USKON PUOLESTA: homoseksuaalisuus

Näytetään tekstit, joissa on tunniste homoseksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. tammikuuta 2014

”Pasi, avioliitto ei ole muuta kuin termi, turha sitä on romantisoida”

Olen vuosien ajan osallistunut aktiivisesti keskusteluun sukupuolineutraalista avioliitosta sen kannattajien kanssa sosiaalisessa ja muussakin mediassa (esim. YLE:n homoilta) sekä kirjoitellut asiasta Uskon Puolesta –blogilla. Keskustelu on ainakin itselleni osoittanut miten huonosti ja tunneperäisesti sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat usein perustelevat näkemyksiään. Erityisestiä sanojen ”tasa-arvo” ja ”avioliitto” lausuminen samassa lauseessa peräkkäin tuntuu muodostavan monille kuin ”loitsun”, jonka ajatellaan tekevän selvää kaikista vastaväitteistä ja syvällisemmän tarkastelun tarpeettomaksi. Käsitteiden ”avioliitto” ja ”tasa-arvo” merkitys on kuitenkin monilta hämärtynyt. Tunteisiin vetoavat lauseen mittaiset ”one-linerit” ohittavat siksi usein huolellisen ajattelun ja argumentoinnin.

Näissä merkeissä viittaan tämänkertaisessa blgissani ajatustenvaihtoon Vastustamme Sukupuolineutraalia Avioliittolakia Facebook -ryhmässä, joka on kerännyt jo lähes 6000 jäsentä, ja jonka moderaattorina toimin yksityishenkilönä yhdessä ryhmän perustajan, Harri Saastamoisen kanssa. Oheinen lyhyt kirjoitukseni alla oli osa tuota FB ryhmämme seinällä käytyä keskustelua. Vastasin erään ryhmässä piipahtaneen ryhmän tavoitteisiin kriittisesti suhtautuneen kirjoittajan esittämiin kysymyksiin ja haasteisiin.

Opponenttini kysymykset olen puolilihavoinut väliotsikoiksi.

---------------------

”Pasi, avioliitto ei ole muuta kuin termi, turha sitä on romantisoida”

Millä perusteella se on vain termi? Voinko käyttää tuota termiä vaikka suhteestani työnantajaan? Tai voisinko käyttää "termiä" kuvaamaan kuntosalijäsenyyttä? Voinko kutsua suhdetta heinäseipään kanssa "avioliitoksi"? Heinäseivästähän se ei vahingoita mitenkään.

"Eli tasa-arvo ei ole yhteiskunnallisesti perusteltua?"

Ennen kuin voidaan puhua tasa-arvosta on määriteltävä minkälaisesta asiasta on kyse. Muutoin pelkkä retorinen puhe tasa-arvosta on liian abstraktia ja johtaa hämmennykseen.

Esimerkiksi minä voisin vaatia itselleni ja miehille yleensä tasa-arvoista oikeutta kohdunpoistoon. On ilmeistä, että vetoaminen tässä kohden tasa-arvoon ei olisi asianmukaista. Kohdunpoisto on asia, jossa tasa-arvolla ei ole mitään merkitystä. Sukupuolella sen sijaan on.

Sama koskee keskustelua avioliitosta. Avioliiton kannalta sukupuolella on merkitystä. Tasa-arvo toteutuu täysin silloin kun kaikilla miehillä ja naisilla on yhtäläinen oikeus mennä, avioliiton luonteen huomioon ottaen, keskenään naimisiin. Olisi moraalisesti väärin rajoittaa tätä oikeutta sellaisten seikkojen perusteella, jotka ovat avioliiton kannalta täysin epäolennaisia (kuten ihonväri). Mutta sukupuoli on olennainen tekijä. Se että osapuolet ovat vastakkaista sukupuolta on aina ollut avioliiton olennainen perusta. Ei pelkästään rakkaus.

Perinteinen avioliitto ei ole tasa-arvon vastainen. Päinvastoin siinä toteutuu tasa-arvo asianmukaisella tavalla. Sukupuolineutraalin avioliiton perusteleminen tasa-arvolla on manipulatiivista retoriikkaa, joka tyhjentää tasa-arvon sen todellisesta merkityksestä. Jäljelle jää vain tunnteisiin vetoava sana, jolla yritetään vaikuttaa ihmisten tunteisiin.

"Miten tasa-arvoinen avioliittolaki loukkaa uskonvapauttasi?"

Esimerkiksi siten, että saarnatessani perinteisen avioliiton olevan ainoa oikea Jumalan hyväksymä perhemuoto, ja sukupuolineutraalin avioliiton olevan vahingollinen niin kirkolle kuin yhteiskunnalle, se tulkitaan yhteiskunnassa ennen pitkää kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan ja oikeuttani ilmaisunvapauteen aletaan rajoittaa uhkailemalla juridisilla toimenpiteillä tai nimittelemällä rasistiksi. Muitakin tilanteita tulee mieleen, mutta tämä näin aluksi.

"Tässä ollaan muuttamassa SUOMEN LAKIA ei raamatun opetuksia."

Suomen lakia ei avioliiton osalta ole mitään syytä muuttaa. Toiseksi, seuraan kirkollista keskustelua sen verran tarkkaan, että väitteesi Raamatun osalta ei pidä paikkaansa. Yhteiskunnallisen muutoksen myötä myös Raamatun opetuksia pyritään murtamaan. Ainakin jos kirkon sisällä vaikuttavia Tulkaa kaikki sekä Yhteysliikettä on uskominen. Puhumattakaan Seppo Simolan pääkirjoituksista Kirkko ja Kaupunki -lehdessä. Joten suonet anteeksi, jos en ota hyväntahtoista vakuutteluasi kovin vakavasti.

--------------

Näin siis keskusteltiin Facebookissa.

Laajempia perusteluita kaipaavalle suosittelen tutustumaan sekä dosentti Juha Ahvion että omiin aihetta käsitteleviin teksteihin Esimerkiksi kirjoitukseni Sukupuolineutraali Avioliitto – kyllä vai ei? Jossa perustelen näkemyksiäni laajemmin. Samanniminen Juha Ahvion vihkonenkin on hyvä johdatus aiheeseen.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen juuri nyt on Ahvion tuore kirja AVIOLIITTO JAPERHE (Kuva ja Sana, 2013), joka löytyy Kuvan ja Sanan verkkokaupasta. Kirja on korvaamaton opas oikean avioliiton perustelemiseksi.
Keskustelu jatkuu

”Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolaista”, joka sai kokoon 166 851 kannatusilmoitusta, tulee tämän vuoden helmikuussa valiokuntakäsittelyyn, ja nousee sen johdosta varmaan jälleen kerran laajemmin keskustelunaiheeksi. Näissä merkeissä tulen palaamaan aiheeseen tälläkin blogilla.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla:

perjantai 18. lokakuuta 2013

Lähetysseuran luopumus syvenee - kuvamanipulointia neuvostotyyliin...

”Lähetysseura lopetti lähettiensä perhekuvien julkaisemisen” kerrottiin Kotimaa –lehdessä viime viikolla (10.10.2013). Mainitun otsikon alla juttu alkoi puolilihavalla yhden virkkeen ingressillä ”Oikeusoppineen mielestä laki ei estä perhekuvien käyttöä”.

Lähetysseuran muodollinen selitys ja syy uudelle linjaukselleen oli vetoaminen ”yksityisyyden suojaan”, jonka mukaan ”työnantaja saa käsitellä vain välittömästi työsuhteen kannalta tarpeellisia tietoja”. Lähetysseuran mukaan työntekijän perhesuhteet eivät sellaisia ole.

Tähän saakka eri lähetysjärjestöt ovat varsin yleisesti ja luontevasti julkaisseet lähettiensä perhekuvia, koska lähetystyön luonteeseen on kuulunut koko perheen siunaaminen.

Poikkeuksen ovat muodostaneet maat ja alueet, joilla toimivien lähettien nimiä ja kuvia ei turvallisuussyistä (esim. työ islamilaisissa maissa) julkaista lainkaan.

Vaikka lakia yksityisyyden suojasta työelämässä tulkitaan nykyään tiukemmin kuin ennen, mikään laki ei eksplisiittisesti estä julkaisemasta lähettien perhekuvia, kunhan se ei tapahdu vastoin lähettien toiveita. Siinä ei ole mitään rikollista. Mikään laki ei myöskään vaadi julkaisemaan lähettien perhekuvia. Tai ylipäätään mitään kuvia.

Eri lähetysjärjestöt ovat tähänkin asti onnistuneet toimimaan terveen harkinnan mukaan ja tilanteesta riippuen asianmukaisella varovaisuudella.

Tuntuukin siltä, että lain tiukkaan tulkintaan vetoamisen takana on jotain muuta.

Todellinen syy Lähetysseuran uuteen linjaukseen juuri nyt on se, että viime kesänä Lähetysseura siunasi lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin. Kotimaa -lehdessä asiaa kommentoi Lähetysseuran viestintäjohtaja näin:

”Lähetysseuran viestintäjohtajan Eeva Kemppi-revon mukaan muutokseen vaikutti välillisesti se, että järjestö lähetti työhön parisuhteensa rekisteröineen parin.

- Jouduimme tarkistamaan työntekijöiden yksityisyyden suojaan liittyviä asioita ja perehtymään lakiin perusteellisemmin.

