perjantai 28. toukokuuta 2010

Pyhän maan arkeologinen aarrearkku

Lueskelin T. C. Mitchellin kirjaa Raamatun maiden merkittävistä arkeologisista löydöistä, joita voi ihastella Lontoon brittiläisessä museossa. Reilu 120 sivuinen kirjanen The Bible In The British Museum – Interpreting The Evidence (The British Museum Press, 2004) on sellaisenaan tutustumisen arvoinen muistutus siitä, että Raamattu kertoo todellisista ihmisistä ja tapahtumista, jotka ovat jättäneet jälkensä tähän maailmaan.

Kirjan johdantosanoissa Mithcell kuvailee miten Raamattua koskevassa tietämyksessä tapahtui suoranainen vallankumous 1800-luvulla. Sitä ennen akateeminenkin raamattututkimus oli lähes täysin ”nojatuolissa tapahtuvaa työskentelyä”, joka tapahtui ”käytännöllisesti katsoen eristyksistä muusta maailmasta,” Mitchell toteaa. Tämä oli tilanne vielä 1759, jolloin Lontoon brittiläinen museo avattiin yleisölle. 1800-luvulta lähtien tilanne on kuitenkin muuttunut dramaattisesti arkeologisten löytöjen myötä. Mitchell kutsuu käännettä “vallankumoukseksi”.

Puheessaan vastaperustetulle Raamatun maiden Arkeologiselle Seuralle (Society of Biblical Archaeology) tri Samuel Birch saattoi vuonna 1870 jo kertoa, kuinka Lähi-idän maaperästä oli kaivettu esiin esineitä ja dokumentteja, joista oli tunnistettavissa Raamatussa mainittujen heprealaisten ja assyrialaisten kuninkaiden nimiä: Omri, Ahab, Jeehu, Asarja, Menahem, Peeka, Hoosea, Hiskia, Manasse ja Tiglat-Pileser I ja II, Sanherib, Esarhaddon, Assurbanipal, sekä Egyptin Tirhaka ja syyrialaisten Benhadad, Hazael ja Resin.

Oma ehdoton suosikkini näistä nimilöydöistä liittyy Israelin kuningasajan sinettiin, jossa on teksti: “Baarukille, Neerian pojalle kuuluva”. Läheltä tarkasteltuna voi havaita, että sinettiin on painunut jopa sormenjälki! Kenen sormenjälki? Sitä on mahdoton sanoa. Nimi on kuitenkin selvä viittaus kuninkaan hovissa toimineeseen Jeremian kirjuriin: "...sitten luovutin lain ja määräysten mukaan sinetöidyn kauppakirjan sekä sen jäljennöksen Barukille, joka on Nerian poika..." (Jer. 32:11-12).

Mitchellin mainitsema “vallankumous” on jatkunut meidän päiviimme saakka eikä loppua ole näköpiirissä. Valotan seuraavassa lyhyesti eräitä itseäni tavattomasti kiehtovia löytöjä.

Tammikuussa 2007 Jerusalemin yliopiston tutkijat kertoivat ratkaisseensa 5000 vuotta vanhan egyptiläisen piirtokirjoituksen, joka oli löydetty Unas nimisen faaraon pyramidista, Saqqaran kaupungista. Vaikka teksti oli kirjoitettu egyptiläisin merkein, se oli sisällöltään seemiläistä kieltä, jota puhuttiin Kanaanin maassa lähes 2500 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Teksti sisältää kanaanilaisia käärmeloitsuja, joita Libanonissa sijaitsevan muinaisen Bybloksen kaupungin papit toimittivat Egyptin hallitsijoille, koska niiden uskottiin suojelevan faaraoiden muumioita myrkyllisiä käärmeitä vastaan. Egyptiläisten käärmeiden pelko on raamatunlukijaa ajatellen erittäin mielenkiintoinen maininta. Se palauttaa mieleen ja taustoittaa mielenkiintoisella tavalla juuri Egyptin hoviin sijoittuvan kertomuksen Mooseksesta faraon luona: ”Mooses ja Aaron menivät faraon luo ja tekivät niin kuin Herra oli käskenyt. Aaron heitti sauvansa faraon ja hänen hoviväkensä eteen, ja se muuttui käärmeeksi. Silloin farao kutsui luokseen oppineet noidat, ja nämä Egyptin loitsijat tekivät taioillaan samoin: he heittivät kukin sauvansa, ja ne muuttuivat käärmeiksi. Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa.” ( 2 Moos.7:10–12).

