Milloin viimeksi täytyit Pyhällä Hengellä?

Ensimmäisenä kristillisenä helluntaipäivänä Jeesus lähetti luvatun Pyhän Hengen seurakunnalleen. Silloin toteutuivat sekä Vanhan liiton profeettojen lupaukset Pyhän Hengen vuodatuksesta uuden liiton sinettinä (e.g. JES. 44:3; JOOEL 2:28; EF. 1:13) että Jeesuksen itse opetuslapsilleen antama Isän lupaus Pyhästä Hengestä (LUUK. 24:49; JOH 14:16), jonka toteutumista Jeesus käski heidän odottaa Jerusalemissa. Heidän piti saada voima korkeudesta voidakseen viedä sanoma Jeesuksesta maailman ääriin.

Olen joskus varovasti verrannut helluntaina tapahtunutta Hengen vuodatusta tilanteeseen, jossa matkallelähtijä lupaa lähettää postikortin matkakohteeseen saavuttuaan. Kun kortti tipahtaa postiluukusta, se kertoo ystävän saapuneen perille ja täyttäneen lupauksensa kortin lähettämisestä. Tämä on tietysti monella tavalla vajavainen vertaus ja kuvastaa vain yhtä puolta tapahtuneesta. Kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona, Pyhä Henki, on tietysti enemmän kuin vain ”postikortti taivaasta”. Mutta lukija ymmärtänee ilman rautalankaa mihin kuvauksellani pyrin.

Kun Pyhä Henki vuodatettiin yläsaliin kokoontuneiden opetuslasten päälle oli se samalla viesti siitä, että Jeesus oli ”saapunut perille” Isän oikealle puolelle hallitsemaan kuninkaana, jolla on kaikki valta. Hän oli käskenyt odottaa, kunnes luvattu lähetystyön lähtömerkki taivaasta annetaan.

Pyhä Henki vuodatettiin. Luvattu uusi aikakausi oli alkanut. Oli tullut aika lähteä suljettujen ovien takaa liikkeelle viemään evankeliumi ylösnousseesta Pelastajasta kaikialle maailmaan.

Vaan kun Pyhä Henki tulee teihin te saatte voiman, ja tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka. (APT. 1: 8)

Nyt jokaiselle uskovalle kuuluu tämä lupaus Pyhän Hengen voimasta.

Me tarvitsemme Pyhän Hengen voiman sekä elääksemme evankeliumin arvon mukaan Jeesusta kirkastaen (GAL. 5:22 25), palvellaksemme toinen toisiamme seurakunnassa rakkaudessa (1 KOR. 12-14 luvut) että toimiaksemme Jeesuksen todistajina niin lähipiirissämme kuin osana seurakunnan maailmanlaajuista lähetystehtävää (Apt. 1:8).

Pyhän Hengen sinetti - se sinulla on.

On tärkeää ymmärtää ero Pyhän Hengen sinetin ja Pyhällä Hengellä täyttymisen välillä. Jos nämä sekoitetaan, saattaa joku herkkä uskova erehtyä ajattelemaan, että hänellä ei ole Pyhää Henkeä, koska ei ole kokenut Hengellä täyttymistä.  Siksi seuraavassa valaisen lyhyesti mistä näissä kahdessa on kyse.

Kaikilla uudestisyntyneillä Jumalan lapsilla on profeettojen ja Jeesuksen lupaama Pyhä Henki. Jokainen Jeesukseen uskova sinetöidään uskoontulossa Pyhällä Hengellä.

Apostoli Paavali kirjoittaa siitä, että Pyhällä Hengellä sinetöinti tapahtuu uskoontulon myötä:
”Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti” (EF. 1:13).

Tämä sinetöinti liittyy tulevaan ”lunastukseen”. Pyhä Henki on annettu ”sinetiksi lunastuksen päivään saakka” (EF. 4:30). Paavalin viittaus tulevasta lunastuksen päivästä ymmärretään yleensä viitteenä Jeesuksen paluusta.

Pyhän Hengen sinetti siis painetaan uskoontulossa, eikä uskovia Raamatussa kehoiteta etsimään uutta sinetöintiä, ikään kuin se kaipaisi toistuvaa varmistelua. Yksi ja sama sinetöinti on voimassa uskoontulosta Jeesuksen toiseen tulemukseen saakka.

Pyhällä Hengellä täyttyminen

Pyhällä Hengellä täyttyminen sen sijaan kuvataan Raamatussa asiana, joka toistui niidenkin elämässä, jotka kerran oli Hengellä sinetöity ja aiemminkin Hengellä täyttyneet. Kyse on Pyhän Hengen työn kahdesta eri aspektista uskovan kohdalla.

Uskoontulossa kristitty sinetöidään Kristuksen ja Jumalan omaksi. Pyhällä Hengellä täyttymisessä kristitty varustetaan voimalla ylhäältä toteuttamaan Kristuksen antamaa tehtävää toimia hänen todistajanaan maailmassa sekä palvelemaan seurakunnan rakentumiseksi.

Paavali rohkaisee uskoontulossa Pyhän Hengen sinetillä kertaalleen merkittyjä Efeson kristittyjä (EF. 1:13) silti myös täyttymään Pyhällä Hengellä (EF. 5:18). Paavali käyttää ilmaisua, joka voidaan ymmärtää viittauksena täyttymisen toistuvaan kokemiseen nykyhetkessä. Ei siis vain menneisyydessä kertaluontoisesti koettuna ainoalaatuisena tapahtumana, niin kuin on laita Pyhän Hengen sinetin suhteen.

Niinpä apostolitkin, jotka olivat yläsalissa rukoillen odottaneet ja täyttyneet Pyhällä Hengellä ensimmäisenä kristillisenä helluntaipäivänä (APT. 2), rukoilivat ja täyttyivät taas myöhemmin Hengellä uudestaan (APT. 4). Luukas kuvaa tapahtumia sanatasollakin hyvin samansisältöisesti.

”Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täyteyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi” (APT. 2:2).

”Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti” (APT. 4:31).

Näistä jakeista myös huomataan, että Pyhä Henki varustaa seurakuntansa sekä armolahjoillaan että rohkeudella. Molempia tarvitaan. Molemmille on paikkansa. Toista ei voi korvata toisella.

Pyhä Henki voimana todistajan tehtävään

Helluntaita ja Pyhää Henkeä ei milloinkaan voida irrottaa meille kuuluvasta todistamistehtävästä viedä evankeliumi maailman ääriin. Pyhällä Hengellä täyttyminen tekee meistä Jeesuksen todistajia.

Ensimmäisen kristillisen helluntain kiistaton sanoma on ainakin siinä, että Pyhä Henki saa meidät lähtemään liikkeelle ja avaamaan suumme rohkeasti. Siksi minulle suuri todistus Pyhän Hengen aidosta toiminnasta löytyy usein maailmanlaajuisen vainotun seurakunnan elämästä. Siis sieltä, missä köyhät ja marginalisoidut kristityt pilkasta, vihamielisestä halveksunnasta ja suoranaisesta väkivaltaisesta vainosta huolimatta pitävät esillä todistusta Jeesuksesta jopa henkensä uhalla.
Meillä hyvin voivassa lännessä sen sijaan monien suurin huoli on se, mitä kaverit mahtavat kirjoittaa hänestä Facebookissa.

Tässä meille kaikille uutinen: Edessämme ei ole helpompia päiviä. Piittaamattomuus, tietämättömyys ja vihamielisyys kristinuskoa kohtaan ei suinkaan ole vähenemään päin. On aika totutella uusiin oloihin ja täyttyä Pyhällä Hengellä, joka antaa meille voiman ylhäältä ja valaa seurakuntaan rohkeutta.

Toimi siis niin kuin alkuseurakunnassa tehtiin: Rukoile, että saisit täyttyä Pyhällä Hengellä.

VIDEO: Jeesus, kaanon ja teologia

Dallasin teologisen seminaarin (DTS) verkkosivuilta löytyi mielenkiintoinen paneelikeskustelu liittyen Jeesukseen uuden testamentin kirjoituksissa, Ut:n kaanonin sekä myöhemmän kristillisen teologian kehittymiseen. Valitettavasti videossa ei ole suomenkielistä tekstitystä. 

Paneelissa keskustelevat teologian tohtorit. Darrell Bock, Dan Wallace sekä Ben Witherington Jeeuksen persoonan historiallisista ja raamatullisista perustuksista, uuden testamentin kaanonin muotoutumisesta ja teologian kehityksestä. Bock on eksegeetti, Witherington on Jeesus ja Paavali -tutkija, Wallace puolestaan tekstikriitikko, joka on perehtynyt erityisesti Uuden testamentin alkukielisten tekstifragemttien tutkimukseen. Tästä asiantuntemuksesta muodostuu todella jännittävä anti.

Mutta suosittelen lämpimästi jokaiselle, jota kristinuskon ja uuden testamentin tutkimus kiinnostaa. Kenties teen pientä yhteenvetoa suomeksi tuonnempana, kunhan ennätän katsoa keskustelun uudestaan. Mutta en malta olla postaamatta videota tänne jo nyt.

Videoon pääseen kuvaa tai alla olevaa linkkiä napauttamalla. Antoisia ja avartavia katselu ja kuunteluhetkiä. Nämä miehet eivät ole puustaveistettyjä, vaan heillä on näköjään ihan oikeasti hauskaakin.

• Jesus, Canon and Theology

"Jeesuksen vaimo" romahti! - Kohuttu papurysteksti on väärennös!

Vuonna 2012 julkitullut pieni koptinkielinen tekstifragmentti aiheutti suuren kansainvälisen kohun. Väitetysti Egyptistä löydetyssä vanhassa, kahdeksan lausetta sisältävässä papyruspalasessa luki koptinkielen lykapolitanin murteella: ”Jeesus sanoi heille: Minun vaimoni…” Kansainvälisessä koptologien asiantuntijaseminaarissa fragmentin esitellyt Harvardin yliopiston tukija Karen King arveli katkelman olevan peräisin 300 –luvulla syntyneestä ”Jeesuksen vaimon evankeliumista”. 

Jeesuksella oli vaimo? Mediakohu oli valmis. Iltalehti maalaili kristinuskon joutuvan suureen kriisiin.  

Päästyään Kingin esityksen jälkeen tutustumaan fragmenttiin lähemmin valtaosa asiantuntijoista piti sitä väärennöksenä. Siihen viittasivat koptinkieliset kielioppivirheet sekä yhtäläisyydet Tuomaan evankeliumiin. Myös tekstin hämärä alkuperä ja julkaisemisen tapa herätti kummastusta, kuten julkaisua seuraavana päivänä kyseisestä asiantuntijaseminaarista radioon tavoittamani Päivi Vähäkangas kertoi Ristitulta –lähetyksessämme. 

