Kirkko ja Kaupunki -lehti tuoreessa numerossaan (22.8.2007) haastatteli uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäistä ja pyysi häntä arvioimaan kahden uskontokriitikon, Richard Dawkinsin ja Daniel C. Dennetin hiljattain suomeksikin ilmestyneitä kirjoja. Juttu oli otsikoitu kiinnostavasti: "Jos usko onkin vain humpuukia". Kirja-arvio on luku sinänsä. Oma huomioni kiinnittyi Pyysiäisen vastaukseen ihmisen jumalakokemuksen luonnontieteellisestä tutkimisesta. Miten sellaista voidan tutkia? - Voidaan tutkia, esiintyykö tällaisiin kokemuksiin taipuvaisilla jokin tietty geeni tai sen muoto (alleeli). Voidaan tutkia, että onko uskonnollisuus geneettisesti perinnöllistä (arviot vaihtelevat 50 prosentin kahden puolen). Voidaan tutkia, miten erilaiset hermoston vauriot vaikuttavat uskonnollisuuden ilmenemiseen, Pyysiäinen kommentoi vastaten pikemminkin kysymykseen yleensä kuin esittäen tällaista välttämättä juuri omana näkemyksenään. Tosin hän myöhemmin esittää ainoana "älyllisesti kestävänä" vaihtoehtona luonnontieteellistä kuvaa maailmasta. Minua hiukan hymyillyttää se miten ongelmattoman oloisesti jotkut esittävät tällaisia materialistisia selityksiä ihmisten uskomuksille. Jos usko Jumalaan on geneettisesti määräytyvää emme koskaan voisi tietää - edes periaatteessa - onko se mihin uskomme totta vai ei. Geenit eivät ole kiinnostuneita totuudesta. Uskon selittäminen materialismin valossa johtaa lisäksi totaaliseen determinismiin: Ihminen uskoo, koska ei voi asialle sen enempää kuin silmiensä värille. Sama pätee myös siihen, että toiset eivät usko Jumalaan! Sekin on uskoa - uskoa siihen, että Jumalaa ei ole. Miksi tämä uskomus olisi materialistisessa katsantokannassa tiedollisesti eri asemassa kuin usko Jumalaan? Se, että ihminen ei usko, ei johdu siitä, että hän "tietäisi" totuuden tavalla, joka ei ole uskovalle mahdollista. Toiset ovat alttiimpia uskomaan, että Jumalaa ei ole, koska heillä on sellaiset geenit. Tai jokin hermovaurio peräti! Kenties heillä voisi olla kokemuksia Jumalasta, jos heidän hermonsa vain toimisivat normaalisti. Miksi yleensäkään uskovien kokemuksia Jumalasta pitäisi selittää perintötekijöillä? Jos Jumala on olemassa, ei liene yllättävää, että löytyy ihmisiä, jotka sanovat omaavansa kokemuksia Jumalasta. Arviot uskomusten geneettisestä perinnöllisyydestä vaihtelevat 50 prosentin molemmin puolin, sanoo Pyysiäinen. Ilmeisesti loppu määräytyy ympäristön ja muiden vastaavien tekijöiden summana. Tämä on laiha lohtu materialistiselle maailmankuvalle. Se missä määrin uskomukset viime kädessä ovat geneettisesti perinnöllisiä ja missä määrin muiden puhtaasti materialististen seikkojen varassa ei ratkaise syvintä ongelmaa, joka koskee uskomusten totuusarvoa ja tiedon edellytyksiä yleensä. Uskommeko jotain (että Jumala on tai että häntä ei ole), koska olemme vakuuttuneita, että uskomamme asia on totta? Vai uskommeko, koska emme geeniemme, hermostomme ja ympäristömme yhteissummana muuta voi? Viime kädessä uskomusten todenperäisyydellä ja niiden periytyvyydellä ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa. By the way, onko olemassa eri geenit ateismille, hindulaisuudelle, islamilaisuudelle, juutalaisuudelle, kristinuskolle, new agelle, animismille, shintolaisuudelle, taolaisuudelle, konfutselaisuudelle, ruusuristiläisyydelle, vapaamuurariudelle, davincikoodille...
torstai 30. elokuuta 2007
Onko uskonnollisuus geneettisesti perinnöllistä?
