Where the rubber meets the road – On tärkeämpää julistaa Jeesusta kuin jakaa kondomeja

”Joskus on tärkeämpää jakaa kondomeja kuin Jeesusta”. Näin räväkästi aloitti Oulun seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus kolumninsa Kotimaa –lehdessä taannoin (4.1.2013). Ja sai aikaan toivomaansa keskustelua. Kenties enemmänkin kuin oli toivonut. Naatuksen mielestä perinteinen evankelioiva lähetystyö pitäisi kokonaan lopettaa ja korvata se diakoniatyöllä. Itse asiassa evankelioiva lähetystyö on Naatuksen mukaan syntiä.  

Keskustelu on käynyt vilkkaana kirkollisessa mediassa. 

Naatuksen kolumnin hyvä puoli oli siinä, että se on pakottanut ihmiset ulos koloistaan ottamaan kantaa evankeliumin julistamisen tärkeyteen.

Laitan nyt oman lusikkani tähän soppaan. Mutta eri kattilaan. En ota kantaa kirkon sisäiseen keskusteluun lähetysvarojen oikeasta allokoimisesta.

Mutta jotain ajatuksia lähetystyöstä Naatuksen nuhde on herättänyt. Lähetystyö ei ole vain luterilaisen kirkon sisäinen, vaan koko kristikunnan asia.

Olisiko minun hävettävä sitä, että julistamme lähetyskentillä ihmisille sanomaa Jeesuksesta?

Olisiko koettava huonoa omaatuntoa ja häpeää siksi, että kristittyinä teemme perinteistä lähetystyötä ja julistamme Jeesusta?

Vaikea välttyä tältä johtopäätökseltä Naatuksen kolumnin äärellä, koska hän nuhtelee tällaisesta ”synnistä”.

Kuitenkin.

”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaisille” (Room. 1:16)

”Mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.’” (Luuk. 2:10-11)

Kuinka harkitsematonta onkaan leimata ”synniksi”, jonkinlaiseksi kartettavaksi pahaksi, sen evankeliumin levittäminen, joka Jumalan oman sanan mukaan on ”Jumalan voima” pelastukseksi?

Olivatko Jumalan enkelit väärässä julistaessaan taivaasta, että Jeesuksen syntymä on suuri iloinen asia? Unohtuiko heiltä mainita, että tämän kertominen maailman ääriin muille on itse asiassa syntiä?

Evankeliumin julistamisen ja Jeesuksen nimeen tapahtuvan hyväntekemisen, diakoniatyön, vastakkainasettelu on keinotekoista. Nämä kulkevat käsikädessä.

Nykylähetystyössä osataan olla huomaavaisia, eikä ajallisen avun vastaanottamista koskaan ehdollisteta evankeliumin vastaanottamiseen. Ainakaan Patmos Lähetysäsätiön työssä.

Esimerkiksi Kairon jätteidenkerääjä yhteiskunnan keskelle rakennettu patmossairaala on suomalaisten kristittyjen varoilla rakennettu todistus Jeesuksen rakkaudesta, joka palvelee  kaikkia alueen köyhiä, niin paikallisia kristittyjä kuin muslimeitakin. Ihmisiltä ei kysytä heidän suhdettaan Jeesukseen ennen kuin heitä autetaan. Jos tämä auttamistyö avaa muslimien sydämet myös kuulemaan evankeliumia emme häpeä kertoa heille heitä rakastavasta Vapahtajasta.

Onneksi ei tarvitse, mutta jos kuitenkin olisi pakko valita vain toinen, niin valitsen evankeliumin julistamisen. Diakoniatyö ei pelasta ihmistä iankaikkiselta kadotukselta. Diakoniatyö ei ole Jumalan voima ihmisen pelastukseksi. Sosiaalinen evankeliumi ei ole voima ihmisten pelastukseksi. 

Tehtyään ihmeen viidellä leivällä ja kahdella kalalla, ruokittuaan ihmisten ajalliset tarpeet, Herra Jeesus itse muistutti asioiden tärkeysjärjestyksestä: ”… ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava: sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut” (Joh. 6:26-27).