Jeesuksen vaimo –fragmentti nousi uudestaan otsikoihin tänä vuonna, kun Harvardin yliopiston teettämä riippumaton hiili-14 ajoitus osoitti tekstin sisältävän papyruspalasen olevan aito. ”Tutkijat yllättyivät: Papyrus Jeesuksen vaimosta ei olekaan väärennös”, hehkutti Iltalehti 11.4. nettisivuillaan. Sensaatiohakuinen uutinen ei kertonut lukijoille selvästi, että aitous koski kirjoitusmateriaalina käytettyä papyrusta, ei itse tekstiä. Lukijalle syntyi harhaanjohtavasti kuva itse tekstin aitoudesta.

Muutenkin ajoitus oli ongelmallinen Kingin alkuperäisen arvion kannalta, jonka mukaan sen piti olla 300-luvulta. Harvardin ajoituksen mukaan papyrus oli peräisin 600-800-luvulta. Useita satoja myöhäisempi siis kuin Kingin alun perin esittämä arvio. 

Papyruksen epäaitous sai vahvistuksensa vapun alla

Aivan vapun alla tutkijat kuitenkin löysivät ”savuavan aseen”, joka osoittaa kiistatta, että kohufragmentti ei ole aito, vaan moderni väärennös. 

Tohtori Christian Askeland (Tyndale House, Cambridge) kertoo miten useat koptinkielen asiantuntijat huomasivat, että Jeesuksen vaimo –tekstissä oli katkelmia, jotka oli kopioitu suoraan internetistä pdf:nä löytyvästä Tuomaan Evankeliumin tekstistä. Tuomaan evankeliumi on säilynyt ainoastaan koptinkielisenä versiona. Kopioidessaan tekstin väärentäjä oli samalla luonut useita kieliopillisesti mahdottomia lauseita. ”Erityisesti väärentäjä oli huomaamattaan kopioinut myös kirjoitusvirheen, joka paljasti käytetyn lähteen. Ajatus, että molemmat tekstit voisivat sisältää täsmälleen saman typografisen virheen (ja juuri tällaisen typografisen virheen) on tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä,” Askeland selvittää. 

Codex Qau – Savuava ase

Varsinainen ”savuava ase” oli Cambridgen yliopiston kirjastosta löytyvä koptinkielinen katkelma Johanneksen evankeliumista (Codex Qau, koptinkielen lykopolitanin murteella), jonka Askeland kaivoi esiin. Tämä teksti antoi yllättävän vihjeen Jeesuksen vaimo –tekstin epäaitoudesta. Karen Kingin esittelemä Jeesuksen vaimo –fragmenttihan oli vain yksi useampien fragmenttien joukossa, jotka Karen King oli saanut tuntemattomalta keräilijältä. Näiden muiden tekstikatkelmien joukossa oli myös koptinkielisellä lykopolitanin murteella kirjoitettu katkelma Johanneksen evankeliumista (kts. viereinen kuva Mark Goodacren blogilta). 

Askeland kuvailee yllättävää löytöään: 

”Hiljattain vilkaistessani Karen Kingin koptinkielistä Johanneksen evankeliumin fragmenttia huomasin välittömästi jotain aivan selvästi. Kirjoitusväline, muste ja käsiala olivat samat kuin Jeesuksen vaimon evankeliumi –fragmentissa. Lisäksi tapa, jolla ne oli luotu oli aivan sama. Kun katsoin Karen Kingin Johanneksen evankeliumin fragmenttia huomasin lopulta, että väärentäjä oli selvästi kopioinut sen Herbert Thompsonin vuonna 1924 julkaistusta Codex Qau editiosta. Jopa rivit katkeavat Johanneksen evankeliumin fragmentissa täsmälleen samasta kohdasta kuin Codex Qau – tilastollisesti epätodennäköistä mikäli se olisi aito.” 

Erityisen mielenkiintoista on miten Johanneksen evankeliumi –fragmentin väärentäjä on kömpelösti kopioinut internetistä löytyvän Thompsonin tekstiä valmiille papyruspalaselle joka toisen rivin siten, että eräässä kohdassa teksti kulkee papyruksen keskellä olevan suuren reiän ”ympäri”! Väärentäjä on kirjoittanut reiän alle ”n” kirjaimen selvästi pienemmällä kuin muun tekstin. 

- Väärentämisen perussääntö on, että tekstiä ei tule kirjoittaa käytössäsi olevaan papyrusfragmenttiin kuluneiden reikien ympärille, toteaa tri Mark Goodacre sarkastisesti. 

Askeland tiivistää olennaisimmat havainnot: 

1) Kun katsotaan Kingin Johanneksen evankeliumi –fragmenttia yhdessä Jeesuksen vaimon evankeliumi –tekstin kanssa, on aivan selvää, että niissä on käytetty samaa mustetta, kirjoitusvälinettä ja niissä on sama käsiala 

2) Kingin Johanneksen evankeliumin fragmentti on selvästi kopioitu/väärennetty Herbert Thompsonin Codex Qaun vuonna 1924 editiosta.  

3) Näin ollen myös Jeesuksen vaimo –fragmentti on suurella varmuudella väärennös. 

Kingin tuntemattomalta keräilijältä saama Johanneksen evankeliumi –fragmentti samoin kuin Jeesuksen vaimo –teksti ovat siis molemmat väärennöksiä, jotka perustuvat internetistä pdf:nä löytyviin teksteihin. Thompsonin alun perin 1924 julkaistu editio on Goodacren mukaan ladattu nettiin pdf:nä vuonna 2005 ja sitä on viimeksi muokattu 2008. Eli ajallisesti tämä sopii siihen aikaikkunaan jolloin tekstit on annettu Kingin haltuun ja hän on ne lopulta esittänyt 2012 tukijakollegoilleen. 

Lopuksi Askeland huomauttaa, että Kingin Jeesuksen vaimo –papyruksen tuore hiili-14 ajoitus 600-800 luvuille on sekin erittäin ongelmallinen tekstin aitouden kannalta ja viittaa pikemminkin väärennökseen. Koptinkielen lykapolitanin murre, jolla Jeesuksen vaimo –fragmentin teksti on kirjoitettu, katosi näet käytöstä useita vuosisatoja aikaisemmin. Väärentäjä ei sitä vain tiennyt. 

- Papyrus on niin ilmeinen väärennös, että se tuntuu kypsältä jo Monty Python -sketsiin, totesi Brownin yliopiston professori Leo Depuydt.

Case closed. 

----------
Aiheesta lähemmin: 

• • Marc Goodacren blogi
• • Gospel of Jesus’ Wife – Tyndale House  
• • How The ’Jesus’ Wife’ Hoax Fell Apart – The Wall Street Journal 

Ei tarpeeksi todisteita? - Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 9

Teologian tohtori ja historioitsija Mike Licona pohdiskelee oheisessa videossa Jeesuksen ylösnousemusta vastaan esitettyjä väitteitä. Kymmenen osaisen lyhytvideosarjan Toiseksi viimeisessä (9.) jaksossa hän vastaa lyhyesti väitteeseen siitä, ettei ylösnousemuksesta ole riittävästi todistusaineistoa. Videoikkunan alapuolella oleva teksti referoi Liconan esitystä. 

Myth #9: Not Enough Evidence from Credo House on Vimeo.

Liconan mukaan meillä on parempaa historiallista aineistoa liittyen Jeesukseen kuin keisari Augustukseen, jota pidetään merkittävimpänä Rooman keisareista. 

Historioitsijoilla on käytössään kuusi päälähdettä, kun he haluavat tutkia Augustuksen elämää ja tekoja. Näistä yksi on alle 4000 sanaa käsittävä hautajaiskirjoitus Augustuksen ajalta. Viisi muuta ovat 90-200 vuotta myöhäisempiä. Eivät siis silminnäkijälähteitä. 

Jeesuksesta meillä on käytössämme neljä evankeliumia, Jeesuksen elämäkertaa, jotka perustuvat silminnäkijöiden kuvauksiin. Evankeliumit on laadittu 20-65 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. 

Uudessa testamentissa mainittu Paavali tunsi henkilökohtaisesti Jeesuksen alkuperäiset apostolit, jotka olivat Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia. 

Myös Paavali, jonka kirjeitä on säilynyt uudessa testamentissa, väitti itse kohdanneensa ylösnousseen. Paavalin kirjeet ovat evankeliumeitakin varhaisempaa materiaalia. 

Liconan mukaan meillä on siis verraten varhaista ja hyvää aineistoa käytettävissämme arvioidaksemme väitettä Jeesuksen historiallisesta ylösnousemuksesta. 

Kun tämä aineisto altistetaan tyypilliselle historiallisille kriteereille, ja erilaisia hypoteeseja verrataan näin saatuun historialliseen todistusaineistoon, paras historiallinen selitys näille historiallisille tosiasioille on hypoteesi siitä, että Jeesus todella nousi ylös kuolleista. 

Liconan sarjan 9. jakso antaa valitettavasti kovin puutteellisen käsityksen siitä historiallisesta näytöstä, joka meillä on Jeesuksen historiallisesta ylösnousemuksesta. Tämä puute palautuu pyrkimykseen pitää video mahdollisimman lyhyenä. Tämän puutteen voi kuitenkin korjata tutustumalla Liconan väitöskirjaan perustuvaan perusteelliseen tutkimukseen (n 700 sivua) The Resurrection of Jesus – A New Historiographical Approach (IVP Academics 2010). 

------------

Liconan Ylösnousemuksen vastaväitteitä -lyhytvideosarjan aiemmat osat: 

• Tiede todistaa, ettei Jeesus ole voinut nousta kuolleista? Osa 8
• Jeesuksen ylösnousemus on myöhäsyntyinen legenda?  Osa 7
• Jeesuksen vain luultiin kuolleen? Osa 6
• Ylösnousemus on pelkkä uskon asia? Osa 5
• Opetuslapset kokivat harhoja? Osa 4
• Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin?  Osa 3
• Ylösnousemus ja yhtäläisyydet pakanamysteereihin? Osa 2
• Evankeliumien ristiriitaisuudet? Osa 1

Jos Jumala vetäisi pois Pyhän Henkensä huomaisiko kukaan eroa?

”Jos Pyhä Henki vedettäisiin seurakunnasta tänään, 95 prosenttia kaikesta mitä teemme jatkuisi ennallaan ilman että kukaan huomaisi mitään eroa. Jos Pyhä Henki olisi vedetty pois Uuden testamentin seurakunnasta, 95 prosenttia kaikesta mitä he tekivät olisi pysähtynyt, ja kaikki olisivat huomanneet eron”. (A. W. Tozer 1897 - 1963) 

A. W. Tozer oli laajalti arvostettu yhdysvaltalainen pastori, lähetysmies ja klassikkokirjailija, jonka kirjoja on käännetty myös suomeksi. Hän puhui osuvasti siitä, miten elintärkeä rooli Jeesuksen lupaamalla Pyhällä Hengellä on uskovien elämässä ja kristillisessä työssä. 

