Onko Jumala olemassa? Kosmologinen argumentti 4 minuutissa

Jumalan olemassaoloa voidaan perustella rationaalisesti. Yksi tällainen perustelu on kosmologinen Kalam-argumentti. Suomessakin vieraillut filosofi William Lane Craig on tehnyt tämän argumentin tunnetuksi sekä akateemisessa että populaarissa tuotannossaan. 

Kalam-argumentti pyrkii kolmevaiheisen syllogismin avulla deduktiivisesti osoittamaan, että universumilla täytyy olla alkusyy. Mikäli lähtöpremissit (1 ja 2) pitävät paikkaansa, johtopäätös (3) seuraa väistämättä.

Kalam -argumentti näyttää tiivistettynä seuraavalta:

1. Kaikella, minkä olemassaololla on alku, on syy (cause)
2. Maailmankaikkeuden olemassaololla on alku. 
3. Maailmankaikkeuden olemassaololla on siis syy (cause)

Syyllä tässä yhteydessä ei tarkoiteta merkitystä tai tarkoitusta, vaan kausaalista selitystä (cause).

Kalam-argumentti ei suoraan esitä, että universumin kausaalinen selitys löytyisi Jumalassa. Tämä voidaan kuitenkin johtaa Kalam -argumentin pohjalta seuraavasti: Koska kaikki aine, tila/avaruus (space) ja aika sai alkunsa universumin saadessa alkunsa (kohta 2) ei kyseinen olemassaolon alulle välttämätön alkusyy (kohta 1) voi itse olla aineesta ja ajasta riippuvainen universumin sisäinen selitys.

Oheinen neljän minuutin lyhyt video (engl.) on erinomainen johdatus Kalam-argumenttiin ja valaisee myös lähemmin lähtöpremissien perusteita. 

Jälkimmäinen video on hauskasti toteutettu kooste W. L. Craigin vastauksista kymmeneen kaikkein yleisimpään vastaväitteeseen YouTubessa. Kyseinen video vastaa myös useisiin ensimmäisen videon synnyttämiin kysymyksiin koskien Kalam-argumenttia.

Ensiksi kannattaa kuitenkin katsoa neljän minuutin pätkä kaikessa rauhassa.

Ja kiinnostuneille jatkoksi alla oleva kooste: 

Lopuksi kerrataan vielä asia 1 minuutissa: 

VIDEO: Onko Usko Jumalaan Järkevää? - William Lane Craig ja Alex Rosenberg

Perduen yliopistossa muutama päivä sitten järjestetty debatti. Debatti lähetettiin suorana lähetyksenä ympäri maailman netissä. Mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa jos vain jaksaa katsoa koko debatin läpi. Cocista ja popcornia käsille, kyllä se siitä. Ehkä antoisin tässä debatissa oli itse debatin jälkeinen kysymys&vastaus -osio yleisökysymyksineen. Antoisia katseluhetkiä.

Ajatuksia Enqvistin ja Craigin väittelystä Helsingin Porthaniassa

Helsingin Yliopiston luentosali Porthaniassa täyttyi sadoista innokkaista, jotka olivat tulleet seuraamaan Veritas Forum Finlandin järjestämää kosmologi Kari Enqvistin ja Suomessa vierailleen, maailman johtavan uskonnonfilosofin William Lane Craigin debattia aiheesta Voiko universumi olla olemassa ilman Jumalaa? Moderaattorina toimi filosofian dosentti Sami Pihlström Helsingin Yliopistosta. Ovien ulkopuolelle taisi jäädä joidenkin arvioiden mukaan reilu 100 ihmistä.

Debatti lähti liikkeelle kumpaisenkin osapuolen 15 minuutin avauspuheenvuorolla, jota seurasi kaksi vastauspuheenvuoroa, 10 ja 7 minuuttia molemmilta, sekä loppupuheenvuorot 5 minuuttia. Hyvin valmisteltuihin avauspuheenvuoroihin mahtui yllättävän paljon asiaa. Professori Enqvistin avauspuheenvuoroa oli ilo seurata, sillä se oli ilmeisen huolella valmisteltu, eikä mikään puolihuolimaton heitto.

Enqvistin jälkeen kuultu Craigin avauspuheenvuoro ei seurannut täysin hänen tavanomaisinta antiaan. Kalam –argumentin lisäksi Craig piti esillä Leibnizin modifioidun kosmologisen argumentin ja lyhyessä ajassa hiukan vaikeasti seurattavan ontologisen argumentin. Onneksi nämä näkyivät myös valkokankaalla power pointeina.

Oli sinänsä poikkeuksellista, että avauspuheenvuoron piti ensimmäisenä ateistinen / agnostinen osapuoli. Koska tavanomaisesti Craig esiintyy debateissa positiivisen väitteen esittäjänä (”Jumala on olemassa”) ajattelin, että debattisääntöjen mukaisesti affirmativa osapuoli aloittaa jolloin hän olisi luonnollisesti joutunut avaamaan debatin. Tämä on vähän samanlainen sääntö kuin shakissa, jossa valkoisilla nappuloilla pelaava tekee aina avaussiirron.

Kiinnitin tähän mielestäni poikkeukselliseen esitysjärjestykseen huomiota jo sunnuntaina jutellessani professori Craigin kanssa ollessamme katselemassa Helsingin nähtävyyksiä hänen ihastuttavan vaimonsa kanssa. ”I know, it looks strange”, Craig sanoi naurahtaen huvittuneen hämmentyneesti itselleen uutta tilannetta. Hän oli tottunut siihen, että teistisen väitteen puolustajana joutuu aina avaamaan debatin.

Nyt kuitenkin, Craig selvitti, järjestäjien (Veritas Forum) debatille antama otsikko asettikin hiukan yllättäen professori Enqvistin affirmativa asemaan: Enqvistin tehtävä otsikon valossa oli tarjota avauksessaan myönteisiä perusteita sille väitteelle, että universumi voi olla olemassa ilman Jumalaa. Craig sen sijaan edusti poikkeuksellisesti negativa osapuolta, jonka tehtävänä oli vastata otsikon kysymyksen valossa siihen, että universumi ei voi olla olemassa ilman Jumalaa.

Tehtäväni Porthaniassa oli valvoa, että keskustelijat pysyvät heille annetussa ajassa. Käytännössä siis huolehdin kellosta ja näytin puhujille aikaa. Tämän vuoksi en voinut tehdä muistiinpanoja debatin kuluessa. Debatin voi lähemmin palauttaa mieleen, tai katsoa ensimmäistä kertaa jos se jäi nyt kokematta, kun se pian ilmestyy nettiin Veritas Forumin sivuille (www.veritasforum.fi).

Yleisökysymysten aikana kirjoitin nopeasti muistiin muutaman ranskalaisen viivan mieleeni siinä tilanteessa jääneistä seikoista. Niiden pohjalta seuraavassa muutama subjektiivinen ajatukseni debatin kulusta ja sisällöstä.

Professori Enqvist vaikutti olevan selvästi parhaimmillaan ennalta valmistetussa avauspuheenvuorossaan. Hänen pääväittämänsä oli, että termi ”Jumala / jumala” on sisällytyksetön ja merkityksetön (meaningless), koska emme tiedä mitä sillä edes tarkoitetaan. Siksi keskustelu ”jumalan” olemassaolosta on vaikeaa. Lisäksi vain sellaiset lauseet, jotka ovat empiirisesti verifioitavissa tai falsifioitavissa ovat mielekkäitä. Lause ”Jumala on olemassa” ei ole empiirisesti falsifioitavissa. Enqvistin mielestä kvanttifysiikan ilmiöt osoittavat ettei logiikkaan ole luottamista perimmäisissä kysymyksissä.

Enqvistin avauspuheenvuoron ongelma oli kahtalainen. Hän ei ensiksikään antanut, vaikka debatin otsikko sitä häneltä edellytti, mitään perusteita sille ajatukselle, että universumi voisi olla olemassa ilman Jumalaa. Hän sivuutti oman perustelutaakkansa vetoamalla termin ”jumala” väitettyyn merkityksettömyyteen. Kiitettyään Enqvistiä tämän puheenvuorosta professori Craig kiinnitti heti aluksi huomioita näihin puutteisiin.

Craig määritteli mitä sanalla ”Jumala” perinteisesti on tarkoitettu (muistaakseni: ”Jumalalla tarkoitetaan transendenttia persoonallista Mieltä, joka on luonut universumin” – täsmennän tämän kunhan tarkistan videolta aikanaan).  Tämä olisi periaatteessa riittänyt Craigilta , koska muuta vastattavaa Enqvist ei juurikaan antanut. Lisäksi Enqvistin positivismi falsifikaatio vaatimuksineen on tieteenfilosofisesti täysin vanhentunut ja hylätty. Se kaatui omaan mahdottomuuteensa jo puolivuosisataa sitten. Jos kaikki sellaiset lauseet, joita ei voida kokeellisesti vahvistaa, siis verifioida, tai kumota, eli falsifioida, ovat merkityksettömiä ja mielettömiä silloin myös vaikkapa lause ”On väärin pilkata toista ihmistä hänen seksuaalisen orientaationsa tähden” on merkityksetön, Craig huomautti eräässä kohtaa keskustelua.

Craig vastasi omalta puoleltaan debatin otsikon kysymykseen antamalla neljä syytä sille miksi universumi ei voi olla olemassa ilman Jumalaa: 1. Jumala on paras selitys maailmankaikkeuden olemassaololle; 2. Jumala on paras selitys maailmankaikkeuden synnylle; 3. Jumala on paras selitys objektiivisille moraalisille arvoille ja velvotteille; 4. Jos Jumalan olemassaolo on edes mahdollista, maailmankaikkeus ei voi olla olemassa ilman Jumalaa. 