Brittiläisen museon tutkijana toimiva assyrologi tohtori Michael Jursa onnistui vuonna 2007 tulkitsemaan ikivanhan babylonialaisen nuolenpääkirjoituksen. Vuonna 1920 Bagdadista löydettyyn savitauluun kirjoitettu dokumentti on päivätty kuningas Nebukadnessarin 12. Hallitusvuodelle (595 eKr.), eli 12 vuotta ennen Jerusalemin valloitusta (587 eKr.). Savitaulussa esiintyy nimi Nebu-Sarsekim, jonka sanotaan olevan hovin päällikkö. Sensaatiomaisen löydöstä tekee se, että aivan sama Nebukadnessarin hoviin liitetty nimi ja titteli mainitaan Jeremian kirjan luvussa 39, jossa kuvataan Jerusalemin valloitusta: "Juudan kuninkaan Sidkian yhdeksäntenä hallitusvuotena, sen kymmenennessä kuussa, tuli Babylonian kuningas Nebukadnessar kaikkine sotajoukkoineen Jerusalemin edustalle ja alkoi piirittää kaupunkia. Sidkian yhdentenätoista hallitusvuotena, neljännen kuukauden yhdeksäntenä päivänä, babylonialaiset tunkeutuivat Jerusalemiin. Kun kaupunki oli vallattu, Babylonian kuninkaan ylimmät miehet perustivat päämajansa kaupungin keskimmäiseen porttiin. Heidän joukossaan olivat Sin-Magirin käskynhaltija Nergal-Sareser, hovin päällikkö Nebu-Sarsekim, ja sotajoukkojen komentaja Nergal-Sareser" (Jer. 39:1-3) Nimi, titteli ja ajoitus täsmäävät täysin.

Piktän aikaa Jesaja 20:1 oli ainoa viittaus Assurin kuningas Sargoniin. Niinpä monet epäilivät tokkopa kyseistä kuningasta koskaan on ollutkaan. Hänestä kun ei ollut mitään mainintaa Raamtun ulkopuolelta eikä Raamattu anioana todisteena kelvannut patologisille epäilijöille. Sitten vuonna 1843 Paul Emile Botta löysi Sargonin rakentaman Dur-Sharrukinin palatsin rauniot nykyisen Khorshabadin alueelta Iranista. Alueella tehtiin siitä eteenpäin kaivauksia ja löytöjen perusteella Sargonista tiedetään tänä päivänä enemmän kuin yhdestäkään toisesta Assyrian kuninkaasta.

Arkeologien ns. minimalistiseen koulukuntaan kuuluva Thomas L. Thomson julkaisi 1990-luvun alussa kirjan, jossa hän pyrki todistamaan, ettei kuningas Daavidia koskaan ole ollut olemassa. Hänestä kun ei Raamatun mainintojen ohella ollut mitään näyttöä, Thomson perusteli. Vain jokunen viikko kirjan julkistamisen jälkeen arkeologit löysivät Tel Danista Israelista kiveen hakatun tekstin, jossa oli maininta Daavidin kuningasdynastiasta. Tämä pudotti pohjan täysin Thomsonin väitteeltä. Voisiko kirjan julkistaminen alkaa tämän synkemmissä merkeissä.

1 Sam 17 luvussa meille kerrtotaan mitten Daavid voitti Gatista kotoisin olevan Goljatin. Epäilijät ovat tietysti kauan pitäneet kertomusta Goljatista keksittynä. Kuinka ollakaan vuonna 2006 juuri muinaisen filistealaisen Gatin kaupungin kaivauksissa löytyi ruukunsirpale, johon oli kirjoitettu nimi “Goljat”! Toki on täysin mahdotonta todistaa, että nimi viittaa juuri Daavidin surmaamaan Goljatiin. Silti löytö liittää merkittävällä tavalla Goljat –nimen juuri filistealaisten Gatiin, ja tukee tältä osin epäsuorasti Raamatun kertomusta.