Ingressistä löytyvä Tozerin ajatus on soinut sielussani, mielessäni ja sydämessäni. Siitä on nopeasti muodostunut jonkinlainen ”mittari”, jonka äärellä mietin omaa elämääni ja työtäni vuoden 2014 avautuessa. 

Jos tahdomme alkavana vuonna todella korottaa Jeesusta elämässämme, meidän on täytyttävä Pyhällä Hengellä! 

Jos tahdomme olla raamatullisella tavalla kristosentrisiä eli Kristus-keskeisiä, meidän on Jeesuksen kehotuksen mukaan täytyttävä Pyhällä Hengellä, eikä vain puhuttava Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, ottaen Hänen omastaan ja jakaen meille (Joh. 16:14). 

Väheksymättä oikean kristillisen opin merkitystä (jollainen väheksyminen on liian yleistä nykykristillisyydessä) on sanottava, että Jumalan elämä kristityssä ei muodostu yksin oikeiden opinkappaleiden päähän pänttäämisestä. Jumalan elämä meissä ei myöskään rakennu vain siitä työstä ja tekemisestä, jota antaumuksella Hänelle teemme. 

Silti Raamattu ja oppi ovat tärkeitä, eikä työtä voi jättää tekemättä. Mutta Jumalan valtakunnan työssä ja kristillisessä elämässä on kyse enemmästä kuin siitä mihin lahjakkaat ihmiset kykenevät muutenkin, ilman Jeesuksen lupaamaa Pyhää Henkeä. 

Toisaalla Tozer kirjoittaa: 

Saatana tietää, että evankelikalismi ilman Pyhää Henkeä on yhtä kuollutta kuin modernismi tai harhaoppi. Siksi saatana tekee kaikkensa estääkseen meitä nauttimasta todellisesta kristillisestä perinnöstämme. Seurakunta ilman Henkeä on yhtä avuton kuin Israel olisi saattanut olla erämaassa jos tulipatsas olisi jättänyt heidät yksin. Pyhä Henki on meidän pilvenpatsaamme päivällä ja tulenhohde yöllä. Ilman häntä me vain harhailemme päämäärättömästi erämaassa.” 

Suorastaan hätkähdyttävää tekstiä Tozerilta. 

Haluaisin, että vuosi 2014 on Pyhällä Hengellä täyttymisen vuosi. Meidän on täytyttävä Pyhällä Hengellä voidaksemme kokea Jumalan vaikutuksen ja voiman sillä tavoin kuin Uusi testamentti meille opettaa. 

Ilman Pyhällä Hengellä täyttymistä seurakuntaelämästä ja kristillisestä toiminnasta tulee kuolettavaa rutiinia, jonka seurauksena on loppuun palaneita kristittyjä sen sijaan, että he olisivat Hengessä palavia. Näky hiipuu ja sammuu. Unohdetaan miksi oikeasti olemme olemassa ja työtä teemme. Valtaosa ajasta kuluu ylläpitäen sitä 95 prosenttia, jossa Pyhän Hengen väistymistä ei edes huomata, koska kaikki jatkuu ennallaan ilmankin Häntä. Ja kuitenkin jotain on ratkaisevasti poissa. 

Jos Pyhä Henki saa täyttä meidät voimallaan Hän elävöittää rukouselämän, valaisee ja avaa Jumalan sanan ja varustaa lahjoillaan aivan tavalliset kristityt palvelemaan Kristusta ja toinen toisiaan. 

Sanan julistus ilman Pyhän Hengen täyteyttä, voi olla informatiivista, mutta jättää kuulijan sydämen ja elämän koskemattomaksi. 

Lähetystyö ilman Pyhän Hengen täyteyttä kadottaa jotain kristillisestä olemuksestaan. Siitä tulee valistustyötä ja pelkkää ihmislähtöistä ja –keskeistä humanitaarista auttamista. 

Hädässä olevien ihmisten auttaminen on toki sinänsä arvokasta ja tärkeää ja Jeesuksen sanojen mukaista. Ilman Pyhän Hengen täyteyttä kristillinen lähetystyö ja toiminta menettää kutsumustietoisuutensa viedä todistusta Jeesuksesta maailman ääriin rakkauden tekoina. 

Karismaattisuuden nimikkeen alla liikkuu nykyään kaikenlaista eriskummallista ja eksoottista, joka, vaikka sellainen herättääkin suurta mielenkiintoa, ei ole enää selvästi tunnistettavissa ja yhdistettavissä Uuden testamentin mainitsemien armolahjojen kanssa. Näillä karismaattisilla kummallisuuksilla on huomioarvoa, mutta lähinnä ne vievät huomion Kristuksesta ja Hänen työstään. 

Salli minun sanoa suoraan: Jeesus ei ole vastaus ennenaikaiseen kaljuuntumiseen! 

Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä varten, ettei yksikään, joka Häneen uskoo jäisi vaille yliluonnollisia kokemuksia, vaan siksi, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. 

Jos tahdomme olla terveesti karismaattisia, meidän on täytyttävä Pyhällä Hengellä ja pyrittävä osallisiksi Uuden testamentin mainitsemista armolahjoista (kharisma), joista Paavali kertoo 1 Kor 12 luvussa. Meitä ei ole kehotettu pyrkimään osallisiksi yliluonnollisista kokemuksista yleensä, vaan palvelukseen tarkoitetuista armolahjoista, jotka sanassa on selvästi mainittu. Ne kirkastavat meille Kristusta. Mielemme ja sydämemme valtaa mielenkiinto ja rakkaus Jeesusta ja Hänen sanaansa kohtaan. Kaipaamme entistä kiihkeämmin elää Hänen sanassa ilmoittamansa tahdon mukaan. Emme vain kulkea tilaisuudesta toiseen, josta kuuluu kummia. 

Paavalin mukaan armolahjat on tarkoitettu todistukseksi Kristuksesta seurakunnan keskellä siihen saakka kunnes Jeesus palaa takaisin (1 Kor. 1:6-7; 1 Kor. 13:8-13). Kristittyjä rohkaistaan siksi täyttymään Hengellä ja palvelemaan toinen toisiaan sillä armolahjalla, jonka Jumala itse kullekin on suonut.

Tozerin pysähdyttävät sanat muistuttavat meitä alkavana vuonna Pyhän Hengen tärkeydestä. Ilman Henkeä, kuten Tozer sanoo, seurakunta on avuton kuin Israel ilman tulipatsasta erämaassa. Tarvitsemme Pyhää Henkeä huolehtimaan siitä, että suunta säilyy ja Jeesus tulee kaikessa korotetuksi myös vuonna 2014.

Jeesus - Rauhanruhtinas toisille, rauhanhäiritsijä toisille

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton…”  (Jesaja 9:6) 

Vähäpätöisestä syrjäkylästä tuli maailmankuulu, kun maailman Vapahtaja, Herra ja Kuningas, Jeesus syntyi siellä.

Koko tapahtuma olisi kenties jäänyt huomaamatta elleivät enkelit olisi asiasta kuuluttaneet paimenille ja idästä tulevat kuninkaat kertoneet siitä Herodeksen hovissa.

Herodekselle kyse ei kuitenkaan ollut ilouutisesta. Jeesus, ”äsken syntynyt juutalaisten kuningas”, oli hänelle uhka, jonka eliminoimiseksi hän ryhtyi toimenpiteisiin.

Herodeksen toteuttama Betlehemin lastensurma ei ole jättänyt itsestään jälkiä historiaan evankeliumien ulkopuolelle. Toisaalta evankeliumitkaan eivät kerro Herodeksesta kaikkea, kuten sitä, että hän murhautti omat poikansa, joita piti kilpailijoina. Ja vaimonsa Mariannen. Betlehemin lastensurma on siis Herodeksen ”tyyliä”.

Tietäjien vierailu laukaisi Herodeksessa vainoharhaisen reaktion ja hän lähetti sotilaansa surmaamaan Betlehemissä syntyneet poikalapset. 

Historioitsija Josefus kertoo jotain mikä saattaa osaltaan selittää Herodeksen vainoharhaista käyttäytymistä. Josefuksen mukaan Herodes oli pienenä poikana koulutiellä kohdannut erään essealaisen miehen nimeltä Menahem. Tämä oli tervehtinyt Herodesta ”juutalaisten kuninkaana” ja profetoinut hänen tulevan kerran hallitsemaan juutalaisia.

Tässä valossa idästä saapuvien arvovieraiden kysymys äsken syntyneestä, tähden ilmoittamasta ”juutalaisten kuninkaasta” saattoi hyvinkin muistuttaa Herodesta siitä, etteivät ennusmerkit olleet leikin asia ja laukaista hänessä vainoharhaisen murhanhimon. 

Tänäkin jouluna on niitä, jotka tahtovat, kuten idästä tulleet arvovieraat, kumartaa Jeesusta tunnustaen Hänet luvatuksi kuninkaaksi, ja toisaalta niitä, jotka vain sanovat haluavansa kumartaa, mutta sydämessään haluaisivat päästä hänestä eroon, koska haluavat itse olla oman elämänsä kuninkaita katkeraan loppuun saakka.

Tuoreessa Kotimaa –lehdessä (19.12.2013) oli toimittaja Jussi Rytkösen lukemisenarvoinen kirjoitus: Jouluna Jumala syntyi. Jutun ydin ei ollut Jeesuksen syntymän ajankohdassa, vaan inkarnaation salaisuudessa, jota Rytkönen hyvin pohdiskelee tekstissään.

Rytkönen osoittaa jutussaan miten keskeinen rooli inkarnaatiolla, Jumalan lihaksitulemisella, on kristinuskon syvimmän olemuksen kannalta.

”Ihmiseksi syntymällä Jumala osoitti armonsa konkreettisimmalla mahdollisella tavalla. Ilman inkarnaatiota, lihaksi tulemista, kristinusko olisi lakihenkinen moraalioppi”, Rytkönen toteaa ingressissä.

Inkarnaation vuoksi kristinusko ei ole rinnastettavissa mihinkään muuhun uskontoon maailmassa. Inkarnaatiosta johtuen se on, kuten Rytkönen toteaa, ”kummajainen uskontojen maailmassa”. Rytkönen on oikeassa. Kaikissa muissa uskonnoissa yrittää omilla teoillaan ja moraalisella uudistumisellaan saavuttaa Jumalan hyväksynnän.

Kristinuskossa Jumala itse tulee alas ihmisten pimeään ja syntiseen maailmaan. Synnitön Kristus, lihaksi tullut Jumala, antaa henkensä syntisten puolesta, koska ihminen itse ei kykene itseänsä pelastamaan.