Jeesus itse käski mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia Hänestä (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15-16).

Kuten sanottu, Jeesuksesta julistamista ja hädänalaisten auttamistyötä on aivan turhaa laittaa vastakkain.

Mutta suorastaan jumalatonta on mollata evankeliumin julistamista ja esittää, että se olisi tyystin korvattava, tai edes korvattavissa, diakoniatyöllä!

Muistakaamme, että Kiinassa on kenties maailman nopeimmin kasvava maanalainen kotikirkkoliike, johon joidenkin optimististen arvioiden mukaan kuuluu peräti 100 miljoonaa kristittyä. Se on kasvanut ilman massiivista diakoniatyön perustamista. Se on kasvanut, koska uskovat julistavat Jeesusta ja kokevat evankeliumia seuraavan ihmeet ja tunnusteot.

Sen sijaan läntisessä maailmassa, Euroopassa, jossa perinteisen evankeliumin julistuksen korvaamista ”sosiaalisella evankeliumilla” kaikkein äänekkäimmin vaaditaan, kirkot tyhjentyvät, niiden jäsenmäärät hupenevat ja kristinuskon merkitys ihmisten elämässä ohenee.

On oikein muistuttaa hienotunteisuudesta. On varmasti niitä, jotka ovat joskus sortuneet ihmisten ”ahdisteluun” evankeliumilla. On yritetty tyrkyttää Jeesusta, vaikka Jumalan aika henkilön elämässä ei ole kypsä ja hän ei ole ollut valmis kuulemaan. Tämä on enemmän kenties ollut leimallista henkilökohtaiselle todistamiselle kuin varsinaisesti lähetystyölle.

Asiaa ei kuitenkaan korjata lopettamalla evankeliumin julistaminen tykkänään ja vain tekemällä auttamistyötä. Asia korjataan käyttäytymällä kussakin tilanteessa oikein, hienotunteisesti ja asiaankuuluvalla tavalla ja huomioimaan ihmiset ihmisinä, Jumalalle rakkaina, eikä vain käännytystyön kohteina. 

”Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon”, sanotaan Jobin kirjassa (Job. 6:14). 

Evankeliumin julistaminen on kuitenkin luovuttamaton osa kristillistä lähetystyötä yleensä. 

Se missä tilanteessa on soveliasta julistaa evankeliumia, vai onko ensin autettava ajallisesti, riippuu tilanteesta. Mutta lähetystyön typistäminen yleisluontoiseksi auttamistyöksi olisi virhe ja vastoin Jeesuksen opetusta. 

Viime kädessä evankeliumin julistaminen riippuu siitä kuka Jeesus on.  

Uskonnonfilosofi John Hick on todennut: ”Jos Jeesus oli lihaksi tullut Jumala, silloin kristinusko on ainoa uskonto, jonka Jumala itse on perustanut”.

Hick oivalsi mistä on kyse. Hän oivalsi niin hyvin, että pyrki itse erityisesti taistelemaan inkarnaatio-oppia vastaan.

Lieneekö niin, että Jeesuksesta julistavan lähetystyön lakkauttamista vaativien äänien takana on hiljalleen hämärtynyt käsitys siitä kuka Jeesus oikeasti on?

”Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala … Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:1, 18)

Jos Jeesus todella on meidän kaikkien pelastukseksi lihaan tullut Jumala tämän ilosanoman kertominen kaikille on tietysti suurin mahdollinen velvollisuus, ilo ja etuoikeus. Samoin Hänen antamansa käsky nimenomaan evankeliuimin julistamisesta maan ääriin on Jumalan itsensä antama käsky, jota ei kenenkään tarvitse hävetä.

Jokainen tekee virheitä. Myös lähetystyössä. Mutta suurin virhe olisi olla tekemättä mitään. 

Ja sitä suurempi virhe olisi olla tottelematon Jumalan käskylle ja lakata julistamasta Jeesusta maailman ääriin.

On siis tärkeämpää julistaa Jeesusta kuin jakaa kondomeja. Jeesus itse käski viedä kaikkeen maailmaan ensimmäistä. Jäkimmäisestä hän ei puhunut mitään.