Mainitsen myös uuden testamentin puolelta pari esimerkkiä. Aikanaan Pontius Pilatuksen historiallisuus kyseenalaistettiin koska hänestä ei Raamatun lisäksi ollut juurikaan muita jälkiä. Mutta 1960-luvulla Kesarean roomalaisen teatterin kaivauksista löytyi kivipaasi, johon oli hakattu teksti: ”Pontius Pilatus Juudean prefekti”(kts. kuva). Jeesuksen tuominneen ylipappi Kaifaan luuarkku, jonka kyljessä luki vanhalla heprealla “Joosef Kaifaan poika”, löytyi Jerusalemista 1990-luvun alussa eräästä ensimmäisen vuosisadan juutalaisesta haudasta. Kaksi Jeesusta tuomitsemassa ollutta keskeistä uuden testamentin henkilöä – pakana ja juutalainen – on voitu vahvistaa Raamatun ulkopuolisista lähteistä.

Pyhän Maan arkeologinen vallankumous osoittaa meille vähintäänkin sen miten varomatonta on kyseenalaistaa Raamatun uskottavuus vetoamalla siihen, että tästä tai tuosta henkilöstä ei ole olemassa mitään Raamatun tekstien ulkopuolista näyttöä. Epäilijät ovat kerta toisensa jälkeen joutuneet huomaamaan olleensa väärässä ja Raamattu osoittautunut luotettavaksi. Toisaalta kristitty oppii sen, että hän voi levollisin mielin luottaa Raamattuun silloinkin, kun asiasta ei toistaiseksi ole sen ohella muita mainintoja. Uskomme saa aika ajoin ilahduttavalla tavalla vahvistusta “lapion todistuksen” kautta. Silti kristityn ei ole mitään syytä huolestua vain sen vuoksi, että jotain asiaa ei toistaiseksi ole kyetty todistamaan Raamatun ulkopuolisista lähteistä. Pyhän maan arkeologista aarrearkkua ei ole ammennettu läheskään tyhjiin. Jumalalla on varmasti vielä myös ässiä hihassa.

-------

7 kommenttia:

Eero kirjoitti...

Terve,

Esittelemäsi esimerkit lukeutuvat suurelta osin nk. raamatullisen arkeologian pariin, joka on lähtöisin 1800-luvulta ja jolla on vieläkin edustajansa. Tälle varsin erikoiselle alalle tunnuksenomaista on ollut se, että lähdetään liikkeelle Vanhan testamentin teksteistä ja pyritään sovittamaan arkeologiset löydöt niihin. Usein ilmeiset ristiriidat pyritään selittämään pois ja turvaudutaan mielivaltaisiin konstruktioihin, jotta saadaan löydöt vastaamaan Raamatun tarinoita. Haluttu lopputulos on ikäänkuin tiedossa, ja tutkimustulokset sovitetaan siihen muottiin sopivaksi. Lienee tarpeetonta sanoa, että tällainen toiminta on varsin kaukana tieteentekemisestä...

Mutta toki löytyy myös varsinaisen arkeologian ja historiatieteen tuomia löytöjä, jotka liittyvät Raamatun kuvaamiin tapahtumiin. Eikö ole itsestäänselvää, että Lähi-Idän alueella monen tuhannen vuoden aikana koottu kirjoituskokoelma sisältää todellisia paikkojen ja henkilöiden nimiä, aivan kuten Koraani ja Mormonin kirja sisältävät todellista historiaa? Täytyy sanoa etten oikein ymmärrä sitä ajatuksenjuoksua, jonka seurauksena Raamatun nimiin ja paikkoihin liittyviä arkeologisia löytöjä esitellään pontevana näyttönä kristinuskon puolesta, ikäänkuin kristitty voisi voitonriemuisena osoittaa ruukunsirpaletta ja todeta "noniin, minähän sanoin!". Jos kerran puhutaan historiallisesta evidenssistä, niin onhan selvää että esim. islam tai mormonismi on huomattavasti paremmin perusteltu uskonto kuin kristinusko.

Toisaalta kristitty oppii sen, että hän voi levollisin mielin luottaa Raamattuun silloinkin, kun asiasta ei toistaiseksi ole sen ohella muita mainintoja. Uskomme saa aika ajoin ilahduttavalla tavalla vahvistusta “lapion todistuksen” kautta.

Olennainen kysymys kuuluu, hyväksyykö kristitty sellaisen "lapion todistuksen", joka osoittaa omaa uskoa vastaan? Monista Israelin kansan merkittävistä vaiheista (mm. kansanvaellus erämaassa, Kanaaninmaan valloitus) ei ole massiivisista tutkimuksista huolimatta löydetty merkkiäkään, ja itseasiassa relevantti evidenssi kertoo aivan muuta näiden seutujen historiasta. Kun lapio näyttää että nämä tapahtumat ovat tarua, niin punnitseeko kristitty myös tämän löydön vaa'assa, vai kelpaako vain valikoitu evidenssi?