Jumalan armo tulee alas tähän maailmaan inkarnaatiossa, Jumalan pojan tullessa lihaksi.

Artikkelissaan Rytkönen luettelee kolme vaaraa, jolta inkarnaatio suojelee kristinuskoa.

”Ensinnäkin Jeesuksen persoona sulkee tien panteismiltä, opilta siitä, että kakki luonto ympärillämme on jumalallista”, hän kirjoittaa.

”Toiseksi ihminen itse ei ole jumala”, Rytkönen jatkaa.

”Kolmas asia, jolta inkarnaatio kristinuskoa varjelee, on muuttuminen moraaliopiksi.”

Oikeudenmukaisuus, köyhistä ja hyljeksityistä huolehtiminen ja muu sen kaltainen on Rytkösen mukaan tärkeää sinänsä. Mutta kapea-alainen eettisyys kaikkinensa ei ole kristinuskon ”kovaa ydintä” niin kuin on inkarnaatio.

Rytkönen päättää kirjoituksensa: ”Silti kirkasotsaisinkaan elämä ei vie meitä perille. Vaatimuksia olennaisempaa meille syntisille on se, että Jeesus tuli pelastamaan meidät synnin vallasta, eikä sillä tarkoiteta vain yhteiskunnallisia olosuhteita. Jouluna ihmiseksi tullut Jumala on meille toivon merkki pelastuksesta. Ihminen ei voi Jumalan vaatimuksia täyttää, vaan me tarvitsemme Kristusta, seimen lasta." 

Herodes ei katsonut tarvitsevansa seimen lasta. Päinvastoin. Herodes koki Jeesuksen uhkana, koska Jumalan Pojan tuleminen tähän maailmaan asetti kyseenalaiseksi kaiken sen minkä varaan Herodes oli elämänsä rakentanut ja minkä Herodes luuli riittävän.

Jeesus haastaa tämän maailman ajattelutavat, sen että ihminen ei, kuten Rytkönen kirjoitti,  ole Jumala. Eksistentialistifilosofi Nietzsche kerrotaan sanoneen: ”Jos jokin jumala olisi olemassa miten voin sietää sen tosiasian, että minä en ole se?” Koska hän ei voinut sietää ajatusta siitä, ettei  itse voinut olla Jumala Nietzsche kielsi, ettei mitään Jumalaa voi olla olemassa.

Kenties Jeesus laukaisee meissä, niin kuin Herodeksessa, muistoja menneisyydestä, joiden vuoksi haluaisimme mieluummin päästä hänestä eroon, kuin kumartaa häntä.

Jeesus haastaa myös itseensä ja tekoihinsa luottavan ihmisen. Ei ole merkityksetöntä miten elämme. Kuitenkin eettisinkään ihminen ei voi omilla hyvillä teoillaan ansaita pelastusta. Jos pelastus olisi saavutettavissa hyvillä teoilla Jeesuksen ei olisi tarvinnut tulla maailmaan. Jeesuksen syntymä loukkaa ihmistä, joka luottaa eettisyyteensä.

Siksi löytyy edelleen niitä, jotka Herodeksen tavoin kokevat Jeesuksen rauhanhäiritsijänä Kuitenkin jokainen, joka aidosti kumartaa seimen lasta, lihaksi tullutta Kaikkivaltiasta, löytää hänessä Jumalan lupaaman Rauhanruhtinaan.

Jeesuksen Golf-pallo – Juuri kun luulit, ettei Herra kuule rukouksiasi, niin…

”Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: ’Me näimme Herran’. Mutta hän sanoi heille: ’Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko’. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen’. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’” (Joh. 20:25-28)

Minua on kiehtonut ja koskettanut Johanneksen evankeliumin lopusta löytyvä kuvaus Jeesuksen ilmestymisestä epäilevälle Tuomakselle.

Tietysti voisin taas kirjoittaa tutusta teemasta: uskosta, joka ei perustu näkemiseen. Mutta minua kiehtoo tässä kohtaamisessa eräs toinen seikka.

Kun Jeesus viimein ilmestyi myös Tuomakselle hän tiesi tarkkaan mitä tämä oli aiemmin sanonut. ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani…” Tuomas oli sanonut. ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni…” sanoi Jeesus heti hänelle ilmestyessään.

Miten Jeesus saattoi tietää mitä Tuomas oli puhunut, vaikka ei ollut edes läsnä kuulemassa?

Vai oliko sittenkin?

Tähän Jeesuksen ja Tuomaksen kohtaamiseen kätkeytyy sanoinkuvaamaton rohkaisun sanoma.

Jeesus kuulee meitä silloinkin, kun luulemme, ettei hän meitä kuule. Hän kuulee, vaikka meistä tuntuu siltä, ettei hän ole lainkaan läsnä.

Emme näe häntä. Kuitenkin hän kuulee ja tietää. Hän tietää meidän hätämme, kipumme, epäilyksemme, koetuksemme. Hän tietää, vaikka meistä tuntuisi, ettei Jeesus ole lähimaillakaan, kun meihin koskee. 

Mieleeni palautuu usein tapaus vuosien takaa ajalta, jolloin Patmos Lähetyssäätiö piti säännöllisiä hengellisiä kokouksia Harjukatu 2:ssa Helsingin Kristillisessä Keskuksessa.

Noihin aikoihin palvelimme  vaimoni, Parvinin, kanssa usein yhdessä siten, että minä saarnasin Jumalan sanaa ja rukouspalvelun alkaessa pyysin hänet rinnalleni rukoilemaan. Toki teemme tätä yhä vieläkin silloin kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Vaimoni on armoitettu esirukoilija. Esirukoilijan sydämellä varustettu. Mutta myös Pyhän Hengen antamalla profetoimisen ja näkijän lahjalla varustettu ihminen.

Yhtenä tällaisena iltana Kristillisessä Keskuksessa pyysin vaimoni jälleen saarnani päätteeksi rinnalleni rukoilemaan. Hetkisen rukoiltuaan hän nosti katseensa kohti yleisöä ja sanoi: ”Herra näytti minulle näyssä naishenkilön. Näin sinut seisomassa kotona peilin edessä ennen kuin lähdit tähän kokoukseen. Katselit kuvaasi ja itkit ja kyselit Herralta miksi Hän ei kuule sinun rukouksiasi. Herra sanoi minulle: Hän on kuullut sinun rukouksesi. Tule tänne eteen, niin rukoilemme puolestasi”

Monien vastaavanlaisten rukoushetkien joukosta tämä on erityisesti vuosien varrelta jäänyt mieleeni. Sen muisteleminen herkistää minut vieläkin. Näen yhä mielessäni elävästi kuinka Kristillisen Keskuksen kokousauditorion aivan perimmäisiltä istuimilta nousee ylös täysin ventovieras naishenkilö, raivaa tiensä vieressä istujien ohitse käytävälle ja astelee määrätietoisin askelin käytävää pitkin luoksemme salin etuosaan. Seuratessani hänen tuloaan huomaan hänen pyyhkivän kyyneleitä, jotka valuvat valtoimenaan.

”Minä olen se nainen”, hän nyyhkytti pysähdyttyään meidän eteemme. ”Juuri ennen tänne tuloa seisoin peilin edessä kysellen miksi Jumala ei minua kuule."

Miten kukaan saattoi tietää mitä hän ennen kokousta yksinäisyydessä oli tehnyt ja rukoillut? Kukaan ihminen ei ollut nähnyt tai kuullut mitä hän oli kotona tehnyt ennen kokousta. Herra, joka on aina läsnä kuitenkin tiesi ja rohkaisi häntä Pyhän Hengen välittämän profeetallisen viestin kautta luottamaan siihen, että Jumala on häntä kuullut.

Toinenkin tapaus monien joukosta palautuu tähän yhteyteen mieleeni. 

Olimme Turun VPK:n salissa monia vuosia sitten avustamassa esirukouspalvelussa Leo Mellerin kokouksessa. Leo oli saarnannut ja oli aika avata alttarihetki. Ihmiset saivat tulla pyytämään esirukousta puolestaan.

Rukoilimme vaimoni kanssa monien apua etsivien kanssa pyytäen Jumalalta apua heidän elämänsä tilanteisiin. En muista siitä tilanteesta kuin kaksi asiaa. Pitkän seisomisen seurauksena jalkojani särki sekä naishenkilön, joka pyysi esirukousta elämäntilanteessa, jossa koki itsensä neuvottomaksi ja ahdistuneeksi. Hän ei tarkemmin kertonut mistä oli kysymys, mutta pyysi rukoilemaan puolestaan. Mehän rukoilimme.

Rukoiltuamme vaimoni nosti päänsä ja sanoi naiselle hiukan epäröiden: ”En oikein tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta näin sinut Golf-mailan kanssa. Sinä yritit sohia palloa reikään ja olit turhautunut, kun se ei tahtonut mennä sisään. Mutta lopulta sinä sait sen reikään."

Minä olin lähinnä vaivautunut tilanteesta. Puhe Golf-mailoista ja palloista tuntui niin eriskummalliselta. Lapselliselta. Sitä paitsi se ei tuntunut yhtään ”hengelliseltä”. Mitä taivaallista siinä nyt oli puhua Golfista rukoushetkessä. Miksi ihmeessä Herra tällaista näyttäisi, ajattelin mielessäni. Mahtoiko vaimoni nyt innostua liikaa. Mutta pidin mölyt mahassa ja nielin saarnamiehen ylpeyteni.

”Toi kuvastaa just mun tilannettani tilanteeni”, nainen tokaisi.

"Ehkä Herra halusi rohkaista sinua luottamaan siihen, että lopulta asiat järjestyvät," vaimoni sanoi, ja jatkoi hieman hämmentyneenä: ”Minä en vain oikein ymmärrä miksi Herra tällaista minulle näytti - Golf-pallon ja mailan”

”Minä tiedän!” nainen vastasi tomerasti. Asiassa ei tuntunut olevan hänelle mitään epäselvää. ”Minun mieheni on ostanut meille ensi viikoksi Golf-kurssin ja me menemme sinne yhdessä ensi viikolla!”

Kun Jeesus ilmestyi Tuomakselle ylösnousemisensa jälkeen hän teki tälle selväksi, että hän tiesi kaiken mitä Tuomas oli sanonut, vaikka Tuomas ei häntä siinä tilanteessa nähnytkään. Herra oli silti läsnä.

Ehkä sinäkin olet rukoillut elämäsi vaikeuksien keskellä ja luullut, ettei Jumala sinua kuule. Miten rohkaisevaa onkaan tietää, että Herra Jeesus tuntee meidät, tietää tarpeemme, ja kuulee meitä ahdistuksessamme.