Kemppi-repo korostaa, että henkilötietolaki kieltää työnantajaa käsittelemästä tai julkaisemasta arkaluonteisia tietoja.

- Niihin lukeutuu myös seksuaalinen suuntautuneisuus.”

Lähetysseura olisi voinut halutessaan aivan hyvin julkaista rekisteröidyssä suhteessa elävien miesten kuvat erikseen ottamatta mitään kantaa heidän arkaluontoiseksi koettuun seksuaaliseen suuntautuneisuuteensa. Tai jättää kokonaan julkaisematta.

Sen sijaan Lähetysseura päätti tehdä jotain aivan muuta ja poistaa Jumalan sanan mukaista perhemallia edustavien lähettiensä kuvat käytöstä.

Tässä nähdään hyvin, miten sukupuolineutraali agenda tekee perinteisestä perhemallista poliittisesti epäkorrektia tavaraa. Sellaista ei saa näkyä kuvissa, koska se saattaisi epäsuorasti ottaa kantaa ja korostaa homoseksuaalisessa parisuhteessa elävien lähettien Jumalan tahdon vastaista elämänmallia.

Miesparin takia otetaankin nyt sitten perhekuvat pois käytöstä koska niiden heteroseksuaalinen kuvasto – mies, vaimo ja lapset – saatetaan kokea kiusalliseksi ja kenties poliittisesti epäkorrektiksi.

Perinteinen perhe on Lähetysseurassa joutunut epäsuosioon. Ainakin valokuvissa.

Uutisen luettuani mieleeni palautui väkisinkin entisessä Neuvostoliitossa harjoitettu kuvamanipulointi. Milloin Leninin milloin Stalinin ympäriltä, yksi jos toinenkin poliittiseen epäsuosioon ajautunut henkilö vaivihkaa katosi valokuvista pois. Kuvat oli muutettava vastaamaan vallitsevaa vallankumouksellis-poliittista todellisuutta. Kuvien piti olla poliittisesti korrekteja.

Vaikuttaa siltä, että Lähetysseura on viime kesäisen jälkeen aivan polvillaan, ei suinkaan Jumalan, vaan sateenkaariagendan edessä.

Valokuva-gate on, paitsi jonkinlainen ummehtunut tuulahdus menneisydestä, hätkähdyttävä symbolinen esimerkki siitä miten sukupuolineutraali agendan omaksuminen vahingoittaa perinteisen, oikean perheen ja avioliittojen asemaa. Se vaikuttaa, siltä näyttää, jopa perhevalokuviin.

Sellaista saa aikaa sukupuolineutraali suomettuminen.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Homoavioliitot Yhdysvalloissa - tätä YLE ja Helsingin Sanomat eivät sinulle kerro

”Homopareille merkittävä voitto Yhdysvalloissa!” uutisoi YLE (26.6.2013) verkkosivuillaan Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuoretta päätöstä koskien avioliiton asemaa Yhdysvalloissa. Äänin 5-4 syntynyttä päätöstä pidettiin ennakkoon tärkeänä ja sitä odotettiin kuin auringon nousua. Monet odottivat ja toivoivat korkeimman oikeuden jyrähtävän ja määrittelevän avioliiton uudestaan sukupuolineutraaliksi ja toteavan perinteisen avioliittonäkemyksen perustuslain vastaiseksi kautta maan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Uutiset suuresta voitosta on tarkoitettu lähinnä synnyttämään mielikuvaa siitä, että sukupuolineutraali avioliitto niin muutoksen veturina toimivassa Yhdysvalloissa kuin täällä Suomessakin, missä eduskunta saa käsiteltäväkseen syyskuun jälkeen kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliitosta, marssii kohtalonomaisesti eteenpäin minkään pysäyttämättä. Vastaan hangoittelijat ovat väärällä puolella historiaa.

Tähän samaan sarjaan huutisointia (hehkuttavaa uutisointia) kuuluu Helsingin Sanomien kolumnisti Tuomas Niskakangas, joka jo aiemmin tänä vuonna julisti oletetun voittajan kolumnissaan Homoliittojen kohtalo ratkesi jo (HS. 8.4.2013).

Yli puolet amerikkalaisista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Ja Suomessa trendi on sama. ”Konservatiivit ovat vaienneet – tai lähteneet mukaan. Yhdeksän osavaltiota ja pääkaupunki Washington ovat jo hyväksyneet homoliitot asukkailleen”, Niskakangas huutisoi huhtikuussa.

Vastarinta on turhaa – Resistance is futile!

Vai onko?

Ei suuret sanat suuta halkaise, sanotaan.

Kaikki ei ole ihan niin miltä YLE ja Hesari haluavat asian näyttävän.

Korkeimman oikeuden viime viikkoinen päätös ei merkinnyt läpimurtoa sukupuolineutraalille avioliitolle. Konservatiivit eivät ole vaienneet – saatikka lähteneet mukaan (ellei sellaiseksi lasketa poliitikkojen, kuten Bill Clinton, takinkääntöä asiassa). Ja suurimassa osassa Yhdysvaltoja ovat kansalaiset ilmaisseet kansanäänestyksillä tukensa perinteisen avioliiton puolesta.

Mitä YLE ja Hesari jättävät kertomatta?

Perinteisen avioliiton puolesta kampanjoiva laajaa kannatusta nauttiva Heritage –säätiö on summannut nettisivuillaan hyvin miten tilanne avioliiton osalta Yhdysvalloissa muuttui maan korkeimman oikeuden viime viikkoisen päätöksen seurauksena.

Vastaus: Ei juuri mitenkään!

Kysymys avioliitosta ja sen asemasta on mainitun päätöksen jälkeen tosiasiallisesti aivan yhtä akuutti ja päivänpolttava kuin ennen päätöstä.

Korkeimman oikeuden päätös merkitsi kansanomaisesti ilmaistuna ennen kaikkea kannanottoa sen puolesta, että liittovaltion lainsäädännön on tunnustettava kunkin osavaltion oman lainsäädännön kanta avioliittoon.

Toisin sanoen, liittovaltion on nyt tunnustettava homoavioliitto mikäli se on solmittu osavaltiossa, jonka lainsäädännön mukaan sellainen on mahdollista solmia. Tältä osin (ja vain tältä osin) korkein oikeus kumosi aiemmin vuonna 1998 kongressin ääntenenemmistöllä läpimenneen ja Bill Clintonin allekirjoittaman Avioliiton puolesta –asetuksen (Defence of Marriage Act, DOMA) kohdan "3", jonka mukaan liittovaltion lainsäädäntö tunnustaa vain perinteisen avioliiton miehen ja naisen välillä.

Mitä siis EI tapahtunut? Heritage –säätiön tutkija Ryan Anderson selvittää:

”Yhdysvaltojen korkein oikeus ei päätöksellään luonut perustuslaillista oikeutta samaa sukupuolta olevien avioliitoille. Toinen osapuoli olisi toivonut korkeimman oikeuden uudelleenmäärittelevän avioliiton kaikissa 50 osavaltiossa. Tähän korkein oikeus sanoi ”Ei”. Osavaltioiden oikeus määritellä avioliitto itsenäisesti säilyi siten voimassa.”

Korkein oikeus säilytti edelleen voimassa osavaltioiden oikeuden määritellä avioliitto osavaltiotasolla sekä niiden oikeuden olla tunnustamatta toisessa osavaltiossa solmittuja liittoja samaa sukupuolta olevien parien välillä.

Joten mikä Yhdysvalloissa muuttui? Käytännössä ei paljoakaan. Ei ainakaan niin paljon kuin suomalaisia otsikoita lukemalla voisi luulla.

Heritage –säätiö summasi korkeimman oikeuden päätöksen merkityksen tunnuslukujen valossa seuraavasti:

50 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden avioliittolainsäädäntö pysyi ennallaan korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. (Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota)

38 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden lainsäädännössä avioliitto on määritelty miehen ja naisen muodostamaksi liitoksi. Mukaan lukien (edelleen) Kalifornian osavaltio.

12 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, jotka voivat vaatia liittohallitusta tunnustamaan osavaltiossa solmitun sukupuolineutraalin avioliiton. KO kumosi DOMA asetuksen kohdan 3, joka merkitsee samaa sukupuolta olevien liittojen tunnustamista niissä osavaltioissa, jotka ovat uudelleen määritelleet avioliiton sukupuolineutraaliksi. Näitä osavaltioita on siis 12.

1 – Avioliiton Puolesta –asetuksesta (DOMA) kumottujen kohtien lukumäärä (kohta 3). Kohta 2, joka takaa sen, ettei mitään osavaltiota voida pakottaa tunnustamaan toisessa osavaltion uudelleen määrittelemää avioliittoa, säilyy edelleen lainvoimaisena.

0 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden nyt, korkeimman oikeuden tuoreen päätöksen perusteella, on pakko hyväksyä sukupuolineutraali avioliitto lainvoimaisena.

”Tärkeä uutinen on se, että Yhdysvaltojen korkein oikeus ei määritellyt avioliittoa uudestaan koko kansakuntaa koskevaksi”, toteaa Jennifer Marshall Heritage –säätiöstä. ”Tämä tarkoittaa sitä, että keskustelu avioliitosta jatkuu. Osavaltiot ovat jatkossakin vapaita tekemään poliittisia päätöksiä avioliiton säilyttämiseksi miehen ja naisen välisenä liittona, jotta lapsilla olisi isä ja äiti”.