Avauspuheenvuorojen jälkeen tuntui, että Enqvist oli sanonut kaiken sanottavansa. Siinä määrin, että hänen vastauspuheenvuoronsa Craigille jäivät joitakin minuutteja alle niille varatun ajan. Hänellä ei ollut mitään uutta tarjottavaa.

Kun jossain kohta keskustelua toistui jälleen ajatus logiikan lakien pätemättömyydestä Craig huomautti, että mikään kvanttitason ilmiö ei kumoa logiikan 9 perussääntöä, jotka ovat kaiken rationaalisen, eli järkiperäisen, päättelyn perusta. Muutoin vajoaisimme irrationaalisuuteen. Edes kvanttitason tapahtumien kuvailu ei olisi mahdollista ilman logiikkaa. Jopa logiikan periaatteiden kumoaminenkin edellyttää turvautumista juuri siihen minkä yrittää kumota, eli logiikaa. Jos tässä tapauksessa ateistisen / agnostisen osapuolen lähestulkoon ainoa argumentti Jumalaa vastaan on vedota logiikan pätemättömyyteen, Craig huomautti, silloin ei ainakaan Jumalaan uskovaa osapuolta voi syyttää siitä, että hänen uskonsa ei perustu järkisyihin!

Enqvist palasi vastauspuheenvuoroissaan siihen, että keskustelu jumalasta voi olla tieteellisesti mielekästä vain jos tiedämme mitkä todisteet olisivat riittävät osoittamaan, että jumalaa ei ole. Aivan niin kuin Enqvist fyysikkona uskoo pimeän aineen olevan olemassa, mutta on tietoinen siitä miten voidaan osoittaa, ettei pimeää ainetta ole olemassa. Niinpä Enqvist tiedusteli useaan otteeseen Craigilta miten voidaan osoittaa, ja mikä olisi riittävä todiste Craigille, että jumalaa ei olekaan olemassa.

Tämän vaatimuksen toistuminen keskustelussa tuntui erikoiselta. Aivan kuin Enqvist olisi halunnut Craigin tekevän myös hänen  osuutensa debatissa! Eikö kuitenkin  Enqvistin tehtävänä keskustelussa ollut antaa perusteita sille, että Jumalaa ei ole, ja universumi voi olla olemassa ilman Jumalaa? Toistuvasti hän vaati Craigilta keskustelussa, että tämän oli kerrottava millä perusteilla voitaisiin osoittaa että Jumalaa ei ole. Tämä oli minusta yksi keskustelun erikoisimpia ulottuvuuksia.

Craig totesi muun muassa, että vaikka falsifikaatiokriteeri on täysin vanhentunut jo reilu puolivuosisataa sitten on teistinen näkemys sen mukaisesti silti falsifioitavissa. Jos voitaisiin vaikka osoittaa, että Jumala on käsitteenä epäkoherentti siitä seuraisi, ettei Jumalaa voisi olla olemassa aivan niin kuin tiedämme, ettei ole olemassa nelikulmaisia ympyröitä, sillä sellainen on epäkoherentti. Myös kärsimyksen ongelmasta keskustellaan alan filosofisessa kirjallisuudessa. Jos voitaisiin osoittaa, että Jumala ja maailmassa oleva pahuus ovat loogisesti yhteen sovittamattomia, silloin voitaisiin päätellä, että Jumalaa ei ole. Näihin ”täkyihin”, Enqvist ei tarttunut, joten niistä ei käyty lähemmin keskustelua. Antamalla esimerkkejä Craig kuitenkin osoitti, että teismi on periaatteessa falsifioitavissa ja siten Enqvistin argumentti tuli tältä osin kumottua.

Dosentti Juha Ahvio tiivistää mielestäni hyvin Enqvist-Craig väittelyn sunnuntaiblogissaan (22.4.2012) toteamalla:

Loppuarviona väittelystä voidaan todeta, että kristillistä Jumala-uskoa ja maailmankaikkeuden älykästä suunnittelua puolustanut filosofi-teologi oli halukas keskustelemaan ja esitti järkiperäisiä perusteltuja väittämiä näkemystensä tueksi, kun taas ateismia, materialismia ja maailmankaikkeuden sattumanvaraisuutta puolustanut kosmologi ei nähnyt keskustelun olevan mielekästä, ei esittänyt järkiperäisiä eikä pelkästään luonnontieteestä nousevia perusteluja ja joutui vieläpä itsensä kanssa varsin ristiriitaisesti kiistämään loogisen päättelyn pätevyydenkin.

Kristilliseen Jumala-uskoon sitoutuvia syytetään julkisuudessa herkästi heti siitä, että he eivät halua ajatella eivätkä käydä julkista keskustelua yleisesti hyväksytyin pelisäännöin, vaan haluavat pelkistää olevaisuuden heille itselleen helppoon, yksinkertaistettuun ja perustelemattomaan muotoon. Mutta viime maanantain väittelyssä kristitty filosofi ei ollut se, joka ilmaisi ”en tiedä, se nyt vain on niin” -asennetta.      

Ennen maanatain väittelyä juttelin jossain kahvihetkessä Craigin kanssa muun muassa siitä, että Suomessa ei ole vahvaa debattikulttuuria, kuten anglosaksisissa maissa. Meillä tämä kulttuuri elää lähinnä tohtorinväitöstilaisuuksissa jossain muodossa. Strukturoitu julkinen keskustelu, jossa kaksi vastakkaisen näkemyksen edustajaa pyrkivät perustelemaan oman kantansa ja kumoamaan vastaväittäjänsä perustelut, on meillä vieras tapa käydä keskustelua.

Eräs esimerkki tästä ”kokemattomuudesta” oli mielestäni Enqvist-Craig väittelyn lopussa tapahtunut, moderaattorina toimineen filosofi Sami Pihlströmin puuttuminen keskusteluun omilla kommenteilla ja arvioilla. Todettuaan aluksi, ettei hän moderaattorin ominaisuudessa voi ottaa kantaa, vaikka hänellä olisi paljon ajatuksia hän kuitenkin otti kantaa kummankin väittelijän ajatuksiin lyhyesti. Nojasin vieressäni istuneen professori Craigin vaimon suuntaan ja kuiskasin hänen korvaansa ihmetellen: ”Tämä on kyllä erittäin epätavallista”. Katsottuani lähes kaikki Craigin netistä löytyvät debatit en muista ainuttakaan tapausta, jossa moderaattori olisi ottanut kantaa väittelijöiden ajatuksiin. Se ei ole hänen tehtävänsä. Pihlströmin olisi vähintään pitänyt antaa osapuolille mahdollisuus vastata, eikä vain vetää matto keskustelijoiden jalkojen alta.

Debatin jälkeen oli kiire tyhjentää sali, mutta silti Craigilla oli
hetki aikaa keskustella kiinnostuneiden kanssa ja
vastata debatin synnyttämiin kysymyksiin.

Pihlströmin yksinkertaistava toteamus Craigin suuntaan siitä, että David Hume ja Immanuel Kant ovat ”kumonneet nämä klassiset jumalatodistukset” osoitti suoranaista tietämättömyyttä siitä missä tämän päivän uskonnonfilosofisessa keskustelussa mennään. Toivoin, että joku hoksaisi nostaa asian yleisökysymyksien aikana esiin. Sitten ajattelin, että mitä tässä odottelemaan, että joku muu sen tekisi. Päätin kysyä itse. Sain mikrofonin käteeni ja kysyin viattoman oloisesti: ”Professori Craig, usein kuulee sanottavan, että Hume ja Kant ovat kumonneet klassiset jumalatodistukset. Mitä vastaatte tällaisiin väitteisiin?” Craigin vastaus kysymykseeni / Pihlströmille oli valaiseva. Hume ja Kant ovat nykyisessä vilkkaana käyvässä uskonnonfilosofisessa keskustelussa menneen talven lumia. Humen ja Kantin kritiikkiin on aikaa sitten menestyksellisesti vastattu, keskustelu on mennyt eteenpäin ja uudet kehittyneemmät jumalatodistukset ovat sellaisia, että H:n ja K:n kritiikki ei enää sovellu niihin. Mielelläni olisin kuullut myös Enqvistin vastauksen Pihlströmin kommenttiin hänelle.

Enqvistin ja Craigin väittely oli mielenkiintoista seurattavaa. Keskustelu pysyi asiallisena, niin kuin odottaa saattoi kahdelta oman alansa eturivin tutkijalta. Tällaisia keskusteluita soisi näkevänsä Suomessa enemmänkin. Salin täydeltä kuulijoita ja reilu 100 ovien ulkopuolelle jäänyttä antavat ymmärtää, että kiinnostusta kyllä riittää.

Kirjoittelen tuonnempana lisää, ja kevyemmin sekä lyhyemmin, siitä mitä kaikkea tapahtui viikonlopun aikana Craigien kanssa katsellessamme Helsingin nähtävyyksiä.

William Lane Craig Suomessa - Richard Dawkins Yhdysvalloissa

 "Jos haluamme saada evankeliumin kuuluville älyllisesti varteenotettavana vaihtoehtona aikamme ajatteleville ihmisille, meidän kristittyjen on välttämätöntä muovata kulttuuriamme niin, ettei kristinuskoa voida sivuuttaa pelkkänä taikauskona,” totesi Suomen vierailunsa tänään aloittava William Lane Craig. 