Silloinkin, kun ajattelemme olevamme aivan yksin ongelmiemme kanssa ja luulemme huutavamme tyhjyyteen emme sittenkään ole unohdettuja emmekä yksin. Herra Jeesus itse vakuuttaa sanassaan sinulle: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti”.

Hän kuulee rukouksemme ja tietää hätämme silloinkin, kun meistä tuntuu, ettei hän ole edes läsnä. Ajallansa hän vastaa ja ilmestyy avuksi. Tavalla tai toisella.

Älä anna periksi.

Todistaako tiede, ettei Jeesus ole voinut nousta kuolleista?

Kuolleet eivät luonnostaan heräile henkiin. Todistaako tämä, ettei Jeesuskaan ole voinut nousta kuolleista? Mike Liconan lyhytvideosarjan 8. osassa tartutaan kiinni tieteelliseen maailmankuvan, jonka valossa kuolleista nousemista pidetään mahdottomana.



Myth #8: Science Proves that Resurrections Cannot Occur from Credo House on Vimeo.

Kokeellinen luonnontiede perustuu luonnossa tapahtuvien asioiden toistuvaan havainnointiin ja niistä tehtyihin yleistyksiin.

Mitä siis pitäisi ajatella Jeesuksen kuolleista heräämisestä sen tosiasian valossa, että meillä ei ole luonnossa havaintoja ihmisistä, jotka nousevat luonnollisesti kuolleista.

Se, että kukaan muu maailmassa eläneistä ihmisistä ei koskaan ole herännyt kuolleista uuteen kuolemattomaan elämään ei kuitenkaan ole todiste Jeesuksen ylösnousemusta vastaan.

Kristinusko näet ei opeta, että kuolleista herääminen on jokin luonnollinen ilmiö, jollaisia tapahtuisi säännönmukaisesti. Se, että ihmiset eivät luonnollisesti herää kuolleista ei ole argumentti kristinuskoa vastaan. Se on osa kristinuskon argumentaatiota.

Jos Jeesus heräsi kuolleista kyse ei voi olla luonnollisesta asiasta. Kristinuskon mukaan Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Siksi se tosiasia, ettei tiede tunne tapauksia, joissa kuolleita heräisi, ei ole todiste siitä, ettei Jumala herättänyt Jeesusta kuolleista.

Licona pyytää ajattelemaan veden päällä kävelyä. Jos marssitamme lähes kaikki nyt elävät miljardit ihmiset vesialtaalle, he kaikki vajoavat. Lopuksi pyydämme kolmevuotiasta poikaa, yrittämään samaa. Hän kieltäytyy luonnollisesti ensin, koska on nähnyt kaikkien muiden epäonnistuvan. ”Entä jos sanon ’Anna kätesi'? Sitten pidän hänen käsistään kiinni altaan reunalla niin, että hän kulkee veden pinnalla altaan toiseen päähän?” Licona kysyy.

”Nyt sinä huijasit! Sinähän autoit häntä!”, joku huudahtaa. ”Juuri niin,” vastaa Licona. Kukaan ei pysty kävelemään vedenpäällä luonnostaan, ellei joku auta häntä.

Aivan samalla tavalla Jeesuskaan ei itsestään, luonnollisesti noussut kuolleista. Jumala herätti hänet.

Vaikka tiede ei tunne muita tapauksia, jossa joku olisi herännyt kuolleista, se ei todista, ettei Jeesus olisi voinut nousta kuolleista.

”Tiede voi vain todistaa, että kuolleet pysyvät luonnollisesti kuolleina, mutta ei sitä, että Jumala ei voisi herättää kuolleita. Tiede ei todista, ettei Jumala ole voinut herättää Jeesusta kuolleista,” Licona sanoo.

Lopuksi Licona muistuttaa siitä, että Jeesuksen kuolleista herääminen ei ole verrattavissa ihan kenen tahansa ylösnousemiseen. Jeesus väitti olevansa Jumalan poika ja sanoi kuolleista nousemisensa todistavan oikeaksi sen kuka hän oli.

Liconan lyhytvideosarjan 9. osassa pohditaan väitettä, jonka mukaan Jeesuksen ylösnousemuksesta ei yksinkertaisesti ole riittävästi näyttöä.

----------------

 Liconan lyhytvideosarjan aiemmat osat tällä blogilla:

• Evankeliumien väitetyt ristiriitaisuudet, osa 1
• Ylösnousemus ja yhtäläisyydet pakanamysteereihin, osa 2
• Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin?, osa 3 
• Opetuslapset kokivat harhoja? osa 4 
• Ylösnousemus on pelkkä uson asia, osa 5
• Jeesuksen vain luultiin kuolleen, osa 6 
• Jeesuksen ylösnousemus on myöhäinen legenda? osa 7 

Jeesuksen ylösnousemus on myöhäsyntyinen legenda? - Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 7

Myth #7: It Was Merely Legend from Credo House on Vimeo.

Jeesuksen ylösnousemus on myöhäinen legenda, joka on tullut osaksi uuden testamentin tekstejä? Emme koskaan saa tietää mitä Jeesukselle oikeasti tapahtui. Ylösnousemuksen vastaväitteitä käsittelevän lyhytvideosarjan seitsemännessä osassa tri Michael Licona vastaa lyhyesti Jeesuksesta kertovan aineiston luonteesta.

Liconan mukaan meillä on evankeliumeitakin varhaisempia viitteitä Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tällainen on esimerkiksi Paavalin 1 korinttolaiskirjeessä (15. Luku)  lainaama, häntä itseänsä varhaisempi formeli Jeesuksen kuolemasta, hautaamisesta, ylösnousemisesta ja ilmestymisestä useille henkilöille, jotka Paavali itse oli tavannut ja tuntenut.

Näihin kuuluivat muun muassa Pietari ja Jaakob, joilta Paavali on kuullut Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Väite Jeesuksen ylösnousemuksesta palautuu siis Jeesuksen alkuperäisiin opetuslapsiin ja seuraajiin.

”Heitä voidaan kenties syytää valehtelemisesta tai hallusinaatioista, mutta väite Jeesuksen kuolleistanousemisesta ei ole myöhään kehitetty legenda. Väite on peräisin Jeesuksen omilta seuraajilta,” Licona toteaa.

Tähän voidaan lisätä se tosiasia, että Uuden testamentin tutkijat ovat lähes universaalisti yksimielisiä siitä, että 1 Kor 15:3-6 luvussa oleva nelitahoinen kaavamainen viittaus Jeesuksen "kuolemaan", "hautaamiseen", "ylösnousemiseen" ja "ilmestymisiin" on saanut vakiintuneen muotonsa hyvin varhain.

Paavali siteeraa tätä vakiintunutta formelia, jonka skeptinen uuden testamentin tutkija Gerd Lüdeman on arvioinut olevan peräisin Jerusalemin seurakuntayhteisöstä ja saaneen  muotonsa vain 3-5 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Paavalin kirje sisältää siis tässä viittauksen hyvin varhaiseen alkuseurakunnalliseen lähteeseen joka hänellä on ollut tiedossaan, ja jota hän itse on kirjeensä tarkoituksiin hiukan muokannut.

Tämä osoittaa, että ajatus ylösnousemuksesta, kuten Licona toteaa, on peräisin Jeesuksen alkuperäisten opetuslasten ja seuraajien parista eikä myöhemmin syntynyt legenda.

Seuraavassa ylösnousemuksen vastaväitteitä käsittelevän lyhytivideosarjan osassa Licona vastaa väitteeseen ylösnousemuksesta tieteellisenä mahdottomuutena.

------------
 Liconan lyhytvideosarjan aiemmat osat tällä blogilla: 

• Evankeliumien väitetyt ristiriitaisuudet, osa 1
• Ylösnousemus ja yhtäläisyydet pakanamysteereihin, osa 2
• Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin?, osa 3 
• Opetuslapset kokivat harhoja? osa 4 
• Ylösnousemus on pelkkä uson asia, osa 5
• Jeesuksen vain luultiin kuolleen, osa 6 

Jeesuksen vain luultiin kuolleen? – Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 6

Erehtyivätkö opetuslapset vain luulemaan Jeesuksen kuolleen? Tuliko hän kenties tajuihinsa haudan viileydessä ja astuttuaan ulos opetuslapset hänet nähdessään luulivat hänen heränneen kuolleista? Selittäisikö tämä tapahtumakulku sen, miten varhaiskristillinen usko Jeesuksen kuolleista nousemiseen syntyi?

Tohtori Mike Liconan mielestä teoria "näennäis-" tai ”valekuolemasta” ei kestä historiallista tarkastelua ja se onkin yksimielisesti hylätty tutkijoiden parissa. 

Myth #6: Apparent Death Theory from Credo House on Vimeo.

Ylösnousemuksen vastaväitteitä käsittelevässä lyhytvideosarjassa Licona torjuu väitteeseen Jeesuksen ”valekuolemasta”.

Ensiksi, tiedämme varsin tarkkaan miten ristiinnaulitsemiset tapahtuivat. Ristiinnaulitsemista on tutkittu lääketieteellisesti. Mahdollisuus selvitä roomalaisesta ristiinnaulitsemisesta hengissä on häviävän pieni. Koko antiikin ajan kirjallisuudessa tunnetaan ainoastaan yksi tapaus, jossa henkilö on selvinnyt ristiinnaulitsemisesta hengissä.

Licona viittaa historioitsija Josefuksen kertomukseen tämän kolmesta ystävästä, jotka naulittiin ristille. Josefus sai suhteillaan aikaan sen, että sotilaiden komentajana toiminut Tiitus (josta myöhemmin tuli keisari) antoi määräyksen ottaa ristiinnaulitut elävänä alas ristiltä ja tarjota heille parhaan lääkärinhoidon mitä Roomalla oli tarjota. Parhaista yrityksistä huolimatta kaksi heistä kuoli.

”Jos Jeesus olisikin otettu elävänä ristiltä, hänen mahdollisuutensa selvitä hengissä olivat hyvin pienet,” Licona tiivistää.

Toiseksi, valekuolema –teorian kannalta ratkaisevin ongelma on kuitenkin se, ettei ole mitään lähteitä, jotka antaisivat viitteitä siitä, että Jeesus olisi otettu ristiltä elävänä ja saanut minkäänlaista lääkärinhoitoa, saatikka parasta roomalaista sellaista. Niinpä valekuolema –teorian tueksi ei siis ole mitään konkreettisia todisteita.

”Vaikka Jeesus olisikin selvinnyt ristiltä hengissä, miten hän olisi saanut opetuslapset vakuuttuneeksi siitä, että hänet on herätetty kuolleista uuteen kuolemattomaan ja katoamattomaan elämään?” Licona lopuksi kysyy. He olisivat kyllä uskoneet, että hän on elossa, mutta ei, että hän oli ylösnoussut kuolleista.