Perinteisen avioliiton kannatus Yhdysvalloissa on vahvempaa kuin mitä Suomessa annetaan ymmärtää, eikä tilanne siellä ole mitenkään itsestään selvästi ratkennut sukupuolineutraalin avioliiton puolesta.

Yhdysvaltojen 50 osavaltiosta suurimmassa osassa, 38 osavaltiossa, avioliitto on lainsäädännössä määritelty miehen ja naisen muodostamaksi liitoksi. Hesarin kolumnistin hehkutus niistä osavaltioista, joissa sukupuolineutraali avioliitto on lainvoimainen (tällä hetkellä 12+Washington) tuntuu tämän valossa liioitellulta.

Merkille pantavaa on sekin miten sukupuolineutraali lainsäädäntö osavaltiotasolla on ajettu läpi.

Heritage –säätiön mukaan kahdestatoista osavaltiosta (+Washington D.C) yhdeksässä uudelleen määritelty avioliittonäkemys on runnottu läpi oikeusistuimien päätöksillä kysymättä kansalaisilta mitään.

Ainoastaan kolmessa osavaltiossa (Maryland, Maine ja Washington) asiaa on kysytty kansalaisilta (2012) ja avioliiton uusi tulkinta on niukasti voittanut juuri ja juuri perinteisen avioliittonäkemyksen.

Sen sijaan 31 osavaltiossa, aiemmin mainituista 38:sta, kansalaiset ovat voineet suoralla kansanäänestyksellä vaikuttaa osavaltionsa perustuslakiin tehtävään lisäykseen, jossa avioliitto vahvistetaan nimenomaisesti määriteltynä vain miehen ja naisen liitoksi.

Perinteinen avioliittonäkemys on lisäksi useissa tapauksissa voittanut näissä kansanäänestyksissä ylivoimaisesti! Missisipin osavaltiossa 86%, Etelä Karoliinassa 78%, Nevadassa 67%, Arizonassa 56% muutamia mainitakseni (kts. grafiikka tämän blogin lopussa).

Korkeimman oikeuden päätös merkitsee muun muassa sitä, että Nevadan ei tarvitse tunnustaa Marylandissa solmittua homoliittoa.

Kalifornian tapaus on sinänsä mielenkiintoinen. Kaliforniassa perinteinen avioliitto on voittanut kansanäänestyksessä k a k s i kertaa!

Kalifornian kuvernööri sekä oikeusasiamies kieltäytyivät, kummallista kyllä, kuitenkin puolustamasta tämän johdosta tehtyä osavaltion perustuslakilisäystä oikeudessa sivuuttaen näin kansalaisten demokraattisen tahdonilmaisun. Niinpä perustuslakilisäyksen, jota sen vastustajat syyttivät liittovaltion perustuslain vastaiseksi, puolustaminen oikeudessa jäi kansalaisjärjestöjen tehtäväksi.

Korkein oikeus otti Kalifornian perustuslakilisäykseen viimeviikkoisella päätöksellään kannan, jonka mukaan kansalaisjärjestö ei yksityisenä tahona voi puolustaa osavaltion lakia oikeudessa. ”Kalifornian asukkaille, jotka olivat [kahdesti] äänestäneet perinteisen avioliiton puolesta, tämä oli pettymys. He eivät saaneet mahdollisuutta puolustaa näkemystään oikeudessa”, totesi Ryan Anderson analysoidessaan päätöstä.

Peli ei ole vielä pelattu.

Niskakangas totesi Hesarin kolumnissaan, että sukupuolineutraalin avioliiton kannatus on voimistunut niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Mielipidemittausten mukaan kummassakin maassa yli puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Tämän johdosta Niskakangas päättää kolumninsa voitonriemuisaan julistukseen: ”Keskustelu homojen avioliitto-oikeudesta on jo ratkennut huutoäänestyksellä. Nyt kiistellään vain siitä, kuka kirjoittaa lait ja milloin.”

Ehkä ei kannattaisi sittenkään nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Homoliitot saattavat voittaa huutoäänestyksiä, mutta perinteinen avioliitto voittaa kansanäänestyksiä! Kuten Yhdysvaltojen esimerkki voittopuolisesti osoittaa.

Niinkin tuoreesti kuin viime vuoden toukokuussa Pohjois-Carolinan osavaltion kansanäänestyksessä peräti 61 prosenttia osavaltion asukkaista kannatti perustuslakilisäystä avioliiton määrittelemiseksi vain miehen ja naisen liitoksi, kertoi Helsingin sanomat verkkosivuillaan (HS 9.5.2012). Kannattajien riveissä oli muun muassa Billy Graham.

Ryan Anderson Heritage –säätiöstä kiteyttää Yhdysvaltojen tämän hetkisen tilanteen korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen: ”Kaikissa 50 osavaltiossa kansalaiset voivat edelleen vapaasti keskustella, väitellä ja äänestää avioliitosta. Korkeimman oikeuden päätös ei tätä oikeutta ole vienyt.”

Kansalaiskeskustelu ja vaikuttaminen siis jatkuu Yhdysvalloissa. Peli ei ole pelattu.

Anderson jatkaa:

”Meidän tulee edelleen kertoa totuus avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona, joka tarjoaa lapsille oman isän ja äidin. Meidän tulee myös vaatia vaaleilla valittuja edustajiamme säätämään lakeja, jotka kunnioittavat tätä totuutta avioliitosta.”

Tähän meidän tulee pyrkiä nyt myös Suomessa.

------------------------

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Onko kirkon johtajilta pallo ihan hukassa?

Viime viikonvaihteen tapahtumat Helsingin lähetysjuhlilla ovat herättäneet laajalti kummeksuntaa niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Rekisteröidyssä homoseksuaalisessa parisuhteessa elävän miesparin siunaaminen lähetystyöhön, ja heistä toisen vihkiminen papiksi samassa tilaisuudessa, ei osoittautunutkaan pelkäksi läpihuutojutuksi. Tuskin kukaan naivisti sellaista siitä edes odotti. Lähetysseuran vuosikokouksessa toteutettu äänestys paljasti asian aiheuttaman rajun sisäisen repeämän. Miesparin lähetystyöhön lähettämistä vastaan äänesti 205 ja 222 puolesta. Tyhjää äänesti 32. Timo Junkkaala perusteli esitystään äänestyksen suorittamisesta muun muassa asian jakavuudella, minkä seikan äänestystulos ainakin selvästi osoitti.

Alkuviikosta alkoi sitten tapahtua. Utsjoen seurakunnan kirkkoneuvosto ilmoitti varsin yksimielisestä päätöksestään sanoa irti sopimuksen Lähetysseuran kanssa ensi vuoden alusta lähtien. Ja paikallinen kirkko Kambodzhassa ilmoitti, etteivät he ota heille tarjottua homosuhteessa elävää miesparia vastaan työyhteyteensä. Eroakirkosta.fi palvelu ilmoitti myös pienestä eropiikistä. Kun tavallisesti palvelun kautta kirkosta tähän vuodenaikaan eroaa noin 50 ihmistä erosi siitä viikonlopun jälkeen parissa päivässä nelinkertainen määrä, noin parisataa henkeä. Moni ilmoitti syyksi sen, että kirkko on luopunut Raamatusta. Vanhoillisten eroaminen on sivuston mukaan muutenkin lisääntynyt viimeaikoina.

Eri nettipalstojen lukuisissa kommenteissa, joita silmiini on sattunut, moni tavallinen seurakuntalainen onkin suuresti hämmästellyt sitä, eikö kirkon johdossa osata enää lukea Raamattua lainkaan? Mikä voisi olla selvemmin sanottu Raamatussa kuin se, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on syntiä?

On tietysti sinänsä johdonmukaista, että siunataan rekisteröidyssä parisuhteessa elävä miespari lähetystyöhön tai sellaisessa suhteessa elävä henkilö papiksi jos kerran homoseksuaalisessa parisuhteessa ei ole mitään Jumalan tahdon mukaista moraalista pahennusta.

Jotta tällaiseen johtopäätökseen päästäisiin on kuitenkin Raamatun tekstejä tarkasteltava aivan erityisten silmälasien läpi. Tällöin on mitä ilmeisimmin täytynyt omaksua kaikkein radikaalein homoteologinen tulkinta Raamatun teksteistä.

Mielenkiintoista sinänsä on se, että ei ole lainkaan kiistanalainen väite teologisessa tutkimuksessa todeta, että Raamattu ehdottomasti ja johdonmukaisesti yksikantaa torjuu homoseksuaalisen käyttäytymisen syntinä. Tämän tunnustavat kaikki.

Mutta kyseiset jakeet eivät enää koske meitä – sanovat liberaaliteologit.Miksi ei? Koska – vastaa homoteologinen argumentaatio – ”me tiedämme tänään enemmän” kuin Raamatun päivinä.

Mitä tämä ”enemmän” on? Väitetysti muun muassa se, ettei Paavalin päivinä tunnettu tasavertaiseen rakkauteen perustuvia homoseksuaalisia suhteita ja niinpä Paavali puhui vain hyväksikäytöstä ja rietastelusta. Toisin kuin tänään, tuolloin ei väitetysti myöskään tunnettu homoseksuaalisuutta ihmisen identiteettiin kuuluvana seksuaalisena suuntautuneisuutena. Näin ollen Raamatun kirpeä moraalinen kritiikki ei lainkaan koske henkilöitä, jotka kokevat omaavansa synnynnäisen homoseksuaalisen identiteetin.Ylipäätään homoseksuaalisuuden arvellaan olleen ratkaisevalla tavalla jotain muuta kuin homoseksuaalisuus tänä päivänä. Keskiaikaisessa kirkossakin – niin väitetään –siunattiin homopareja avioliittoon. Tässä pähkinänkuoressa olennaisimmat.

