”…kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan
 elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, 
jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät 
tulevasta vihasta” 1 Tess.1:9-10
Jeesuksen seuraajilla on erilaisia, kilpailevia 
näkemyksiä Jeesuksen paluun yksityiskohdista. Tuleeko Jeesus vaivanajan 
alussa, keskellä vai lopussa? Palaako hän ”kaksivaiheisesti” vai 
”kertarysäyksellä”? Tuleeko hän salaa vai julkisesti? Erilaisilla 
näkemyksillä on arvovaltaiset kannattajansa ja Raamattuun pohjautuvat 
perustelunsa. Toiset perustelut ovat parempia toiset huonompia ja 
kaikkiin näkemyksiin sisältyy vahvuuksia sekä heikkouksia, niin että 
erilaisten näkemysten edustajat voivat esittää toinen toisilleen kiperiä
 kysymyksiä vastattavaksi. Eskatologiaan liittyvät yksityiskohdat ovat 
omalla paikallaan tärkeitä eikä niiden merkitystä ja pohtimisen 
tärkeyttä sovi väheksyä. Minullakin on niistä käsitykseni.
Kuitenkin paras ja tärkein jää toisinaan hyvien ja sinänsä tärkeiden asioiden varjoon vieden koko huomion.
Viime lauantaina Ristitulta –lähetyksessä 
juttelimme kollegani Petri Mäkilän kanssa Jeesuksen paluusta. Halusimme 
korostaa monien eskatologisten kiistakysymysten keskellä Jeesuksen 
paluuseen liittyvää toivoa, jolla Paavali kehottaa kristittyjä 
lohduttamaan toisiaan (1 Tess. 4:18).  Seuraavassa hiukan 
jotain mitä itse halusin tuossakin lähetyksessä korostaa monien muiden 
esille tulleiden asioiden lisäksi (halutessasi voit kuunnella koko 
Ristitulta –lähetyksen tästä linkistä)
Jeesus tulee takaisin! 
Hän tulee taivaasta  s a m a l l a   t a v a l l a  kuin hänen  n ä h t i i n  taivaaseen menevän: pilvissä hän meni, 
pilvissä Hän palaa (Apt. 1:9-11; 1 Tess. 4:17).
Hän ilmestyi ensimmäisen kerran sovittaakseen ja 
poistaakseen ristin verellään kaikkien häneen uskovien synnit. Hän 
ilmestyy toisen kerran ”pelastuksesi niille, jotka häntä odottavat” 
(Hepr. 9:26, 28).
Tullessaan takaisin hän herättää kaikki 
poisnukkuneet Jumalan pyhät kuolleista, antaa silmänräpäyksessä heille 
samoin kuin elossa oleville pyhille uuden, katoamattoman, kuolemattoman 
ja kirkastetun ylösnousemusruumiin ja tempaa heidät yhdessä yläilmoihin 
luoksensa Jumalan pilvissä (1 Tess. 4:13-17; 1 Kor. 15:50-53).
Ja "niin me saamme aina olla Herran kanssa" (1 
Tess. 4:17). Ei enää syöpähoitoja, ryppyvoiteita eikä 
hammaslääkärikäyntejä. Ei kiusauksia, lankeemuksia ja kuumia parannuksen
 kyyneleitä. Ei kuolemaa, kärsimystä eikä yksinäisyyttä. 
Tulkoon sanontuksi, että en usko 
mainitun tempauksen olevan mikään  "ylöshypähdys" vain joitakin senttejä
 maan pinnan yläpuolelle.  Eksegeettisesti - kuten hienosti sanotaan - 
Paavalin 1 Tess. 4 loppujakeiden taustalla on selviä kaikuja siitä mitä 
Jeesukselle kerrotaan tapahtuneen Apt 1:9-11 jakeissa. Aivan niin kuin 
Paavali johti Jeesuksen ylösnousemusruumiin  luonteesta sen millainen 
kristittyjen ylösnousemusruumis olisi (Fil.  3:21 / 1 Kor. 15:20), hän 
saattoi johtaa siitä mitä Jeesukselle  tapahtui sen mitä kristitylle 
tulee tapahtumaan Hänen tullessaan  takaisin.
Paavali kirjoittaa: "[J]os uskomme, että Jeesus on 
kuollut ja noussut ylös, niin  s a m o i n (kreik. οὕτως) on Jumala 
Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan" (1 
Tess. 4:14)
Niin kuin Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja Jumalan
 pilvi vei hänet ylös taivaalle (Apt. 1:9, 11) samoin kristityt, jotka 
ovat kuolleet, nousevat kuolleista ja viedään kirkastettuina Jumalan 
pilvissä ylös taivaalle Herraa vastaan yhdessä elossa olevien pyhien 
kanssa (1 Tess. 4:16-17).