Pasi Turunen kirjoitti...

Eero,

En ymmärrä mikä hikka skeptikoille aina tulee Raamatun arkeologian äärellä. Onko jotenkin luvatonta löytää historiallisista henkilöistä ja tapahtumista viitteitä myös Raamatun ulkopuolelta? Vai istuuko myytti ”Raamattu on satukirja” niin syvällä skeptikoissa, että he eivät uskalla kohdata arkeologian tuomaa todistusaineistoa?

Esittelemäsi esimerkit lukeutuvat suurelta osin nk. raamatullisen arkeologian pariin, joka on lähtöisin 1800-luvulta ja jolla on vieläkin edustajansa….

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta antamani esimerkit eivät putoa tähän kategoriaan. Ne edustavat tämän päivän arkeologian mainstream tutkimuksen hyväksymiä tuloksia. Nooan arkkeja ja liitonarkkeja etsivät tämän päivän harrastelija-arkeologit ovat sitten erikseen.

On vältettävä kiusausta Raamatun kertomusten simppelistä rekonstruoinnista yksittäisten löytöjen perusteella. Sellainen ei ole mahdollista. Huomaa mitä kirjoitin vaikkapa Goljat-nimen löydyöstä Gatin kaivauksista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei meillä ole varteenotettavia arkeologisia löytöjä, jotka tavalla tai toisella valottavat Raamatun historiallista kerrontaa.

Jos kerran puhutaan historiallisesta evidenssistä, niin onhan selvää että esim. islam tai mormonismi on huomattavasti paremmin perusteltu uskonto kuin kristinusko.

En pidä tällaista väitettä alkuunkaan uskottavana. Tunnen kumpaistakin mainitsemaasi kirjaa samoin kuin arkeologisen tutkimuksen nykytilaa, eivätkä mainitut teokset saavuta arkeologisesti Raamattua lähestulkoonkaan.

Olennainen kysymys kuuluu, hyväksyykö kristitty sellaisen "lapion todistuksen", joka osoittaa omaa uskoa vastaan?...vai kelpaako vain valikoitu evidenssi?

Olennaisempi kysymys kuuluu mitä konkreettisia esimerkkejä voit esittää tällaisista löydöistä? En pidä lainkaan mielekäänä tällaista kinastelua yleisellä tasolla. Mielekkäämpää on puhu konkreettisista löydöistä ja siitä minkälaisia johtopäätöksiä niistä voidaan tai ei voida vetää. Kaikki evidenssi on punnittava kriittisesti. Jos vastaan tulee sellainen ”lapion todistus”, joka osoittaa omaa uskoa vastaan se on hyväksyttävä. Tällainen todistus ei kuitenkaan ole se, että voidaan yleistävästi vain todeta kuinka siitä tai tuosta ei ole löydetty merkkiäkään. Juuri tässä kohden Raamatun arkeologinen tutkimus on osoittanut miten huteraa ja kyseenalaista tällainen argumentointi Raamatun kohdalla on.

Monista Israelin kansan merkittävistä vaiheista (mm. kansanvaellus erämaassa, Kanaaninmaan valloitus) ei ole massiivisista tutkimuksista huolimatta löydetty merkkiäkään

Kuten jutussani viittasin: Absence of evidence is not evidence of absence. Hannibalin Alppien ylityksestäkään ei ole vuosikausien tutkimuksesta huolimatta löydetty merkkiäkään. Edes Alppien ylitysreittiä ei ole löydetty. Ja kutienkin kaksi kirjallista (keskenään hiukan ristiriitaista) myöhään kirjoitettua lähdettä kertoo valtavasta määrästä elefantteja ja tuhansista ja tuhansista sotilaista. Hannibalin sotaretkeä pidetään kaikesta huolimatta historiallisena, vaikka sitä tukevaa arkeologista näyttöä ei ole toistaiseksi löydetty.Keep digging.

Kenneth Kitchen Liverpoolin yliopistosta Raamatun maiden arkeologian johtava asiantuntija. Hänen toteaa Kanaanin maan valtaukseen liittyen: ”…whatever minor gaps currently appear in our total documentation … the overall picture in Numbers/Deuteronomy/Joshua makes very good sense, and fits well the known archaeological and related context”.