Homoteologinen argumentaatio, jolla Raamatun selkeä teksti yritetään vesittää, voidaan olennaisilta osin osoittaa virheelliseksi. Antiikin aikana, Paavalin päivinä, tunnettiin niin rakkauteen kuin orientaatioonkin vetoavat argumentit. Todistettavasti tuolloin jo tunnettiin tasavertaiseen kumppanuuteen perustuvia aikuisten välisiä homoeroottisia suhteita, eikä siksi ole perusteltua olettaa Paavalin olleen niistä tietämätön. Lisäksi tunnettiin syntyteorioita, joiden mukaan eräät homoseksuaalisen kiintymyksen muodot saattoivat ainakin joidenkin henkilöiden kohdalla olla jossain määrin sisäsyntyisiä ja biologisperäistä.

Apostoli Paavali ei kuitenkaan perustanut Roomalaiskirjeen 1 luvun huomionarvoista kritiikkiään homoseksuaalisen hyväksikäytön, irstailun tai epäjumalanpalveluksen varaan, vaan Jumalan tahtoon, jota ilmentää luomakunnassa ihmisen sukupuolisuus miehenä ja naisena. Tiede ei tähän päivään mennessä ole löytänyt mitään biologisesti determinoituvaa homouden ydintä, ja siksi puhe homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä on enemmänkin myytti kuin tieteellinen fakta. Eikä keskiaikainen kirkko koskaan ole vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Homoteologisen argumentaatio voidaan akateemisen pätevästi osoittaa vääräksi jokaisen, Raamatun tekstin oikean tulkinnan kannalta keskeisen homoteologisen olettaman osalta. Tällaiseen kritiikkiin voi tutustua esimerkiksi teologian tohtori Robert A. J. Gagnonin monen sadan sivun laaja-alaisessa eksegeettisessä tutkimuksessa Bible and Homosexual Practice tai hänen nettisivuiltaan löytyvistä artikkeleista. Itse olen käsitellyt kriittisesti näitä homoteologisia tulkintoja suomeksi omalla Uskon Puolesta -blogillani (täällä, täällä, täällä ja täällä), samoin kirjassani Homoseksualismi – Rakkautta ja Rajoja (Kuva ja Sana, 2002). Tutustumisen arvoinen on myös teolgian maisteri Ari Puonnin kirja Suhteesta siunaukseen (Uusi Tie, 2010).

Kun nyt julkisuuteen vakuutellaan, ettei luterilaisen kirkon avioliittonäkemys viime viikonlopun tiimellyksessä kaikesta huolimatta ole muuttunut on se, vaikkakin muodollisesti totta, laiha lohtu. Virkakielellä tämä näet tarkoittaa vain sitä, ettei kirkolliskokouksessa ole tehty kirkkojärjestyksen mukaan asiasta virallista päätöstä.

Toiminnallaan kirkko kuitenkin osoittaa pitävänsä samaa sukupuolta olevien parisuhteita kirkon toiminnan ja teologian kannalta eettisesti ongelmattomana kysymyksenä, johon voidaan, ja tulisi, ottaa myönteisen siunaava kanta. Miten tästä lähtökohdasta kirkossa on ajateltu jatkossa pitää periaatteessa kiinni siitä, että vain mies ja nainen voitaisiin siunata avioliittoon?

Ne, jotka viime viikonloppuna osallistuivat siunaamaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähetystyöhön ja papiksi, ovat Raamatun valossa vakavassa teologisessa eksymyksessä. Miten tuohon toimitukseen sopii se periaate, että seurakunnan kaitsijan (papin) tulee olla ”yhden vaimon mies” (1Timoteus 3:2). Kaitsijan edellytyksenä vähintään siis on, että hän – sikäli kun on naimisissa – elää yksiavioisessa heteroseksuaalisessa parisuhteessa. Eikö juuri tähän sovellu Timoteuskirjeen varoitus siitä, että virkaanasettamisessa tapahtuvaa kätten päällepanemista tulee harkita tarkoin, jotta ei niin tehdessään tulisi osallisiksi toisten synteihin? (1 Tim. 5:22)

Viikonlopun siunaustoimitukseen lähetysjuhlassa hyväksyen osallistuneet eivät voi tekeytyä tietämättömiksi ainakaan siitä tosiasiasta, että kyseinen toimitus on ilmeisessä ristiriidassa Raamatun sekä kirkon parituhatvuotisen raamatunselitysperinteen ja sen kanssa linjassa olevan kirkon historian kanssa.

Raamattu ei kenenkään kohdalla ole asettanut synnitöntä täydellisyyttä edellytykseksi palvella Kristusta seurakunnassa. Mikään orientaatio sinänsä ei myöskään ole Kristuksen palvelemisen esteenä. Meillä kaikilla on enemmän vai vähemmän taipumusta erilaisiin synteihin, jonka vuoksi puhutaankin kristillisestä kilvoittelusta. Mutta Hänen seurakunnassaan palvelemisen edellytyksenä on olla seurakunnan Herran kanssa samaa mieltä siitä mikä on syntiä ja mikä ei, niin kuin Herra on sen pyhässä sanassaan ilmaissut. Synnistä on tehtävä parannus. Sitä ei tule pyhittää hengellisillä toimituksilla.

Summa summarum.

Luterilainen kirkko Suomessa on syvässä hämmennyksen tilassa, koska sen johtajilta näyttää olevan pallo aivan hukassa. Suunta sen sijaan vaikuttaa varsin selvältä. Vai mitä olisi ajateltava viime viikonvaihteen vanavedessä siitä, että arkkipiispa Kari Mäkinen on kirjoittanut kolumnin SETA:n tämän kesän Helsinki Pride -tapahtuman lehteen, jossa hän luonnehtii homoseksuaalisuutta muun muassa "elämän rikkaudeksi"? Mäkinen kirjoittaa homoparaatin lehdessä: "Ajattelen Jumalan edessä hyvillä mielin ja mielessäni rohkaisten Pride-tapahtumaan osallistuvia monenlaisia ihmisiä, sekä niitä jotka eivät lähteneet liikkeelle."

Voi pyhä yksinkertaisuus!

-----
Muuta aiheeseen liittyvää tällä blogilla:

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Homoseksuaalisuus – luonnollista, luonnon vastaista?

Keskusteltaessa samaa sukupuolta olevien parisuhteista törmätään toistuvasti kysymykseen sukupuolisen käyttäytymisen ”luonnollisuudesta” tai ”luonnon vastaisuudesta”. On kaksi erilaista tapaa ymmärtää mitä ”luonnollisuudella” tarkoitetaan. On tärkeää ymmärtää näiden kahden tarkastelutavan ero.

Toinen niistä on ongelmallinen, koska se johtaa helposti naturalistiseen virhepäätelmään. Toinen puolestaan välttää sen. Jälkimmäinen on siten asianmukainen tapa vedota ”luontoon” moraalifilosofisessa keskustelussa, kun taas ensimmäisen kanssa törmätään helposti ongelmiin.

Luonnollista on se mikä esiintyy luonnossa

Ensimmäinen tapa ymmärtää viittaus ”luonnollisuuteen” on ymmärtää se viittauksena yleiseen esiintyvyyteen luonnossa. Lähtökohtana on sana ”luonto”, jolla tarkoitetaan kaikkea aineellisessa biosfäärissä esiintyvää. Luonnollista on siten kaikki se mitä esiintyy luonnossa.

Tätä tarkastelutapaa pidetään usein ongelmallisena moraalifilosofisessa keskustelussa, koska katsotaan, että tosiasioista luonnossa ei voida päätellä moraalilausekkeita. Toisin sanoen: Siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla.

Moraalisten velvoitteiden johtamista luonnossa esiintyvistä ilmiöistä kutsutaan englanninkielisessä filosofisessa kirjallisuudessa naturalistiseksi virhepäätelmäksi (naturalistic fallacy), tai is–ought –virhepäätelmäksi.

On helppo ymmärtää miksi esiintyvyyttä luonnossa–esimerkiksi eläinten käyttäytymistä–ei sellaisenaan voi käyttää moraalisen päättelyn lähtökohtana. Luonnossa esiintyy esimerkiksi kannibalismia, joidenkin eliölajien emot syövät poikasiaan, rukoilijasirkka naaras puolestaan surmaa uroksen parittelun jälkeen jne.

Olisi siksi ongelmallista johtaa ihmisten moraalivelvoitteita pelkästään esiintyvyydestä luonnossa.

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ja naturalistinen virhepäätelmä

On hyvin tavallista törmätä keskustelussa homoseksuaalisuudesta väitteeseen siitä, että homoseksuaalisuus on ”luonnon vastaista”, tai ”luonnotonta”. Moralistiseen äänensävyyn esitetty paheksunta kuulostaa kenties loukkaavalta niistä, jotka kokevat pääsääntöisesti seksuaalista kiinnostusta samaan sukupuoleen. He kokevat homoeroottiset tunteensa varsin luonnollisina itselleen.

