovat kiistattomia. Perusteluun ei tarvita Raamattua. Avioliittoinstituution säilyttämistä ennallaan kannattavat muutkin kuin tunnustavat kristityt.

On toki selvää ja kaikkien tiedossa, että sukupuolineutraali avioliitto ei ole Raamatun mukainen. Mutta jos kristitty toimija ei asiaa koskevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa mainitse Raamattua, se ei johdu todellisten perustelujen piilottelusta vaan siitä, että olisi epäammattimaista ja akateemisesti noloa käyttää sosiologisessa keskustelussa teologisia käsitteitä ja perusteluja.

Jos puhutaan kristillisestä seksuaalietiikasta laajemmin, siirrytään Jumalan valtakunnan eettisiin standardeihin, ja silloin otetaan Raamattu esille. Kommentoija oli oikeassa siinä, että joiltakin osin uskova perustelee etiikkansa pelkästään Raamatulla. Mutta on rationaalista perustaa etiikka Raamatun opille Jumalasta, ihmisestä ja luomakunnasta, koska se ei suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, miten asiat ovat, vaan päinvastoin antaa sille parhaan ja filosofisesti koherentin selityksen. - Näitä tiukempia elämäntavan standardeja uskovat soveltavat itseensä omissa yhteisöissään, ei ulkopuolisiin, kuten Paavali toteaa 1 Kor. 5:12. Kristilliseen etiikkaan kuuluu myös hyveitä, joita ei edes voi olla muilla kuin uskovilla, koska ne edellyttävät jumalasuhdetta (luottamus Jumalaan, usko, toivo, nöyryys ym).

Yhteiskunnan keskellä Jeesuksen seuraajat toteuttavat Jumalan valtakunnan arvoja toimien elämän, oikeudenmukaisuuden, hyvinvoinnin puolesta pahuutta, tuhoa, sortoa, vihaa ja vääryyttä vastaan. Nämä ovat yleisinhimillisesti hyviksi tunnustettuja tavoitteita.

Kommentoija on oikeassa, että myös ilman uskoa Jumalaan voi elää korkeamoraalista elämää. Ongelma onkin siinä, että ilman Jumalaa moraaliarvoja ja -velvoitetta ei voi perustella objektiivisesti, ei ole hyvän mittapuuta. Ateistin moraaliarvot ovatkin lainaa jostakin. Kristillinen etiikka rakentuu teistiselle filosofialle, mutta myöskään ei-uskova ei voi perustella omaa näkökantaansa ilman filosofista viitekehystä. Etiikasta, ihmisarvosta ja –oikeuksista ei voi sanoa paljonkaan, kun jo joudutaan perusteluissa metafysiikan alueelle. Edellä anonyymeissä kommenteissakin mainittiin tällaisia käsitteitä. - On erikoista, jos yhteiskunnallisen keskustelun oletusarvona on se, että ei-uskovalla on todellisuuden luonteesta tietoa, jota uskovalla ei ole, ja siksi paremmat edellytykset esittää mielipiteitä.

Ei ole pelkoa teokratiasta, vaikka uskovat saisivat eduskunnassa enemmistön. Mutta tälläkin hetkellä sekulääri "uskonto" juuri tavoittelee tietynlaista teokratiaa pyrkien legalisoimaan omaa moraaliaan, jonka mukaan kaikkien tulisi toimia jopa omantuntonsa ja uskonvakaumuksensa kustannuksella. - Viime kädessä kysymys on vapaudesta, yhdestä länsimaisen yhteiskunnan keskeisestä arvosta. Kuka saa puhua, kenen filosofia hyväksytään? Vapaassa yhteiskunnassa yksilöillä ja yhteisöillä on oikeus vakaumuksensa ilmaisuun, perusteluun ja noudattamiseen.

Pasi Turunen kirjoitti...

Anonyymi, (V?)

Painelin napprja vähän liian vikkelästi ja lähettämäsi lyhyt kommentyi Mirjamin tekstiin liittyen menikin roskakoriin. Voitko ystävällisesti lähettää kommentin uudestaan?,

Kiitos. Sorry.

Anonyymi kirjoitti...

Kuuluuhan kristilliseen teologisen ajatus luomisesta, ja siitä että maallinenkin regimentti on Jumalan luoma. Joten ei ole väärin perustella miehen ja naisen välistä aviolittoa puhtaasti sekulaarilta pohjalta, kuten Pasi tekee. Maallinen regimentti heijastelee myös Jumalan tahtoa ja voisi ajatella, että tämä luomisjärjestys pakottaa - ainakin jossain määrin - ajattelemaan kristillisesti. En nyt tiedä ilmaisinko ajatusta kovinkaan selkeästi tai ymmärrettävästi. En ole itse uskonnollinen, mutta näin olen tuon asian ymmärtänyt. Asioita voi pyrkiä myös ymmärtämään toisen näkökulmasta eikä leimata toista yksioikoisesti kiiluvasilmäiseksi raamattufundamentalistiksi.
Janne

Andreas kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus.

Kysehän ei tietenkään todellisuudessa ole uskonnon ja politiikan "sotkemisesta" vaan siitä, onko uskossa olevilla ihmisillä samanlainen sanan- ja mielipiteenvapaus kuin muillakin ihmisillä.

On selvää, että useimmiten tuota iskulausetta ("uskontoa ja politiikkaa ei saa sekoittaa keskenään") käytetään aivan tietoisesti eri mieltä olevien, varsinkin arvokonservatiivien leimaamiseen ja hiljentämiseen.

Arvoliberaalit esittävät mielellään omat mielipiteensä faktoina ja asettuvat siten muiden ihmisten mielipiteiden yläpuolelle. Faktoistahan ei voi olla eri mieltä.

Todellisuudessa kuitenkin kaikkien ihmisten mielipiteet perustuvat arvoihin. Joko ne perustuvat kristillisiin arvoihin, marxilaisiin punavihreisiin arvoihin tai joihinkin muihin arvoihin.

Demokraattisissa valtioissa ei pitäisi olla arvojen yläpuolilla olevia, ainoan oikean totuuden asemaan asetettuja poliittisesti korrekteja mielipiteitä, joita ei ole sallittua haastaa. Suomessa tällaisia mielipiteitä tuntuu kuitenkin olevan erityisen paljon.

Median tulisi aktiivisesti etsiä tällaisten tabujen käsittelylle uusia näkökulmia ja tuoda niitä esille. Suomessa, erityisesti pääkaupunkiseudulla, media haluaa kuitenkin päinvastoin suojella ja korostaa näitä ainoita oikeita totuuksia. Siten se pitää yllä suomettumisen ajan perinteitä.

Mirjami Ivanov kirjoitti...

Syvennän hieman edellisessä postauksessa mainitsemaani etiikan perustelua Raamatulla:

Jeesus käski tehdä kansat hänen opetuslapsikseen ja opettaa pitämään kaikki, mitä hän on käskenyt pitää. Tähän opetukseen sisältyy kristillinen etiikka, jonka lähde on Raamattu: 1 Moos. 1-3:n perustavat totuudet Jumalasta, ihmisestä ja luomakunnasta; kautta Vanhan testamentin suhde Jumalaan ja lähimmäiseen; Jeesuksen opetus Jumalan valtakunnasta; Paavalin opetus armosta, uskovan uudesta olotilasta ja Hengen hedelmästä. Raamatussa on moraalilakeja, periaatteita, toiminta- ja henkilömalleja, josta johdettua etiikkaa uskovat soveltavat
- itseensä, jumalasuhteeseensa ja seurakuntaan
- suhteeseen ulkopuolisiin ihmisiin yhteiskunnan keskellä.

Mitä tulee Raamatun moraalinormien soveltamiseen uskoviin itseensä, Jeesuksen seuraamiseen kuuluva etiikka ei ole vain yksi hyvän elämän ohjeisto muiden joukossa. Se koskee koko persoonan muovautumista ja on sisimmästä nousevaa pyhyyttä, Jumalalle erottautumista. Se on ajattelun ja toiminnan linjausta Jumalan ja Hänen valtakuntansa luonteen, järjestyksen ja ilmapiirin mukaisesti. Se on koko elämän läpäisevä asenne, joka etsii Jumalan kunniaa ja voimakkaasti lähimmäisen parasta.

Jumala ei ole säätänyt mielivaltaisesti, mikä on hyvää. ”Hyvä” perustuu Jumalan omaan luontoon, Hän on sen mittapuu. Sen vuoksi Raamattu ei sano hyväksi jotain, mikä ei ole hyvää. Kristillinen etiikka ei ole sitä, että hämmentyneinä ja kysymykset tukahduttaen täyttäisimme konemaisesti Raamatun moraalistandardeja, joita emme tosiasiassa pitäisi parhaina. Tiedämme kyllä, että ne ovat oikeita. Tämän etiikan noudattaminen voi silti joskus olla vaikeaa. Joudumme usein tekemään tahtoratkaisuja luontaisten mieltymystemme vastaisesti sen perusteella, minkä ymmärrämme oikeaksi Raamatusta. Jeesuksen asettama Jumalan valtakunnan standardi on niin korkea, että ajatuksetkin voivat olla tietynasteisesta syntiä. Hänen seuraajiensa tavoitteena on puhtaus niilläkin alueilla, jotka näkee vain Jumala. Vain Pyhä Henki saa ihmisessä aikaan tällaista muutosta.

Yhteiskunnassa, muiden ihmisten keskellä, kristillisen etiikan ääni kuuluu eri tavoin, sekä suoraan että epäsuoraan,
- uskovien esimerkin kautta,
- yhteisten päätöksentekokanavien kautta
- profeetallisena äänenä eri kanavien kautta tapahtuvassa sananjulistuksessa.

Profeetat ovat kautta aikojen nuhdelleet kansaa, kun siihen on ollut moraalisesti aihetta, ja kutsuneet sitä korjaamaan suhteensa Jumalaan ja lähimmäisiin. Profeetallista toimintaa ja uskovien yhteiskunnallista aktiivisuutta ei tule sekoittaa keskenään. Usein luullaan, että poliittisesti aktiivisten uskovat esiintyvät profeetallisesti silloinkin, kun he toimivat puhtaasti yhteiskunnallisesti. Kristityn päättäjän lausunnot leimataan nopeasti kaitsemiseksi ja tuomitsemiseksi, vaikka hän ehdottaisi jotain, mitä ei-kristittykin voisi ehdottaa ja mikä ei edes kaipaa kristillistä perustelua. Uskovan toimijan on itsensäkin pidettävä roolit erillään. Hänen ei tarvitse olla profeetta, mutta vaikka hän olisikin, profeetan rooli ei aina ole sama kuin herätyssaarnaajan, se voi olla myös moraalisen uudistajan tehtävä. Mielenkiintoinen tapaus on Daniel, joka oli kansakunnalle esimerkki Jumalan kompromissittömästä palvelijasta, palveli korkeassa virassa ja oli myös profeetta, joka toi rohkeasti esiin Jumalan sanan, kun oli sen aika.

Vaikka kristillisellä ja sekuläärillä etiikalla on yhteisiä, universaalisti tunnustettuja elementtejä, joiden pohjalta yhteiskuntaa rakennetaan, nämä etiikat eroavat toisistaan lähtökohdiltaan, olemukseltaan ja rajanvedoiltaan. Kristillistä etiikkaa ei voi sellaisenaan ja kokonaisuudessaan soveltaa ulkopuolisiin, eikä raamatullinen perustelu ole tarpeenkaan yhteisille normeille (”varastaminen on väärin”). Mutta silloin kun yhteiskunta on valmis kuuntelemaan, Raamatun etiikka tarjoaa perustelut perimmäisiin arvokysymyksiin, joihin sekulääri etiikka ei pysty vastaamaan, ja myös tavan, jolla moraalisissa konfliktitilanteissa voidaan soveltaa absoluuttisia arvoja ja ratkaista ongelmia.