Laskeutuuko Jeesus sitten pyhiensä kanssa 
saman tien maan päälle, vai viekö heidät ensin kolmanteen taivaaseen 
kanssaan kuin Elian tullakseen heidän kanssaan maan päälle jonkin ajan 
kuluttua on jännittävä kysymys, mutta sille mitä seuraavaksi kirjoitan, 
ei tällä yksityiskohdalla ole olennaista merkitystä. 
Lue uudestaan blogin ingressissä 
oleva lainaus Paavalin 1 kirjeestä tessalonikalaisille ja kysy itseltäsi
 odotatko Jeesuksen paluuta? Kyse ei ole siitä minkä eskatologisen 
mallin tapahtumajärjestyksen mukaisesti uskot lopun ajan tapahtumien 
toteutuvan.
Salli minun kysyä sama kysymys 
hieman toisella tavalla: Kun sinulla on todella vaikeaa elämässäsi etkä 
näe toivoa tai ulospääsyä tilanteesta, kumpaa sinä odotat ja kummasta 
ajatuksesta saat lohtua: Siitäkö, että pian pääset taivaaseen Jeesuksen 
luokse, jossa huolet ovat ohitse? Vaiko siitä, että Jeesus on luvannut 
tulla takaisin ja laittaa kaikki asiat jälleen kohdalleen?
Ei taivastoivossa ole mitään pahaa, mutta sen 
suunta on uuden testamentin mukaan ensisijassa toinen kuin millaisena 
nykykristityt sen ovat tottuneet ajattelemaan. .
Uudessa testamentissa kristillinen
 toivo, ”pelastuksen toivo” kuten Paavali sitä kutsuu, ei ensi sijassa 
rakentunut kuoleman ja sen jälkeisen elämän tuoman lohdun varaan. Vaikka
 kristityt tiesivät kuoltuansa pääsevänsä Herran luokse ja se merkitsi 
monin tavoin muutosta parempaa kuin nykyiset ahdistukset ja taistelut (2
 Kor. 5:8; Fil. 1:20-23) ei kristillinen toivo ensi sijassa rakentunut 
taivaaseen pääsyn varaan. He odottivat Herraa Jeesusta takaisin 
taivaasta!
Toivon suunta ei ollut alhaalta ylös, täältä sinne, vaan ylhäältä alas, sieltä tänne.
Huomaa mitä Paavali alun 
lainauksessa sanoo: ”…käännyitte … palvelemaan elävää ja totista Jumalaa
 ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa”! Ei odottamaan pääsyä 
taivaaseen, vaan sitä, että Poika tulee taivaista.
Filippiläiskirjeessä Paavali samoin kirjoittaa: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja s i e l t ä  me
 myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava 
meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 
3:20-21). Huomaa toivon suunta: Ei ”sinne, me myös odotamme pääsevämme 
Herran Jeesuksen Kristuksen luo”, vaan sieltä me odotamme Herraa.
Kolossalaiskirjeessä: ”Olkoon mielenne siihen, mikä
 ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette 
kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; 
kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan 
ilmestytte kirkkaudessa” (Kol. 3:2-4). 
Kristityt eivät odottaneet 
kuolemaa, sillä hehän olivat jo "kuolleet". Sen sijaan he odottivat elämän
 ilmestymistä, kun Herra Jeesus palaa takaisin.
Siinä missä monet nykyajan kristityt toivottavat 
itselleen vaikeuksien keskellä kuolemaa kuin Elia, alkuseurakunta 
toivotti itselleen elämää. Kuolemaahan ihminen toivoo, jos hän 
vaikeuksien keskellä haikailee taivaaseen. Hän ei sano: Tule, Herra 
Jeesus! Hän ei odota Jeesusta, vaan kuolemaa.
Ei ole vaikea ymmärtää, että 
maailmassa on jotain pahasti pielessä. Näemme ympärillä jatkuvasti 
hirvittävää kärsimystä ja tuskaa, sotia, nälänhätää, kulkutauteja, 
luonnonmullistuksia, terroritekoja ym. Meissä helposti syntyy ajatus: 
Kunpa jo pian pääsisin pois täältä Herran luo taivaaseen missä kaikki on
 hyvin.
Uuden testamentin kristityt tajusivat yhtä lailla, 
että tässä maailmassa eivät asiat ole kohdallaan ja siitä aiheutuu 
heille ja kaikille ihmisille kärsimystä ja hätää. Mutta heidänn 
odotuksensa oli toisensuuntainen. Kun he näkivät sotia, nälänhätää, 
kulkutauteja, luonnonmullistuksia ym. he ajattelivat niin kuin Herra 
Jeesus noihin asioihin viitatessaan oli neuvonut: Kunpa Herra Jeesus jo 
pian tulisi takaisin taivaasta ja sitten kaikki on taas hyvin.
Pääkohta kaikessa edellä 
kirjoittamassani on tämä: Meidän tulee palvella elävää ja totista 
Jumalaa ja odottaa taivaista hänen Poikaansa, meidän Herraamme Jeesusta.
 Siinä on kristillisen evankeliumin toivon ydin.
Jeesus tulee takaisin!