Mikäli ”luonnon vastaisella” viitataan esiintyvyyteen luonnossa ovat ne kriitikot osittain oikeassa, jotka tässä kohtaa huomauttavat naturalistisesta virhepäätelmästä. Homoseksuaalista käyttäytymistä arvellaan esiintyvän luonnossa joidenkin eliölajien parissa, joten laajassa merkityksessä sitä voidaan pitää ”luonnollisena”, eikä ”luonnottomuuteen” vetoava moraalinen paheksunta tältä osin osu maaliinsa.

Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että homoseksuaalisen käyttäytymisen esiintyvyyteen vetoava ”luonnollisuuteen” perustuva moraalinen vasta-argumenttikin yhtälailla kaatuu naturalistiseen virhepäätelmään. Siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden tulisi olla.

Yksin siitä, että luonnossa esiintyy joidenkin eliölajien parissa homoseksuaalista käyttäytymistä ei voida johtaa moraalista päätelmää, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on moraalisesti oikein. Kuten kirjoituksen alussa viittasin, luonnossa esiintyy monenlaista käyttäytymistä, jota perustellusti ei voida ottaa inhimillisen eettisen päättelyn lähtökohdaksi sellaisenaan. Eläinkunnan käyttäytymisestä ei voida johtaa sääntöjä siihen mikä ihmisten parissa voidaan pitää oikeana tai vääränä.

Samoin siitä havainnosta, että jollakin on homoeroottisia tunteita (tämä on variaatio esiintyvyydestä luonnossa) ei automaattisesti seuraa, että nämä tunteet ovat moraalisesti hyväksyttäviä tunteita. Näiden tunteiden moraalinen status tulee määritellä muista lähtökohdista käsin.

Samaan hengenvetoon on tietysti todettava, että näistä ei voida yksinkertaistavasti päätellä myöskään, että homoseksuaalinen käyttäytyminen tai tunteet olisivat väärin. Esiintyvyydestä luonnossa ei sellaisenaan ei voida johtaa moraalisia periaatteita kumpaankaan suuntaan.

Luonnossa havaittava rakennesuunnittelu

Toinen tapa määritellä ”luonnollinen” on viitata luonnossa havaittavaan teleologiaan jarakennesuunnitteluun. Tätä voidaan valottaa muutamalla yksinkertaisella esimerkillä.

Sydän on elin, jonka tarkoitus on ylläpitää verenkiertoa ruumiissa. Kun sydän pumppaa verta se toimii luonnon mukaisesti. Verenkiertoelimistö on rakenteeltaan sellainen, että se kierrättää kehossa verta. Ei esimerkiksi öljyä. Siksi hätätilassa ihmisille tehdään verensiirto eikä öljynvaihto. Tai sydämensiirto. Mainittu toimenpide auttaa verenkiertoelimistöä toteuttamaan sen luonnollista rakenteen mukaista tarkoitusta. Yhtälailla autojen koneiston voitelu on rakennettu toimimaan öljyllä, joten autoille ei tehdä verensiirtoja. (Vaikka tässä viittasin auton rakennesuunnitteluun, joka ei ole esimerkki biologisesta luonnosta, se valaisee muun ohella kykyämme ymmärtää rakennesuunnittelun merkitys.) Silmät ovat elin näkemistä varten. Silmillä näkeminen on siis luonnollista. Silmän rakenne on erilainen kuin korvan, jonka vuoksi korvan luonnollinen tarkoitus on eri kuin silmän. Ruuansulatuselimistön tarkoitus on sulattaa / hajottaa ravintoa ihmisen elimistön käyttöön elämän ylläpitämiseksi.

Näiden esimerkin omaisesti mainittujen elimien rakenteesta ja toiminnallisuudesta voidaan päätellä mikä kunkin kohdalla on luonnollista.

Tämä rajatumpi tapa tarkastella sitä mikä on luonnollista ei perustu pelkästään sen yksinkertaiseen toteamiseen mitä luonnossa voidaan havaita esiintyvän. Luonnossa esiintyy eliöitä, joilla ei ole lainkaan silmiä. Silti tiedämme, että on luonnollista, että ihmiset ovat näkeviä olentoja, koska heillä on elin, jonka rakenne mahdollistaa näkemisen. Näkeminen on silmille luonnollista.

Eri eliöillä on erilaisia silmiä, jotka toimivat eri tavalla. Kärpänen tai lintu näkee eri tavalla kuin ihminen. Kukin silmä toimii rakenteensa pohjalta eri tavalla, mutta toimiessaan rakenteensa mukaisesti ne toimivat luonnon mukaisesti, vaikka toimivatkin eri tavalla kuin jonkin muun eliön silmä. Ihmisen silmän rakenne on sellainen, että stereonäkö sekä värien näkeminen on luonnollista ihmiselle, vaikka onkin eliöitä, joiden silmien rakenne on toisenlainen eikä vastaava näköaistimus ole näillä mahdollinen.

On tilanteita, joissa mainitut elimet, kuten silmä, eivät toteuta sen rakenteesta johtuvaa luonnollista funktiota. Silmä voi vahingoittua (esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden seurauksena), näkö voi heiketä iän myötä tai joku voi syntyä osittain taikka täysin sokeana.

Tästä huolimatta silmän luonnollinen tarkoitus pysyy samana. On tietysti luonnollista, että vioittunut silmä ei toteuta luonnonmukaista tehtäväänsä. Mutta huonosti toimiva tai vioittunut silmä on silti edelleen elin, jonka luonnon mukaisena tarkoituksena on mahdollistaa näkeminen. Sama pätee vaikkapa ruuansulatuselimistöön.

Kun luonnollisuutta tarkastellaan rakennesuunnittelusta käsin siitä tehdyt havainnot välttävät myös naturalistisen virhepäätelmän. Rakennesuunnittelusta poikkeamisella voi olla dramaattisia ja vahingollisia seurauksia. Tämä alleviivaa rakennesuunnittelun huomioimisen tärkeyttä.

Esimerkiksi, ruoansulatuselimistön tarkoituksena on sulattaa ravintoa. Joissakin tapauksissa ei löydetä yksimielisyyttä siitä mikä on hyvää ja huonoa ravintoa. Mutta vaikka periaatteessa on mahdollista syödä lasinsiruja, ei sellainen olisi luonnollista. Lasinsirut eivät myöskään ole ravintoa vain siksi, että niitä voi syödä. Vastasyntyneiden silmien puhkominen ei olisi luonnollista vaikka luonnossa esiintyykin eliöitä, joilla ei ole silmiä.

Tämän määritelmän mukaan ”luonnollista” on se, mikä on sopusoinnussa havaitsemamme rakennesuunnittelun kanssa.

Ihmisen sukupuolisuus rakennesuunnittelun valossa

Tässä yhteydessä siteeraan hiukan laajemmin Teksasin yliopiston filosofian professori J. Budziszewskin kirjaa Tätä Emme Voi Olla Tietämättä (Uusi Tie, 2011). Budziszewski avaa hyvin mielenkiintoisella tavalla mitä rakennesuunnittelu merkitsee kun puhutaan ihmisen seksuaalisuudesta:

Jos ihmisellä ei ole Jumalan antamaa naimattomuuden lahjaa, mieheltä puuttuu jotakin, jonka vain nainen voi antaa, ja naiselta puuttuu jotakin, minkä vain mies voi antaa. Tämä on kaikkein ilmeisintä fyysisellä alueella. Kaikkien muiden paitsi yhden biologisen toiminnan alueella tarvitaan kulloinkin vain yksi ruumis toiminnon suorittamiseksi. Ihminen pystyy sulattamaan ruuan itse käyttäen ainoastaan omaa ruuansulatuskanavaansa. Hän pystyy näkemään itsenäisesti käyttäen vain omia jalkojaan. Sama pätee kaikkiin hänen toimintoihinsa ja niissä käytettyihin elimiin. Kukin meistä pystyy toteuttamaan jokaisen elintärkeän toiminnon itsenäisesti, paitsi yhden. Ainoa poikkeus on lisääntyminen. Tämä osoittaa, että ihmisten parissa maskuliininen ja feminiininen seksuaalisuus ovat perustavalla tavalla riippuvaisia toisistaan, ne ovat toisiaan varten luodut. Jos puhuisimme hengityksestä, niin tämä tarkoittaisi sitä, että miehellä olisi pallea ja naisella keuhkot, ja heidän täytyisi tulla yhteen voidakseen vetää ensimmäistäkään hengenvetoaan. Jos puhuisimme verenkierrosta, tilanne olisi sama kuin jos miehellä olisi oikeanpuoleinen kammio ja naisella vasemmanpuoleinen, ja heidän täytyisi tulla yhteen jokaista sydämenlyöntiä varten. Näin ei tietenkään ole asianlaita hengityksen tai verenkierron kohdalla, mutta lisääntymiskyky on tällä tavalla riippuvainen miehen ja naisen yhteen tulosta. Vastakohtien yhtyminen on ainoa tapa käytännössä toteuttaa ihmisen lisääntymiskykyä. Jos mies ja nainen eivät tule yhteen ikään kuin yhdeksi organismiksi, yhdeksi lihaksi, lisääntymistä ei tapahdu.

Budzizsewski korostaa, ettei vaimon ja miehen toisiaan täydentävyys toki rajoitu biologiaan, vaan kaikilla alueilla, fyysisesti, emotionaalisesti ja älyllisesti he sopivat yhteen toisiaan täydentävällä tavalla.