En ollenkaan paheksu arkeologisten löytöjen kriittistä tutkimusta. Mutta en myöskään pidä ollenkaan uskottavana sellaista asennetta, että "oikea" arkeologia tunnistetaan juuri siitä, että se on oletusarvoisesti ristiriidassa Raamatun kanssa.

Eero kirjoitti...

Terve,

Hikkani kumpuaa siitä seikasta, että käsittelet Raamattuun liittyvää historiallista ja arkeologista evidenssiä kovin valikoiden. Esittelet harvoja, usein epämääräisiä ja kyseenalaisia Raamatun tarinoihin viittaavia löytöjä ja ikäänkuin jätät täysin huomiotta huomattavasti painavamman, useiden Raamatun olennaisten tarinoiden historiallisuuden kannalta kohtalokkaan näytön. Yritän tuoda tähän aiheeseen sellaista näkökulmaa, jossa evidenssi punnitaan rehellisesti ja tehdään johtopäätökset sen perusteella.

Otetaan esimerkkinä tämä Daavidin kuningasdynastia. Daavid ja Solomon kuvataan Raamatussa aikansa mahtaviksi hallitsijoiksi, mutta kummastakaan kuninkaasta ei löydy ensimmäistäkään mainintaa egyptiläisissä tai mesopotamialaisissa teksteissä. Mitään fysikaalista evidenssiä Daavidin sotaretkistä tai valtakunnasta ei ole löytynyt. Myös massiiviset rakennusprojektit Jerusalemissa kuten esim. Solomonin suuri temppeli ovat arkeologisesti täysin tyhjän päällä. Tämä mainitsemasi Tel Danista löytynyt kiveen hakattu teksti on ainoa näihin Raamatun tarinoihin viittaava evidenssinpalanen, ja sitäkin monet tutkijat pitävät väärennöksenä. En ymmärrä miten tästä kokonaiskuvasta voi vetää sen johtopäätöksen, että historiatiede ja arkeologia tukevat kyseista Raamatun tarinaa.

Toteat, että "absence of evidence is not evidence of absence". Tämä aivan oikea ja toimiva periaate ei kuitenkaan päde käsillä olevaan tilanteeseen, jossa hypoteesin ennustama havaintoseikka jää havaitsematta. Monet Raamatun kertomukset tekevät sen arkeologis-historiallisen ennusteen, että nille tulisi löytyä runsaasti fysikaalista evidenssiä suurella todennäköisyydellä. Jos evidenssiä ei sitten kertakaikkiaan löydy, niin tutkijan ei auta muuta kuin todeta että kyseinen kertomus on todennäköisesti tarua.

Tarkastellaan siis vielä tätä kansainvaellusta ja Kanaaninmaan valloitusta. Raamatun kuvaamasta 600 000:n juutalaisen diasporasta ei ole löytynyt hippuakaan evidenssiä. Raamatun kuvaamalle Kanaaninmaan nopealle sotilaalliselle valloitukselle ja alueen kaupunkien kärsimälle massiiviselle aineelliselle vahingolle ei sillekään löydy evidenssiä; sen sijaan suora evidenssi on sen puolesta, että kanaanilaiset kaupungit rappeutuivat pikkuhiljaa, varsin pitkän ajan kuluessa. Oletko valmis hyväksymään sen johtopäätöksen että nämä tarinat ovat satua?

Puhut Hannibalin Alppien ylityksestä, jolle ei ole löytynyt suoraa arkeologista evidenssiä, ja vertaat tilannetta yo. Raamatun tapahtumiin. Tässä jätät huomiotta sen seikan, että Hannibal on runsaan evidenssin kannattelema historiallinen henkilö, jonka touhut ovat suurimmalta osin historiallisia, hyvin varmennettuja tapahtumia. Vaikka arkeologista evidenssiä ylitykselle ei ole löytynyt, evidenssi sitä edeltäville ja sen jälkeisille tapahtumille on olemassa, ikäänkuin elokuvasta olisi yksi kuva napsaistu kahden kuvan välistä pois. Kontrastina, Mooseksen ja Abrahamin kaltaiset hahmot eivät ole historiallisia hahmoja nimeksikään.

Pasi Turunen kirjoitti...

Moi Eero,

Aina suurella mielenkiinnolla odotan ja luen viestejäsi.