Kirkko ja Kaupunki -lehti tuoreessa numerossaan (22.8.2007) haastatteli uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäistä ja pyysi häntä arvioimaan kahden uskontokriitikon, Richard Dawkinsin ja Daniel C. Dennetin hiljattain suomeksikin ilmestyneitä kirjoja. Juttu oli otsikoitu kiinnostavasti: "Jos usko onkin vain humpuukia". Kirja-arvio on luku sinänsä. Oma huomioni kiinnittyi Pyysiäisen vastaukseen ihmisen jumalakokemuksen luonnontieteellisestä tutkimisesta. Miten sellaista voidan tutkia? - Voidaan tutkia, esiintyykö tällaisiin kokemuksiin taipuvaisilla jokin tietty geeni tai sen muoto (alleeli). Voidaan tutkia, että onko uskonnollisuus geneettisesti perinnöllistä (arviot vaihtelevat 50 prosentin kahden puolen). Voidaan tutkia, miten erilaiset hermoston vauriot vaikuttavat uskonnollisuuden ilmenemiseen, Pyysiäinen kommentoi vastaten pikemminkin kysymykseen yleensä kuin esittäen tällaista välttämättä juuri omana näkemyksenään. Tosin hän myöhemmin esittää ainoana "älyllisesti kestävänä" vaihtoehtona luonnontieteellistä kuvaa maailmasta. Minua hiukan hymyillyttää se miten ongelmattoman oloisesti jotkut esittävät tällaisia materialistisia selityksiä ihmisten uskomuksille. Jos usko Jumalaan on geneettisesti määräytyvää emme koskaan voisi tietää - edes periaatteessa - onko se mihin uskomme totta vai ei. Geenit eivät ole kiinnostuneita totuudesta. Uskon selittäminen materialismin valossa johtaa lisäksi totaaliseen determinismiin: Ihminen uskoo, koska ei voi asialle sen enempää kuin silmiensä värille. Sama pätee myös siihen, että toiset eivät usko Jumalaan! Sekin on uskoa - uskoa siihen, että Jumalaa ei ole. Miksi tämä uskomus olisi materialistisessa katsantokannassa tiedollisesti eri asemassa kuin usko Jumalaan? Se, että ihminen ei usko, ei johdu siitä, että hän "tietäisi" totuuden tavalla, joka ei ole uskovalle mahdollista. Toiset ovat alttiimpia uskomaan, että Jumalaa ei ole, koska heillä on sellaiset geenit. Tai jokin hermovaurio peräti! Kenties heillä voisi olla kokemuksia Jumalasta, jos heidän hermonsa vain toimisivat normaalisti. Miksi yleensäkään uskovien kokemuksia Jumalasta pitäisi selittää perintötekijöillä? Jos Jumala on olemassa, ei liene yllättävää, että löytyy ihmisiä, jotka sanovat omaavansa kokemuksia Jumalasta. Arviot uskomusten geneettisestä perinnöllisyydestä vaihtelevat 50 prosentin molemmin puolin, sanoo Pyysiäinen. Ilmeisesti loppu määräytyy ympäristön ja muiden vastaavien tekijöiden summana. Tämä on laiha lohtu materialistiselle maailmankuvalle. Se missä määrin uskomukset viime kädessä ovat geneettisesti perinnöllisiä ja missä määrin muiden puhtaasti materialististen seikkojen varassa ei ratkaise syvintä ongelmaa, joka koskee uskomusten totuusarvoa ja tiedon edellytyksiä yleensä. Uskommeko jotain (että Jumala on tai että häntä ei ole), koska olemme vakuuttuneita, että uskomamme asia on totta? Vai uskommeko, koska emme geeniemme, hermostomme ja ympäristömme yhteissummana muuta voi? Viime kädessä uskomusten todenperäisyydellä ja niiden periytyvyydellä ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa. By the way, onko olemassa eri geenit ateismille, hindulaisuudelle, islamilaisuudelle, juutalaisuudelle, kristinuskolle, new agelle, animismille, shintolaisuudelle, taolaisuudelle, konfutselaisuudelle, ruusuristiläisyydelle, vapaamuurariudelle, davincikoodille...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kysyt:
By the way, onko olemassa eri geenit ateismille, hindulaisuudelle, islamilaisuudelle, juutalaisuudelle, kristinuskolle, new agelle, animismille, shintolaisuudelle, taolaisuudelle, konfutselaisuudelle, ruusuristiläisyydelle, vapaamuurariudelle, davincikoodille...