Mutta Budziszewski kuvailee osuvasti kuinka ihmiset ovat biologisilta toiminnoiltaan toisesta sukupuolesta riippumattomia kaikilla biologisilla alueilla paitsi yhdellä, mitä tulee lisääntymiseen. Silloin miehen ja naisen on tultava yhteen ja muodostettava yhdessä sellainen kokonaisvaltainen ruumiillinen ja elimellinen yhteys, jota ilman kumpikaan ei itsenäisesti kykene tuottamaan jälkeläisiä.

Tämä on voimakas todistus luonnossa vallitsevasta rakennesuunnittelusta mitä tulee seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden luonnollisuuden arvioimiseen.

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ja rakennesuunnittelu luonnossa

On täysin luonnollista, että homoseksuaalit parit eivät voi keskenään saada omia biologisia lapsia. Kuitenkin homoseksuaalinen akti, toisin kuin heteroseksuaalinen, on rakennesuunnittelun valossa vastoin luontoa. Rakennesuunnittelusta johtuen homoseksuaalinen akti kykenee ainoastaan imitoimaan luonnon mukaista heteroseksuaalista aktia.

Sukupuoli on muutakin kuin sukuelimet ja seksuaalisuus muutakin kuin lisääntymistä. Mutta ne ovat erottamaton osa sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta.

Heteroseksuaalisen parinmuodostuksen luonnollisuus ei perustu siihen, että jokaisen yhdynnän seurauksena on oltava lapsia. Ikääntymisestä tai sairaudesta johtuva lapsettomuus ei katkaise biologisen rakennesuunnitteluun perustuvaa luonnollista periaatteellista yhteyttä suvunjatkumiseen niin kuin ei iästä tai sairaudesta johtuva näön heikkeneminen tai menetys tarkoita, että silmien luonnollinen tarkoitus ei olisi näkeminen.

Budziszewskiin viitaten lapsettomuus koskettaa miestä ja naista toisistaan riippuvaisena biologis-elimellisenä kokonaisuutena samalla tavalla kuin viallinen silmä tai sydän koskettaa yhtä ainoaa ihmistä. Näkemisen suhteen ihminen on toisesta riippumaton, koska hänellä on elin, joka kykenee luonnollisesti toimiessaan yksin antamaan näkökyvyn. Lisääntymisen suhteen asia on toinen. Siihen vaadittavan yhteen tulemisen vuoksi lapsettomuus koskettaa miestä ja naista yhdessä. Näön vioittuminen ei tuhoa silmän tarkoitusta eikä lapsettomuus tuhoa vastakkaisten sukupuolten biologisen yhteen tulemisen periaatteellista tarkoitusta.

Johtopäätöksenä

Viittausta luonnon vastaisuuteen ei edellisen valossa myöskään tule pitää loukkauksena tai herjana silloin kun sillä viitataan sukupuolisuuden biologiseen rakennesuunnitteluun. Tällöin kyse on pikemminkin kuvailusta, josta tosin voidaan tosin tehdä asianmukaisesti moraalisia johtopäätöksiä. Rakennesuunnittelun pohjalta voidaan näet sanoa, että ihmisen ei tulisi harjoittaa homoseksiä, koska se on luonnon vastaista ja potentiaalisesti ihmiselle vahingollista.

Tätä rakennesuunnittelusta johdettua johtopäätöstä alleviivaa se tosiasia, että luonnon, eli rakennesuunnittelun vastaisesta homoseksuaalinen akti, varsinkin miesten välisessä seksissä, on todistetusti terveydelle monella tapaa vahingollista. Aivan niin kuin lasinsirujen syöminen voi vakavasti vahingoittaa ruoansulatuselimistöä, ja siksi ihmisen ei pidä, syödä lasinsiruja. Lasi ei ole ravintoa, vaikka sitä voi syödä.

Sukupuolisuuteen liittyvän rakennesuunnittelun pohjalta on perusteltua sanoa, että homoseksuaalinen parinmuodostus ja akti ovat vastoin luontoa, luonnon vastaista. Niissä tapauksissa jolloin itse keskusteluissa käytän viittausta luonnollisuuteen / luonnon vastaisuuteen, en tee sitä laajassa merkityksessä viittauksena esiintyvyyteen luonnossa, vaan kapeammassa merkityksessä, viittauksena rakennesuunnitteluun.

Tämä on oikea ja lähinnä asianmukainen tapa puhua luonnollisuudesta sortumatta naturalistiseen virhepäätelmään.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla:

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

VIERASKYNÄ: Tasa-arvo ja sukupuolineutraali avioliitto (kirjoittanut: Mirjami Ivanov)

Seuraavassa jotakin termin "tasa-arvo" harhauttavasta käytöstä logiikan ja etiikan näkökulmasta: Kun puhutaan avioliitto-oikeudesta, kysymyksessä on suhteellinen tasa-arvo: tietylle ryhmälle annetaan tietty oikeus tiettyjen kriteerien perusteella.

Tällaisen tasa-arvon toteutumisen logiikka on seuraava:

(1) Oikeus R kuuluu henkilöille, jotka täyttävät kriteerin/kriteerit a,b,c jne.
(2) Jos jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden, tasa-arvo toteutuu tämän oikeuden suhteen.
(3) Yhteisössä C jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden.
(4) Siksi yhteisössä C toteutuu tasa-arvo tämän oikeuden suhteen.

Tätä logiikkaa voi soveltaa Linnanmäen laitteisiin pääsyn pituusrajoituksiin, ajokortin saantiin, yhteiskunnallisten etujen saantiin, invalidipaikalle pysäköimiseen jne. Kun sitä sovelletaan avioliittoon, kohdassa 1 luetellaan kriteerit, joita edellytetään avioliittoon aikovalta parilta (kumpikin eri sukupuolta; ikärajoitus; naimattomuus; eivät lähisukulaisia). Kriteereillä määritellään oikeuden olemus ja kattavuus. Invalidipaikat on tarkoitettu helpottamaan liikuntarajoitteisia, ja siksi niiden käytön edellytyksenä on tietyille henkilöille myönnettävä invaliditunnus. Paikkojen käyttöoikeus on tasa-arvoisesti kaikilla, joilla on tämä tunnus.

Tasa-arvoon liittyy myös eettinen näkökulma: on moraalisesti väärin evätä oikeus henkilöltä, joka täyttää vaaditut kriteerit. Moraalisen paheksunnan aiheena on tällöin se, että kohdassa 3 joudutaan toteamaan joidenkin kriteerit täyttävien henkilöiden jäävän vaille oikeutta R, jolloin johtopäätös on, ettei tasa-arvo toteudu.

Kun sukupuolineutraalin avioliiton puoltajat osoittavat moraalista paheksuntaa avioliittokäytännön ”epätasa-arvoisuuden” ja "syrjivän" luonteen vuoksi, paheksunta ei kuitenkaan kohdistu kohtaan 3 (siihen, että kaikki kriteerit täyttävät eivät saisi solmia avioliittoa), vaan siihen, että kohdasta 1 puuttuu heidän mielestään yksi kriteeri: avioliitto-oikeus tulisi olla myös samaa sukupuolta olevalla parilla. Ongelmana on kuitenkin se, että tällaisen kriteerin lisääminen olisi ristiriidassa toisen kriteerin, eri sukupuolta olemisen kanssa, ja avioliitto-oikeus ja avioliiton käsite menettäisivät sen myötä merkityksensä.

Jos invalidipysäköinnin kriteereitä muutettaisiin samalla periaatteella, kohta 1 voisi kuulua: ”Oikeus invalidipaikalle pysäköintiin kuuluu kaikille autoille, joissa on invaliditunnus, sekä kaikille pakettiautoille ilman tätä tunnusta.” Invalidipaikka menettäisi tällaisen kriteerin lisäyksen myötä merkityksensä. Tällöin ei myöskään toteutuisi tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus – nämä pakettiautothan saisivat etuoikeuden. Tämä on niin selvää, että kenenkään mieleen tuskin tulisi sanoa pakettiautojen ilman invaliditunnusta saavan epätasa-arvoista ja syrjivää kohtelua.

Sukupuolineutraalin avioliiton puoltajat vetoavat yleisesti oikeana pidettyihin objektiivisiin moraaliarvoihin - tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen - mutta antavat niille sisäisesti ristiriitaisen sisällön, joka käytännössä johtaisi epätasa-arvoon ja pienen ryhmän etuoikeuteen. (Se, miksi sisältö on ristiriitainen, ei mahdu tähän kommenttiin). Mutta kun asian esittää taitavasti ja vetoavasti, monet eivät huomaa ristiriitaa.

Kyseessä on eettisen absolutismin ja relativismin yhdistelmä, jossa subjektiivisesti määritelty sisältö käytännössä kumoaa arvon objektiivisuuden. Toinen vastaava esimerkki on ”suvaitsevaisuus”. Tätäkin termiä käytettäessä yleisesti hyväksytylle moraaliarvolle annetaan omaan ideologiaan sopiva sisältö.

---------------

(Yllä olevan tekstin on kirjoittanut Mirjami Ivanov. Teksti oli alun perin tarkoitettu edellisen blogin Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei? kommentteihin, mutta sain Mirjamilta luvan nostaa sen blogille).

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla:

maanantai 4. maaliskuuta 2013

UUSINTA: Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei?