Craig on maailman johtavia kristinuskon puolustajia. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Birminghamin yliopistosta professori John Hickin alaisuudessa kosmologisista jumalatodisteista. Toisen väitöskirjansa hän teki teologian alalta Münchenin yliopistossa Wolfhart Pannenbergin alaisuudessa. Tätä nykyä Craig toimii filosofian professorina Biola Universityn teologisessa seminaarissa, Kaliforniassa.

Craig saapuu perjantaina 13. huhtikuuta Suomen-vierailulle. Perjantaina kello 20 hän esiintyy Helsingissä Café Nya Vindenissä. Lauantaina 14. huhtikuuta hän pitää kaksi luentoa Apologia-forumissa Kansanlähetysopistolla Ryttylässä (klo 13 ja 18). Maanantaina 16. huhtikuuta hän väittelee kello 10 Helsingin yliopistolla Porthaniassa professori Kari Enqvistin kanssa Jumalan olemassaolosta.

Craig on väitellyt vuosien varrella lukuisten ateistien kanssa mukaanlukien Sam Harris ja edesmennyt Christopher Hitchens. Valtaosa näistä väittelyistä on katsottavissa Craigin nettisivuilta Reasonable Faith. Väittelyillä ei tässä yhteydessä tarkoiteta riitelyä, vaan yliopistollisen formaatin mukaan tapahtuvaa rationaalista dialogia, jossa osapuolet esittävät väitteitä ja vasta väitteitä. Itse seuraan näitä väittelyitä mielelläni, sillä se antaa kummallekin osapuolelle tasavertaisen mahdollisuuden. Minua ihan oikeasti kiinnostaa sekin mitä sanottavaa ateisteilla on ja pyrin ymmärtämään mitä heillä on sanottavana näkemyksensä tueksi.

Suomessa debattitraditio elää lähinnä tohtorinväitöstilaisuuksissa, mutta anglosaksisessa maailmassa herrasmiesmäinen väittelykulttuuri on paljon moni-ilmeisempää.

Siinä missä Craig uskoo hedelmälliseen rationaaliseen keskusteluun, oli hiukan hämmentävää lukea toinen uutinen Yhdysvalloista maaliskuun lopulla Washington DC:ssä järjestetystä Reason Rally 2012 tapahtumasta. Kyseessä oli ateistien sponsoroima suurtapahtuma. Liikkeen tavoitteena on yhdistää ja vahvistaa maan ”maallistuneita” ihmisiä astumaan esiin ja puolustamaan näkemyksiään.

Mutta tapahtumassa oli, ainakin uutistietojen perusteella, jotain ristiriitaista. Tilaisuudessa esiintynyt kuuluisa ateistibiologi Richard Dawkins oli kehottanut yleisöä ”pilkkaamaan ja halveksimaan” kristinuskoa ja uskontoa. Jos kuitenkin tapahtuman otsikon mukaisesti tavoitteena oli järkiperäisen vaikuttamisen vahvistaminen (reason=järki, järkevä, järkiperäinen) silloin on vaikea ymmärtää millä tavalla pilkkaaminen ja halveksunta edistäisivät ateismin puolesta tapahtuvaa järkiperäistä vaikuttamista.

Kenties uutiset tarttuivat vain yhteen Dawkinsin lausahdukseen. Mene ja tiedä. Silti halveksunta ja pilkkaaminen, joka monilta kahvikuppiateisteilta sujuu luonnostaan, ei kuulu rationaaliseen, vaan retoriseen vaikuttamiseen, jolla – ainakin joskus – saatetaan pyrkiä peittämään sitä tosiasiaa, että omat argumentit eivät sittenkään kestä lähempää järkiperäistä (reasonable) tarkastelua. 

Toki tällaiseen retoriseen temppuiluun sortuvat ajoittain kristitytkin siinä missä ateistit. Tämä ei ole kritiikki yksin ateistien suuntaan. Pilkka ja halveksunta ei yleisesti ottaen edistä rationaalista keskustelua. Sikäli sellainen ylipäätään kiinnostaa. Yleensä nimittely alkaa kun argumentit loppuu. Pilkka ja halveksunta vetoavat ihmisten tunteisiin eivätkä heidän kykyynsä arvioida järkipeäisesti näkemysten puolesta esitettyjä argumentteja.

Craigin vierailu tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua asialliseen ja korkeatasoiseen kristinuskon puolesta tapahtuvaan argumentointiin. Suosittelen osallistumista, mikäli vain mahdollista, maanantaina klo 10 tapahtuvaan Craigin ja Enqvistin väliseen debattiin Jumalan olemassaolosta. Tämähän ei ole ensimmäinen debatti myöskään Enqvistille tämän aiheen äärellä. Odotan korkeatasoista keskustelua. Väittelyn jälkeen jokainen voi sitten kotonaan jatkaa väittelyä siitä kuka kenenkin mielestään voitti. 

Nyt lähden itse Juha Ahvion kanssa kohti Ryttylän Apologia Foorumia, jossa itselläni on tapahtuman avaustilaisuuden ensimmäinen puhe ja Juhalla illan toinen. Mahdollisesti kirjoittelen blogilleni jotain kuulumisia Foorumin annista sitä mukaa kun viikonloppu etenee. 

• Aina Valmiina - Ryttylän Apologia Forumin ohjelma.

Sammeli Juntunen: Jumalan olemassaolon rationaalinen pohdinta kuuluu kristinuskoon

Sammeli Juntunen kirjoitti Kotimaa -lehdessä loppiaisen alla (5.1.2012) kolumnin Terveisiä Oxfordista. Siinä hän käsittelee Richard Dawkinsin kieltäytymistä väittelystä William Lane Craigin kanssa. Asia, josta Dawkins on saanut kritiikkiä myös ateistikollegoiltaan. 

Pointtini ei nyt kuitenkaan ole Dawkinsin poisjäämisen syiden setvimisessä.

Yliopiston dosenttina toiminut kansainvälisesti arvostettu Luther-tutkija, sekä nykyään savonlinalainen kirkkoherra Sammeli Juntunen kuitenkin tiivistää hyvin syyt miksi Jumalan olemassaolon rationaalinen pohdinta yleisesti ottaen kuuluu kristinuskoon:

Jumalan olemassaolon rationaalinen pohdinta kuuluu kristinuskoon kolmesta syystä. Ensinnäkin se muistuttaa, että Jumala ei ole ihmisen mielikuva tai tunne tai uskonnon luomus. Hän on kaikkeuden Luoja, josta on viitteitä koko todellisuudessa, myös siinä, jota tarkastellaan järjellä. Toiseksi, vaikka järjellinen jumalantuntemus on vaillinaista, se on eräs edellytys sille, että puhe Jumalasta on ymmärrettävää. Kolmanneksi: vaikka usko ylittää järjen, se ei ole siitä kokonaan erossa."

Juntunen toteaa lopuksi, että tällainen pohdinta hieman pimennossa luterilaisuudessa, jossa usein paetaan heppoiseen ratkaisuun erottamalla usko ja järki omiksi saarekkeiksi. Tällaista ratkaisua on kritisoinut Oxfordissa tutkijana toimiva Aku Visala kirjassaan Mitä tiede ei voi sinulle kertoa (Perussanoma 2010).

-----

Onko Jumala olemassa? - William Lane Craig vs. Peter Millican

Viimekertaisen blogipostauksen seurauksena kysymys Jumalan olemassaolosta on jälleen herättänyt vilkasta keskustelua Uskon Puolesta -blogilla. Lokakuussa 2011, siis aivan hiljattain, Birminghamin yliopistossa järjestettiin kiinnostava debatti aiheesta. 

Kiinnostuneille suosittelen tämän Birminghamissa pidetyn debatin katsomista. Siinä saavat kumpikin osapuoli - teismi ja ateismi -  esittää argumenttinsa ja vastata vastaväitteisiin. Debatti oli yli 2 tuntia pitkä ja tapahtui täpötäydessä Oxfordin yliopiston suuressa salissa. Avauspuheenvuorojen jälkeen seuraa vasta-argumentaatiot ja lopulta yleisö saa esittää kysymyksiä. Näin alan ammattilaiset keskustelevat näistä asioista tämän päivän yliopistollisessa maailmassa.

William Lane Craig on tunnettu krsititty filosofi, väitellyt kosmologiasta juuri Birminghamissa aikanaan. Peter Millican on ateisti, filosofian professori Oxfordin yliopistosta ja arvostettu Hume -tutkija. Lähemmät esittelyt itse videolla. Ajatuksiaherättäviä katseluhetkiä. Varatkaa popcornia ja kokista ja ottakaa mukava asento...

Hawkingin oma työtoveri tyrmää "Jumalaa ei tarvita!" teorian täysin!

Aiemmin tällä blogilla kirjoitin lyhyesti Stephen Hawkingin uudesta yrityksestä tehdä Jumala tarpeettomaksi. Huomautin, että Hawkingin väite itse itsensä tyhjästä luovasta universumista on filosofisesti roskaa. Jo Albert Einstein sanoi aikanaan, että luonnontietelijät ovat usein huonoja filosofeja.

Tähän voidaan lisätä, että myöskään Hawkingin fysiikka ei läheskään vakuuta kaikkia. Maailmankuulu fyysikko Sir Roger Penrose, joka vuosien ajan työskenteli hyvin läheisesti yhdessä Hawkingin kanssa kehittäen alkuräjähdysteoriaa hänen kanssaan, on nyt moittinut Hawkingin tuoreimmassa kirjassaan esittämiä näkemyksiä.

Penrose vieraili 25. syyskuuta Justin Brileyn isännöimässä Unbelievable –ohjelmassa yhdessä Alister McGrathin kanssa vastaamassa kysymyksiin siitä oliko Hawkingin uusi teoria tehnyt Jumalan tarpeettomaksi maailman synnyn selityksenä. Penrose kuvaili Hawkingin uutuuskirjaa The Grand Design ”harhaanjohtavaksi”. Hänen mukaansa M-teoria, jonka Hawking sanoo tehneen Jumalan tarpeettomaksi, ”ei ole edes teoria”. 

Penrose kritisoi M-teoriaa sanomalla: ”Se on lähinnä joukko ideoita, toiveita, pyrkimyksiä. Kirja on jossain määrin harhaanjohtava. Se antaa lukijalle kuvan teoriasta, joka tulee selittämään kaiken. Mistään sellaisesta ei ole kyse. Se ei ole edes teoria.”

Penrose ei lainkaan yhdy Hawkingin ajatukseen siitä, että tiede osoittaa universumin kykenevän ”luomaan itsensä tyhjästä” (näkemys, jota kritisoin filosofisesti absurdiksi blogissani). Penrose torjui jyrkästi ns. säieteorian, johon Hawking perustaa väitteensä: ”Sitä se ei varmasti vielä tee. Mielestäni kirja kärsii enemmän kuin moni muu. Ei ole lainkaan harvinaista tieteen populaareissa esityksissä tarttua ajatuksiin, eritoten sellaisiin, jotka liitetään säieteoriaan, joista ei ole absoluuttisesti yhtään mitään havaintoihin perustuvaa näyttöä. Ne ovat ainoastaan mukavia ideoita.” Penrose totesi lisäksi, että sellaiset ideat ovat ”erittäin kaukana kokeellisuudesta. Ne ovat tuskin lainkaan tiedettä”.

Penrose otti myös kantaa multiversumi hypoteesiin, jota on tarjottu selityksenä universumin huipputarkalle ”hienosäädölle. Penrose, Brittiläisen humanistiyhdistyksen tukija, joka ei omien sanojensa mukaan omaa mitään uskonnollista vakaumusta, totesi multiversumi hypoteesin olevan yleensä ”ylikäytetty”. Hawkingin kirja on esimerkki tällaisesta ”ylikäyttämisestä”. Penrosen mukaan multiversumihypoteesia käytetään ”tekosyynä kunnon teorian puuttumiselle”.

Lähes joka kerta kirjoittaessani kosmologisista kysymyksistä tälläkin blogilla joku ehättää voitonriemuisesti vetoamaan M- tai vastaaviin teorioihin ikään kuin tiede olisi antanut ratkaisevan naturalististisen selityksen maailmankaikkeuden synnylle ilman Jumalaa. Arvellaan, että en ilmeisesti koskaan ole niistä mitään kuullut tai en niitä lainkaan ymmärrä, kun en niitä lainkaan mainitse ja rohkenen vielä vedota niinkin alkukantaisiin tieteellisiin teorioihin kuin Big Bang, josta teoreettisen pohdinnan lisäksi on paljonkin havaintoihin perustuvaa näyttöä. Tällaiset puheet ovat kuitenkin täysin perusteettomia ja ennenaikaisia ottaen huomioon mistä M-teoriassa todella on ja mistä ei ole kysymys. Se ei tule edes lähellekään osoittamaan, että maailmankaikkeus voisi syntyä itsestään tyhjästä, puhumattakaan, että Jumala olisi tarpeeton. En ota näitä teorioita useinkaan puheeksi, koska, vaikka en fyysikko olekaan, tunnen keskustelua sen verran, että tiedän mitä näiden teorioiden varaan voidaan laskea ja mitä ei.

Käymissäni maailmankatsomuksellisissa keskusteluissa olen huomannut yhden itsepintaisen piirteen: Tieteen nimiin vannovat ateistit muuttavat tarpeen tullen (aika usein siis) argumentaationsa sääntöjä kesken keskustelun. Ensin vaaditaan todisteita Jumalan olemassaolon puolesta. Kun sellaista sitten lyödään pöytään (vaikkapa alkuräjähdys, joka edellyttää ”alkuräjäyttäjän” ajan ja materiaalisen maailman tuolla puolen; ja universumin hienosäätö jne), ateisti vaihtaa keskustelun sääntöjä kesken kaiken ja ryhtyy voitonriemuisesti vetoamaan kaikkein spekulatiivisimpiin teorioihin (M-teoria, säieteoriat  ja muut "vaaleanpunaiset yksisarviset") ikään kuin osoittaakseen, että on kovaa tieteellistä näyttöä itsestään syntyvistä universumeista, joissa kaikki kausaalisuus kumoutuu ja joita on lisäksi lukemattomia ad infinitum. Ei näistä mitään tieteellistä kovaa näyttöä tosin ole. Mutta teoreettista toiveajattelua sitäkin enemmän. Niinpä Jumalaa ei siis tarvita! Tällainen tarkoitushakuisesti valikoiva argumentaatio on älyllisesti epärehellistä.

Miksi pelätä seurata todistusaineistoa minne ikinä se johtaa, vaikka tien päässä vastaan voisikin tulla Jumala? Tuhlaajapoikakin löysi tien päässä rakastavan Isän. Kadonnut oli löytänyt tien takaisin kotiin. Juhlat alkoivat. Join the party!




------

McGrathin ja Penrosen vierailu Unbelievable -ohjelmassa löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä: http://www.premierradio.org.uk/shows/saturday/unbelievable.aspx

"Jumalaa ei ole!" - YLE1:n suoran lähetyksen jälkipuintia

Viime lauantain (11.12.2010) vierailu vapaa-ajattelija Tarja Koivumäen ”Jumalaa ei ole!” ohjelmassa oli mielenkiintoinen kokemus. YLE1:n Suoraa puhetta –sarjaan kuuluvassa lähetyksessä toisena keskustelijana oli Tomi Kokkonen, teoreettisen filosofian tutkija Helsingin yliopistolta. Kokkonen on erityisesti tutkinut evoluutiopsykologiaa, josta hän on myös kirjoittanut kirjan. Haastetta siis riitti yli puolitoistatuntisessa suorassa lähetyksessä. 

Ajattelin näin blogilla hiukan purkaa joitakin mieleeni jääneitä keskustelun ja vierailun synnyttämiä ajatuksia ja tuntoja.

Koivumäki oli mukava ja asiaan avoimesti suhtautuva juontaja. Hän osoitti aitoa kiinnostusta  niin vieraista kuin aiheesta. Ongelmaksi tosin koin aiheen määrittelyn jonkinlaisen epätäsmällisyyden. Keskustelun otsikko ”Tarvitseeko maailman selittämiseen jumalia?” oli minusta hiukan eri paria ohjelman formaattiin kuuluvan Tarjan ”Manifestin” sisällön kanssa, jonka aiheena oli ”Ihminen ei ole luomakunnan kruunu”. Hyviä aiheita molemmat ja sinänsä kumpikin sopi minulle mainiosti. Hiukan eri suuntiin vetävät aihepiirit hankaloittivat kuitenkin lähetykseen valmistautumista. Minulle ei oikein ollut selvää mistä tarkalleen ottaen aiotaan keskustella. Molemmat aiheet olisivat ansainneet oman ohjelmaan.

Lisäksi ohjelman alkupuolella huomasin yllättäen olevani vastaamassa ID-liikettä koskeviin kysymyksiin. Siihen liittyvä tietämykseni on varsin yleisluontoista ja olisi ollut silkkaa mielipuolisuutta lähteä väittelemään evoluutiosta tutkijan kanssa. Toisin kuin biologia, kosmologia ja metafysiikka, filosofia yleensä, ovat paremmin hallussa. Niinpä omassa puheenvuorossani paneuduin lähestymään asioita niiden kautta ja keskityin kosmologiseen, ”hienosäätö”, sekä moraaliargumenttiin sekä kysymykseen älyllisten kykyjen luotettavuudesta. Muutama muukin näkökulma oli mielessäni, mutta niihin ei päästy.

Keskustelu eteni hyvässä hengessä, mutta muutama asia Kokkosen ja Koivumäen puheenvuoroissa jäi askarruttamaan. Otan esiin kevyehkön jälkipohdinnan merkeissä vain kaksi tai kolme mielesssäni pyörinyttä yksityiskohtaa keskustelusta.

Universumi - kenen syy?

Kokkonen pyrki asiallisesti argumentoiden esittämään, että kausaalisuus on vain jotain tämän maailman sisäistä, eikä siksi ole mielekästä etsiä universumin alulle syytä sen ulkopuolelta. Huomautin, että kausaalisuus ei ole jokin luonnonlain omainen ilmiö, vaan hyvin perustavan laatuinen metafyysinen, olevaisuutta määrittävä periaate, josta ei ole ainuttakaan tunnettua poikkeusta. Miksi siis universumi muodostaisi yhtäkkiä poikkeuksen? Käyttäen filosofi Richard Taylorilta lainattua vertausta metsästä löytyvästä pallosta, joka kasvaa universumin kokoiseksi, pyrin osoittamaan, että selityksen ja syyn etsimisen tarve ei poistu olipa kyse universumista itsestään tai jostain sen osasta. Metsästä löytyvälle pallolle ei riitä selitykseksi, että se vain on aina selittämättömästi siellä ollut tai sinne selittämättä tyhjästä ilmestynyt, saatikka jos kyseessä olisi universumin kokoinen pallo.

Tähän olisi voinut lisätä sen kriittisen huomautuksen, että Kokkosen pyrkimys rajata kausaalisuus vain aineellisen ja temporaalisen maailman sisäiseksi ominaisuudeksi itse asiassa sisältää naturalistisen kehäpäätelmän, jonka mukaan aineellinen todellisuus on kaikki mitä on, eikä kausaalisuus siksi koske kuin universumin sisäisiä ilmiöitä. Kokkonen siis lähinnä sivuutti kosmologisen argumentin haasteen vain olettamalla naturalismin oikeaksi, sen sijaan, että hän olisi vastannut siihen. Jos aika ja aine saivat alkunsa alkuräjähdyksessä silloin – sen periaatteen mukaan, että kaikella millä on alku on alkusyy – universumin alkusyyn täytyy olla ajaton ja aineeton, ei-materiaalinen ja muuttumaton, ja äärimmäisen voimallinen kyetäkseen aikaansaamaan universumin. Kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on juuri tällainen ajaton (näin ollen myös aluton) ja aineeton, ei materiaalinen, äärimmäisen voimallinen Luoja.

Kokkosen puheenvuorossa jäi oikeastaan auki se pitääkö hän universumia ikuisena vain itsestään syntyneenä. Tuskin hän tieteilijänä oli kuitenkaan valmis kieltämään universumin alkua. Sellainen edellyttäisi alkuräjähdysteorian kieltämistä. Ikuinen universumi ei siksi ole optio. Itsestään ei-mistään syntynyt universumi on vaihtoehtona sen sijaan metafyysisesti absurdi käsite ja huonoa filosofiaa.

Ajattelevia koneita - ihanko totta?

Jonkin verran vaihdoimme ajatuksia siitä mitä ajatukset ovat naturalistisen käsityksen mukaan. Ajatukset eivät ole, näin pyrin itse argumentoimaan, osa aineellista todellisuutta. Ne kuuluvat mielen tai sielun maailmaan. Kaikki aineellinen on kolmannen osapuolen havaittavissa. Mutta ajatuksissani oleva pallo ei ole aineellinen, eikä sitä voi kukaan toinen kokea ja aistia samalla subjektiivisen tietoisuuden tasolla kuin minä itse.

Kokkonen esitti, että tietoisuus on enemmän tai vähemmän vain eräs aineellisten tapahtumien ”ylätaso”, jossa aineellinen on ikään kuin kääntynyt itseään kohti. Näin ollen on hyvinkin mahdollista, että eräänä päivänä meillä voisi olla ajattelevia ja itsetajuisia tietokoneita, hän esitti. Hän kuvaili tällaisen koneen rakentamista, johon huomautin, että siinä hän tulee kuvanneeksi ”älykästä suunnittelua”. Totesin myös, että tietokone ei ole tietoinen siitä, että se pyörittää vaikkapa Windows käyttöjärjestelmää. Mielen ja koneen ero on ilmeinen. Kokkosen mukaan kyse on kuitenkin vain uudesta ohjelmiston tasosta, joka jollakin tavalla kohdistuu alempaan tasoon. Tajuisuus on näiden kahden tason välistä vuorovaikutusta, jos oikein ymmärsin.

Tämä on tietysti kaunis ja tyylikkäästi kerrottu tarina, joka jälleen olettaa, että tietoisuudellekaan ei voi olla kuin naturalistisia selityksiä, koskapa naturalismi on totta. Mutta lähinnä kyse on sci-fistä. Jos tämä näkemys pitäisi paikkaansa meillä voisi tulevaisuudessa olla televisioita, jotka oireilevat henkisesti siksi, että viettävät liikaa aikaa katsellen itseänsä!

Totesin, että minusta on mielekkäämpää ajatella perimmäisen todellisuuden olevan palautettavissa johonkin persoonalliseen, itsensä tiedostavaan olentoon, Jumalaan. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, että tiedostamme itsemmekin persoonallisina ja itsetajuisina olentoina. Paremmin kuin että itse olisimme tietoisia olentoja, mutta perimmäinen todellisuus olisi redusoitavissa vain aineeseen, jolla ei ole todellista itsetietoisuutta.

Väärä sielu väärässä ruumiissa?

Koivumäki nosti lähetyksen aikana esiin kysymyksen homoseksuaalisuudesta mainiten mukanaoloni YLE:n kohua herättäneessä homoillassa. Ei siinä mitään. Olisi varmaan pitänyt kaiken varalta vain muistuttaa, että ”minä en edelleenkään ole kirkon ääni”. En tosin tarkistanut erotilastoja lähetyksen jälkeen. En ollut erityisen halukas antautumaan keskusteluun aiheesta, jonka ainakin itse koin jossain määrin vievän keskustelua hiukan sivuun aiheesta.

Koivumäki pyrki muotoilemaan kysymyksen uskon ja tieteen vastakkainasetteluna. Tiede on tässäkin kysymyksessä ”mennyt eteenpäin”. Totesin, että tiede ei ole toistaiseksi löytänyt mitään sellaista uutta mikä osoittaisi, että miehet eivät ole miehiä eivätkä naiset naisia. Ainakaan mikäli Kokkosen erityisalaa, evoluutiobiologiaa,  on ihmisen kehityksen osalta uskominen. Koivumäki ja Kokkonen vetosivat, että ”luonnossa” esiintyy variointia mitä tulee sukupuoliseen käyttäytymiseen. Tämä on jossain määrin totta. Mutta tässäkin molemmat olettivat kuin itsestään selvyytenä, että naturalismi on totta ja siksi kaikki mitä luonnossa esiintyy on ”luonnollista”. Tämä päättely, kuten ohimennen Kokkoselle totesin, kaatuu kuitenkin siihen, että luonnossa esiintyvästä ei aivan mutkattomasti voida vetää eettisiä johtopäätöksiä siitä miten juuri ihmisten tulisi käyttäytyä. Siis kuuluisa Humen giljotiini.

Koivumäki vetosi kuitenkin siihen, että jotkut transsukupuoliset kokevat olevansa itselleen vieraassa ruumiissa. Eikö tämä ruumiin ja sielun ”eriparisuus” voisi olla syntiinlankeemuksen (johon minä siis kristittynä sanoin uskovani) seurausta ja sinänsä kaiketi luonnollista? Tämä oli Koivumäeltä sikäli yllättävä näkökulma, että naturalismiin perustuvassa näkemyksessä, jota hän ja Kokkonen edustivat, ei ole tilaa millekään sielulle. Sielun olemassaolo edellyttää jonkin aineettoman entiteetin olemassaoloa, eikä sellaiselle ole sijaa naturalismissa. On vain ruumiillisuus, biologia ja fysiologia. ”Väärä sielu väärässä ruumiissa” ajattelu sen sijaan merkitsee, että naturalismi ei ole totta. Naturalismiin perustavan ateismin kannalta tällainen metafyysinen transsukupuolisuuden perustelu näyttäytyy perin juurin ongelmallisena.

Pyrin vastaamaan Koivumäelle korostaen, että kristillisessä teologiassa ihmisen ”sielukkuus” ei ole hänen ruumiillisuudestaan täysin irrallaan nähtävä asia. Ihmisen "tosi" minuuden paikallistaminen vain sieluun on jonkin sortin gnostilaisuutta. Jumalan kuvaisuus heijastuu meissä holistisesti, jossa ruumiillisuutemmekin kertoo jotain siitä mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen (vaikka Jumala itse ei ole sukupuolinen olento, Jumalan kuvaisuus ihmisyydessä näyttäytyy siinä mitä olemme miehinä ja naisina). Lankeemus on vääristänyt sekä suhteemme Jumalaan, että omaan ruumiillisuuteemme. Lunastettu ihminen sen sijaan löytää uudelleen oikean suhteen Luojaansa samoin kuin siihen mitä merkitsee olla Jumalan kuvaksi luotu mies ja nainen.

Niin paljon sanottavaa ja niin vähän aikaa

Paljon jäi ohjelmassa sanomatta. Lähetyksen päätyttyä olimme Kokkosen kanssa samaa mieltä siitä, että yksin moraalisesta argumentista olisi voinut keskustella yhden kokonaisen lähetyksen. Sinänsä oli positiivista, että Suoraa puhetta –ohjelmalle oli varattu näinkin paljon aikaa.

Ohjelman insertit olivat hiukan omituisia. Joku kristitty kuulija saattoi pitää niitä jopa rienaavina. En usko, että ne oli sellaiseksi tarkoituksella laadittu. Provosoiviksi ne toki oli tarkoitettu. Joku saattoi niistä silti loukkaantua ja ihmetellä miksi olin mennyt sellaiseen ohjelmaan. Näistä huolimatta menisin lähetykseen kenties uudestaankiin jos tilaisuus ja sopiva keskustelun aihe tarjoutuisi. Niin kauan kuin saamme vapaasti pitää esillä Jumalan valtakuntaa ja evankeliumia katson, että tällaisiin tilaisuuksiin on hyvä tarttua. Ne tarjoavat mahdollisuuden sekä pitää kristinuskoa esillä että mahdollisesti korjata siihen kohdistuvia väärinkäsityksiä. Jumala yksin tietää josko kaiken jälkeen joku saattaisi löytää itsensä askeleen verran lähempänä Jumalan valtakuntaa. Kunnioitan myös ateisteja, jotka ovat osallistuneet oman parikymmenvuotisen toimittajaurani aikana toimittamiini kristillisiin ohjelmiin niin radiossa kuin televisiossa, vaikka niissä on ollut paljon heidän maailmankatsomukselleen vieraita kristillisiä elementtejä mukana. En siksi voisi ajatella asettavani oman osallistumiseni ehdoksi sitä, että kaiken pitää olla minulle henkilökohtaisesti mieleen.

Kaiken kaikkiaan YLE1:n Suoraa puhetta oli mielenkiintoinen ja haastava kokemus. Hienoa, että YLE sallii vielä keskustelua maailmankatsomuksellisista asioista antaen tilaa ja puheenvuoron selkeästi konservatiivisillekin näkökulmille. Olen itse vakuuttunut, että kristillinen teismi, usko Jumalaan, tarjoaa paremman selityksen todellisuudelle kuin ateismi ja naturalismi. Se missä määrin onnistuin valottamaan tätä pointtia lähetyksessä jäi tietysti kuulijoiden arvioitavaksi.



------------

Lisää spagettia: Voiko Jumala 'olla' ja 'ei-olla'?

Spagettihirviöön liittyvässä keskustelussa joku kommentoi alla, että aivan kaikki pitäisi olla mahdollista olennolle, jota Jumalaksi kutsutaan. Eikö siis "silloin Jumala voisi luoda itsensä olemattomaksi ja silti ’olla’? Ja samalla ’olla olematta’?” 

Kommentoijan huomio sisältää viestin sarkastisesta sävystä huolimatta asiallisen kysymyksen, jota teologiassakin on pohdittu: Mitä ”kaikkivaltius” Jumalan kohdalla todella tarkoittaa.

Mieleeni palautuu edesmenneen kirjallisuusprofessorin ja entisen ateistin C. S. Lewisin lyhyt kirjoitus käyttämästäni hartauskirjasta The Business of Heaven. Siinä Lewis kirjoittaa näin otsikolla ”Kaikkivaltius ja hölynpöly” :

Kaikkivaltius tarkoittaa voimaa tehdä kaikki mikä on luontaisesti (intrinsically) mahdollista, ei sellaista mikä on luontaisesti (intrinsically) mahdotonta tehdä. Jumalaan voidaan yhdistää ihmeitä, mutta ei hölynpölyä. Tämä ei millään tavalla rajoita hänen kykyänsä. Jos päättää sanoa, että ’Jumala voi antaa luodulle vapaan tahdon ja samalla pidättää luodultaan vapaan tahdon’, et ole onnistunut sanomaan yhtään mitään Jumalasta: merkityksettömästi peräkkäin yhdistellyt sanat eivät yhtäkkiä sisällä merkitystä vain, koska eteen liitetään kaksi muuta sanaa ”Jumala voi”. On edelleen totta, että Jumalalle on mahdollista kaikki asiat (all things): luontaiset mahdottomuudet (intrinsic impossibilities) eivät ole asioita (things), vaan olemukseltaan olemattomuuksia (non-entities). Sen enempää Jumalalle kuin Hänen heikoimmallekaan luomukselle ei ole mahdollista toteuttaa samanaikaisesti kahta toisensa täysin poissulkevaa vaihtoehtoa. Tämä ei suinkaan johdu siitä, että Hänen voimansa olisi kohdannut esteen, vaan siksi, että hölynpöly pysyy hölynpölynä silloinkin kun puhumme hölynpölyä Jumalasta. ”

Se, että Jumalakaan ei voi luoda, eikä edes piirtää, ympyrän muotoisia nelikulmioita ei ole kaikkivaltiuteen eikä edes piirustustaitoon liittyvä kysymys. Kyse on hölynpölystä siitäkin huolimatta, että kykenemme laittamaan peräkkäin sanat ”ympyrä”, ”muoto” ja ”nelikulmainen”. Sama koskee lausetta ”Jumala-voi-luoda-itsensä-olemattomaksi-ja-silti-olla-olemassa”.

Mistä kertoo ateistien tunneperäinen retoriikka?

Sain loman alla käsiini Tapio Puolimatkan uusimman tiiliskiven Tiedekeskustelun Avoimuuskoe – mitä tapahtuu kun tunnettu teisti esittelee ateistifilosofin kriittisiä näkemyksiä valtakunnan suurimmassa lehdessä? (Uusi Tie, 2010). Minulla on vielä aikaisemmatkin Puolimatkan kirjat kesken.

Tästä lähes 550-sivuisesta järkäleestä voi silti hyvinkin tulla Puolimatkan tähän mennessä myydyin teos.

Tämä arvioni johtuu siitä, että, siinä määrin kun olen ennättänyt uutta kirjaa lukea, Puolimatka vastaa nyt aiemman tuotantonsa herättämään keskusteluun. Tämä ote tekee kirjasta mielenkiintoisen, kirjoitustyylistä vähemmän abstraktin ja vähemmän teoreettisen, enemmän vuoropuhelunomaisen ja käytännönläheisemmän. Vaikka kirjassa on paljon aiemmista osista tuttuja asioita, ne avautuvat ihan toisella tavalla vastauksina konkreettiseen palautteeseen. Siksi niidenkin, joilla ei aivan filosofinen kunto ehkä riittänyt aiempien teosten sisäistämiseen kannattaa tutustua nyt käsillä olevaan kirjaan.

Otan tähän yhteyteen pienen välähdyksen kirjan alkupuolelta, jossa Puolimatka pohtii ateististen vastaväittäjien tunteenomaista retoriikkaa. Puolimatka kertoo eräästä väittelytilaisuudesta, jossa hänen vastaväittäjänsä luonnollisesti oli eri mieltä peruskysymyksistä:

Vastaväittäjäni mukaan ”Puolimatka yrittää uskonkiihkossaan epätoivoisesti naamioida valheen totuudeksi”. Puolimatkan tarkoituksena on ainoastaan ”sekoittaa” kuulijoita. Hänen luentonsa on ”täydellinen satutunti”, ”pelkkää propagandaa”, ”pelkkää valehtelua”, ”pelkkää petosta”, ”järjellä käsittämätöntä”. Hän edustaa ”kritiikitöntä fundamentalistista uskoa” ja ”hölynpölyä”. Hän tekee työtään kavalasti ”savuverhon suojassa” puhuen kriittisestä ajattelusta, vaikka tarkoituksena on johtaa ihmisiä sokeaan uskoon. Usko Jumalaan ”perustuu pelkälle valheelle ja petokselle”. Se saa voimansa sokeasta auktoriteettiuskosta, joka ei salli kyseenalaistamista eikä järkiperusteita. Usko Jumalaan on vaarallista ja perverssiä taikauskoa, joka on uhka paitsi tieteelle, myös koko ihmiskunnalle. ”Eri uskonlahkojen appit pelkäävät luonnontieteen edistymistä kuten noidat pelkäävät päivänvalon tuloa ja katsovat karsaasti kohti tulevaa sanansaattajaa, joka ilmoittaa, minkälaisen petkutuksen varassa heidän elantonsa on.” ”Kristillinen oppi on perverssein ihmiskuntaa valaissut järjestelmä.” ”Oikeiden tiedemiesten on totisesti karkotettava taikausko ja sen harhaoppiset levittäjät”. ”Järjen valoa ei saa päästää sammumaan”. ”Uskonto ansaitsee minulta ainoastaan pilkkaa.” (s. 16)

Melkoista vuodatusta. Mahtoiko tuosta enää jäädä mitään sanomatta. Tällöin nousee kuitenkin väistämättä mieleen kysymys, jonka Puolimatka esittää heti edellisen kappaleen perään – mielestäni täysin oikeutetusti:

Olisiko näistä kommenteista pääteltävä, että on olemassa vahvat älylliset perusteet sulkea Jumala tieteen ulkopuolelle, vai ettei tällaisia järkiperusteita ole? (s. 16)

Naulan kantaan. Puolimatka jatkaa:

Vahvat mielikuvat ja tunteenomaisten mielikuvien varaan rakentuva retoriikka eivät aina kerro vakuuttavista järkisyistä. Joskus ne kertovat järkisyiden puutteesta. (s. 16)

Niin totta, niin totta. Voimakkaaseen tunneviestintään joutuvat turvautumaan ne, joilla ei ole kunnollisia perusteita näkemyksilleen. Allekirjoittanutkin on saanut osansa vastaavanlaisesta rähjäämisestä. Joskus tälläkin blogilla. Mieleeni tulee vaikkapa aikanaan Jokela-kolumnistani syntynyt palautevyöry. Jos sen tarkoituksena (esim. "ampuisit ittes...") oli osoittaa, että ateismi kykenee kasvattamaan hyvätapaisia ja korkean moraalin omaavia nuoria, niin palautteesta, joka lähinnä muistutti muhammed-pilakuvien aikaansaamaa reaktiota, sitä oli vaikea päätellä.

Maailmalla on enenevässä määrin havahduttu sille, että ns. uus-ateismi on älyllisesti huteralla perustuksella, koska se ei ole kyennyt tarjoamaan uusia ja parempia argumentteja ateistmin puolesta. Teistinen argumentointi sen sijaan on mennyt selvästi eteenpäin. Niinpä värikäs ateistinen retoriikka pyrkii korvaamaan filosofisen argumentoinnin puutteita. Joku onkin sanonut, ettei uusateismissa ole argumenttien tasolla mitään uutta. Uutta on lähinnä uusi asenne. Tuloksena on ollut lähinnä ateistinen uskontovastainen vihanlietsonta. Oma positiivinen sisältö puuttuu, kuten tutkija Ilse Paakkinen Hesarin vieraskynä palstalla kirjoitti.

Puolimatka on saanut aiemmista kirjoistaan paljon asiallista ja haasteellista palautetta lehti- ym. kirjoitusten muodossa. On erittäin kiinnostavaa lukea uudesta kirjasta Tiedekeskustelun Avoimuuskoe, mitä 30 vuotta näidenkin kysymysten parissa työskennellyt kristitty ammattifilosofi vastaa kriitikoilleen. Kirja on hintansa väärtti.

Ateistien provosoiva bussikampanja auttaa evankelioinnissa

Englannissa alun perin toteutettu vapaa-ajattelijoiden ja humanistien mainoskampanja lähtee viimein käyntiin myös Suomessa. Ilmeisesti juhannuksen jälkeen linja-autojen kyljissä voi nähdä mainoksen: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.” Turussa ja Tampereella tosin kaupunkien liikennelaitosten mielestä alkuperäinen mainos oli hyvän tavan vastainen. Niinpä noissa kaupungeissa kampanjasanomaa jouduttiin pehmentämään muotoon: ”Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi. Koska se on.”

Olen erittäin ilahtunut ateistien kampanjasta. Ateistit ovat onnistuneet siinä missä kristityt usein epäonnistuvat: Tekemään uskon asioista mielenkiintoisen puheenaiheen ja provosoimaan tavalliset ihmiset pohtimaan kysymystä Jumalasta sekä uskon merkityksestä ihmisen elämälle. Kristittyjen vastaavat avaukset ovat usein liian ilmeisiä ja yllätyksettömiä. Kerrankin on niin, että uskovia ei voida syyttää tuputtamisesta.

Kristittyjen on nyt noustava tilanteen tasalle. Bussikampanjan kauhistelemisen asemesta tilaisuus pitää käyttää hyväksi ja rohkeasti avata keskusteluja uskosta osattomien kanssa: ”Mitä sinä ajattelet noista ateistien mainoksista?” ja ”Oletko pannut merkille nuo erikoiset mainokset? Mitä mieltä sinä olet tuosta jumala-jutusta?” tai ”Oletko nähnyt nuo ateistien bussimainokset? Mitä sinä ajattelet Jumalasta?” Kiitos ateistien, keskustelun avaaminen Jumalasta työpaikoilla, kaverien ja sukulaisten kesken tulee mainoskampanjan seurauksena olemaan paljon luontevampaa ja helpompaa, kun – niin arvelisin - mediaa myöten kaikki keskustelevat siitä muutenkin.

Olen toki eri mieltä väitteestä ”Jumala tuskin on olemassa”, koska mielestäni ei ole hyviä syitä uskoa, että ateismi on totta. Sen sijaan on hyviä syitä uskoa, että kristillinen teismi – usko kristinuskon ilmoittamaan Jumalaan – on totta. Esitän seuraavassa lyhyesti joitakin ajatuksia Jumalaan uskomisen puolesta. Näihin voi laajemmin syventyä lopussa olevien linkkien kautta.

Kosmologinen argumentti. Minusta ei ole lainkaan uskottavaa ajatella, että maailma olisi ollut ikuisesti olemassa tai saanut alkunsa itsestään, ei mistään ei minkään vaikutuksesta. Meillä on vahvaa filosofista ja sitä tukevaa luonnontieteellistä näyttöä sille, että maailmankaikkeus ei ole ikuinen, vaan se on saanut alkunsa kauan sitten (Big Bang). Kaikella millä on alku (beginning) on alkusyy (cause). Universumilla (aika mukaan lukien) on alku ja sen vuoksi alkusyy itsensä ulkopuolella. Jumalalla ei ole alkua, joten hän ei tarvitse alkusyytä. Kysymys ”kuka sitten loi Jumalan” voidaan siten sivuuttaa epäolennaisena.

Teleologinen argumentti. Tutkimus on osoittanut, että elämä on riippuvaista universumin äärimmäisen tarkasta ”hienosäädöstä”. Esimerkiksi aine-energian tiheyden ja etääntymisnopeuden on täytynyt olla juuri oikeansuuruinen alkuräjähdyksen tapahtuessa. John Leslien (Universes, 1989) mukaan yhden miljoonasosan suuruinen heitto kummasakin olisi merkinnyt sitä, ettei maailmankaikkeuteen olisi voinut ilmaantua elämää. En voi pitää lainkaan mielekkäänä sitä ateistista oletusta, että täysin sattumalta ja itsestään syntyneessä maailmassa vallitsisi sattumalta juuri täsmälleen oikeat elämän mahdollistavat olosuhteet. Tällainen on yhtä perusteltua ja mielekästä kuin uskoa mafiapomon voittaneen päävoiton lotossa kymmenenä peräkkäisenä viikkona sattumalta, tai teloitettavan selvinneen täysin naarmuitta sadan tarkka-ampujan yhteislaukauksesta sattumalta.

Moraalinen argumentti. Mikäli Jumalaa ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ei ole olemassa. Kuitenkin objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa ja me kaikki tiedämme sen. Pienten vauvojen kiduttaminen pelkän huvin vuoksi ei ole vain sosiaalisesti epäedullista, tai evoluutiossa meihin pinttyneen hoivavietin vastaista toimintaa. Jokainen ymmärtää ilman eri perusteluita, että pienten vauvojen kiduttaminen huvin vuoksi on todellisesti ja syvällä tavalla moraalisesti väärin ja pahaa. Koska siis objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa Jumala on olemassa. Hänen hyvä olemuksensa on objektiivisten moraalisten arvojen lähde. Jumala käskee hyvää, koska hän itse on olemukseltaan hyvä. Asiat eivät ole hyvää tai pahaa vain koska hän mielivaltaisesti niin sanoo.

Jeesuksen historiallinen ylösnousemus puoltaa vahvasti sitä väitettä, että edellisissä kappaleessa mainittu maailman synnyn sekä universumin hienosäädön alkusyy ja objektiivisten arvojen lähde on nimenomaan kristinuskon ilmoittama persoonallinen ja äärimmäisen voimallinen Jumala. Historiallinen näyttö sen väitteen puolesta, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista on erittäin vankkaa. Jeesuksen tyhjä hauta ja opetuslasten kokemus ylösnousseen kohtaamisista ovat yleisesti hyväksyttyjä historiallisia tosiasioita, jotka selittyvät parhaiten sillä, että Jumala todella herätti Jeesuksen kuolleista. Ei ole enää hyviä syitä kevyesti sivuuttaa skeptisellä olankohautuksella uuden testamentin kuvausta näistä tapahtumista, kuten historioitsijat N. T. Wright massiivisessa tutkimuksessaan The Resurrection of The Son of God (Fortress Press, 2003), tai Michael R. Licona tuoreessa väitöskirjassaan The Historicity of the Resurrection of Jesus: Historiographical Considerations in the Light of Recent Debates (University of Pretoria, 2008) ovat osoittaneet.

Lopuksi. Ateistien mainoskampanja herättää pohtimaan myös jumalauskon vaikutusta ihmisen elämään. Se, että Jumalan olemassaolo tai sen pohtiminen estäisi jotenkin nauttimasta elämästä aiheuttaen pikemminkin turhaa murehtimista, kertoo mielestäni enemmän näiden kysymysten kanssa painiskelevista ateisteista, kuin Jumalaan uskovista kristityistä tai ihmisistä yleensä. Tunnen sekä uskovia että ei-uskovia, jotka murehtivat ja joilla on vaikeuksia nauttia elämästä. En muista, että yhdelläkään syynä olisi kysymys Jumalan olemassaolosta tai olemattomuudesta. Huolta aiheuttavat paljon arkisemmat asiat. Monia juuri usko Jumalaan auttaa nauttimaan elämästä sen monista murheista huolimatta. Heidän mottonsa on: ”Jumala on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä”.

Olen erittäin mielissäni ateistien kampanjasta. Sen tarjoama mahdollisuus on osattava hyödyntää ja kääntää voimavaraksi ruohonjuuritason evankelioinnissa. Kenties edellä kirjoittamastani on jotain osviittaa avautuvissa keskusteluissa. Joka tapauksessa näin merkittävää ja tavallisia ihmisiä puhuttelevaa evankelioivaa avausta en muista nähdyn vuosikausiin. Mikä parasta: Ateistit maksavat viulut!


---------
PS: Olen kesälomalla 20.7. saakka. Kommenttien julkaiseminen loman aikana voi olla tavallista verkkaisempaa, eikä merkitse keskustelun sensurointia.

Lisälukemistoa:

Väitöskirjaansa Åbo Akademissa valmistelevan Matti Kankaanniemen sivuilta löytyy eräitä hyödyllisiä ja yleistajuisia suomenkielisiä artikkeleita:

• Kosmologinen argumentti (M. Kankaanniemi)
• Teleologinen argumentti (M. Kankaanniemi)
• Moraalinen argumentti (M. Kankaanniemi)
• Ylösnousemuksen todisteet (Matt Perman, suom. M. Kankaanniemi)

Englanninkielisiä artikkeleita:

• God is Not Dead Yet – How current philosophers argue his existence (William Lane Craig)
• Theistic Critique of Atheism by William Lane Craig (Abridged version in The Cambridge Companion to Atheism, pp. 69-85. Ed. M. Martin. Cambridge Companions to Philosophy. Cambridge University Press, 2007)

Onko tiede pannut Jumalan viralta?

Mikko Heikan hiljattain Suomen Kuvalehdessä (36/2008) ilmestynyt artikkeli Paneeko tiede Jumalan viralta? oli tervetullut ja kiinnostusta herättävä puheenvuoro kristillisen jumalauskon puolesta. Alister McGrathin jalanjäljissä Heikka moittii Dawkinsia ja Dennettiä siitä kuinka heppoisissa kantimissa näiden ateismin popularisoijien uskontokritiikki lepää. Dawkins on tempaissut hatustaan olemattomat ”meemit”, joilla hän selittää uskonnon kuin geneettiseksi virheeksi, joka kopioi itseänsä sukupolvelta toiselle.

Suomalaisista tutkijoista Heikka nostaa esiin Esko Valtaojan sekä Kari Enqvistin, jotka aiemmin mainittuja maltillisemmin ovat esittäneet tieteeseen perustuvaa uskontokritiikkiä. Heidän mukaansa, Heikka sanoo, suhteellisuusteoria, alkuräjähdys ja avaruuden laajeneminen jotenkin selittävät Jumalan tarpeettomaksi. Heikka kysyy kuitenkin aiheellisesti: ”Mikä tässä on sellaista, joka panee Jumalan viralta? ... Suomalaisten kosmologien uskontokritiikkiä kuunnellessa tulee vaivautunut olo. Mistä uskonnosta he oikein puhuvat?”

Seuraavassa Suomen Kuvalehdessä (37/2008) uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen esitti Heikalle kysymyksen: ”Miten Jumala jatkaa virassa? Jos mikään löytö ei voi horjuttaa jumalauskoa, ei väite Jumalan olemassaolosta koske todellisuutta. Kyseessä on vain mielikuva … [S]ikäli kuin tiede alati tarkentaa käsitystämme luonnon säännönmukaisuuksista, siirtyy Jumalakin samalla yhä kauemmas.” Lyhyen vastineensa lopuksi Pyysiäinen toteaa, että vaikka tieteen perusteet jumalauskon kieltämiselle olisivatkin heppoiset, ”[t]ämä ei silti tarkoita sitä, että [Heikalla] olisi painavia perusteita sanoa, että Jumala on.”

Viimeisessä ajatuksessaan Pyysiäinen on mielestäni osin oikeassa. Heikka menetti pallon juuri ratkaisevassa kohdassa. Heikan tekstistä saa helposti vaikutelman, että tiede ja usko ovat täysin omalakisia pelikenttiä, eikä kysymys Jumalasta kuulu lainkaan tieteen alueelle. Hän onnistuu kritisoidessaan uus-ateisteja siitä, että vetoaminen tieteen löytöihin ei ole tehnyt Jumalaa olemattomaksi. Tästä huolimatta hän itse ei lainkaan yritä osoittaa, että olisi olemassa hyviä perusteita sille, että Jumala on. Hän vain puhuu uskon psykologisesta ja teologisesta merkityksestä ”elämän perusviettien” valossa. Se, että usko avaa merkityksiä, ei kuitenkaan vielä ole peruste uskoa, että Jumala on. Siitä että tarpeita on, ei automaattisesti seuraa, että Jumala on. Näin Pyysiäinen pääsi laidasta sisään aivan rangaistusalueen rajalle.

Mutta ratkaisevalla hetkellä Pyysiäinen itsekin potkaisee ohi maalin. Hän aivan oikein osoittaa, että Heikan argumentti jää puolitiehen. Kuitenkaan hän ei itse vastaa Heikan kantavaan kysymykseen: Mikä tieteen alati tarkentuneissa käsityksissä luonnon säännönmukaisuuksista on sellaista, joka panee Jumalan viralta? Pyysiäinen asettaa Jumalan ja tieteen vaihtoehdoiksi ja vetoaa kuin itsestään selvyytenä kuluneeseen ajatukseen ”aukkojen jumalasta”, jossa tarkentuva tieto tekee Jumalan tarpeettomaksi. Sen lisäksi, että tällainen vastakkainasettelu ei välttämättä ollut lainkaan Heikan pointti, tämä ei vastaa Heikan esittämään kysymykseen siitä, mikä kaikessa tiedossa tarkalleen ottaen on sellaista, joka on tehnyt Jumalan tarpeettomaksi.

Aikamme huomattavin brittiläinen ateistifilosofi Antony Flew ilmoitti 2000-luvun alussa hyljänneensä ateistmin. Kristittyä hänestä ei tullut. Sen sijaan jonkin sortin deisti. Yhtä kaikki, kirjassaan There is A God hän kertoo tekijöistä, jotka vaikuttivat mielenmuutokseen. Syy on paradoksaalisesti juuri se, minkä pitäisi Pyysiäisen mukaan tehdä jumalausko tarpeettomaksi: Tieteen alati tarkempi käsitys luonnon säännönmukaisuuksista. Tämä merkittävä tapaus siihen liittyvine keskusteluineen tuntuu menneen suomalaisilta uskontokriitikoilta täysin ohi. Kosmologiassa ja mikrobiologiassa tehdyt entistä tarkemmat löydöt vakuuttivat maailman johtavan ateistin siitä, että on perustellumpaa uskoa, että jumala on, kuin uskoa, että häntä ei ole. Juuri tieteen löydöt antoivat Flewlle hyviä perusteita uskoa jumalan (aristotelisessa mielessä) olemassaoloon.

Darwinin teoria lähtee liikkeelle valmiista, monistumiskykyisestä solusta, mutta ei selitä lainkaan miten tuo ensimmäinen solu on saanut alkunsa, Flew selvittää. Alkuräjähdys osoittaa, että universumimme ei ole ikuinen, vaan sillä on alku. Ateistinen oletus, että alkuräjähdys tapahtui ontologisesta olemattomuudesta täysin itsestään, ei minkään vaikutuksesta, on monin verroin uskomattomampi selitys, kuin sanoa, että universumin synnyn takana on Luoja. Universumissa vallitseva päätähuimaavan yksityiskohtainen elämän mahdollistava kosmologinen hienosäätö selittyy paremmin persoonallisella Luojalla, kuin vetoamalla persoonattomaan sattumaan. Puhtaasti sattuman valossa olisi paljon todennäköisempää, että mitään maailmaa ei koskaan olisi syntynyt, kuin että syntyi universumi, jossa kaltaisemme elämä on mahdollista. Nämä, ja useat muut tieteen tarkentuneet löydöt vakuuttivat Antony Flewn teismin puolesta, kuten hän kirjassaan osoittaa.

Filosofi Richard Swinburnen kommentti on Pyysiäisen palautetta ajatellen osuva, kun hän toteaa kirjassaan Is There a God?:

Huomaa, etten oleta ”aukkojen Jumalaa”, jumalaa, jota käytetään vain selittämään niitä asioita, joita tiede ei ole vielä selittänyt. Minä oletan Jumalan, joka selittää sen, miksi tiede selittää. Juuri tieteen menestys sen pystyessä osoittamaan, kuinka perinpohjaisen järjestäytynyt luonnon maailma on, tarjoaa vahvan perusteen uskoa, että on olemassa vielä syvempi syy tälle järjestykselle. (Swinburne 1996, 68)

Swinburnen ajatus sopii yleisesti ottaen vastaukseksi Suomen Kuvalehdessä Heikalle palautetta myös esittäneiden Niemelän, Pihlajaniemen ja Mäkisen kirjoituksiin (SK/37). Niemelä olettaa, että tietomme maailmankaikkeuden synnystä on pannut Jumalan viralta, vaikka lähinnä tällä alueella saatu tieto on ennen kaikkea noussut haastamaan ateismia viime vuosikymmeninä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että alkuräjähdysteorian kiivaimmat vastustajat olivat alun perin ateistieja. Uskontojen pohjalla vaikuttavilla ihmismielen taustalla olevilla ominaisuuksilla ja mentaalisilla representaatioilla (Niemelä) on merkitystä lähinnä selvitettäessä mitä psykologisia tarpeita joillakin on uskoa Jumalaan. Mutta ne eivät osoita, että Jumalaa, johon nämä ihmiset syystä tai toisesta uskovat, ei ole olemassa. Arvelleessaan pystyvänsä selittämään mikä tarve ajaa ihmistä uskomaan, hän luulee selittäneensä, että uskon kohde ei voi olla todellinen, koska ihmisellä on jokin tarve tai syy uskoa. Mutta nälkäni ei ole todiste siitä, että ruokaa ei ole olemassa. Ateismi saattaa yhtä lailla olla omista alitajuisista tarpeista nousevaa (freudilainen oidipuskompleksi – Isästä on päästävä eroon?), mutta sellaisten tarpeiden osoittaminen ei todista ateismia virheelliseksi, sen enempää kuin oikeaksikaan.

Pihlajaniemi on oikeassa sanoessaan, ettei ”perinteisen uskomuksen sitkeys ole mikään todiste niiden paikkansapitävyydestä”. Hänkin aivan oikein nappaa pallon siitä mihin Heikka sen pudotti. Silti, uskomusten voi olettaa pysyvän aika sitkeässä, jos uskomusten kohde on todellinen ja usko perusteltu. Niiden sitkeys ei sellaisenaan ole osoitus niiden paikkansapitävyydestä, eikä pelkkä sitkeys todista, että kyseessä ei ole muuta kuin perinne, josta pidetään kiinni ainoastaan perinteen vuoksi.

Mäkinen tuntuu harmittelevan Heikalle sitä, että jonkin olemattomuutta (Jumalan) ei voi todistaa. Eihän vaaleanpunaisten elefanttienkaan olemattomuutta voi todistaa (vaaleanpunaiset yksisarviset ovat klassinen esimerkki!). Heikka ei kuitenkaan pyytänyt tiedemiehiä todistamaan Jumalan olemattomuutta, vaan sitä millä tavoin tarkentuneet tieteelliset löydöt ovat panneet Jumalan viralta. Yksikään palautteen antajista ei ole kertonut miten. He ovat ainoastaan olettaneet, että tieteen kehitys automaattisesti on filosofisesti teismin kannalta tuhoisa. Tutustuminen hiukan Dawkinsia ja Dennettiä laajemmin maailmalla käytävään keskusteluun teismin merkeissä antaa kuitenkin aihetta täysin toisenlaiseen arvioon. Suosittelen kiinnostuneille alkuun oheista, filosofi William Lane Craigin kokoavaa artikkelia God is Not Dead Yet.

--------------------

Aiheesta:

• God is Not Dead Yet - How current philosophers argue for his existence, William Lane Craig.
• Atheist Becomes a Theist - Exclusive Interview with Former Atheist Antony Flew