En tiedä, onko kaikkea tuota tutkittu. Esimerkiksi Pyysiäinenhän tapaa puhua "uskonnosta", siis yksikössä. Mitä enemmän olen Pyysiäistä lukenut, sitä hämärämmäksi on käynyt se, mitä hän oikeastaan "uskonnolla" sitten tarkoittaa. Välillä hän määrittelee käsitteistöään, ja välillä hän tuntuu käyttävän sitten käsitteistöään tavalla, joka ei ole yhteensopiva määritelmän kanssa. Merkitys tuntuu riippuvan tilanteesta.
Mitä mahdolliseen geneettiseen periytyvyyteen tulee, on hyvä ehkä muistaa se harvemmin mainittu asiantila, että jos "uskonnollisuus" on geneettisesti perinnöllistä, tällöin ilmeisesti myös epäuskonnollisuus on geneettisesti perinnöllistä.
Yksinkertaistetusti sanottuna: jos vaikkapa tietyn geenin omaavien joukossa on keskimääräistä enemmän ateisteja, on puolestaan niiden joukossa, joilta se geeni puuttuu mahdollisesti puolestaan keskimääräistä enemmän "uskonnollisia" ihmisiä.
Mielenkiintoinen oli tämä Pyysiäisen lausuma:
– iedämme, että uskonnon selitys ei ole se, että ihmiset uskovat mitä tahansa. Uskonnon selitykseksi ei myöskään riitä, että siinä on totuus. Mikään uskomus ei leviä vain siksi, että se on tosi, vaan siksi, että se on helposti mielenjäävä ja/tai jotenkin käyttökelpoinen.
Hänen vastauksensa pätee erityisen hyvin hänen omaan tutkimusalaansa. Sehän on kirjavanaan erilaisia (keskenään ristiriitaisia) "selityksiä" "uskonnolle". Tavoitteenahan heillä on kehittää "selitys" sille, miksi ihmiset ovat uskonnollisia. Selitykseksi ei kelpaa se, että ihmiset ovat kristittyjä, koska Jeesus on Jumala, ja kristinusko on totta. Selityksen, jota tavoitellaan, pitää olla sellainen, että se nimenomaan ei vetoa totuuteen, vaan nojaa esim. ihmisen aivojen toiminta"virheeseen". "Normaaliksi"han Pyysiäinen määrittelee aina oman uskonsa, ja omat näkemyksensä. Loput ovat sitten "intuitionvastaisia", eli sellaisia, joita Pyysäisen oma intuitio ei tuota. Tietyt teoriat "uskonnosta" eivät leviä siksi, että ne olisivat tosia. Eniten tosiaan tuntuvat leviävän mieleenjäävimmät teoriat. Jotkin todella yksinkertaiset.
>>se, mitä hän oikeastaan "uskonnolla" sitten tarkoittaa
Voi johtua siitäkin, että uskontotieteiden puolella ei ole löydetty yksiselitteistä määritelmää "uskonnolle". Jopa materialismilla on "uskonnon" piirteitä.
>>jos "uskonnollisuus" on geneettisesti perinnöllistä, tällöin ilmeisesti myös epäuskonnollisuus on geneettisesti perinnöllistä.
Could not have said it better myself.
Tuossa Kirkko & Kaupunki -lehden jutussa mainittiin uskonnollinen fundamentalismi. Tekstistä sai sellaisen kuvan, että fundamentalismi on huono asia, vaikka sitä ei siinä ihan suoraan sanottukkaan. Mitä tämä tämmöinen fundamentalismi on ja miksi se on huono asia?
Lähetä kommentti