Yritän viettää nyt viimeisen kesälomapäivän notkumatta netissä. Edessä myös kiireinen lomaltapaluu ensi viikolla ja sitä seuraava viikon työmatka.

Palaan tähän viestiisi heti kun näiltä kiireiltäni ennätän. Monta asiaa mielessä, mutta Nuuksio kutsuu.

Kaikkea hyvää alati aurinkoisempaan kesääsi.

Pasi

Nimetön kirjoitti...

Hei, keskustelun ulkopuolisena rohkenen ottaa osaa!

Lienetkö, Eero, sekoittanut johonkin toiseen kirjaan, mutta Mormonin kirjan väittäminen historiallisesti perustelluksi on todellinen väärinymmärrys. Se ei yhdenkään tiedemiehen mukaan taida sisältää ainuttakaan historiallista tapahtumaa. Tässä 4 linkkiä aivan perusasioihin Mormonin kirjan suhteen:

http://en.wikipedia.org/wiki/Historical_authenticity_of_the_Book_of_Mormon
http://en.wikipedia.org/wiki/Archaeology_and_the_Book_of_Mormon
http://en.wikipedia.org/wiki/Genetics_and_the_Book_of_Mormon
http://en.wikipedia.org/wiki/Linguistics_and_the_Book_of_Mormon

Koraaninkin väittäminen historiallisesti perustellummaksi kuin raamattu on sekin outo väite, sillä koraani ei kovinkaan paljon sisällä varsinaista kerrontaa, ja silloinkin on useimmiten kyse Raamatun kanssa yhteisistä kertomuksista. En osaa sanoa muiden viestisi argumenttien totuuspohjasta, mutta tässä taisit mennä pahasti metsään.

-Markus

Jaakko Sadeharju kirjoitti...

Eero: "Raamatun kuvaamalle Kanaaninmaan nopealle sotilaalliselle valloitukselle ja alueen kaupunkien kärsimälle massiiviselle aineelliselle vahingolle ei sillekään löydy evidenssiä"

Raamatun mukaan kanaaninmaata ei vallattu erityisen lyhyessä ajassa eikä raamattu käsittääkseni anna ymmärtää, että olisi tapahtunut vallattujen kaupunkien massiivinen ja täydellinen tuhoutuminen.

Mitä arkeologiseen tutkimukseen, ei kanaanin maan valloitus ole täysin tyhjän päällä. Eero Junkkaala on kirjoittanut väitöskirjan aiheesta ja verrannut toisiinsa kahta egyptin tekemää valloitusretkeä ja israelin tekemää valloitusta.
Tämän mukaan kanaaninmaassa on arkeologisen tutkimuksen perusteella tapahtunut kulttuurin muutos, jossa filistealainen kulttuuri on muuttunut israelilaiseksi.
Tämä kulttuurin muutos tapahtui ensiksi niissä kaupungeissa, jotka vallattiin raamatun mukaan valloituksen alussa. Niissä kaupungeissa jotka myöhemmin mm. daavidin toimesta, tämä kulttuurin muutos on tapahtunut satoja vuosia myöhemmin. Argeologia näyttäisi ainakin tältä osin tukevan raamatun kuvausta valloituksesta.

Nimetön kirjoitti...

"Monista Israelin kansan merkittävistä vaiheista (mm. kansanvaellus erämaassa, Kanaaninmaan valloitus) ei ole massiivisista tutkimuksista huolimatta löydetty merkkiäkään, ja itseasiassa relevantti evidenssi kertoo aivan muuta näiden seutujen historiasta."

Itse asiassa Raamatun tapahtumille on huikeasti todisteita, mutta jos otetaan nyt käsittelyyn ensiki mainittu kansanvaellus erämaassa (eli Exodus), niin ruotsalaien tiedemies Lennart Möller on koonnut suuren määrän todisteita siitä, että Joosef oli Imhotep (25 yhteensopivaa piirrettä) kun siellä oli 7 vuotinen nälänhätä (joka on kirjattu kivitauluun), israelilaiset elivät Egyptissä ja he kulkivat Punaisen meren läpi Akaban lahden kohdalta (jonka pohjasta on löytynyt kärrynpyöriä). Nämä kaikki hän on koonnut kirjaan The Exodus Case ja hänen haastattelunsa liittyen tähän mainioon kirjaan on löydettävissä TV7:n arkistosta.