(Oheinen kirjoitus on julkaistu blogillani aiemmin huhtikuussa 2012 ja se perustuu Lappeennrannassa pidettyyn alustukseeni)

Tämän iltapäivän tilaisuuden otsikkoon Sukupuolineutraali avioliittolaki – Kyllä vai ei? vastaan omassa puheenvuorossani, että ”ei”.

Avioliitto on vanhastaan ollut olemassa liittääkseen yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliiton olemukseen kuuluu vastakkaisten sukupuolten luonnollinen periaatteellinen yhteys jälkeläisiin. Avioliiton kannalta sukupuolella on siten olennaisella tavalla merkitystä.

Koska avioliitolla on oma olemuksensa, se ei ole pelkkä henkilökohtainen vakaumus tai pelkkä yhteiskunnallinen, sopimuksenvarainen rakennelma, kuten oikean puoleinen liikenne.

Avioliittolaki ei voi olla sukupuolineutraali, koska avioliitto ei sitä ole. Niinpä samaa sukupuolta olevien parisuhteista ei edes lainsäädännöllä tule avioliittoja niin kuin ei palloista tule kuutioita vain koska voisimme käyttää niistä innovatiivista termiä ”kulmaneutraali ympyrä”, tai vaatimalla edistyksellisen tasa-arvon nimissä kaikkia geometrisia kuvioita käsiteltävän ikään kuin niiden keskinäisillä eroilla ei olisikaan mitään merkitystä geometrialle.

Ovatko lapsettomat avioparit edellisen valossa sitten lainkaan avioliittoja? Miehen tai naisen hedelmättömyydestä tai ikääntymisestä johtuva lapsettomuus ei katkaise avioliiton olemuksen mukaista luonnollista periaatteellista yhteyttä jälkeläisiin. Eihän sairaudesta tai ikääntymisestä johtuvasta näön heikkenemisestäkään voida päätellä, ettei silmillä ole mitään luonnollista periaatteellista yhteyttä näkemisen kanssa. Mies-nais parin tapauksessa lapsettomuus on poikkeus – jota lisäksi joissain tapauksissa on mahdollista hoitaa ja joissain tapauksissa se ajan myötä korjaantuu itsestään. Lapsettomuus samaa sukupuolta olevien parien kohdalla on periaatteellisella biologisella tasolla sääntö vailla ainuttakaan poikkeuksia. Avioliiton perustana oleva luonnollinen realiteetti on ohittamaton.

Nykyistä avioliittolakia on - esimerkiksi hiljattaisessa eduskuntakeskustelussa - poleemisesti verrattu Etelä-Afrikan rotuerotteluun. Miltä tuntuisi jos meillä olisi erilaiset avioliittolait ihonväriltään erilaisille ihmisille? Luonnollisesti se ei ainoastaan tuntuisi väärältä. Se olisi, ja on väärin. Tunteisiin vetoava retoriikka johtaa kuitenkin harhaan sotkemalla keskusteluun tekijöitä, jotka ovat avioliiton kannalta tosiasiassa epäolennaisia, tässä tapauksessa ihonväri, sellaisten kanssa, jotka tosiasiassa ovat olennaisia, kuten sukupuoli. Ihonvärillä ei ole merkitystä. Sukupuolella on. Niin ikään ”parisuhdeapartheidin” tunnusmerkistöä ei täyttäisi se, että miehiltä puuttuu tasavertainen oikeus kohdunpoistoon.

Retorisilla apartheid-rinnastuksilla on toinenkin fataali heikkous: Homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin geneettisesti määräytyvä perinnöllinen ja muuttumaton synnynnäinen biologinen ominaisuus. ”Seksuaalinen suuntautuminen voi myös muuttua tai painottua ajan kuluessa”, toteaa dosentti Markku Hyyppä. Samaa ei voida sanoa ihonväristä ja etnisyydestä. Vaikka media on aika ajoin julistanut tieteen paikallistaneen homouden alkuperän milloin geeneihin tai aivoihin, eivät tällaiset biologisoivat alkuperätutkimukset ole kestäneet lähempää tieteellistä tarkastelua. Äsken mainittu, homoseksuaalisuuteen sinänsä myönteisesti suhtautuva neurologian dosentti Markku Hyyppä kritisoi kirkollisen homomyönteisen Yhteysliikkeen julkaisemassa kirjassa Synti vai Siunaus (Kirjapaja 2003) sellaista ”luonnontieteellä höystettyä essentialismia”, joka on pyrkinyt etsimään homouden ydintä biologiasta. Hyyppä toteaa tekstissään muun muassa: ”Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä. Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa.” Myös valtiotieteen tohtori, SETA:n perustajajäsen, Olli Stålström väitöskirjassaan Homoseksualismin sairausleiman loppu (Gaudeamus 1997), on kritisoinut erilaisten biologisoivien alkuperätutkimusten tieteellisiä heikkouksia. Viitaten Bynen yhteenvetoon hän toteaa, että ”ei ole vakuuttavaa näyttöä minkään hormonaalisen tai geneettisen tekijän vaikutuksesta homoseksuaalisuuden syntyyn”.

Vaikka tästä ei voida yksinkertaistaen johtaa samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen pelkistyvän tahdonalaiseksi päätökseksi ja ratkaisuksi – vaikka toisenlaisiakin ääniä löytyy, kuten lesboaktivisti Akuliina Saarikoski, joka puhuu avoimesti ”seksuaalikäännyttämisestä” – voidaan silti sanoa, että yleiselle virheelliselle uskomukselle homouden synnynnäisyydestä ei löydy tieteellistä perustaa.

Koska homoseksuaalisuus ei ole ihonvärin tavoin synnynnäinen, geneettisesti periytyvä, muuttumaton biologinen ominaisuus on epäasiallista ja loogisesti kestämätöntä pelata minkään sortin retorisella apartheid-syrjintäkortilla ja siten arvostella avioliiton rajaamista miehen ja naisen välille nykylainsäädännössä. Homoseksuaalit eivät muodosta mitään etnistä kansanryhmää.

Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ei ole uskonnollinen näkemys. Nykyinen avioliittolainsäädäntö ei siis perustu johonkin arkaaiseen muka uskonnolliseen käsitykseen, joka olisi jo korkea aika ajantasaistaa ja putsata yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä pelkästään kirkkojen seinien, tai vielä paremmin, uskovien korvien väliin. Tätä heijasteli ministeri Alexander Stubbin puhe eduskunnassa, kun hän korosti jätetyn lakiesityksen koskevan avioliittoa vain yhteiskunnallisena instituutiona. ”Kirkot voivat jatkossakin itse päättää omista edellytyksistään”, Stubb totesi.

Uskonto merkitsee sitä, että olet luterilainen, helluntailainen, vapaakirkollinen, roomalaiskatolinen, muslimi tai juutalainen tai vastaavaa. Uskontoa ei ole se, että olet naimisissa. Lainsäädännössämme esiintyviä asioita voidaan myös perustella uskonnollisesti, mutta kyseiset lait eivät silti aja mitään uskonnollista agendaa. Raamatussa sanotaan: ”Älä varasta”. Varastamista vastustavat lait eivät silti ole jotain uskonnollista tuputtamista. Varastaminen ei ole väärin vain koska Raamattu niin sanoo. Pikemminkin, koska varastaminen on väärin Raamattu sanoo, että se on väärin. Avioliiton rajaaminen miehen ja naisen välille ei ensi sijassa perustu siihen, että Raamattu niin sanoo, ja ole siten uskonnollinen kysymys. Raamattu sanoo niin, koska avioliitto ON miehen ja naisen muodostama yleisinhimillinen instituutio. Se, että tämä näkemys on yhteneväinen myös uskonnon kanssa, ei tee nykyisen avioliittolain ”yksi mies / yksi nainen” periaatteesta uskonnollista.

Se, että Jumalan kuvaksi luodut ihmiset ovat miehiä ja naisia, ei johdu siitä, että Raamattu sanoo heidän olevan miehiä ja naisia. Raamattu sanoo niin, koska on yleisinhimillinen tosiasia, että ihmiset ovat miehiä ja naisia. Tämän on nähty heijastelevan Jumalan luomaa ja säätämä todellisuutta.

Tämä johtaa minut muutamalla ajatuksella koskettelemaan kysymystä avioliitosta myös kristillisen raamattuselitysperinteen ja kirkkohistorian valossa. Asia on akuutti, koska kysymys sukupuolineutraalista avioliittolaista koskettaa myös kirkossa käytävää keskustelua. Otan lyhyesti kantaa kahteen eri kysymykseen: Ensiksi, oliko Paavali, kuten usein kuulee väitettävän, tietämätön rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvista samaa sukupuolta olevien suhteista ja tuomitsiko hän ainoastaan hyväksikäytön ja alistamisen, koska saattoi tuntea vain sellaiset homoseksuaaliset suhteet? Tämän ajatuksen teki 1980-luvulla tunnetuksi Yalen yliopiston edesmennyt historioitsija professori John Boswell ja se tulee vastaan yhä vieläkin suomalaisessa keskustelussa. Viimeksi Juha Sihvolan, vuoden 2011 kristilliseksi kirjaksi valitussa teoksessa Maailmankansalaisen Uskonto. Toiseksi, väite (ja tämäkin palautuu alunperin Boswelliin), että kirkko keskiajalla olisi siunannut samaa sukupuolta olevia avioliittoihin ja myöhemmin jyrkentänyt kantaansa.

