Juhannus - Johannes Kastajan juhla

Kun ajattelen kehitystä suomalaisessa hengellisessä kentässä, jossa liberaali kulttuurikristillisyys on aggressiivisesti ahdistamassa Raamattu-uskollista kristillisyyttä marginaaliin, en voi olla ajattelematta Johannes Kastajaa. Mies joka pysyi uskollisena Jumalalta saamalleen tehtävälle korottaa Kristusta ei kumarrellut aikansa muotouskonnollisen tai poliittisen johdon taholta tulevia paineita. 

Tarvitsemme samaa päättäväisyyttä ja periksi antamatonta uskollisuutta Jumalan kutsulle.

Apostoli Paavali muistuttaa kirjeessään roomalaisille: ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan uudistukaa mielenne hengeltä tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto” (Room. 12:1-2).

Kristittyjen tulee kyetä uudistumaan muuttuvan ajan myötä, mutta ei mukautumaan ajan vaatimuksiin. Muuttuvat ajat asettavat aivan omat haasteensa Jumalan tahdossa pysymiselle ja tuohon haasteeseen voi vastata vain jos kykenee uudistumaan.

Liberaali kulttuurikristillisyys ei kuitenkaan tyydy vain uudistumaan voidakseen paremmin palvella Jumalan tahtoa, vaan se pyrkii mukautumaan. Näin se ei myöskään tarjoa maailmalle mitään vaihtoehtoa, vaan pyrkii tulemaan osaksi tätä maailmaa: ”He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä” (1 Joh. 4:5).

Johannes Kastajan peräänantamattomuus ei ollut jääräpäisyyttä, jossa itsetarkoituksena oli seistä ”oikeiden asioiden” puolesta yleensä. Johanneksella oli missio, kutsumus, tehtävä. Hän ”valmisti Herralle tietä” ja osoitti kansalle tien Kristuksen luo: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).

Johannes oli tietoinen kutsustaan, mutta myös siihen liittyvästä marssijärjestyksestä: ”Hänen tulee kasvaa, minun vähetä!”. Johannekselle Kristus oli tärkeämpi kuin hän itse ja kaiken tuli tehdä tilaa Jeesukselle, myös hänen itsensä.

Olen viime viikkoina pariin otteeseen saarnannut Johannes Kastajan elämästä. Hänen kuolemansa muistetaan hyvin. Minua on silti erityisesti kiehtonut hänen syntymänsä, josta kerrotaan Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa. Näen tuossa kertomuksessa avaimen siihen, kuinka Suomen hengellinen suunta alkaa muuttua.

Johannes Kastajan syntymä on kertomus yhdestä perheestä, jonka kaikki jäsenet saivat täyttyä Pyhällä Hengellä. Johannes itse täytettiin Hengellä jo äitinsä kohdussa (1:15). Elisabet, Johanneksen äiti, täytettiin Pyhällä Hengellä kun Jeesuksen äiti tuli häntä tapaamaan (1:41). Sakarias, Johanneksen isä, täytettiin Pyhällä Hengellä ja hän alkoi profetoimaan Johanneksen tehtävästä (1:67). Isä, äiti ja lapsi, koko perhe sai täyttyä Jumalan Hengellä.

Kristittyjen Suomessa ei ole syytä masentua eikä painaa päätä pensaaseen. Nyt on uudistuttava Jumalan tahtoon ja kaivettava esiin syvältä sydämestä se miksi Kristuksen seurakunta on olemassa: Osoittaaksemme kohti Kristusta! Tähän seurakunnan Herra antaa voimaa täyttämällä Hengellään isät, äidit ja lapset, jolloin nousee Herralle pyhitetty sukupolvi viemään Kristuksen kaikkialle yhteiskuntaan ja maailmaan.

Johannes Kastajan vaikutuksesta oman sukupolvensa keskellä kertoo välähdys, joka sijoittuu hänen kuolemansa jälkeiseen aikaan. Jeesus piipahti ”Jordanin tuolla puolen” paikassa, jossa Johanneksella oli tapana kutsua kansaa parannukseen ja kastaa heitä. Tässä evankeliumin viimeisessä, postuumissa viittauksessa Johannes Kastajaan kerrotaan: ”Ja monet tulivat Hänen tykönsä ja sanoivat: ’Johannes ei tehnyt yhtäkään tunnustekoa; mutta kaikki, mitä Johannes sanoi tästä, on totta’. Ja monet siellä uskoivat häneen.” (Joh. 10:41-42).

Johannes toimitti uskollisesti Jumalalta saamansa tehtävän oman sukupolvensa keskellä ja puhui sitä mikä on ”totta” Jeesuksesta. Ja vielä hänen kuolemansakin jälkeen monet tulivat Jeesuksen luo ja uskoivat Häneen! 

Suomalaisina kristittyinä meiltä kysytään vain uskollisuutta Jumalan antamalle kutsulle. Ei sitä kuinka suosittua on olla kristitty uskova tai kuinka suuret tai pienet kansanjoukot rientävät kokouksiimme. Tärkeintä on täynnä Pyhää Henkeä puhua uskollisesti totuutta Jeesuksesta oman sukupolvemme keskellä niin, että se muistetaan vielä kauan meidän jälkeemme: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”.