Muun muassa näistä syistä johtuen ajatusta Jeesuksen näennäisestä ”kuolemasta” ylösnousemususkon synnyttäjän ei pidetä uskottavana kenenkään varteenotettavan tutkijan taholta. 

Se että Jeesus todella kuoli roomalaisella ristillä on yksi varmimpia historiallisia tosiasioita Jeesuksesta. 

Omana loppuhuomautuksena: Jos Jeesus olisikin ankaran ruoskimisen ja raakalaismaisen ristillenaulitsemisen jälkeen jotenkin selvinnyt vielä ulos henkilöauton painoisella kivellä suljetusta haudasta roomalaisten vartijoiden huomaamatta, kristillinen pääsiäistervehdys ei olisi "Jeesus on noussut ylös kuolleista!" vaan "Jeesus! Tämä mies tarvitsee ambulanssin!"

Ylösnousemuksen vastaväitteitä käsittelevässä lyhytvideosarjassa Licona käsittelee seuraavaksi (osa 7) mahdollisuutta, että ajatus Jeesuksen kuolleista nousemisesta olisi vain myöhemmin kehitetty legenda.

---------------------
 Liconan lyhytvideosarjan aiemmat osat tällä blogilla: 

• Evankeliumien väitetyt ristiriitaisuudet, osa 1
• Ylösnousemus ja yhtäläisyydet pakanamysteereihin, osa 2
• Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin?, osa 3 
• Opetuslapset kokivat harhoja? osa 4 
• Ylösnousemus on pelkkä uson asia, osa 5

Ylösnousemus on pelkkä uskon asia? – Ylösnousemuksen vastaväitteität, osa 5

Jeesuksen historiallisen ylösnousemuksen vastaväitteitä käsittelevän lyhytvideosarjansa viidennessä jaksossa tohtori Mice Licona ottaa lyhyesti kantaa ylösnousemuksen todistettavuuteen. Onko Jeesuksen ylösnousemus puhtaasti uskon varainen asia ilman, että sen puolesta voitaisiin esittää todistusaineistoa? Licona on toista mieltä. 

Hänen tämänkertainen vastauksensa on hyvin lyhyt ja keskittyy käsiteltävän vastaväitteen kannalta vain olennaiseen ryhtymättä tekemään lähemmin selkoa ylösnousemuksen puolesta puhuvasta historiallisesta todistusaineistosta. Katsojan kannalta olisi ollut kenties suotavaa valottaa edes hiukan myös varsinaisia todisteita. Niitä Licona on kuitenkin käsitellyt toisaalla tuotannossaan varsin perinpohjaisesti. Licona teki Uuden testamentin historiografiaan liittyvän väitöskirjansa Pretorian Yliopistossa vuonna 2008 The Historicity of the Resurrection of Jesus: Historiographical Considerations in the Light of Recent Debates. Samoin hän on käsitellyt aihetta perusteellisesti kirjassaan The Resurrection of Jesus: A New Historiographical Approach (2010)  joka perustuu hänen väitöskirjaansa.

Menemättä siis varsinaisiin historiallisiin todisteluihin Licona vastaa lyhytvideossaan vain periaatteelliseen kysymykseen todistettavuuden ja pelkän uskon osalta. Tämä rajoite on hyvä pitää mielessä videota katsellessa. Videon alla oma suomenkielinen yhteenvetoni Liconan esityksestä. Lopuksi muutama oma ajatus.

Myth #5: It’s a Matter of Faith from Credo House on Vimeo.

Licona pyytää ajattelemaan tilannetta, jossa joku sanoo maailman olevan puhtaasti luonnollisten ja sattumanvaraisten prosessien tulosta. Maailmaa ei ole luotu. Entä jos sanoisimme tähän: ”Tuo on pelkkä uskon asia, jota ei voi todistaa”? Todennäköisesti keskustelukumppani protestoisi vetoamalla siihen, että asian puolesta on tieteellistä todistusaneistoa.

Samoin Liconan mielestä meillä on Jeesuksen ylösnousemuksesta historiallista todistusaineistoa, jota on mahdollista tarkastella.

”Kun ylösnousemusta koskeva historiallinen aineistoa tarkastellaan tiukasti kontrolloidun historiallisen menetelmän valossa ilmenee, että Jeesuksen ylösnousemus kuolleista tarjoaa parhaimman selityksen olmeassa olevalle historialliselle aineistolle,” Licona toteaa.

Liconan vastaus ottaa siis tällä erää kantaa vain periaatteelliseen kysymykseen todistamisen mahdollisuudesta yleensä. Jeesuksen ylösnousemus ei ole pelkän hartaan todistamattoman uskon varassa. Sen tueksi voidaan esittää historiografiset kriteerit täyttävää todistusaineistoa.  Jeesuksen nouseminen kuolleista on todellinen ajallis-paikallinen tapahtuma ihmiskunnan historiassa.Se on jättänyt jälkensä historiaan muun muassa tapahtuman synnyttämien kirjallisten dokumenttien  (videokameroita ei haudassa ollut) sekä vaikutushistorian muodossa.

Loppuaajatuksena Liconan tämänkertaiseen videoon lisään pari lyhyttä huomiota.

Jeesus nousi ihan oikeasti kuolleista ja siksi asiasta on ihan oikeita historiallisia todisteita. Todisteista puhuttaessa on huomioitava, että kyse ei ole luonnontieteellisestä todistamisesta kuten kemian, fysiikan tai biologian alalla. Historian tutkimus yleensäkään, ei vain kristinuskon syntytapahtumien vaan kaiken menneisyyden henkilöiden ja tapahtumien osalta, ei tapahdu laboratoriossa mikroskooppiin katsomalla. Kyse on silti aidoista todisteista. Historian tapahtumien todistusaineisto vain on toisenlaista ja tarkastelun on tapahduttava historiantutkimuksen – ei luonnontieteen – menetelmin. Todistaminen on aina suhteessa kunkin tieteenalan tutkimuskohteen oman luonteen kanssa. Menneisyyden tapahtumia ja henkilöitä ei voida laittaa koeputkeen ja katsoa miten ne reagoivat lisätessämme niihin jotain kemiallista reagenssia. Historiallisia tapahtumia ei voida tutkia tällä tavoin. Jos joku vaatii historiallisilta tapahtumilta luonnontieteellistä todistettavuutta hän voi saman tien heittää kaikki maailmassa kirjoitetut historiankirjat romukoppaan.

Toiseksi, Jeesuksen ylösnousemus historiallisena tapahtumana on eri asia kuin tuon tapahtuman historiallinen ja teologinen merkitys. Yhdistettynä Jeesuksen opetuksiin ylösnousemus korostaa erityisellä tavalla kristillisen sanoman totuudellisuutta. Jeesuksen ylösnousemus on Jumalan itsensä antama todiste siitä, että se mitä Jeesus opetti ja julisti Jumalasta oli totta.

Koskapa kerran Jumala herätti hänet kuolleista todistaa se, että juuri kristinusko, sellaisena kuin Jeesus sen opetti, on totta. Ei hindulaisuus, islam tai vaikkapa Urantia kirja.

Jeesuksen ylösnousemus on todiste siitä, että todelliset syntini ovat todellisesti anteeksi annetut kun uskon häneen. Jeesus sanoi niin. Ja Jumala osoitti, että Jeesuksen sanat ovat totta herättämällä hänet kuolleista.

Seuraavassa lyhytvideosarjan osassa (6) Licona tarkastelee lähemmin vastaväitettä, jonka mukaan alkuseurakunnan ylösnousemususkon taustalla olisi Jeesuksen "valekuolema": hän ei kuollutkaan ristillä, vaan palasi vain haudassa tajuihinsa. Opetuslapset luulivat hänen heränneen kuolleista. Voisiko tämä olla riittävä selitys alkuseurakunnan uskolle Jeesuksen ylösnousemuksesta?

-----

 Liconan lyhytvideosarjan aiemmat osat tällä blogilla: 

• Evankeliumien väitetyt ristiriitaisuudet, osa 1
• Ylösnousemus ja yhtäläisyydet pakanamysteereihin, osa 2
• Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin?, osa 3 
• Opetuslapset kokivat harhoja? osa 4

Neljä jännittävää asiantuntijavideota pääsiäisen tapahtumista

Pääsiäinen on kristikunnan tärkein juhla. Uskovat kaikkialla käyvät läpi Jeesuksen kärsimyshistoriaa ristinkuolemasta ylösnousemukseen. Oheisissa lyhytvideoissa, jotka olen poiminut YouTubesta uuden testamentin tutkimuksen eturivin asiantuntijat valaisevat pääsiäisen tapahtumia jännittävällä tavalla.

1) Tri Dirk Jongkind (Tyndale House) valaisee Jeesusken oikeudenkäyntiä Uuden testamentin vanhimman löydetyn tekstifragmentin (p52:  n. 120-150 jKr; Joh 18) pohjalta:

2) Brittiläinen Uuden testamentin tutkija tri Richard Bauckahm valaisee evankeliumien merkitystä silminnäkijätodistuksina:

3) Tri Peter Williams sekä tri David Instone Brewer katsovat lähemmin vanhaa juutalaista Talmudin tekstiä, joka vahvistaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen:

4) Tri Peter Williams summaa yhteen uuden testamentin historiallista todistusaineistoa siitä, että Jeesus todella nousi ylös kuolleista:

Opetuslapset kokivat harhoja? - Ylösnousemuksen vastaväitteitä, osa 4

Lyhytvideosarjansa neljännessä osassa historioitsija, teologian tohtori Mike Licona vastaa lyhyesti väitteeseen, jonka mukaan opetuslasten usko Jeesuksen ylösnousemukseen olisi selitettävissä aistiharhan, hallusinaation, aiheuttamaksi. Ohessa myös tiivistelmä Liconan ajatuksista joillakin omilla lisäyksillä höystettynä. 

Myth #4: Hallucinations from Credo House on Vimeo.

Kokivatko mestarinsa kuolemasta johtuvan surun murtamat opetuslapset siis hallusinaatioita, joita luulivat kuolleista heränneeksi Jeesukseksi?

Hallusinaatioita voivat aiheuttaa erilaiset huumeet tai lääkkeet, sairaus tai äärimmäinen väsymys. Läheisensä menettäneiden tiedetään myös kokeneen aistiharhoja, jotka liittyvät heidän kuolleisiin läheisiinsä.  

Licona viittaa aistiharhoja koskevaan nykytutkimukseen, jonka mukaan hallusinaatiot, eli aistiharhat, koskevat yleensä yksittäisiä aisteja (kuulo, näkö, haju). Yleisimmin tällaiset harhat koetaan yksittäisiä aisteja koskevana. Esimerkiksi leskeksi jäänyt nainen saattaa yllättäen tuntea tutun partaveden tuoksun. Kyse on tällöin hajuaistia koskevasta harha-aistimuksesta. Hallusinaatiota ei koeta aistiyhdistelmiä koskettavina.

Surun murtamat ihmiset saattavat siis kokea erilaisia hallusinaatioita, mutta tutkimusten mukaan vain 7 % tällaisista on visuaalisia näköharhoja. Jeesuksen ylösnousemuksen ollessa kyseessä jokainen (100 %) Jeesuksen opetuslapsista sanoi nimienomaan nähneensä Jeesuksen visuaalisesti. Tällainen on ennen kuulumatonta sen valossa mitä hallusinaatioista tiedetään nykytutkimuksen valossa, Licona toteaa.

Hallusinaatio ei myöskään selitä Jeesuksen ilmestymistä Paavalille, joka kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvana ei ollut Jeesuksen kuoleman aiheuttaman surun murtama, vaan suhtautui kristittyihin vihamielisesti. Hän ei ollut hallusinaation edelliyttämässä mielentilassa.

Hallusinaatiohypoteesiin sisältyy lukuisia muitakin ongelmia, joita Licona ei lyhytvideon puitteissa ennätä käsitellä.  Hallusinaatiot ovat yksilöllisiä. Uuden testamentin mukaan Jeesus ilmestyi, ei vain opetuslapsille erikseen (esim. Marialle haudalla), vaan kokonaisille opetuslasten ryhmille (esim. 1 Kor 15 mukaan noin 500 opetuslasta näki Jeesuksen samaan aikaan.), jotka näkivät hänet yhtä aikaa ja koskettivat, söivät ja joivat hänen kanssaan. 

Hallusinaatioteoria ei siten ole selitysvoimainen vaihtoehto sille kuinka opetuslapsissa syntyi usko Jeesuksen ylösnousemukseen.

-----

 Liconan lyhytvideosarjan aiemmat osat tällä blogilla: 

• Evankeliumien väitetyt ristiriitaisuudet, osa 1
• Ylösnousemus ja yhtäläisyydet pakanamysteereihin, osa 2
• Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin?, osa 3

UUSINTA: Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei?

(Oheinen kirjoitus on julkaistu blogillani aiemmin huhtikuussa 2012 ja se perustuu Lappeennrannassa pidettyyn alustukseeni) 

Tämän iltapäivän tilaisuuden otsikkoon Sukupuolineutraali avioliittolaki – Kyllä vai ei? vastaan omassa puheenvuorossani, että ”ei”.

Avioliitto on vanhastaan ollut olemassa liittääkseen yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliiton olemukseen kuuluu vastakkaisten sukupuolten luonnollinen periaatteellinen yhteys jälkeläisiin. Avioliiton kannalta sukupuolella on siten olennaisella tavalla merkitystä.

Koska avioliitolla on oma olemuksensa, se ei ole pelkkä henkilökohtainen vakaumus tai pelkkä yhteiskunnallinen, sopimuksenvarainen rakennelma, kuten oikean puoleinen liikenne.

Avioliittolaki ei voi olla sukupuolineutraali, koska avioliitto ei sitä ole. Niinpä samaa sukupuolta olevien parisuhteista ei edes lainsäädännöllä tule avioliittoja niin kuin ei palloista tule kuutioita vain koska voisimme käyttää niistä innovatiivista termiä ”kulmaneutraali ympyrä”, tai vaatimalla edistyksellisen tasa-arvon nimissä kaikkia geometrisia kuvioita käsiteltävän ikään kuin niiden keskinäisillä eroilla ei olisikaan mitään merkitystä geometrialle.

Ovatko lapsettomat avioparit edellisen valossa sitten lainkaan avioliittoja? Miehen tai naisen hedelmättömyydestä tai ikääntymisestä johtuva lapsettomuus ei katkaise avioliiton olemuksen mukaista luonnollista periaatteellista yhteyttä jälkeläisiin. Eihän sairaudesta tai ikääntymisestä johtuvasta näön heikkenemisestäkään voida päätellä, ettei silmillä ole mitään luonnollista periaatteellista yhteyttä näkemisen kanssa. Mies-nais parin tapauksessa lapsettomuus on poikkeus – jota lisäksi joissain tapauksissa on mahdollista hoitaa ja joissain tapauksissa se ajan myötä korjaantuu itsestään. Lapsettomuus samaa sukupuolta olevien parien kohdalla on periaatteellisella biologisella tasolla sääntö vailla ainuttakaan poikkeuksia. Avioliiton perustana oleva luonnollinen realiteetti on ohittamaton. 

Nykyistä avioliittolakia on - esimerkiksi hiljattaisessa eduskuntakeskustelussa - poleemisesti verrattu Etelä-Afrikan rotuerotteluun. Miltä tuntuisi jos meillä olisi erilaiset avioliittolait ihonväriltään erilaisille ihmisille? Luonnollisesti se ei ainoastaan tuntuisi väärältä. Se olisi, ja on väärin. Tunteisiin vetoava retoriikka johtaa kuitenkin harhaan sotkemalla keskusteluun tekijöitä, jotka ovat avioliiton kannalta tosiasiassa epäolennaisia, tässä tapauksessa ihonväri, sellaisten kanssa, jotka tosiasiassa ovat olennaisia, kuten sukupuoli. Ihonvärillä ei ole merkitystä. Sukupuolella on. Niin ikään ”parisuhdeapartheidin” tunnusmerkistöä ei täyttäisi se, että miehiltä puuttuu tasavertainen oikeus kohdunpoistoon.

Retorisilla apartheid-rinnastuksilla on toinenkin fataali heikkous: Homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin geneettisesti määräytyvä perinnöllinen ja  muuttumaton synnynnäinen biologinen ominaisuus.  ”Seksuaalinen suuntautuminen voi myös muuttua tai painottua ajan kuluessa”, toteaa dosentti Markku Hyyppä. Samaa ei voida sanoa ihonväristä ja etnisyydestä. Vaikka media on aika ajoin julistanut tieteen paikallistaneen homouden alkuperän milloin geeneihin tai aivoihin, eivät tällaiset biologisoivat alkuperätutkimukset ole kestäneet lähempää tieteellistä tarkastelua. Äsken mainittu, homoseksuaalisuuteen sinänsä myönteisesti suhtautuva neurologian dosentti Markku Hyyppä kritisoi kirkollisen homomyönteisen Yhteysliikkeen julkaisemassa kirjassa Synti vai Siunaus (Kirjapaja 2003) sellaista ”luonnontieteellä höystettyä essentialismia”, joka on pyrkinyt etsimään homouden ydintä biologiasta. Hyyppä toteaa tekstissään muun muassa: ”Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä. Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa.” Myös valtiotieteen tohtori, SETA:n perustajajäsen, Olli Stålström väitöskirjassaan Homoseksualismin sairausleiman loppu (Gaudeamus 1997), on kritisoinut erilaisten biologisoivien alkuperätutkimusten tieteellisiä heikkouksia. Viitaten Bynen yhteenvetoon hän toteaa, että ”ei ole vakuuttavaa näyttöä minkään hormonaalisen tai geneettisen tekijän vaikutuksesta homoseksuaalisuuden syntyyn”. 

Vaikka tästä ei voida yksinkertaistaen johtaa samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen pelkistyvän tahdonalaiseksi päätökseksi ja ratkaisuksi – vaikka toisenlaisiakin ääniä löytyy, kuten lesboaktivisti Akuliina Saarikoski, joka puhuu avoimesti ”seksuaalikäännyttämisestä” – voidaan silti sanoa, että yleiselle virheelliselle uskomukselle homouden synnynnäisyydestä ei löydy tieteellistä perustaa.

Koska homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin synnynnäinen, geneettisesti periytyvä, muuttumaton biologinen ominaisuus on epäasiallista ja loogisesti kestämätöntä pelata minkään sortin retorisella apartheid-syrjintäkortilla ja siten arvostella avioliiton rajaamista miehen ja naisen välille nykylainsäädännössä. Homoseksuaalit eivät muodosta mitään etnistä kansanryhmää. 

Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ei ole uskonnollinen näkemys. Nykyinen avioliittolainsäädäntö ei siis perustu johonkin arkaaiseen muka uskonnolliseen käsitykseen, joka olisi jo korkea aika ajantasaistaa ja putsata yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä pelkästään kirkkojen seinien, tai vielä paremmin, uskovien korvien väliin. Tätä heijasteli ministeri Alexander Stubbin puhe eduskunnassa, kun hän korosti jätetyn lakiesityksen koskevan avioliittoa vain yhteiskunnallisena instituutiona. ”Kirkot voivat jatkossakin itse päättää omista edellytyksistään”, Stubb totesi.  

Uskonto merkitsee sitä, että olet luterilainen, helluntailainen, vapaakirkollinen, roomalaiskatolinen, muslimi tai juutalainen tai vastaavaa. Uskontoa ei ole se, että olet naimisissa. Lainsäädännössämme esiintyviä asioita voidaan myös perustella uskonnollisesti, mutta kyseiset lait eivät silti aja mitään uskonnollista agendaa. Raamatussa sanotaan: ”Älä varasta”. Varastamista vastustavat lait eivät silti ole jotain uskonnollista tuputtamista. Varastaminen ei ole väärin vain koska Raamattu niin sanoo. Pikemminkin, koska varastaminen on väärin Raamattu sanoo, että se on väärin. Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen välille ei ensi sijassa perustu siihen, että Raamattu niin sanoo, ja ole siten uskonnollinen kysymys. Raamattu sanoo niin, koska avioliitto ON miehen ja naisen muodostama yleisinhimillinen instituutio. Se, että tämä näkemys on yhteneväinen myös uskonnon kanssa, ei tee nykyisen avioliittolain ”yksi mies / yksi nainen” periaatteesta uskonnollista.

Se, että Jumalan kuvaksi luodut ihmiset ovat miehiä ja naisia, ei johdu siitä, että Raamattu sanoo heidän olevan miehiä ja naisia. Raamattu sanoo niin, koska on yleisinhimillinen tosiasia, että ihmiset ovat miehiä ja naisia. Tämän on nähty heijastelevan Jumalan luomaa ja säätämä todellisuutta. 

Tämä johtaa minut muutamalla ajatuksella koskettelemaan kysymystä avioliitosta myös kristillisen raamattuselitysperinteen ja kirkkohistorian valossa. Asia on akuutti, koska kysymys sukupuolineutraalista avioliittolaista koskettaa myös kirkossa käytävää keskustelua. Otan lyhyesti kantaa kahteen eri kysymykseen: Ensiksi, oliko Paavali, kuten usein kuulee väitettävän, tietämätön rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvista samaa sukupuolta olevien suhteista ja tuomitsiko hän ainoastaan hyväksikäytön ja alistamisen, koska saattoi tuntea vain sellaiset homoseksuaaliset suhteet? Tämän ajatuksen teki 1980-luvulla tunnetuksi Yalen yliopiston edesmennyt historioitsija professori John Boswell ja se tulee vastaan yhä vieläkin suomalaisessa keskustelussa. Viimeksi Juha Sihvolan, vuoden 2011 kristilliseksi kirjaksi valitussa teoksessa Maailmankansalaisen Uskonto. Toiseksi, väite (ja tämäkin palautuu alunperin Boswelliin), että kirkko keskiajalla olisi siunannut samaa sukupuolta olevia avioliittoihin ja myöhemmin jyrkentänyt kantaansa. 

Mihin apostoli Paavalin homoseksuaalisen käyttäytymisen torjuva kanta Roomalaiskirjeen 1 luvussa (1:19-28) siis perustuu? Raamattu niin vanhan kuin uudenkin testamentin osalta suhtautuu poikkeuksetta ja johdonmukaisesti torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Yhtä johdonmukaisesti Jumalan tahdon mukainen sukupuolielämä sijoitetaan aina poikkeuksetta miehen ja naisen muodostamaan avioliitoon. Taustalla on luomiskertomus, jonka Jeesus vahvisti Matteuksen evankeliumin 19 luvussa sanoessaan: ”Ettekö ole lukeneet, että Jumala jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa… minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako. ” Myös apostoli Paavalin teksti palautuu kiistattomasti tähän luomiskertomukseen.

Teologian tohtori Robert Gagnon Pittsburghin teologisesta seminaarista on perusteellisessa tutkimuksessaan The Bible and Homosexual Practice – Text and Hermeneutics, sekä lukuisissa aihetta käsittelevissä artikkeleissaan osoittanut kiistattomasti kuinka Paavalin Roomalaiskirjeen teksti linkittyy lukuisten terminologisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta juuri 1 Mooseksen kirjan luomiskertomukseen (LXX). Paavali käyttää samoja ilmaisuja, seuraa luomiskertomuksen rakennetta ja puhuu korostetusti alkukielen mukaan miessukupuolesta ja naissukupuolesta. Paavalille kyse ei ollut vain hyväksikäytöstä tai alistamisesta, mikä edellisen lisäksi näkyy hänen tavastaan puhua naisten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä. Osapuolten keskinäinen kiintymys ja kunnioitus eivät olleet ratkaisevia kysymyksiä. Ei niin, ettei Paavali olisi sellaisista ollut tietoinen. Gagnon sekä  useat toiset tutkijat ovat kiistattomasti osoittaneet, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä syvästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä. 

Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Platonin, Aristoteleen ja Hippokrateen perinteissä pohdiskeltiin lisäksi josko ainakin jonkin sortin kiinnostus samaan sukupuoleen saattaisi olla jossain määrin biologisperäistäkin, siis synnynnäistä! Väite jonka mukaan tiedämme tänään ratkaisevasti enemmän kuin mitä uuden testamentin aikana on voitu tietää ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta. Rakkaus-, orientaatio- ja synnynnäisyysargumentit tunnettiin Paavalin päivinä. Niinpä, kuten Luis Crompton, itsekin homoseksuaali, toteaa 500-sivuisessa tutkimuksessaan Homosexuality and Civilization: ”Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.” Luomiskertomuksen valossa Paavali siis torjui absoluuttisesti kaikenlaiset homoeroottiset suhteet Jumalan luomisjärjestyksen, jota mieheyteen ja naiseuteen kuuluva ruumiillisuus heijastaa, vastaisena. 

Entä sitten kysymys miesparien siunaamisesta keskiaikaisessa kirkossa? Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi ystävää hengellisesti toinen toisiinsa.  Näihin teksteihin kiinnitti huomiota historioitsija John Boswell 1994 ilmestyneessä tutkimuksessaan ja antoi ymmärtää, että kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon Näitä siunaustekstejä löytyy suomeksi käännettynä professori Jukka Korpelan kirjasta ”Miesparin Siunaaminen”.

Boswellin revisionsitinen tulkinta on kuitenkin saanut täystyrmäyksen  historiantutkijoiden toimesta. Mainittakoon vaikkapa Boswellin siteeraama bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija Patrick Viscuso, joka kritisoi Boswellin tulkintaa ”Epäonnistuneeksi yritykseksi kirjoittaa historia uudelleen”. Viscuson mukaan adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli ratkaisevia eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi, jossa vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sisälsi vain siunausvaiheen elementit ja oli ainoastaan kahden henkilön, useimmiten miesten, keskinäinen siunaushetki. Tällainen ystävyyden siunaaminen synnytti osapuolten välille ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous), jonka ”ei-lihallista” luonnetta korostettiin varoituksilla olla aiheuttamatta pahennusta. Siinä missä avioliiton purkamisesta oli runsaasti säädöksiä, ei hengellisen ”ystävyysliiton” purkamisesta ollut minkäänlaisia säädöksiä. ”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät ole avioliittoseremonioita koskevia tekstejä,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbridge University) omassa arviossaan. Hän moittii Boswellia tekstien harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston. Kristinuskon historiaan erikoistunut apulaisprofessori Robin Darling Young, joka itse matkallaan Lähi-idässä sai Syyrian kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen pitää Boswellin teesiä kestämättömänä ja epäonnistuneena: ”… kirjoittajan kivuliaan väkinäinen pyrkimys valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi epäonnistuu suorastaan nololla tavalla", Young summaa.  Kun pyysin professori Youngilta radiohaastattelua hän vastasi sähköpostilla: ”Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoliittoja. En ole käytettävissä haastatteluanne varten.” 

Keskiaikainen kirkko ei siis ole siunannut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eikä kirkkohistoriasta siten löydy nykyiseen kirkolliseen keskusteluun relevanttia tukea tällaiselle revisionistiselle uustulkinnalle.

Lopuksi mainitsen kaksi asiaa. Ensiksi, homoseksuaaleilla tulee miehinä ja naisina olla yhteiskunnassa yleisesti ottaen samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin muillakin miehillä ja naisilla. Nämä heillä eittämättä suomalaisessa yhteiskunnassa jo on. Heille myös kuuluu kanssaihmisinä sama arvonanto ja henkilökohtainen loukkaamattomuus kuin kenelle tahansa. Homoseksuaalisuus ei kuulu rikoslakiin. Mutta sen paikka ei ole myöskään avioliittolaissa. Avioliittolain ei tarvitse kohdella täysin samalla tavalla kaikkia kuviteltavissa olevia yhteiselämän muotoja ollakseen tasa-arvoinen. Asianmukaisesti oikeudenmukaisen avioliittolain tulee heijastaa avioliiton omaa olemusta. Nykyinen avioliittolaki kohtelee kaikkia miehiä ja naisia samalla tavalla, eikä rajoita kenenkään mahdollisuuksia avioitua sen enempää kuin avioliiton solmimisen kannalta, ja avioliiton oman olemuksen huomioon ottaen yhteiskunnallisesti on välttämätöntä. 

Ja aivan vihoviimeiseksi lopuksi. Toisin kuin Beatles –yhtye aikanaan lauloi rakkaus ei ole kaikki mitä tarvitaan. Hyvä yhteiskunta pitää aina heikoimpien jäsentensä puolta. Hyvä yhteiskunta ei milloinkaan tarkoituksella pyri luomaan isättömiä tai äidittömiä perheitä. Kuitenkin juuri näin käy jos nykyinen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi. Ei ole mitään rakkaudellista tai oikeudenmukaista siinä, että lasten luonnollinen oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa lähtökohtaisesti riistetään. Yksikään tieteellinen teoria lapsen kehityksestä ei sano, että lapset tarvitsevat samaa sukupuolta olevat vanhemmat - olivat nämä miten rakastavia tahansa -, vaan että lapset tarvitsevat äidin ja isän.

Kaksi maailman rakastavinta äitiä maailmassa eivät voi olla isä pienelle lapselle. Rakkaus sellaisenaan ei varusta äitejä opettamaan lapsiaan, kuinka olla mies. Samoin kaksi mitä rakastavinta miestä eivät voi olla lapselle äiti. Voitteko kuvitella kahta miestä opastamassa nuorta tyttöä, joka saa ensimmäiset kuukautisensa tai auttamassa häntä valikoimaan itselleen ensimmäiset rintaliivit? Sellainen tilanne sopisi television perhekomedioihin hyvin, mutta huonosti nuoren tytön todelliseen elämään. Kuinka kaksi rakastavaa homoseksuaalia miestä voi opettaa poikaa rakastamaan naista ja välittämään hänestä puolisona? Kuinka poika voi nähdä esimerkin tästä kotona, jossa sellaista esimerkkiä ei ole olemassa? Mitä kaksi rakastavaa äitiä esimerkillään opettaisi pienelle tytölle miehistä? Kuinka tasapainoinen hänen saamansa kuva on? Eikö samaa sukupuolta olevien suhteista lähtökohtaisesti puutu monia sellaisia tärkeitä asioita, joita lapset tarvitsevat, koska niistä puuttuu toinen lapsen luonnollisista vanhemmista ja siten yksi olennainen osa hänen ihmisyyttään? 

Kuten avauksessani totesin: Avioliitto on sitä varten, että se liittää yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliitto miehen ja naisen muodostamana instituutiona on yhtä vanha ilmiö kuin hengittäminen. Kummastakaan ei voida luopua ilman seurauksia.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla: 

• Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei? 
• Myytti homouden synnynnäisyydestä - mitä tiede sanoo?
• Miesparien siunaaminen - Onko kirkko keskiajalla siunannut homopareja?
• Kristitty pariskunta, joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta ei saa toimia sijaisvanhempina
• Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella?  
• RKP:n sukupuolneutraali silmänkääntötemppu 
• Jos kaksi rakastaa toistaan...  Entä jos kolme?
• Seppo Simola ja luterilaisen kirkon loppu
• Älä alistu! -kampanja osoitti, ketkä Suomessa eivät suvaitse erilaisuutta
• Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta
• Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä 
• Iltalehti: Suomen miehille oikeus synnyttää?
• YLEn homoilta aiheutti ennätyksellisen erovyöryn kirkosta - ja muuta palautetta
• YLEn homoilta ja Päivi Räsäsen ajojahti mediassa
• Kirkon sisällissota - Vantaan Sanomista poimittua
• Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu 
• Kristittyjen rinnastaminen natseihin on loukkaavaa
• Homokeskustelu heiluttaa nyt herätysliikkeitä
• Ihmisen ja koiran avioliitto - Keskustelu homoadpitosta kiihdytti mieliä eduskunnassa