Mihin apostoli Paavalin homoseksuaalisen käyttäytymisen torjuva kanta Roomalaiskirjeen 1 luvussa (1:19-28) siis perustuu? Raamattu niin vanhan kuin uudenkin testamentin osalta suhtautuu poikkeuksetta ja johdonmukaisesti torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Yhtä johdonmukaisesti Jumalan tahdon mukainen sukupuolielämä sijoitetaan aina poikkeuksetta miehen ja naisen muodostamaan avioliitoon. Taustalla on luomiskertomus, jonka Jeesus vahvisti Matteuksen evankeliumin 19 luvussa sanoessaan: ”Ettekö ole lukeneet, että Jumala jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa… minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako. ” Myös apostoli Paavalin teksti palautuu kiistattomasti tähän luomiskertomukseen.

Teologian tohtori Robert Gagnon Pittsburghin teologisesta seminaarista on perusteellisessa tutkimuksessaan The Bible and Homosexual Practice – Text and Hermeneutics, sekä lukuisissa aihetta käsittelevissä artikkeleissaan osoittanut kiistattomasti kuinka Paavalin Roomalaiskirjeen teksti linkittyy lukuisten terminologisten ja rakenteellisten yhtymäkohtien kautta juuri 1 Mooseksen kirjan luomiskertomukseen (LXX). Paavali käyttää samoja ilmaisuja, seuraa luomiskertomuksen rakennetta ja puhuu korostetusti alkukielen mukaan miessukupuolesta ja naissukupuolesta. Paavalille kyse ei ollut vain hyväksikäytöstä tai alistamisesta, mikä edellisen lisäksi näkyy hänen tavastaan puhua naisten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä. Osapuolten keskinäinen kiintymys ja kunnioitus eivät olleet ratkaisevia kysymyksiä. Ei niin, ettei Paavali olisi sellaisista ollut tietoinen. Gagnon sekä useat toiset tutkijat ovat kiistattomasti osoittaneet, että antiikin aikana tunnettiin keskinäiseen kiintymykseen perustuvat aikuisten väliset homosuhteet. Platon kirjoittaa teoksessaan Pidot jopa eliniän kestävästä syvästä kiintymyksestä samaa sukupuolta olevien aikuisten miesten välillä.

Ateenan torilla oli Paavalin päivinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen miehen, Harmodiuksin ja Aristogeitoksen, keskinäistä rakkautta ylistävä patsas. Platonin, Aristoteleen ja Hippokrateen perinteissä pohdiskeltiin lisäksi josko ainakin jonkin sortin kiinnostus samaan sukupuoleen saattaisi olla jossain määrin biologisperäistäkin, siis synnynnäistä! Väite jonka mukaan tiedämme tänään ratkaisevasti enemmän kuin mitä uuden testamentin aikana on voitu tietää ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Olkoonkin, että tätä myyttiä toistellaan meillä jatkuvasti jopa piispallisilta tahoilta. Rakkaus-, orientaatio- ja synnynnäisyysargumentit tunnettiin Paavalin päivinä. Niinpä, kuten Luis Crompton, itsekin homoseksuaali, toteaa 500-sivuisessa tutkimuksessaan Homosexuality and Civilization: ”Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.” Luomiskertomuksen valossa Paavali siis torjui absoluuttisesti kaikenlaiset homoeroottiset suhteet Jumalan luomisjärjestyksen, jota mieheyteen ja naiseuteen kuuluva ruumiillisuus heijastaa, vastaisena.

Entä sitten kysymys miesparien siunaamisesta keskiaikaisessa kirkossa? Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi ystävää hengellisesti toinen toisiinsa. Näihin teksteihin kiinnitti huomiota historioitsija John Boswell 1994 ilmestyneessä tutkimuksessaan ja antoi ymmärtää, että kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon Näitä siunaustekstejä löytyy suomeksi käännettynä professori Jukka Korpelan kirjasta ”Miesparin Siunaaminen”.

Boswellin revisionsitinen tulkinta on kuitenkin saanut täystyrmäyksen historiantutkijoiden toimesta. Mainittakoon vaikkapa Boswellin siteeraama bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija Patrick Viscuso, joka kritisoi Boswellin tulkintaa ”Epäonnistuneeksi yritykseksi kirjoittaa historia uudelleen”. Viscuson mukaan adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli ratkaisevia eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi, jossa vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sisälsi vain siunausvaiheen elementit ja oli ainoastaan kahden henkilön, useimmiten miesten, keskinäinen siunaushetki. Tällainen ystävyyden siunaaminen synnytti osapuolten välille ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous), jonka ”ei-lihallista” luonnetta korostettiin varoituksilla olla aiheuttamatta pahennusta. Siinä missä avioliiton purkamisesta oli runsaasti säädöksiä, ei hengellisen ”ystävyysliiton” purkamisesta ollut minkäänlaisia säädöksiä. ”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät ole avioliittoseremonioita koskevia tekstejä,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbridge University) omassa arviossaan. Hän moittii Boswellia tekstien harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston. Kristinuskon historiaan erikoistunut apulaisprofessori Robin Darling Young, joka itse matkallaan Lähi-idässä sai Syyrian kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen pitää Boswellin teesiä kestämättömänä ja epäonnistuneena: ”… kirjoittajan kivuliaan väkinäinen pyrkimys valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi epäonnistuu suorastaan nololla tavalla", Young summaa. Kun pyysin professori Youngilta radiohaastattelua hän vastasi sähköpostilla: ”Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoliittoja. En ole käytettävissä haastatteluanne varten.”

Keskiaikainen kirkko ei siis ole siunannut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eikä kirkkohistoriasta siten löydy nykyiseen kirkolliseen keskusteluun relevanttia tukea tällaiselle revisionistiselle uustulkinnalle.

Lopuksi mainitsen kaksi asiaa. Ensiksi, homoseksuaaleilla tulee miehinä ja naisina olla yhteiskunnassa yleisesti ottaen samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin muillakin miehillä ja naisilla. Nämä heillä eittämättä suomalaisessa yhteiskunnassa jo on. Heille myös kuuluu kanssaihmisinä sama arvonanto ja henkilökohtainen loukkaamattomuus kuin kenelle tahansa. Homoseksuaalisuus ei kuulu rikoslakiin. Mutta sen paikka ei ole myöskään avioliittolaissa. Avioliittolain ei tarvitse kohdella täysin samalla tavalla kaikkia kuviteltavissa olevia yhteiselämän muotoja ollakseen tasa-arvoinen. Asianmukaisesti oikeudenmukaisen avioliittolain tulee heijastaa avioliiton omaa olemusta. Nykyinen avioliittolaki kohtelee kaikkia miehiä ja naisia samalla tavalla, eikä rajoita kenenkään mahdollisuuksia avioitua sen enempää kuin avioliiton solmimisen kannalta, ja avioliiton oman olemuksen huomioon ottaen yhteiskunnallisesti on välttämätöntä.

Ja aivan vihoviimeiseksi lopuksi. Toisin kuin Beatles –yhtye aikanaan lauloi rakkaus ei ole kaikki mitä tarvitaan. Hyvä yhteiskunta pitää aina heikoimpien jäsentensä puolta. Hyvä yhteiskunta ei milloinkaan tarkoituksella pyri luomaan isättömiä tai äidittömiä perheitä. Kuitenkin juuri näin käy jos nykyinen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi. Ei ole mitään rakkaudellista tai oikeudenmukaista siinä, että lasten luonnollinen oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa lähtökohtaisesti riistetään. Yksikään tieteellinen teoria lapsen kehityksestä ei sano, että lapset tarvitsevat samaa sukupuolta olevat vanhemmat - olivat nämä miten rakastavia tahansa -, vaan että lapset tarvitsevat äidin ja isän.

Kaksi maailman rakastavinta äitiä maailmassa eivät voi olla isä pienelle lapselle. Rakkaus sellaisenaan ei varusta äitejä opettamaan lapsiaan, kuinka olla mies. Samoin kaksi mitä rakastavinta miestä eivät voi olla lapselle äiti. Voitteko kuvitella kahta miestä opastamassa nuorta tyttöä, joka saa ensimmäiset kuukautisensa tai auttamassa häntä valikoimaan itselleen ensimmäiset rintaliivit? Sellainen tilanne sopisi television perhekomedioihin hyvin, mutta huonosti nuoren tytön todelliseen elämään. Kuinka kaksi rakastavaa homoseksuaalia miestä voi opettaa poikaa rakastamaan naista ja välittämään hänestä puolisona? Kuinka poika voi nähdä esimerkin tästä kotona, jossa sellaista esimerkkiä ei ole olemassa? Mitä kaksi rakastavaa äitiä esimerkillään opettaisi pienelle tytölle miehistä? Kuinka tasapainoinen hänen saamansa kuva on? Eikö samaa sukupuolta olevien suhteista lähtökohtaisesti puutu monia sellaisia tärkeitä asioita, joita lapset tarvitsevat, koska niistä puuttuu toinen lapsen luonnollisista vanhemmista ja siten yksi olennainen osa hänen ihmisyyttään?

Kuten avauksessani totesin: Avioliitto on sitä varten, että se liittää yhteen toisiaan rakastavan miehen ja naisen, jotta lapsilla olisi rakastavat biologiset vanhemmat, oma isä ja äiti. Avioliitto miehen ja naisen muodostamana instituutiona on yhtä vanha ilmiö kuin hengittäminen. Kummastakaan ei voida luopua ilman seurauksia.

-----
Aiheen liittyvää tällä blogilla: