MORAALISESTA ENEMMISTÖSTÄ PROFEETALLISEKSI VÄHEMMISTÖKSI

Yhdysvaltojen etelävaltioiden baptistikirkon uskonnonvapaus- ja etiikkakomission (ERLC) johtaja Russell Moore kertoo kirjassaan Onwards - Engaging the Culture without Losing the Gospel (B&H Books, 2015) keskustelustaan nuoren amerikkalaisen ei-kristityn naisen kanssa kristinuskosta. Eipä aikaakaan, kun nainen halusi tiedustella Mooren kantaa kristillisen seksuaalietiikan kysymyksistä. Kristinuskon kanta seksiin tuntuu usein kovasti kiinnostavan ei-kristittyjä, vaikka aihe ei kuulukaan aivan evankeliumin ensimmäisiin ydinasioihin.

Kuvailtuaan naiselle hetken aikaa kristinuskon kantaa erilaisiin seksuaalieettisiin kysymyksiin (esim. seksi kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon jne.), nainen naurahti vilpittömän huvittuneena ja sanoi Moorelle: ”Ymmärrätkö miten merkilliseltä ja oudolta tuo kaikki kuulostaa nykyamerikkalaisen korvissa?”

Moore kertoo pysähtyneensä miettimään ja tajunneensa, että siltä se varmasti aidosti kuulostaa ”nykyamerikkalaisesta”. Oudolta ja merkilliseltä. Sitä se varmasti on myös nykysuomalaiselle, ajattelin kertomusta lukiessani.

Hetken mietittyään Moore myönsi ymmärtävänsä hyvin miten oudolta se kaikki kuulostaa: ”Mutta sinä et ole kuullut vielä puoliakaan", Moore sanoi naiselle. "Me kristityt uskomme paljon merkillisempiäkin asioita. Me uskomme, että Jumala tuli taivaasta ihmiseksi, kuoli ristillä syntiemme tähden, nousi kolmen päivän jälkeen ylös kuolleista, meni taivaaseen ja tulee eräänä päivänä valkoisen hevosen selässä sieltä takaisin maan päälle!”

KEEP CHRISTIANITY STRANGE! - "Pidä kristinusko merkillisenä!", julistaa Russell Moore kirjansa takakannessa. Hän sanoo ymmärtävänsä sen, että monet kokevat tällaisina aikoina houkutusta antaa periksi erilaisissa kristillisen etiikan kysymyksissä,  jotta eivät näyttäisi ja kuulostaisi niin oudoilta nykyihmisen silmissä ja korvissa. Mutta jos (jotta emme näyttisi kummallisilta nykyihmisen silmissä) emme nyt uskalla pitää kiinni niistä asioista kristinuskossa, jotka evankeliumin näkökulmasta ovat vähemmän keskeisiä, Moore kysyy lukijaltaan, kuinka sitten tulevaisuudessa luulemme uskaltavamme pitää kiinni niistä asioista, jotka ovat vieläkin kummallisempia nykyihmisen silmissä, mutta sitäkin keskeisempiä kristinuskolle?

MYÖS SUOMESSA KRISTINUSKON ASEMA on muuttunut. Kristillisen yhteniskulttuurin murtumisesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Kristityt eivät ole erityisesti radikalisoituneet. Monet uskovat samoin kuin heille rippikoulussa tai seurakuntien nuorisoleireillä aikanaan opetettiin. Nykysuuomalaisen mielessä kristinusko arvoineen vaikuttaa silti kummalliselta ja oudoksuttavalta. Ajat ovat muuttuneet.

Vuosia sitten YLE:n Pressiklubi ohjelmassa Ruben Stillerin yhtenä vieraana ollut viestintäyrittäjä Riku Siivonen tiivisti hyvin tämän muutoksen. Siivosen arvion mukaan kristillisistä arvoista kiinni pitävät ovat kuin muinoin Sex Pistols -punkyhtye, joka aikanaan edusti enemmistön mielestä paheksuttavaa ja kauhisteltavaa alakulttuuria. Kuvatessaan suhtautumista ns ”kristillisten arvojen” edustajiin yhteiskunnassa Siivonen sanaili osuvasti. Kirjoitin hänen sanansa jälkeenpäin nauhalta ylös:

Kristilliset arvothan tarkoittaa nykyään kaikkia niitä kohtia kristillisistä arvoista, mistä joku isohko enemmistö on vähän eri mieltä, eli ne hyvin pienet asiat. …Te siis edustatte sellaista tapainturmelusta, jolta halutaan varjella, jolta iso vähän maallistunut, ei tiedä vaikka olis luterilainen, siis te edustatte tapainturmelusta yhden ison ja äänekkään porukan mielestä, joka on jo kauan sitten erkaantunut. Ja teiltä halutaan varjella myös lapsia, niin ku et ei tulis vahingossa, niin ku et uskonnosta on tullut vähän niinku punkkia, et se on vaan liian kovaa kamaa. Jos vaikka päiväkodissa mennään kirkkoon kerran vuodessa, niin nää ihmiset menee köyttämään itsensä sinne kirkon ovelle, että minun lapsiani ette kirkkoon vie!

ANNETAAN KRISTINUSKON OLLA merkillistä, Russell Moore rohkaisee. Tällä hän luonnollisesti tarkoittaa kristinuskoa ja evankeliumia, eikä sitä, että uskovien tulisi käyttäytyä omituisella ja sopimattomalla tavalla. Emme kuitenkaan voi teeskennellä olevamme enää moraalinen enemmistö. Ajat ovat muuttuneet. Tämän ei silti tarvitse olla mikään huono asia. Päin vastoin se voi olla kristityille hyvä uutinen. Se kutsuu meitä terävöittämään kutsumuksemme Kristuksen seurakuntana ja löytämään jälleen todellisen tehtävämme toimia tässä ajassa todistuksena toisenlaisesta yhteisöstä, joka ei ole tästä maailmasta. Meitä siis kutsutaan olemaan profeetallinen vähemmistö.

Moore tykittää:

Näinä muuttuvina aikoina ei pidä jähmettyä paikoilleen vallitsevan tilanteen keskelle eikä perääntyä eristyksiin. Sen sijaan tarvitaan seurakuntaa, joka yhteiskunnallisista ja poliittisista kysymyksistä puhuessaan pitää mielessään suuremman näyn: Jeesuksen Kristuksen evankeliumin. Kristinuskon näyttäessä kulttuurissamme entistä kummallisemmalta, jopa kumoukselliselta, meillä on tilaisuus kaapata takaisin evankeliumin outous, joka alunperinkin on ollut evankeliumin voimana. Me etsimme ennen kaikkea muuta Jumalan valtakuntaa. Me kytkemme valtakunnan agendan kaikkeen ympärillämme olevaan kulttuuriin. Näin tehdessämme pidämme mielessä sen, että tehtävämme on vastustaa demoneja eikä demonisoida vastustajia. Puolustaessamme ihmisarvoa, uskonnonvapautta ja perheiden asemaa, toimikaamme niin kuin ne, joilla on profeetallinen sana, joka kääntää kaiken ylösalaisin. Aikain merkit kaikkialla ympärillämme osoittavat meidän elävän ajassa, jollaista vanhempamme ja isovanhempamme eivät tunteneet. Mutta meidän ei siksi tarvitse joutua paniikkiin tai raivon valtaan. Jeesus on elossa. Toimitaan sen mukaisesti. Seuratkaamme Häntä eteenpäin kohti tulevaisuutta.

Ja kaikki kansa sanoi: Amen!

Eteenpäin.

VEROPARATIISIT, PANAMA-PAPERIT SEKÄ JOTAIN AJATUKSIA KRISTITYN TALOUDENHOIDOSTA

Panama-paperit nostivat keskusteluun veroparatiisit, veronkierron sekä rahanpesun, mutta myös suomalaisten eläkerahat. Veroparatiiseja voidaan käyttää laittomasti ja laillisesti. Monimutkaiset yritysjärjestelyt ja bulvaanien kautta tapahtuva sijoitustoiminta ei tietenkään herätä luottamusta, jos kerran ei ole mitään salattavaa.    Veroparatiiseja aiheuttavat moraalista paheksuntaa, koska niitä käytetään esimerkiksi rikolliseen veronkiertoon. Lainkuuliainen veronsa maksava kansalainen ajattelee tietysti aivan oikein, että eihän sellaista saa tehdä. Mutta vaikka ei hyväksyisi, on hyvä yrittää ymmärtää asioita pintaa syvemmältä. Kuten veronkierron vaikutuksista varoittava taloushistorioitsija Markku Kuisma totesi YLE:n verkkosivuilla (YLE, 12.4.2016), veroparatiisit syntyivät suurin piirtein samassa tahdissa kuin hyvinvointiyhteiskunnat. Kuisman mukaan: ”Hyvinvointivaltio – toisen mielestä 'paisunut', toisen mielestä kovalla työllä rakennettu – ja sen vaatimat verot ovat [...] veronkierron todellinen syy.” Tavallisetkin suomalaiset hyötyvät veroparatiiseista, kuten Merja Saarinen Talouselämä –lehdessä (11.4.2016) kirjoittaa otsikolla ”Tiesitkö tämän – Sinunkin rahasi ovat veroparatiisissa?”  Suomalaiset työeläkeyhtiöt ovat sijoittaneet kymmeniä miljardeja suomalaisten työeläkerahoja veroparatiiseihin. Eivät vältelläkseen tai kiertääkseen rikollisesti veroja, vaan saadakseen työeläkerahoillemme suurempaa tuottoa, jotta eläkemaksuja ei tarvitsisi korottaa ja tai eläke-etuuksia pienentää. Oli oikein tai väärin, mutta vapaassa markkinataloudessa tiukan pankkisalaisuuden veroparatiisit mahdollistavat itsenäisten maiden välisen verokilpailun, joka samalla luo paineita korkean verotuksen maille alentaa omaa verotustaan, jotta pääoma pysyisi omassa maassa, eikä tapahtuisi "verokarkailua". Valtiot joutuvat miettimään kuinka tehdä omasta maasta taloudellsiesti houkuttelevampi. Jotkut ekonomistit kyseenalaistavat ajatuksen maiden välisen verokilpailun estävästä, lonkeronsa kaikkialle tunkevasta globaalista ”Isoveli” –verokartellista. He katsovat sellaisen  loukkaavan liiaksi itsenäisten maiden ja hallintoalueiden taloudellista suvereniteettia. Sitäkin voi kristittynä miettiä haiskahtaako tällainen itsenäisten valtioiden taloudellisen päätäntävallan ylitse keskitetty globaali verovalvonta jopa pikkuisen antikristilliseltä ja pyrkimykseltä ilmestyskirjamaiseen yhteen maailmanhallitukseen. Panama-paperien on arveltu olevan vasta jäävuoren huippu. Odotellessamme mitä kaikkea pinnan alta vielä paljastuu, on hyvä muistuttaa itseään lyhyesti neljästä raamatullisesta periaatteesta verojen ja varojen suhteen. Ensiksi, kristityn tulee maksaa veronsa, eikä turvautua rikolliseen veronkiertoon (Room. 13:5-7). Tämä koskee sekä henkilökohtaista verosuunnittelua että yksityisyrittäjiä, ja luonnollisesti rikollisia veroparatiisijärjestelyitä. "Keisarille" se, mikä "keisarille" kuuluu. Mutta myös Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu. Kahden maan kanslaisena - maallisen  ja taivaallisen - kristitty kantaa asiaan kuuluvasti vastuuta kahteen suuntaan: Hän harrastaa sekä sen kaupungin menestyksestä, jossa hän nyt elää (Jer. 29:7) että Jumalan taivaallisen kaupungin menestystä, joka on hänen ikuinen kotinsa. Kiristitty siis maksaa veronsa ja sen lisäksi tukee sydämestään varoillaan evankeliumin työtä. Jokainen kristitty ymmärtää, ettei  Jumalan valtakunnan työtä tehdä verovaroista. Toiseksi, keisarin – eli tässä tapauksessa valtion – on syytä muistaa, että "oikeudenmukainen kuningas pitää maan pystyssä, veroja kiskova hävittää sen" (Snl. 29:4). Valtiokaan ei saa varastaa (7. käsky) eikä himoita kenenkään lähimmäisen yksityistä omaisuutta (9. käsky), saatikka kajota siihen, mikä kuuluu Jumalalle. Poliittisilla päättäjillä ei ole kyseenalaistamatonta jumalallista oikeutta säätää alati uusia ja lisää veroja. Samalla kun veroparatiiseilta vaaditaan enemmän läpinäkyvyyttä valtioilta on vaadittava peiliin katsomista ja viisautta verotuksen suhteen. Olethan kuullut Laffierin käyrästä? Kolmanneksi, rikkaita Raamattu kehottaa antamaan omastaan anteliaasti ja tekemään hyvää, eikä panemaan toivoansa epävarmaan rikkauteen. Pikemminkin heidän tulee kerätä aarretta taivaaseen, Jumalan paratiisiin, ei maan päälle veroparatiiseihin (Matt. 6:19-21; 1 Tim. 6:17-19). Ahneus on syntiä (Ef. 5:5). ”Kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi,” sanoi Jeesus, kun häneltä pyydettiin kommenttia perinnönjakoon. Jeesus muistutti silloin rikkaasta miehestä, joka  kokosi aarteita itselleen, mutta jolla ei ollut rikkautta Jumalan luona, Jumalan paratiisissa (Luuk. 12:13-21). Neljänneksi, ahneus on syntiä, mutta niin on kateuskin (Gal. 5:21; Jaak. 3:14). Jos jollakin on enemmän maallista hyvää, kuin itsellämme, se ei automaattisesti merkitse, että sellainen olisi hankittu muiden kustannuksella, saatikka epärehellisin keinoin. Hyvinvoinnin kartuttaminen ei ole nollasummapeliä, jossa yhden menestys tapahtuu automaattisesti toisen menetyksen kustannuksella. Ei ole syytä oitis ajatella, että ulkonaisesti vauras henkilö on ahne, tai ettei hän maksa verojansa, tai käytä varojansa myös hyvän tekemiseen ja köyhien auttamiseen. Jumala tuntee meitä paremmin niin sydänten salaisuudet kuin pankkisalaisuudetkin. Lopuksi, maailman rikkain ihminen on ilman Jeesusta lopultakin köyhempi kuin kirkon rotta. Se, jolla on Kristus, on rikas vaikka olisi inhimillisesti ajatellen köyhä. Hänellä on aarre, jota ei kuolemassakaan voida häneltä riistää. Nyt kohistaan siitä kenen nimi löytyy Panama-papereista ja veroparatiiseista. Viimeisellä tuomiolla on kyse siitä kuka pääsee Jumalan paratiisiin ja löytyykö nimi Karitsan elämän kirjasta.

Homoavioliitot Yhdysvalloissa - tätä YLE ja Helsingin Sanomat eivät sinulle kerro

 ”Homopareille merkittävä voitto Yhdysvalloissa!” uutisoi YLE (26.6.2013) verkkosivuillaan Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuoretta päätöstä koskien avioliiton asemaa Yhdysvalloissa. Äänin 5-4 syntynyttä päätöstä pidettiin ennakkoon tärkeänä ja sitä odotettiin kuin auringon nousua. Monet odottivat ja toivoivat korkeimman oikeuden jyrähtävän ja määrittelevän avioliiton uudestaan sukupuolineutraaliksi ja toteavan perinteisen avioliittonäkemyksen perustuslain vastaiseksi kautta maan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Uutiset suuresta voitosta on tarkoitettu lähinnä synnyttämään mielikuvaa siitä, että sukupuolineutraali avioliitto niin muutoksen veturina toimivassa Yhdysvalloissa kuin täällä Suomessakin, missä eduskunta saa käsiteltäväkseen syyskuun jälkeen kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliitosta, marssii kohtalonomaisesti eteenpäin minkään pysäyttämättä. Vastaan hangoittelijat ovat väärällä puolella historiaa.

Tähän samaan sarjaan huutisointia (hehkuttavaa uutisointia) kuuluu Helsingin Sanomien kolumnisti Tuomas Niskakangas, joka jo aiemmin tänä vuonna julisti oletetun voittajan kolumnissaan Homoliittojen kohtalo ratkesi jo (HS. 8.4.2013).

Yli puolet amerikkalaisista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Ja Suomessa trendi on sama. ”Konservatiivit ovat vaienneet – tai lähteneet mukaan. Yhdeksän osavaltiota ja pääkaupunki Washington ovat jo hyväksyneet homoliitot asukkailleen”, Niskakangas huutisoi huhtikuussa.

Vastarinta on turhaa – Resistance is futile!

Vai onko?

Ei suuret sanat suuta halkaise, sanotaan.

Kaikki ei ole ihan niin miltä YLE ja Hesari haluavat asian näyttävän.

Korkeimman oikeuden viime viikkoinen päätös ei merkinnyt läpimurtoa sukupuolineutraalille avioliitolle. Konservatiivit eivät ole vaienneet – saatikka lähteneet mukaan (ellei sellaiseksi lasketa poliitikkojen, kuten Bill Clinton, takinkääntöä asiassa). Ja suurimassa osassa Yhdysvaltoja ovat kansalaiset ilmaisseet kansanäänestyksillä tukensa perinteisen avioliiton puolesta. 

Mitä YLE ja Hesari jättävät kertomatta?

Perinteisen avioliiton puolesta kampanjoiva laajaa kannatusta nauttiva Heritage –säätiö on summannut nettisivuillaan hyvin miten tilanne avioliiton osalta Yhdysvalloissa muuttui maan korkeimman oikeuden viime viikkoisen päätöksen seurauksena.

Vastaus: Ei juuri mitenkään!

Kysymys avioliitosta ja sen asemasta on mainitun päätöksen jälkeen tosiasiallisesti aivan yhtä akuutti ja päivänpolttava kuin ennen päätöstä.

Korkeimman oikeuden päätös merkitsi kansanomaisesti ilmaistuna ennen kaikkea kannanottoa sen puolesta, että liittovaltion lainsäädännön on tunnustettava kunkin osavaltion oman lainsäädännön kanta avioliittoon.

Toisin sanoen, liittovaltion on nyt tunnustettava homoavioliitto mikäli se on solmittu osavaltiossa, jonka lainsäädännön mukaan sellainen on mahdollista solmia. Tältä osin (ja vain tältä osin) korkein oikeus kumosi aiemmin vuonna 1998 kongressin ääntenenemmistöllä läpimenneen ja Bill Clintonin allekirjoittaman Avioliiton puolesta –asetuksen (Defence of Marriage Act, DOMA) kohdan "3", jonka mukaan liittovaltion lainsäädäntö tunnustaa vain perinteisen avioliiton miehen ja naisen välillä. 

Mitä siis EI tapahtunut? Heritage –säätiön tutkija Ryan Anderson selvittää:

”Yhdysvaltojen korkein oikeus ei päätöksellään luonut perustuslaillista oikeutta samaa sukupuolta olevien avioliitoille. Toinen osapuoli olisi toivonut korkeimman oikeuden uudelleenmäärittelevän avioliiton kaikissa 50 osavaltiossa. Tähän korkein oikeus sanoi ”Ei”. Osavaltioiden oikeus määritellä avioliitto itsenäisesti säilyi siten voimassa.”

Korkein oikeus säilytti edelleen voimassa osavaltioiden oikeuden määritellä avioliitto osavaltiotasolla sekä niiden oikeuden olla tunnustamatta toisessa osavaltiossa solmittuja liittoja samaa sukupuolta olevien parien välillä.

Joten mikä Yhdysvalloissa muuttui? Käytännössä ei paljoakaan. Ei ainakaan niin paljon kuin suomalaisia otsikoita lukemalla voisi luulla.

Heritage –säätiö summasi korkeimman oikeuden päätöksen merkityksen tunnuslukujen valossa seuraavasti:

50 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden avioliittolainsäädäntö pysyi ennallaan korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. (Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota) 

38 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden lainsäädännössä avioliitto on määritelty miehen ja naisen muodostamaksi liitoksi. Mukaan lukien (edelleen) Kalifornian osavaltio. 

12 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, jotka voivat vaatia liittohallitusta tunnustamaan osavaltiossa solmitun sukupuolineutraalin avioliiton. KO kumosi DOMA asetuksen kohdan 3, joka merkitsee samaa sukupuolta olevien liittojen tunnustamista niissä osavaltioissa, jotka ovat uudelleen määritelleet avioliiton sukupuolineutraaliksi. Näitä osavaltioita on siis 12. 

1 – Avioliiton Puolesta –asetuksesta (DOMA) kumottujen kohtien lukumäärä (kohta 3). Kohta 2, joka takaa sen, ettei mitään osavaltiota voida pakottaa tunnustamaan toisessa osavaltion uudelleen määrittelemää avioliittoa, säilyy edelleen lainvoimaisena.

0 – Niiden osavaltioiden lukumäärä, joiden nyt, korkeimman oikeuden tuoreen päätöksen perusteella, on pakko hyväksyä sukupuolineutraali avioliitto lainvoimaisena.

”Tärkeä uutinen on se, että Yhdysvaltojen korkein oikeus ei määritellyt avioliittoa uudestaan koko kansakuntaa koskevaksi”, toteaa Jennifer Marshall Heritage –säätiöstä. ”Tämä tarkoittaa sitä, että keskustelu avioliitosta jatkuu. Osavaltiot ovat jatkossakin vapaita tekemään poliittisia päätöksiä avioliiton säilyttämiseksi miehen ja naisen välisenä liittona, jotta lapsilla olisi isä ja äiti”. 

Perinteisen avioliiton kannatus Yhdysvalloissa on vahvempaa kuin mitä Suomessa annetaan ymmärtää, eikä tilanne siellä ole mitenkään itsestään selvästi ratkennut sukupuolineutraalin avioliiton puolesta.

Yhdysvaltojen 50 osavaltiosta suurimmassa osassa, 38 osavaltiossa, avioliitto on lainsäädännössä määritelty  miehen ja naisen muodostamaksi liitoksi. Hesarin kolumnistin hehkutus niistä osavaltioista, joissa sukupuolineutraali avioliitto on lainvoimainen (tällä hetkellä 12+Washington) tuntuu tämän valossa liioitellulta. 

Merkille pantavaa on sekin miten sukupuolineutraali lainsäädäntö osavaltiotasolla on ajettu läpi.

Heritage –säätiön mukaan kahdestatoista osavaltiosta (+Washington D.C) yhdeksässä uudelleen määritelty avioliittonäkemys on runnottu läpi oikeusistuimien päätöksillä kysymättä kansalaisilta mitään.

Ainoastaan kolmessa osavaltiossa (Maryland, Maine ja Washington) asiaa on kysytty kansalaisilta (2012) ja avioliiton uusi tulkinta on niukasti voittanut juuri ja juuri perinteisen avioliittonäkemyksen.

Sen sijaan 31 osavaltiossa, aiemmin mainituista 38:sta, kansalaiset ovat voineet suoralla kansanäänestyksellä vaikuttaa osavaltionsa perustuslakiin tehtävään lisäykseen, jossa avioliitto vahvistetaan nimenomaisesti määriteltynä vain miehen ja naisen liitoksi.

Perinteinen avioliittonäkemys on lisäksi useissa tapauksissa voittanut näissä kansanäänestyksissä ylivoimaisesti! Missisipin osavaltiossa 86%, Etelä Karoliinassa 78%, Nevadassa 67%, Arizonassa 56% muutamia mainitakseni (kts. grafiikka tämän blogin lopussa).

Korkeimman oikeuden päätös merkitsee muun muassa sitä, että Nevadan ei tarvitse tunnustaa Marylandissa solmittua homoliittoa. 

Kalifornian tapaus on sinänsä mielenkiintoinen. Kaliforniassa perinteinen avioliitto on voittanut kansanäänestyksessä  k a k s i  kertaa!

Kalifornian kuvernööri sekä oikeusasiamies kieltäytyivät, kummallista kyllä, kuitenkin puolustamasta tämän johdosta tehtyä osavaltion perustuslakilisäystä oikeudessa sivuuttaen näin kansalaisten demokraattisen tahdonilmaisun. Niinpä perustuslakilisäyksen, jota sen vastustajat syyttivät liittovaltion perustuslain vastaiseksi, puolustaminen oikeudessa jäi kansalaisjärjestöjen tehtäväksi.

Korkein oikeus otti Kalifornian perustuslakilisäykseen viimeviikkoisella päätöksellään kannan, jonka mukaan kansalaisjärjestö ei yksityisenä tahona voi puolustaa osavaltion lakia oikeudessa. ”Kalifornian asukkaille, jotka olivat [kahdesti] äänestäneet perinteisen avioliiton puolesta, tämä oli pettymys. He eivät saaneet mahdollisuutta puolustaa näkemystään oikeudessa”, totesi Ryan Anderson analysoidessaan päätöstä.

Peli ei ole vielä pelattu.

Niskakangas totesi Hesarin kolumnissaan, että sukupuolineutraalin avioliiton kannatus on voimistunut niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Mielipidemittausten mukaan kummassakin maassa yli puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Tämän johdosta Niskakangas päättää kolumninsa voitonriemuisaan julistukseen: ”Keskustelu homojen avioliitto-oikeudesta on jo ratkennut huutoäänestyksellä. Nyt kiistellään vain siitä, kuka kirjoittaa lait ja milloin.”

Ehkä ei kannattaisi sittenkään nuolaista ennen kuin tipahtaa. 

Homoliitot saattavat voittaa huutoäänestyksiä, mutta perinteinen avioliitto voittaa kansanäänestyksiä! Kuten Yhdysvaltojen esimerkki voittopuolisesti osoittaa.

Niinkin tuoreesti kuin viime vuoden toukokuussa Pohjois-Carolinan osavaltion kansanäänestyksessä peräti 61 prosenttia osavaltion asukkaista kannatti perustuslakilisäystä avioliiton määrittelemiseksi vain miehen ja naisen liitoksi, kertoi Helsingin sanomat verkkosivuillaan (HS 9.5.2012). Kannattajien riveissä oli muun muassa Billy Graham.

Ryan Anderson Heritage –säätiöstä kiteyttää Yhdysvaltojen tämän hetkisen tilanteen korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen: ”Kaikissa 50 osavaltiossa kansalaiset voivat edelleen vapaasti keskustella, väitellä ja äänestää avioliitosta. Korkeimman oikeuden päätös ei tätä oikeutta ole vienyt.”

Kansalaiskeskustelu ja vaikuttaminen siis jatkuu Yhdysvalloissa. Peli ei ole pelattu.

Anderson jatkaa:

”Meidän tulee edelleen kertoa totuus avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona, joka tarjoaa lapsille oman isän ja äidin. Meidän tulee myös vaatia vaaleilla valittuja edustajiamme säätämään lakeja, jotka kunnioittavat tätä totuutta avioliitosta.”

Tähän meidän tulee pyrkiä nyt myös Suomessa.

------------------------

Onko kirkon johtajilta pallo ihan hukassa?

Viime viikonvaihteen tapahtumat Helsingin lähetysjuhlilla ovat herättäneet laajalti kummeksuntaa niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Rekisteröidyssä homoseksuaalisessa parisuhteessa elävän miesparin siunaaminen lähetystyöhön, ja heistä toisen vihkiminen papiksi samassa tilaisuudessa, ei osoittautunutkaan pelkäksi läpihuutojutuksi. Tuskin kukaan naivisti sellaista siitä edes odotti. Lähetysseuran vuosikokouksessa toteutettu äänestys paljasti asian aiheuttaman rajun sisäisen repeämän. Miesparin lähetystyöhön lähettämistä vastaan äänesti 205 ja 222 puolesta. Tyhjää äänesti 32. Timo Junkkaala perusteli esitystään äänestyksen suorittamisesta muun muassa asian jakavuudella, minkä seikan äänestystulos ainakin selvästi osoitti.

Alkuviikosta alkoi sitten tapahtua. Utsjoen seurakunnan kirkkoneuvosto ilmoitti varsin yksimielisestä päätöksestään sanoa irti sopimuksen Lähetysseuran kanssa ensi vuoden alusta lähtien. Ja paikallinen kirkko Kambodzhassa ilmoitti, etteivät he ota heille tarjottua homosuhteessa elävää miesparia vastaan työyhteyteensä. Eroakirkosta.fi palvelu ilmoitti myös pienestä eropiikistä. Kun tavallisesti palvelun kautta kirkosta tähän vuodenaikaan eroaa noin 50 ihmistä  erosi siitä viikonlopun jälkeen parissa päivässä nelinkertainen määrä, noin parisataa henkeä. Moni ilmoitti syyksi sen, että kirkko on luopunut Raamatusta. Vanhoillisten eroaminen on sivuston mukaan muutenkin lisääntynyt viimeaikoina.

Eri nettipalstojen lukuisissa kommenteissa, joita silmiini on sattunut, moni tavallinen seurakuntalainen onkin suuresti hämmästellyt sitä, eikö kirkon johdossa osata enää lukea Raamattua lainkaan? Mikä voisi olla selvemmin sanottu Raamatussa kuin se, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on syntiä?

On tietysti sinänsä johdonmukaista, että siunataan rekisteröidyssä parisuhteessa elävä miespari lähetystyöhön tai sellaisessa suhteessa elävä henkilö papiksi jos kerran homoseksuaalisessa parisuhteessa ei ole mitään Jumalan tahdon mukaista moraalista pahennusta.

Jotta tällaiseen johtopäätökseen päästäisiin on kuitenkin Raamatun tekstejä tarkasteltava aivan erityisten silmälasien läpi. Tällöin on mitä ilmeisimmin täytynyt omaksua kaikkein radikaalein homoteologinen tulkinta Raamatun teksteistä.

Mielenkiintoista sinänsä on se, että ei ole lainkaan kiistanalainen väite teologisessa tutkimuksessa todeta, että  Raamattu ehdottomasti ja johdonmukaisesti yksikantaa torjuu homoseksuaalisen käyttäytymisen syntinä. Tämän tunnustavat kaikki.

Mutta kyseiset jakeet eivät enää koske meitä – sanovat liberaaliteologit.Miksi ei? Koska – vastaa homoteologinen argumentaatio – ”me tiedämme tänään enemmän” kuin Raamatun päivinä.

Mitä tämä ”enemmän” on? Väitetysti muun muassa se, ettei Paavalin päivinä tunnettu tasavertaiseen rakkauteen perustuvia homoseksuaalisia suhteita ja niinpä Paavali puhui vain hyväksikäytöstä ja rietastelusta. Toisin kuin tänään, tuolloin ei väitetysti myöskään tunnettu homoseksuaalisuutta ihmisen identiteettiin kuuluvana seksuaalisena suuntautuneisuutena. Näin ollen Raamatun kirpeä moraalinen kritiikki ei lainkaan koske henkilöitä, jotka kokevat omaavansa synnynnäisen homoseksuaalisen identiteetin.Ylipäätään homoseksuaalisuuden arvellaan olleen ratkaisevalla tavalla jotain muuta kuin homoseksuaalisuus tänä päivänä. Keskiaikaisessa kirkossakin – niin väitetään –siunattiin homopareja avioliittoon. Tässä pähkinänkuoressa olennaisimmat.

Homoteologinen argumentaatio, jolla Raamatun selkeä teksti yritetään vesittää, voidaan olennaisilta osin osoittaa virheelliseksi. Antiikin aikana, Paavalin päivinä, tunnettiin niin rakkauteen kuin orientaatioonkin vetoavat argumentit. Todistettavasti tuolloin jo tunnettiin tasavertaiseen kumppanuuteen perustuvia aikuisten välisiä homoeroottisia suhteita, eikä siksi ole perusteltua olettaa Paavalin olleen niistä tietämätön. Lisäksi tunnettiin syntyteorioita, joiden mukaan eräät homoseksuaalisen kiintymyksen muodot saattoivat ainakin joidenkin henkilöiden kohdalla olla jossain määrin sisäsyntyisiä ja biologisperäistä.

Apostoli Paavali ei kuitenkaan perustanut Roomalaiskirjeen 1 luvun huomionarvoista kritiikkiään homoseksuaalisen hyväksikäytön, irstailun tai epäjumalanpalveluksen varaan, vaan Jumalan tahtoon, jota ilmentää luomakunnassa ihmisen sukupuolisuus miehenä ja naisena. Tiede ei tähän päivään mennessä ole löytänyt mitään biologisesti determinoituvaa homouden ydintä, ja siksi puhe homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä on enemmänkin myytti kuin tieteellinen fakta. Eikä keskiaikainen kirkko koskaan ole vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Homoteologisen argumentaatio voidaan akateemisen pätevästi osoittaa vääräksi jokaisen, Raamatun tekstin oikean tulkinnan kannalta keskeisen homoteologisen olettaman osalta. Tällaiseen kritiikkiin voi tutustua esimerkiksi teologian tohtori Robert A. J. Gagnonin monen sadan sivun laaja-alaisessa eksegeettisessä tutkimuksessa Bible and Homosexual Practice tai hänen nettisivuiltaan löytyvistä artikkeleista. Itse olen käsitellyt kriittisesti näitä homoteologisia tulkintoja suomeksi omalla Uskon Puolesta -blogillani (täällä, täällä, täällä ja täällä), samoin kirjassani Homoseksualismi – Rakkautta ja Rajoja (Kuva ja Sana, 2002). Tutustumisen arvoinen on myös teolgian maisteri Ari Puonnin kirja Suhteesta siunaukseen (Uusi Tie, 2010).

Kun nyt julkisuuteen vakuutellaan, ettei luterilaisen kirkon avioliittonäkemys viime viikonlopun tiimellyksessä kaikesta huolimatta ole muuttunut on se, vaikkakin muodollisesti totta, laiha lohtu. Virkakielellä tämä näet tarkoittaa vain sitä, ettei kirkolliskokouksessa ole tehty kirkkojärjestyksen mukaan asiasta virallista päätöstä.

Toiminnallaan kirkko kuitenkin osoittaa pitävänsä samaa sukupuolta olevien parisuhteita kirkon toiminnan ja teologian kannalta eettisesti ongelmattomana kysymyksenä, johon voidaan, ja tulisi, ottaa myönteisen siunaava kanta. Miten tästä lähtökohdasta kirkossa on ajateltu jatkossa pitää periaatteessa kiinni siitä, että vain mies ja nainen voitaisiin siunata avioliittoon?

Ne, jotka viime viikonloppuna osallistuivat siunaamaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähetystyöhön ja papiksi, ovat Raamatun valossa vakavassa teologisessa eksymyksessä. Miten tuohon toimitukseen sopii se periaate, että seurakunnan kaitsijan (papin) tulee olla ”yhden vaimon mies” (1Timoteus 3:2). Kaitsijan edellytyksenä vähintään siis on, että hän – sikäli kun on naimisissa – elää yksiavioisessa heteroseksuaalisessa parisuhteessa. Eikö juuri tähän sovellu Timoteuskirjeen varoitus siitä, että virkaanasettamisessa tapahtuvaa kätten päällepanemista tulee harkita tarkoin, jotta ei niin tehdessään tulisi osallisiksi toisten synteihin? (1 Tim. 5:22)

Viikonlopun siunaustoimitukseen lähetysjuhlassa hyväksyen osallistuneet eivät voi tekeytyä tietämättömiksi ainakaan siitä tosiasiasta, että kyseinen toimitus on ilmeisessä ristiriidassa Raamatun sekä kirkon parituhatvuotisen raamatunselitysperinteen ja sen kanssa linjassa olevan kirkon historian kanssa.

Raamattu ei kenenkään kohdalla ole asettanut synnitöntä täydellisyyttä edellytykseksi palvella Kristusta seurakunnassa. Mikään orientaatio sinänsä ei myöskään ole Kristuksen palvelemisen esteenä. Meillä kaikilla on enemmän vai vähemmän taipumusta erilaisiin synteihin, jonka vuoksi puhutaankin kristillisestä kilvoittelusta. Mutta Hänen seurakunnassaan palvelemisen edellytyksenä on olla seurakunnan Herran kanssa samaa mieltä siitä mikä on syntiä ja mikä ei, niin kuin Herra on sen pyhässä sanassaan ilmaissut. Synnistä on tehtävä parannus. Sitä ei tule pyhittää hengellisillä toimituksilla.

Summa summarum.

Luterilainen kirkko Suomessa on syvässä hämmennyksen tilassa, koska sen johtajilta näyttää olevan pallo aivan hukassa. Suunta sen sijaan vaikuttaa varsin selvältä. Vai mitä olisi ajateltava viime viikonvaihteen vanavedessä siitä, että arkkipiispa Kari Mäkinen on kirjoittanut kolumnin SETA:n tämän kesän Helsinki Pride -tapahtuman lehteen, jossa hän luonnehtii homoseksuaalisuutta muun muassa "elämän rikkaudeksi"?  Mäkinen kirjoittaa homoparaatin lehdessä: "Ajattelen Jumalan edessä hyvillä mielin ja mielessäni rohkaisten Pride-tapahtumaan osallistuvia monenlaisia ihmisiä, sekä niitä jotka eivät lähteneet liikkeelle."

Voi pyhä yksinkertaisuus!

-----
Muuta aiheeseen liittyvää tällä blogilla: 

• Sukupuolineutraali avioliitto - Kyllä vai ei? 
• Myytti homouden synnynnäisyydestä - mitä tiede sanoo?
• Miesparien siunaaminen - Onko kirkko keskiajalla siunannut homopareja?
• Kristitty pariskunta, joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta ei saa toimia sijaisvanhempina
• Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella?  
• RKP:n sukupuolneutraali silmänkääntötemppu 
• Jos kaksi rakastaa toistaan...  Entä jos kolme?
• Seppo Simola ja luterilaisen kirkon loppu
• Älä alistu! -kampanja osoitti, ketkä Suomessa eivät suvaitse erilaisuutta
• Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta
• Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä 
• Iltalehti: Suomen miehille oikeus synnyttää?
• YLEn homoilta aiheutti ennätyksellisen erovyöryn kirkosta - ja muuta palautetta
• YLEn homoilta ja Päivi Räsäsen ajojahti mediassa
• Kirkon sisällissota - Vantaan Sanomista poimittua
• Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu 
• Kristittyjen rinnastaminen natseihin on loukkaavaa
• Homokeskustelu heiluttaa nyt herätysliikkeitä
• Ihmisen ja koiran avioliitto - Keskustelu homoadpitosta kiihdytti mieliä eduskunnassa

Kotimaa24, Junkkaala - Eikö Israelia tarvitsekaan siunata?

Kotimaa24 uutispalvelussa uutisoiitiin tänään (23.4.) tuoreeltaan Juutalaisevankelioimisen Suomen työryhmän (JUST) Helsingin Lähetyskirkossa eilen, maanantaina (22.4.) järjestämää Jeesus Israelille –seminaaria. ”Israelia ei tarvitse siunata” julisti raflaafa otsikko referoiden yhden seminaaripuhujan, teologian tohtori Eero Junkkaalan aamupäivän alustusta. 

Ensilukemalta minua harmitti se, että koko päivän seminaarianti Jeesuksen julistamisen ihanasta etuoikeudesta ja tärkeydestä juutalaisille tuntui toimittajan käsittelyssä kiteytyneen yhden ainoan alustuksen pohjalta juttuun, jonka johdosta saattoi erehtyä luulemaan, että Lähetyskirkossa oltiin koolla, koska ”Israelia ei tarvitse siunata”.

Olin itse seminaarissa mukana koko päivän ja seurasin esitykset alusta loppuun. Lukuun ottamatta pientä hetkeä, jolloin loppuiltapäivästä haahuilin Kasarmikadun lähikortteleissa etsimässä Rakennusviraston pois hinaamaa autoani. Se oli sarjassamme Spede Pasasen lausahduksia: "Koskaan ei aamulla voi tietää miten kivaa on illalla". Mutta ei siitä sen enempää. Auto löytyi.

Seminaari oli monipuolinen ja antoisa, mikä käy ilmi ohjelmaa vilkaisemalla vaikkapa tästä linkistä. Alussa muisteltiin halki kirkkokuntarajojen arvostettua ja rakastettua rovasti Risto Santalaa ja hänen mittavaa elämäntyötään teologina, kirjailijana, rabbiinisten lähteiden tuntijana, jotta Israel saisi kuulla Messiastaan Jeesuksesta. Juutalaisevankelioimisen haasteita ja vaikeita kysymyksiä seminaarisa ei kartettu. Kysymystä korvaus- ja kahdenliiton teologiasta oli saatu Tanskasta käsittelemään Lausanne liikkeen juutalaisevankelioimisen kansainvälisen verkoston (LCJE) pitkäaikainen koordinaattori, teologian tohtori Kai Kjaer-Hansen.

Kotimaa24 uutisessa sinänsä totuudenmukaisesti referoitu Junkkaalan puheenvuoro ja siinä esiintyneiden ajatusten esilletuominen antoi seminaarista liian kapea-alaisen kuvan. Kyse oli alustuksesta, joka koski tärkeää aihetta Mitä on Israelin siunaaminen? Puheen jälkeen Eero itse haastoi kuulijoita olemaan kanssaan kriittisesti eri mieltä. Monet olivat ja nostivat toisenlaisiakin näkökulmia. Syntyi keskustelua, eikä vain otsikoita.

Esimerkiksi yleisön kommenteissa nostettiin esiin monia Israelille annettuja Raamatun lupauksia ja siunauskehotuksia. Mutta esiin nousi myös eräs tavattoman tärkeä huomio: Siinä missä Junkkaalan alustuksen näkökulmat nojasivat siihen periaatteeseen, että vanhaa testamenttia on tulkittava uuden valossa, yleisön keskuudesta kysyttiin, että eikö  olisi oikeampaa tarkastella uutta testamenttia vanhan valossa? Tämä oli paljon tärkeämpi kommentti kuin mihin seminaarissa oli aikaa paneutua ja valitettavasti ajatus jäi ilmaan.

Heitän  seuraavassa kehään muutaman oman kriittisen näkökulma liittyen  Kotimaa24:n referoimaan alustukseen. Teen sen siksikin, että en pystynyt osallistumaan seminaarissa alustuksen synnyttämään kriittiseen keskusteluun koska tulkkasin aamupäivän alustuksia ulkomaiselle puhujavieraallemme. Jos itse olisin pitänyt puheen samasta aiheesta olisin esittänyt joukon asioita toisin. Eero tietää, että kirjoitan ja että olen eräistä painotuksista ja johtopäätöksistä eri mieltä. Ystävät kestävät toisiltaan erimielisyyttäkin. Ilman ei syntyisi keskustelua. 

Ensin kuitenkin se kaikkein tärkein asia josta olen samaa mieltä: Olen ehdottomasti yhtä mieltä siitä, että Israelin siunaamiseen kuuluu tärkeimpänä se, että kerromme juutalaisillekin Jeesuksesta pelastajana. Ei ole kahta erilaista pelastustietä – yksi pakanoille, toinen juutalaisille. On vain yksi nimi, jossa kaikki voivat löytävät pelastuksen (Apt. 4:12). Tämä on luovuttamaton ja tärkeä evankeliumin totuus. Jeesus on Israelin Messias. Kuten Kai Kjaer-Hansen totesi: Jos Jeesus ei ole Israelin Messias, ei Hän myöskään ole kansakuntien Kristus. 

Miten tahansa siunaamisen määrittelemmekään ei sitä silti voi mielestäni rajata ”vain” Kristuksen viemiseen juutalaisille. Tällainen on asian perusteetonta pelkistämistä äärimmilleen. En lisäksi löydä Raamatusta tarvetta tällaiselle ”joko-tai” ajattelulle. Ei Israelin muun siunaamisen tarvitse (eikä pidä) olla pois Kristuksen viemisestä juutalaisille.

En myöskään näe perusteltuna sitä ajatusta, että vanhasta testamentista löytyvät kehotukset siunata Israelia tai juutalaiselle annetut lupaukset olisivat tulleet hengellisesti merkityksettömiksi vain koska uudessa testamentissa niitä ei eksplisiittisesti toisteta ja koska Jeesus on tullut. Niitä ei Uudessa testamentissa myöskään ole eksplisiittisesti kumottu tai hylätty.

Sen sijaan sanotaan, että Jeesus tuli ”v a h v i s t a m a a n  isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan” (Room 15:6). Ja vaikka juutalaiset, jotka torjuvat evankeliumin ja Paavalin mukaan ovat, ihan samoin kuin evankeliumin torjuvat pakanatkin, evankeliumin kannalta ”Jumalan vihollisia” (eivät siis ole pelastettuja ilman uskoa Jeesukseen) sanotaan heistä jotain mitä ei voida sanoa pakanoista edes heidän epäuskossaan: ”…valinnan perusteella he [juutalaiset] ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua.” (Room. 11:28-29). Tämä on paljon sanottu.

Juutalaisilla on  uudenkin testamentin mukaan isien tähden erityinen Jumalan valintaan ja rakkauteen perustuva kansallinen, joskaan ei automaattisesti pelastava (soteriologinen) suhde Jumalaan. Tämä erottaa epäuskoisenakin juutalaiset kaikista muista epäuskoisista kansoista ja se ilmenee muun ohella Hänen maailmanhallinnassaan juutalaisia kohtaan. Esimerkiksi siinä, että juutalaiset ovat säilyttäneet hajaannuksessakin ollesaan kansallisen identiteettinsä ja Jumalan uskollisuuden tähden saaneet palata historialliseen kotimaahansa, jossa heillä jälleen kerran on oma valtio. Puhumattakaan siitä, että juutalaisten joukossa on pieni mutta elinvoimainen Jeesukseen uskovien juutalaisten muodostama ”tosi Israel”.

Vaikka evankeliumin julistaminen tulee kuulua Israelin siunaamiseen on minun siis mahdotonta Raamatun valossa ajatella, että kaikki olisi pelkistettävissä sillä tavoin ”vain” Kristuksen viemiseen juutalaisille, että Raamatun Israelin siunaamiseen muutoin kehottavat tekstit olisivat käyneet merkityksettömiksi. Vaikka juutalaisetkaan eivät Raamatun mukaan pelastu ilman Jeesusta ei tästä voida johtaa sitä, että ei-uskovan juutalaisen kansan tai Israelin nykyvaltion siunaaminen ja sille hyvän tekeminen olisi tarpeetonta.

Israelin, kansan ja valtionkin, siunaaminen ja sen hyväksi toimiminen totuudessa on edelleen perusteltua niiden kehotusten pohjalta, joita Raamatusta monessa kohdin luemme. Tämä ei tarkoita kaiken Israelin politiikan automaattista hyväksymistä. Tosin sehän kaiketi riippuu harjoitetusta politiikasta. Aivan samoin kun voin siunata Suomessa toteutettavaa hyvää politiikkaa voin siunata hyvää politiikkaa Israelissa. Tämän pelkkä sanominen ei tietenkään vielä ratkaise kysymystä siitä mikä sitten on sitä siunattavaa ”hyvää” politiikkaa. Mutta ei politiikan siunaamisessa automaattisesti ole mitään pahaakaan sen enempää Israelin kuin Suomenkaan kohdalla.

Kaiken Israeliin kohdistuvan asiallisenkin mielenkiinnon ja intoutumisen keskellä on tärkeää korostaa, niin kuin Eero Junkkaala alustuksessaan Lähetyskirkossa, että mikään sinänsä arvokas ja Jumalan mielen mukainen Israelin hyvään pyrkivä siunaaminen ja harrastuneisuus ei juutalaisten kohdalla saa korvata Jeesusta, eikä viedä hänelle kuuluvaa paikkaa. Se vasta, etten sanoisi, kauheaa ”korvausteologiaa” olisi! On ennen kaikkea hyvää ja oikein rakastaa Israelia kertomalla juutalaisillekin evankeliumia Jeesuksesta. Kristitty ei saa unohtaa rukoilla myöskään arabikristittyjen veljien ja sisarien puolesta. Juutalaisten rakastaminen ei saa tapahtua palestiinalaisia vihaamalla.

Manu Ryösö totesi Kotimaa24 Junkkaala-uutisoinnin kommenttipuheenvuoroissa varsin osuvasti. ”Pelastuksen osallisuus on kaiken siunauksen lähtökohta, peruskivi ja maali. Tätä kristitty rukoilee yhtä lailla israelilaisille kuin muillekin kansoille." Sen sijaan siunauksen pelkistäminen ainoastaan pelastuskysymykseen olisi Ryösön mukaan vakava erehdys. Hän osuu mielestäni naulankantaan todetessaan:  

”Me siunaamme avioliitot, kotimme, ruokamme jne. Emme kuitenkaan ajattele, että avioliitolta puuttuisi erityinen asema, vaikka puolisot eivät olisi uskossa. Luomisen perusteella avioliitto on pyhä ja oikea riippumatta puolisoiden vakaumuksista. Näin on myös Israelin kansan ja Jumalan välisen uskollisuusliiton kohdalla. Sitä ei ole peruttu, se ei ole rauennut tyhjiin, vaan kuuluu Jumalan järjestykseen. Israelin valtion jälleenrakentuminen on jo nyt hyvä ja siunattava asia. Se viestii Jumalan historianhallinnasta. Siunaamme paljon hyvää kuten esim. ruokamme, vaikka ruoka ei tule uskoon. Israelin valtiota sopii jo nyt siunata.”

Tähän ei oikeastaan ole lisäämistä.

Totuudessa tapahtuva Israelin siunaaminen on edelleenkin hyvää, oikein, tarpeellista, raamatullista ja Jumalan mielen mukaista. Kuten Seurakuntalainen.fi sivusto eilisestä JUSTin seminaarista kertoessaan, ja sekin Eero Junkkaalaa lainaten, otsikoi: "Eero Junkkaala: 'Israel tarvitsee siunausta - kuten Suomikin'"!

Sopiva määrä ahdasmielisyyttä on kristillinen hyve

Suomessakin esiintyy äänenpainoja, joiden mukaan kristinuskon on mukauduttava nykyaikaan tai se kuolee. Kristinuskon olisi muututtava sanomaltaan sellaiseksi, että se paremmin vastaa ympäröivässä kulttuurissa tapahtuneisiin muutoksiin tai siitä tulee täysin epärelevantti nykyajan ihmisille.

Ongelma tässä teesissä on se, että maailmanlaajuisesti ne kirkot, jotka ovat pyrkineet mukauttamaan sanomansa nykyaikaan näivettyvät ja menettävät jäseniään, ja siellä missä pidetään kiinni kristinuskon vanhan ajan sanomasta siellä seurakunnat kasvavat.

Toinen ongelma on raamatullinen. Paavali sanoi: ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto…” (Room. 12:2).

Kristityn ihmisen pitää siis kyetä vastustamaan ulkoapäin, tästä maailmasta tulevia mukautumispaineita. Sen sijaan hänen tulee uudistua sisältäpäin kyetäkseen arvioimaan mikä kussakin maailmanajassa on Jumalan tahto.

Valitettavan usein ne, jotka vaativat mukautumista eivät etsi uudistumista, jossa tavoitellaan Jumalan tahtoa, vaan päinvastoin etääntymistä siitä.

Minulla ei henkilökohtaisesti ole tietenkään mitään uudistumista vastaan sinänsä, kunhan se auttaa Jumalan tahtoa toteutumaan omassa elämässäni entistä paremmin.

Paras ratkaisu olisi tietysti, että kristityt eivät tyytyisi vain vastustamaan Jumalan tahdon vastaisia muutospaineita, vaan kykenisivät itse uudistumaan ja uudistamaan ympäröivää kulttuuria.

Yhdysvalloissa keskustelua on herättänyt pastori Rob Bell. Hänen nimensä ei välttämättä sano paljoakaan suomalaisille, mutta Yhdysvalloissa hän on ollut erittäin suosittu ja vaikutusvaltainen nuorekkaan evankelikaalisen Emergent Church –liikeen johtohahmo.

Ensin Bell hätkähdytti julkaisemalla kirjan, jossa hän käytännössä kielsi helvetin olemassaolon ja opetti universalismia l. kaikki pääsevät taivaaseen. Perinteinen oppi helvetistä ei Bellin mukaan ole kiva, eivätkä nykyihmiset halua kuulla tuomiosta.

Pastori Francis Chan vastasi tähän tärkeässä kirjassaan, joka on julkaistu suomeksikin Kuvan ja Sanan kustantamana: Helvetti. Ei kovin kiva kirjan otsikko, mutta tavattoman tärkeä ja lukemisen arvoinen kirja silti. Ja ennen kaikkea raamatullinen.

Nyt Rob Bell on lopulta  tullut teologisesti ulos kaapista ilmoittamalla kannattavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja! Bellin mukaan kulttuuri on muuttunut ja meidän on muututtava sen mukana. Kristinuskosta on tullut kapea-alaista alakulttuuria, joka on menettämässä merkityksensä. 

Lee Grady, Charisma –lehden entinen päätoimittaja vastaa Bellin huoleen tuoreimmassa kirjoituksessaan. Gradyn vastaus sisältää kolme ajattelemisen arvoista pointtia:

1.   Kapea-alaisuudessa ei välttämättä ole mitään vikaa. Eikö Jeesus itse opettanut meille, että pelastuksen tie on kaita, siis kapea. Hän sanoi: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7:13-14). ”Sen lisäksi, että Jeesus näissä jakeissa viittasi helvettiin, Hän sanoi, että meidän pitää olla kapea-alaisia välttääksemme sen”, Grady toteaa. 

     Vanhurskaus edellyittää Gradyn mukaan rajoja. Jeesus tosin nuhteli fariseuksia tuomitsevuudesta, mutta toisaalta Hän myös veti rajoja ja vaati pyhyyttä. Emme voi olla Jeesuksen kaltaisia ja osoittaa aitoa rakkautta, jos hyväksymme kaikki mahdolliset elämäntavat ja kaiken käytöksen.

2.  Meidän alakulttuurimme ei kuole mihinkään. Grady huomauttaa, että nykytrendit osoittavat Jumalan sanasta luopuneiden valtavirran kirkkokuntien menettävän jäseniään. ”Minä käyn lähes joka viikko eri seurakunnissa Amerikassa (pääasiassa karismaattisissa ja helluntailaiseurakunnissa) ja näen elinvoimaisia ja kasvavia seurakuntia ja seurakuntajohtajia, jotka tulevat eri etnisistä taustoista” Grady summaa havaintojaan.

Suomen näkövinkkelistä katsottuna valtavirran luterilainen kirkko potee jäsenpakoa, mutta pienemmillä luterilaisilla jumalanpalvelusyhteisöillä ei ole ongelmia saada kävijöitä jumalanpalveluksiinsa. Ainakin pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajien ja muiden ulkomaalaisten parissa on sekä luterilaisella että helluntaipuolella erittäin elinvoimaista ja alati kasvavaa seurakuntaelämää.

3.   Meidän pitää muttaa asennettamme. Grady on yhtä mieltä Bellin kanssa siitä, että kristityt vieraannuttavat ulkopuoliset Jeesuksesta mikäli meidät tunnetaan vain siitä mitä me aina vastustamme.  Vaikka Grady ottaakin kantaa pääasiassa amerikkalaiseen keskusteluun hänen sanansa soveltuvat silti hyvin myös suomalaiseen tämän hetken tilanteeseen, kun hän sanoo:

”On mahdollista, että homoavioliitoista tulee maan laki, aivan niin kuin Korkein oikeus sääti aborttilain vuonna 1973. Se, että hallitus teki syntymättömän lapsen tappamisesta laillista ei kuitenkaan tarkoita, että minun tarvitsee tukea sitä mahdollisuutta henkilökohtaisesti. Mutta minun tulee osoittaa rakkautta ja tarjota Kristuksen anteeksiantamusta naiselle, joka on tehnyt abortin lapselleen. Huutaminen ja tuomitseminen eivät synnytä hänessä uskoa Jeesukseen. Samalla tavalla meitä kutsutaan osoittamaan rakkautta ja kunnioitusta homoseksuaaleja kohtaan. Jeesuskin osoitti hämmästyttävää myötätuntoa aviorikoksesta kiinnijäänyttä naista kohtaan. Hän nuhteli uskonnollisia öykkäreitä, jotka halusivat kivittää naisen. Mutta kun he olivat laskeneet kivet käsistään ja poistuneet paikalta Hän sanoi naiselle: ”En minäkään sinua tuomitse. Mene äläkä tästedes enää syntiä tee.” (Joh. 8:11). Jeesuksen ei ollut vaikea käyttää sanaa synti samalla kun hän osoitti rakkautta ihmistä kohtaan. Ja tämän osan Jeesuksen evankeliumista Rob Bell sivuuttaa.”

Grady on oikeassa. Rob Bell ja muut kristinuskon mukautumista vaativat väärässä.

Mitä pidemmälle valtakulttuuri erkaantuu ennen itsestään selvyytenä pidetyistä kristillisistä arvoista sitä ahtaammalle kristityt, jotka vielä pitävät kristinuskosta kiinni, joutuvat. Kristityt joutuvat enenevässä määrin valmistumaan siihen, etteä heitä pidetään ahdasmielisinä.

Mutta tämä voi tulla yllätyksenä vain niille, jotka ovat unohtaneet Jeesuksen sanat: ” Menkää ahtaasta portista sisälle … se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään.”

Ahdasmielisyys ei saa koskea ihmisiä. Heidän suhteensa kristityn tulee olla avoin ja rakastaa kaikkia. Mutta sopiva määrä ahdasmielisyyttä, sellainen, joka nimittelystä piittaamatta sitoutuu pitämään kiinni Jumalan tahdosta, on kristillinen hyve.

Kristuksella on edelleen ”kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18). Ihmisiä ei voi eikä pidä pakottaa elämään kristillisesti. Heidän puolestaan pitää rukoilla, heitä tulee rakastaa ja evankelioida. Kristittyjen on jälleen kerran opittava voittamaan ihmisten sydämet puolelleen. Ei mukautumalla tämän maailmanajan vaatimuksiin, vaan osoittamalla, että Kristus tarjoaa jotain parempaa ja enemmän, Itsensä ja Jumalan rakkauden.

Kirkon Ulkomaanavun tilaama Finnwatchin raportti ei kestä kriittistä tarkastelua

Patmos Lähetyssäätiön blogilla viime vuoden elokuussa (3.8.2012, lue tästä linkistä) totesin, että tulen myöhemmin palaamaan monien mieliä hämmentäneeseen Kirkon Ulkomaanavun tilaamaan Finnwatchin selvitystyöhön lähemmin. Nyt on tullut aika palata asiaan.

Elokuussa jo totesin alustavasti, että tutustuminen selvitystyöhön paljastaa vakavia puutteita asian käsittelyssä. Kummastelin myös miksi ihmeessä siinä vähätellään palestiinalaisterrorismia kirjoittamalla sana lainausmerkkeihin (” ”) sekä vääristellään Israelin turva-aidan rakentamisen todellisia syitä. Pohdiskelin lyhyesti selvitystyön laatijoiden yksipuolista ja tendenssimäistä tapaa kuvailla Lähi-idän konfliktin taustoja syineen ja seurauksineen. Nämä havainnot olivat vain jäävuoren huippu.

Kaiken kaikkiaan reilu puolisen vuotta kestäneen intensiivisen tutkimus- ja kirjoitusprojektin myötä tutustuin huolella sekä itse selvitystyöhön että siinä alaviitteistä löytyviin lähteisiin. Niistä pajastuikin yhtä ja toista mielenkiintoista. Löydökset tiivistyivät lopulta n. 60 -sivuiseen kirjaseen nimeltä KIELLETYT HEDELMÄT – KRIITTINEN ANALYYSI. Kirkon Ulkomaanavun tilaama Finnwatchin raportti ei kestä kriittistä tarkastelua (Kuva ja Sana, 2013).

Asiasta kiinnostuneet voivat tutustua kirjaan lataamalla sen e-kirjana ilmaiseksi vaikka tämän sivun alalaidasta löytyvästä linkistä. Siksi vastustan kiusausta avata sen sisältöä tässä yhteydessä laajemmin, jotta en alkaisi kirjoittaa kirjaani uudestaan tälle blogille. Mutta lainaan takakannen tekstiä, joka johdattelee kirjan sisältöön tiivistetysti näin: 

"FINNWATCH julkaisi Kirkon Ulkomaanavun pyynnöstä laatimansa selvitystyön tulokset maaliskuussa 2012 raportissa nimeltä KIELLETYT HEDELMÄT – Suomessa toimivien yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin. ”Kaupankäynti laittomien siirtokuntien kanssa ei kestä eettistä tarkastelua”, selvitystyössä todetaan. Siksi Israel-vastaisen kansainvälisen boikottiliikkeen (BDS) päämääriä mukaillen Finnwatchin selvitystyö päätyy suosittamaan siirtokunnissa tapahtuvan yritys- ja sijoitustoiminnan sekä kuluttajille Suomesta löytyvien siirtokunnissa valmistettujen tuotteiden

boikotoimista.

Pasi Turusen laatima kriittinen analyysi osoittaa kuitenkin Kielletyt Hedelmät -raportin olevan yksipuolisesti laadittu, tarkoitushakuisia puolitotuuksia ja suoranaisia asiavirheitä sisältävä poleeminen teos. Useat itsestäänselvyyksinä esitetyt väitteet eivät kestä lähempää tarkastelua. Selvitystyön uskottavuutta syö heikko lähdekritiikki. Kansainvälisen Israel-vastaisen boikottiliikkeen (BDS) taustalta paljastuu yhteyksiä palestiinalaisiin äärijärjestöihin."

Kirjan voi hankkia joko painettuna versiona (10€) tai ladata sen ilmaiseksi e-kirjana koneelleen kustantajan verkkokaupasta (www.kuvajasana.fi) tai tämän blogin lopussa olevasta linkistä. Kirjanen on lähetetty myös kirkolliskokousedustajille sekä kirkkoherroille. 

Liitän mukaan vielä mielenkiinnon vuoksi tähän yhteyteen kirjan sisällysluettelon:

Johdanto

1. Historiallinen tausta horjuu

2. Siirtokunnatko rauhanpyrkimysten este?

3. Siirtokunnat kansainvälisen oikeuden ja Oslon sopimusten valossa

4. Puolitotuuksia turva-aidasta ja ”terrorismista”

5. BDS-liikkeen yhteydet palestiinalaisiin äärijärjestöihin

6. Tarkoitushakuista raportointia raitiotiehankkeesta

7. Vale, emävale, Finnwatch?

8. Yhteenvetoa ja toimintasuosituksia

Historioitsija Benny Morris on todennut: ”Historian vääristelijät valitsevat usein kulkea sellaista polkua, jossa he jättävät kertomatta osan asioista”. Tämä lausahdus kuvastaa osuvasti Finnwatchin selvitystyön tendenssimäistä ja yksipuolista otetta oli sitten kyse Lähi-idän konfliktin historiasta tai nykytilanteen syistä ja seurauksista. Kirjani yhtenä tarkoituksena onkin täyttää puuttuvat, mutta kokonaisuuden ymmärtämiseksi välttämättömät, aukot. Kansainvälisen Israel-vastaisen boikottiliikkeen (BDS) "humanitaarinen jihad" on raportin myötä rantautunut suomalaiseenkin keskusteluun. Siihen on vastattava. 

Koska, kuten johtopäätöksenäni kirjan lopussa totean, Finnwatchin laatiman selvitystyön "eettinen tarkastelu” ontuu ratkaisevasti, ei sen toimenpidesuosituksilla Israelin siirtokuntien tuotteiden merkitsemiseen, saatikka niiden boikotoimiseen, ole eettisiä perusteita. 

----------------------------------------------------------------------------------------

• Lataa ja varmista itsellesi KIELLETYT HEDELMÄT - KRIITTINEN ANALYYSI ilmainen e-kirja (pdf, 2. tarkastettu painos) tästä
• Tilaa itsellesi painettuna (10 €) KIELLETYT HEDELMÄT - KRIITTINEN ANALYYSI kustantajan verkkokaupasta tästä linkistä 

----------------------------------------------------------------------------------------

P.S: Haluan erityisesti kiittää Kuvan ja Sanan kustannustoimittaja Päivi Flinkiä korvaamattoman arvokkaasta avusta kirjan kielenhuollon ja luettavuuden parantamiseksi sekä muistakin arvokkaista vinkeistä. It's much better now :)

Uusi papyruslöytö väittää Jeesuksen olleen naimisissa

Näin uutisoi tuoreeltaan Iltalehti verkkosivuillaan kuluvan viikon keskiviikkona. Kuvatekstissä todettiin vielä rohkeammin, että ”[t]ämän katkelman uskotaan todistavan sen, että Jeesuksella oli vaimo.” YLE:n sivuilla samana päivänä hehkutettiin: ”Tutkijat löysivät viitteitä Jeesuksen ja Marian avioliitosta.” Ensimmäinen ajatukseni uutiset luettuani oli, että Jeesukselle on median myllyssä käymässä samoin kuin Matti Vanhaselle: Kun itse asia ei enää kiinnosta aletaan jutun juurta kaivella perhe-elämän yksityiskohdista. Sehän on jo vanha juttu, että Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Kuka siitä nyt enää jaksaisi uutista vääntää. Papitkin niin innottomasti siitä puhuvat joka sunnuntai, ikään kuin eivät itsekään enää uskoisi siihen. Vakavoiduttuani rupesin kuitenkin tutustumaan mistä uutisessa todella mahtaa olla kyse. Totuus kohuotsikoiden takana on usein—ja kuten arvelin, myös tässä tapauksessa—toisenlainen. 

Roomassa pidettiin tiistaina (18.9.2012) merkittävä koptilaisten tekstien tutkimukseen, eli koptologiaan liittyvä kansainvälinen tapahtuma (The International Congress of Coptic Studies). Konferenssissa esillä olleista lähes 60 tutkimuspaperista yksi löysi tiensä saman tien kansainväliseen mediaan. Siinä Harvardin yliopiston professori Karen King esitti, että hänen tuntemattomana pysyttelevältä keräilijältä haltuunsa saama noin luottokortin kokoinen papyruksen repale sisälsi viidellä katkonaisella rivillä muun muassa sanat: ”Jeesus sanoi heille, minun vaimoni”. 

Kingin mukaan kyseinen koptinkielinen tekstifragmentti on peräisin 300-luvulta, mutta se voi olla käännetty varhaisemmasta kreikankielisestä tekstistä myöhään toisella vuosisadalla.

Uudet  tekstilöydöt varhaisilta vuosisadoilta ovat sisällöstä riippumatta tutkijoille aina suuren mielenkiinnon ja innostuksen aihe. Erityisen jännittäväksi tämän löydön tekee  se, että se on ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa antiikin teksti, jossa puhutaan suoraan Jeesuksen vaimosta.

Onko meillä nyt varhaiskristillinen todiste siitä, että Jeesus, josta Uusi testamentti kertoo olisi ollut naimisissa?

Toisin kuin ainakin yllä mainitut suomalaislähteet antavat ymmärtää ei Roomassa esillä ollut papyrusfragmentti todista mitään sellaista. Suomalaisotsikot kertovat enemmän median tavasta luoda uutisia kuin itse tekstilöydön todellisesta merkityksestä.

Kun tutustuu kansainväliseen uutisointiin aiheesta saa tasapainoisemman kuvan. Esimerkiksi The New York Times –lehden juttua (18.9.2012) lukiessa suomalaisotsikot alkavat lähinnä hymyilyttämään: ”[Professori King] varoitti toistuvasti pitämästä tätä fragmenttia todisteena siitä, että historiallinen Jeesus olisi oikeasti ollut naimisissa. Teksti on todennäköisesti kirjoitettu vuosisatoja Jeesuksen elämän jälkeen ja kaikki muu historiallisesti luotettava kristillinen kirjallisuus on asiasta vaiti, hän sanoi.”

Voidaan siis sanoa, ettei teksti kerro meille mitään mullistavaa uutta historiallisen Jeesuksen siviilisäädystä. Lähinnä se todistaa, että parisataa vuotta Jeesuksen jälkeen joidenkin kristittyjen parissa, todennäköisesti gnostilaisten sellaisten,  väiteltiin siitä olisiko Jeesus ollut naimisissa.

Onko teksti aito?

Oman kiinnostavan ”ryppynsä” keskusteluun tuo mahdollisuus, että Kingin esittelemä fragmentti ei olisikaan aito. Olisiko joku voinut hyötymistarkoituksessa luoda vanhalta näyttävän tekstin?

YLE Uutiset lainasi teologian tohtori Ben Witheringtonia, jonka mielestä  on syytä olla varovainen fragmentin epämääräisen alkuperän vuoksi. Sen aitoutta on vaikea varmistaa jos ei voida tietää mistä se on peräisin.

Rooman konferenssiin osallistui myös suomalainen, 6.10.2012 tohtoriksi väittelevä, koptinkielisiin ja juutalais-kristillisiin teksteihin erikoistunut Päivi Vähäkangas. Hänkin epäilee tekstiä moderniksi väärennökseksi. Yksi ongelma hänenkin mukaansa on, ettei tuntemattomasta yksityisestä kokoelmasta peräisin olevaa katkelmaa voi verrata mihinkään muuhun arkeologiseen evidenssiin, hän valotti puhelimitse Hampurista käsin haastatellessani häntä Patmoksen Ristitulta –ohjelmaan (koko haastattelu kuultavissa Ristitulta –lähetyksessä 22.9. klo 20; kts. myös Kotimaa24.fi).

Vaikka King, joka itse ei ole papyrologi, ja eräs papyrologi ovat silmämääräisesti ajoittaneet tekstin 300-luvulle suhtautuu Vähäkangas eräiden toisten konferenssiin osallistuneiden kollegojensa kanssa tähän arvioon skeptisesti. Yksi epäilyksen aihe on horjuva ja epäjohdonmukainen kirjurin käsiala, jossa sama kirjain on kirjoitettu eri tavalla mikä Vähäkankaan mukaan voi viitata kirjoittajan tottumattomuuteen ja siihen, että teksti ei ole aito, vaan moderni väärennös.

Lopullinen vahvistus fragmentin aitoudesta tai epäaitoudesta saadaan vasta musteen tutkimisella.

Mediapeliä Roomassa.

Rooman konferenssissa Kingin esitelmä ”uudesta evankeliumifragmentista” saikin vähemmän innostuneen vastaanoton, Vähänkangas kertoi puhelimessa. King oli ajoittanut löydöstä kertovan lehdistötiedotteen julkaisemisen juuri samalle hetkelle kuin hänen luentonsa Roomassa alkoi. Uutinen levisi suurin otsikoin maailmalle samaan aikaan kun asiantuntijayleisö vasta sai esitelmäpaperin pohdittavakseen.

Yhteenvetona.

Professori Darrell L. Bock summaa Jeesuksen ”avioliittotodistukseen” liittyvät alustavat ongelmat blogissaan seuraavasti:

• Kyseessä on pieni teksti ilman asiayhteyttä.
• Teksti, mikäli lainkaan aito, on myöhäinen (300-luku)
• Olisi tärkeä saada tietää mistä teksti on tullut keräilijöiden käsiin.
• Tarvitaan laajempi ja perusteellisempi analyysi (Pelin alussa ei voi kysyä kommenttia siitä miten peli sujui).
• Huomionarvoista on, että gnostilaisessa kristillisyydessä tunnettiin ”morsiuskammio” riitti, jossa seurakunta ymmärrettiin Kristuksen morsiamena. Koko teksti saattaa olla vertauskuva, jossa yksi opetuslapsi edustaa seurakuntaa. Siinä tapauksessa teksti ei edes väitä Jeesuksen olleen naimisissa kenenkään todellisen henkilön kanssa.
• Teksti on yksi ainoa lastu suuressa tekstien meressä, joiden perusteella Jeesus ei ollut naimisissa. Vaikka se sanoisikin mitä sen väitetään sanovan se kertoisi meille 300-luvun ihmisten näkemyksistä, mutta ei mitään Jeesuksesta.
• Tohtori King itse toteaa, että teksti ei todennäköisesti kerro meille mitään todellisesta Jeesuksesta.
• King on teknisesti oikeassa siinä, ettei Uusi testamentti kerro mitään Jeesuksen siviilisäädystä. Mutta tämä voi johtua siitä, ettei ollut mitään kerrottavaa. Kaikki tiesivät, ettei hän ollut naimisissa. Merkillepantavaa on, ettei Jeesuksen vaimosta ole mitään mainintaa edes hänen kuolemansa ja hautaamisensa yhteydessä.
• Jos Jeesus olisi ollut naimisissa ei olisi ollut mitään syytä kätkeä sitä tosiasiaa.
• Varhaisimmassa kirkollisessa perinteessä ei ole vähäisintäkään viitettä siitä, että Jeesus olisi ollut naimisissa.

Paras tieto Jeesuksesta löytyy UT:n evankeliumeista.

Meistä taaksepäin reilu 1600 vuotta katsottuna voidaan tietysti puhua varsin epätäsmällisesti ”varhaisista kristityistä”, kuten Hanhivaaran YLE uutisten jutussa. Mutta Jeesuksesta ja apostoleista eteenpäin kyse on varsin myöhäsyntyisestä tekstistä, jolla ei ole sen enempää maantieteellistä kuin ajallistakaan yhteyttä ensimmäisen vuosisadan tapahtumiin Palestiinassa. Niinpä tekstillä ei ole järin suurta annettavaa historiallisena lähteenä Jeesus Nasaretilaisesta.

Sikäli kun jotain lainkaan kiinnostaa historiallinen tieto Jeesuksesta sitä on mielekästä ensi sijassa etsiä teksteistä, jotka syntynsä puolesta palautuvat ajallisesti ensimmäiselle vuosisadalle, lähelle hänen elinaikaansa, ja maantieteellisesti juuri sille alueelle, jossa hän vaikutti.

Tähän yhteyteen sopiikin hyvin muistutuksena Uuden testamentin eksegetiikan professori Lars Aejmelaeuksen sanat hänen kirjassaan Kristinuskon synty. Vaikka liberaaliteologina hänen suhtautumisensa UT:n evankeliumiaineistoon on kriittinen hän toteaa silti:

”…yleissääntönä voidaan todeta, että UT:n ulkopuolisilla evankeliumeilla ei juuri ole mitään arvoa historiallisina dokumentteina Jeesuksen elämästä ja sanomasta. Ne ovat myöhäsyntyisiä ja edustavat siten myös myöhäisempää perimätiedon vaihetta sekä ovat sisältönsä kannalta riippuvaisia kanonisista evankeliumeista. Ne ovat enemmän esimerkkejä toisen kristillisen vuosisadan uskonnollisesta elämästä kuin kristinuskon varhaisimmista juurista.”

Hiukan myöhemmin Aejmelaeus kirjoittaa: ”Aika ajoin ilmestyy kirjoituksia, joissa paljastetaan sensaatiomaisia ’kirkon pimittämiä’ tietoja Jeesuksesta, esimerkiksi hänen matkoistaan Intiaan viisautta opiskelemaan [Oma huom: tai että hän oli naimisissa]. Aineisto tällaisiin ’paljastuksiin’ on usein peräisin myöhäisistä, UT:n ulkopuolelle jätetyistä evankeliumeista, joissa usein hurskas, mutta samalla myös valitettavan arvostelukyvytön kristillinen mielikuvitus jatkoi Jeesuksen elämän ja opetusten kuvailemista. Nyrkkisääntönä voidaan todellakin todeta, että arvokas perimätieto Jeesuksen elämästä ja opetuksista rajoittuu UT:n sisällä oleviin eli kanonisiin evankeliumeihin.” (L. Aejmelaeus: Kristinuskon synty, Kirjapaja 2000, s. 113 114). 

Mitä sitten?

Jos Jeesus olisi ollut naimisissa, mitä sitten? Kristillisen opin mukaan Jeesus oli samassa persoonassa yhtä aikaa tosi Jumala ja tosi ihminen.  Hänen kaksi luontoaan eivät sekoitu keskenään, mutta toinen ei myöskään ”syö” toista.

Niinpä ihmisyydessään Jeesus väsyi, oli kaikessa kiusattu kuten mekin, hänen tuli nälkä, hän nukkui ja heräsi, varttui aikuiseksi iässä ja viisaudessa, ja lopulta hän kuoli, ja kolmantena päivänä Jumala herätti hänet kuolleista. Kaikesta huolimatta hän olisi Jumalan maailmaan lähettämä Vapahtaja, Jumalan Poika, Messias, joka istuu nyt korotettuna Jumalan oikealla puolella.

Avioliittoon kuuluva seksuaalisuuskin on osa aitoa ihmisyyttä ja osa Jumalan hyvää luomisjärjestystä. Jos Jeesus olisi mennyt naimisiin ei siitä aiheutuisi teologista ongelmaa. Kysymys Jeesuksen siviilisäädystä on historiallinen, ei teologinen.

Tällainen jossittelu on kuitenkin täysin turhaa. Jeesus ei ollut naimisissa. Piste. Myöhäinen, mahdollisesti harhaoppisten gnostilaisten 300-luvulla, tai nykyaikaisten väärentäjien luoma epämääräinen tekstifragmentti ei tätä tosiasiaa muuksi muuta.

Paras tieto Jeesuksesta löytyy edelleen Uuden testamentin evankeliumeista ja apostolisista kirjeistä. Niihin tutustuminen on sangen hyödyllistä ja suositeltavaa jos haluaa tutustua Jeesus Nasaretilaiseen henkilökohtaisesti ja oppia tuntemaan Hänet.

Taasko BAM? Lakelandin kiistellyn herätyksen keulahahmo Todd Bentley saapui Suomeen.

Seurakuntalainen.fi sivusto kertoi tuoreeltaan, että Lakelandissa vuonna 2008  vaikuttaneen kiistanalaisen hengellisen liikehdinnän kärkihamoksi tuolloin noussut nuori julistaja Todd Bentley on saapunut Suomeen pitämään kokouksia.

Bentley tuli henkilönä tunnetuksi häneen liitetyistä erikoislaatuisista yliluonnollisista kokemuksistaan, yhteyksistä enkeleihin, nousuista kolmanteen taivaaseen ja ruumiistairtautumismatkoistaan, joita hänellä väitetään olleen.

Vuonna 2008 kirjoittamassani 28 sivuisessa arviossa "BAM! - Yliluonnollista ylikierroksilla" kerroin Bentleyn uskovan, että kristittyjen tulisi voida kokea ja saada tällaisia hengellisiä kokemuksia jatkuvasti. Bentley haluaa omien sanojensa mukaan johdattaa kristityt "profeetallisuuden äärimmäiselle tasolle". Tällöin ei ole kyse totutusta armolahjojen tominnasta seurakunnassa, vaan elämä, jolle on päivittäin leimallista erilaiset eksoottiset ääri- tai huippukokemukset: enkelivierailut, transsit, näyt, ruumiista irtautumiskokemukset ja jopa toistuvat vierailut kolmannessa taivaassa. Korkeammallakin.

Bentley ei arkaile kertoa omista kokemuksistaan. Hän itse sanoo  irtautuneensa ruumiistaan useasti ja matkanneensa siten hengessä, ei vain kolmanteen taivaaseen, vaan jopa Englannin kautta Suomeen! Voidaan siis olettaa, että Bentley näkee nyt käynnissä olevalla Suomen vierailullaan olevan suuren merkityksen hengellisesti. Olkoonkin, että Englanti oli vain vähän aikaisemmin sulkenut häneltä ovet kokonaan.

Bentley pyrkii perustelemaan tällaista äärimmäistä elämyshakuisuutta Raamatulla. Mutta lähempi tarkastelu osoittaa suuria puutteita ja ongelmia hänen tavassaan käsitellä Jumalan sanaa.

Näitä kaikkia asioita analysoin vuonna 2008 kirjoittamassani monisteessa.

Lakelandin herätyksenä tunnettu liikehdintä levisi keväällä 2008 television ja internetin välityksellä nopeasti ympäri maailman seurattavaksi ilmiöksi. Myös meillä Suomessa se herätti laajalti mielenkiintoa. Yhtä nopeasti kuin oli alkanut Lakelandin ”herätys” tyrehtyi Bentleyn oman elämän ongelmiin.

Hiljaisuudessa vietetyt vuodet ovat varmasti olleet tarpeellisia ja jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Mutta Bentleyn opetus ja yliluonnollisten kokemusten äärimmäinen korostaminen ovat asioita, joiden suhteen on syytä edelleen olla varauksellinen.

Bentleyn suomenvierailun innoittamana okin syytä kaivaa jälleen esiin kirjoittamani 28 sivuinen analyysi: TODD BENTLEY: BAM! YLILUONNOLLISTA YLIKIERROKSILLA. Voit ladata sen ilmaiseksi pdf muodossa koneellesi oheisesta linkistä tai tilata sen Kuvan ja Sanan verkkokaupasta (1 €).

    •    TODD BENTLEY: BAM!- YLILUONNOLLISTA YLIKIERROKSILLA (pdf)