Tuomiojan julkista tunnustautumista ateistiksi on uutisoitu viime päivinä lehdissä.
- Olen ateisti, ilmoitti kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) 200-päisen juhlayleisön edessä Helsingin yliopiston Porthaniassa, Ilta-Sanomien eilisen uutisen mukaan (Ilta-Sanomat 3.1.2008). Ateisminsa julkituomiseen häntä inspiroi tunnettujen ateistien viime aikoina julkaisemat kirjat (Dawkins, Dennett, Hitchens), joita Tuomioja kertoo lukeneensa viime syksynä. Niistä hän on saanut tukea ajatuksilleen.
Sinänsä ei ole mikään uutinen, että joku julkisuuden henkilö tunnustautuu ateistiksi. Varsinkaan jos puolueväri on punertava. Mikä yllätys.
Uutiseksi sen sijaan on noussut Tuomiojan ehdotus valtion tuen lakkauttamisesta teologisille tiedekunnille "Teologit ulos yliopistosta!" otsikoi Ilta-Sanomat. Julkisia varoja ei Tuomiojan mukaan pitäisi antaa teologisille tiedekunnille korkeakouluissa ja yliopistoissa, jotka on tarkoitettu tieteelliselle tutkimukselle Tuomioja täräyttää. Tällaisiin ajatuksiin häntä ovat siivittäneet siis muutama populaari uskontokriittinen kirja. Arvelen, että teologisessa tiedekunnassa kynät jo sauhuavat ja yleisönosastovastineita Tuomiojalle valmistellaan. Hänellä näyttää olevan huono käsitys siitä mitä ja minkälaista tutkimusta teologisessa tiedekunnassa harjoitetaan.
Toisaalta tällainen valtion tuen poistamisen ajatuskaan ei niin innovatiivinen ole. Tuomiojan minsterikollega Antti Kalliomäkihän kunnostautui joku vuosi sitten kampanjoidessaan valtion tukia nauttivien kristillisten koulujen lakkauttamista. En haluaisi paheksuttavasti sotkea uskontoa ja politiikkaa, mutta "punakynä" siinäkin oli asialla - siis demari.
Tuomioja ei näytä tekevän mitään eroa ideologisen fanatismin ja uskontojen välillä. Niinpä hän puhuu uskonnoista yleistäen. Suomalaiseen kontekstiin huonosti istuva viittaus Muhammed-pilakuvakohuun maailmalla antaa sen kuvan, että moinen fanatismi olisi johdonmukainen seuraus kaikenaliselle uskonnollisuudelle ja uskoville, kenties jopa suomalaiselle. Tervehdyttäväksi vastapainoksi Tuomioja asettaakin siksi uskonnottomuuden, jonka hän näkee edustavan rationaalisuutta ja humaanisuutta. Ikään kuin uskonnottomuus ei kykenisi ilmentämään epähumaania ja epärationaalista (jopa irrationaalista) ideologista fanatismia.
Meillä on kuitenkin riittävästi esimerkkejä historiassa siitä, että uskontojen yhtä hyvin kuin uskonnottomuudenkin nimissä on ajan saatossa tehty yhtä ja toista vähemmän hohdokasta. Ongelma liittyy siksi pikemminkin ideologiseen yksisilmäiseen fanatismiin, jota voi yhtä lailla olla uskonnollista ja ei-uskonnollista sorttia. Siksi yksioikinen yleistäminen ja suomalaiseen kontekstiin huonosti istuvan islamin käyttäminen "edustavana" esimerkkinä osoittaa itsessään kömpelyyttä rationaalisessa ajattelussa.
Toisaalta Tuomiojan ajatukset huokuvat suomalaisissa oloissa poikkeuksellisen vanhakantaista neuvostohenkistä ajattelua, jolloin itänaapurimme taisteleva ateismi vielä oli voimissaan. Tuomioja tuntuu pakenevan sutta lammasten vaatteissa ja karhu - kyllähän te maantiedon tunnette - tulee vastaan. Tuomiojan mielestä näet alaikäisiä lapsia pitäisi kuulemma oikein suojella uskonnolta, jonka hän leimaa myrkyksi (ei edes oopiumiksi, kuten vielä Marx)! Minkälaista rationaalisuutta tällainen leimaaminen edistää? Ja minkälaisia ”suojelutoimia” entisellä ministerillä mahtaa olla mielessä? Miten tuollaiset puheet edesauttavat suvaitsevaa humaanisuutta ja moniarvoisuutta? Huolestuttavaa puhetta mieheltä kansakunnan kaapinpäältä.
Siinä olen Tuomiojan kanssa samaa mieltä, että meidän ei tarvitse hyväksyä sananvapauden tai edes huonon maun rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tunteita. Olen tästä samaa mieltä siksi, että tämä pätee toisin päinkin, jos kysymyksessä on uskonnottomien tunteet (jonkun mielestä varmasti tämä kirjoitukseni edustaa huonoa makua). Kristityn vapautta ja oikeutta esittää vaikkapa perusteltua eettistä ja Raamatusta nousevaa kritiikkiä erilaisia uuspakanallisia ilmiöitä ja (yhteis)elämänmalleja kohtaan, ei saa rajoittaa vain siksi, että sellainen on jonkun mielestä hyvän maun vastaista, tai koska jonkun uskonnottomat tunteet siitä loukkaantuvat. Meidän ei tarvitse hyväksyä uskonnollisen ilmaisuvapauden tai kristillisen omantunnonvapauden rajoittamista, valtion tuen lakkauttamista teologisilta tiedekunnilta (tai kristillisiltä kouluilta) tms. sen vuoksi, että joku kokee uskonnottomia tunteitaan loukattavan koska kirkon ja valtion eroa ei hänen mielestään muutoin ole viety riittävän pitkälle.
----------------------------------
Muutama kirjavinkki:
Monet arvovaltaiset kristillisen ajattelun huippunimet, esimerkiksi professori Alister McGrath (Ateismin lyhyt Historia ja Dawkinsin Jumala sekä Dawkins Delusion - Atheist Fundamentalism and the Denial of Divine), ovat kirjoittaneet varteenotettavia kriittisiä vastineita niin Dawkinsin, Dennetin ja Hitchensinkin kirjoihin. Myös Ravi Zachariaksen The Shattered Visage - The Real Face of Atheism on ajatuksiaherättävä, vaikkakin hiukan vanhempi teos. Uusi tulokas on myös aikamme huomattavimman ateistin Antony Flewn mielenmuutoksesta kertova There is a God - How the world's most notorious atheist changed his mind. Suomalaisen professori Tapio Puolimatkan Usko, tieto, myytit on erinomainen kirja lukijalle, joka ei tyydy aiheen populaariin käsittelyyn vaan haluaa jotain vaativampaa. Toivottavasti Tuomiojalla, ja kenellä tahansa, on tasapainon säilymisen ja suvaitsevaisuuden merkeissä aikaa myös noille teoksille. Vaikkapa tulevana syksynä.
Oheinen radiodebatti (n 20 min) irlantilaisen lehtitoimittajan David Quinnin ja Richard Dawkinsin välillä on myös antoisaa kuunneltavaa. Kummallekin osapuolelle.
8 kommenttia:
Hoi Pasi,
hienoa nähdä että kirjoittelu jatkuu.
Itseäni Erkin puheessa ihmetyttämään ja vieroksuttamaan ajatusvimma kasvatuksesta. Puheessa esiintynyt "oikealla tavalla maailman hahmottaminen" - jonka uskonnon (oletettu) myrkyllisyys estää - jätti kysymysmerkin. Uskonvapaus jäi myös hiukan mysteeriksi: miten se luonnistuu tilanteessa että vanhemmat harjoittavat uskonvapauttaan ja lapset olisivat "suojassa".
En tosin puhetta ollut kuulemassa tai lukenut puhetta kokonaan, vain koosteen Skeptikosta. Huomiosi tunteen palosta Tuomiojan puheessa on kyllä osuva. Sanoihan Tuomioja kuitenkin itse, ettei häntä ollut lainattu väärin.
- Sampsa
Maailma hahmottuu varmasti oikeammalla tavalla, jos elämänkatsomus ei perustu yliluonnollisen uskomiseen.
Lapsen kannalta uskonvapaus ei toteudu, jos uskonollinen aivopesu käynnistyy heti syntymän jälkeen. Erittäin pienellä todennäköisyydellä lapsesta tulee johonkin muuhun uskova, kuin mitä vanhemmat sattuvat olemaan. Saman voi tietysti olettaa tapahtuvan ateistien vanhempien lapsille. Tämä kuitenkin vain todistaa sitä, kuinka alttiita ihmiset ovat lapsuuden vaikutteille. Ehkä se kerto myös jotain siitä, mitä kukin pitää uskomisen arvoisena, mistäkin syystä.
Chatiez sanoi...
Uskonvapauden kaksi tärkeintä teemaa ovat mielestäni oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa rikoslain rajoissa, sekä oikeus liittyä tai erota uskonnollisesta yhteisöstä ilman tarpeetonta diskriminointia. Myös perusteltu uskontojen kritisointi on osa uskonvapautta.
Se että uskontokuntien välillä liikkuvuus on pientä, ei itsessään vielä todista mitään uskonvapauden toimivuudesta. Yhtä hyvin sitä voisi käyttää todisteena uskonvapauden tarpeettomuudesta. Usein se mielestäni on tulosta lasten instituutionaalisesta uskontokuntaan liittämisestä lapsuudessa ja apatiasta uskontoa kohtaan. Tämä taas on kuitenkin eri asia, tottakai uskonvapauden aihe, mutta non sequitor vanhempien suorittaman "aivopesun" suhteen.
Lapsen oikeus on saada kasvatuksesta eväät integroitua yhteiskuntaan. Individualismin ja moniarvoisuuden suuntaan kulkevassa yhteiskunnassa tarvittava lähdekritiikki ja auktoriteettien kyseenalaistaminen ovat varmaankin pääasiassa syvän uskonnollisuuden kanssa ainakin jossain määrin ristiriidassa. On mielestäni silti osoittamatta, että tämä johtaisi väkisin katkokseen. Kolikon toisella puolella on taas uskonnollisista lähtökohdista lähtevien ihmisten kritiikki kaikkien auktoriteettien hylkäämisen ongelmasta. En ole itse uskovainen yliluonnolliseen ja minulla on omat näkemykseni järjen suuremmista mahdollisuuksista. Kysymystä uskonnon yksinomaan negatiivisesta vaikutuksesta yksilöön ja yhteiskuntaan, "myrkyllisyydestä", ei kuitenkaan mielestäni ole osoitettu kovinkaan perusteellisesti. Tuomioja näytti viittaavan juuri tähän.
"Teidän" ei tarvitse hyväksyä valtion tuen lakkauttamista teologisilta tiedekunnilta tai kristillisiltä kouluilta, koska joku kokee uskonnottomia tunteitaan loukattavan?
Valtion tuki, valtion rahat = meidän rahojamme, ja meihin kuuluu myös uskonnottomia.
Kannatan vapautta uskoa siihen mihin huvittaa, mutta en todellakaan ole kiinnostunut maksamaan jonkun pappiskoulutusta tai uskonnon tuputtamista kristillisissä kouluissa. Kerätkää vaikka kolehti ja maksakaa itse.
Anonyymi kirjoitti:
"Erittäin pienellä todennäköisyydellä lapsesta tulee johonkin muuhun uskova, kuin mitä vanhemmat sattuvat olemaan."
Ainakin suomalaisten tutkimusten mukaan todennäköisyys, että lapsesta tulee johonkin muuhun uskova, kuin mitä tämän vanhemmat ovat, on aika iso. Tarkkoja lukuja en muista, mutta jos jotain pitäisi heittää, kristittyjen vanhempien lapsista ehkä jopa yli puolet päätyy johonkin muuhun kantaan kuin vanhempansa. Tästä kertoo myös kirkosta eroamisten lisääntyminen: nykysukupolvi ei ole ottanut omakseen sitä uskoa, mikä heidän isovanhemmista monilla vielä oli.
Toki osa lapsista omaksuu sen uskon, mitä kotona on ollut (tosin usein kyseenalaistusten jälkeen, ja sen jälkeen sen vasta "lopullisesti" hyväksyen).
Thomas Creanin kirja "God is No Delusion: A Refutation of Richard Dawkins" voisi myös olla yksi kirjavinkki sellaiselle, joka hakee vastinetta vaikkapa Dawkinsin väitteille.
Syytöksesi Tuomiojan vanhakantaisuudesta ja neuvostohenkisyydestä ovat ilkeitä ja epäkristillisiä. Tiedät hyvin, että Tuomioja on aina ollut ja on yhä liian viisas sellaiseen. Hän on kunniallinen, oikeudentuntoinen ja rehellisyyteen pyrkivä ihminen, hyvä kristitty vaik`ei kirkkoon kuulukaan. Jos edustat kannanotollasi kirkkoa ja kristillisyyttä, en halua kuulua sellaiseen joukkioon.
Kun elämme maallistuneessa ja uskonnonvastaisessa yhteiskunnassa, on selvää että lapsista tulee jossain vaiheessa vähintään agnostikkoja. Jotkut sitten arvioivat uudelleen tätä itsestäänselvää ideologiaa nuoruudessa tai aikuisuudessa.
Lähetä kommentti