Lisää spagettia: Voiko Jumala 'olla' ja 'ei-olla'?

Spagettihirviöön liittyvässä keskustelussa joku kommentoi alla, että aivan kaikki pitäisi olla mahdollista olennolle, jota Jumalaksi kutsutaan. Eikö siis "silloin Jumala voisi luoda itsensä olemattomaksi ja silti ’olla’? Ja samalla ’olla olematta’?” 

Kommentoijan huomio sisältää viestin sarkastisesta sävystä huolimatta asiallisen kysymyksen, jota teologiassakin on pohdittu: Mitä ”kaikkivaltius” Jumalan kohdalla todella tarkoittaa.

Mieleeni palautuu edesmenneen kirjallisuusprofessorin ja entisen ateistin C. S. Lewisin lyhyt kirjoitus käyttämästäni hartauskirjasta The Business of Heaven. Siinä Lewis kirjoittaa näin otsikolla ”Kaikkivaltius ja hölynpöly” :

Kaikkivaltius tarkoittaa voimaa tehdä kaikki mikä on luontaisesti (intrinsically) mahdollista, ei sellaista mikä on luontaisesti (intrinsically) mahdotonta tehdä. Jumalaan voidaan yhdistää ihmeitä, mutta ei hölynpölyä. Tämä ei millään tavalla rajoita hänen kykyänsä. Jos päättää sanoa, että ’Jumala voi antaa luodulle vapaan tahdon ja samalla pidättää luodultaan vapaan tahdon’, et ole onnistunut sanomaan yhtään mitään Jumalasta: merkityksettömästi peräkkäin yhdistellyt sanat eivät yhtäkkiä sisällä merkitystä vain, koska eteen liitetään kaksi muuta sanaa ”Jumala voi”. On edelleen totta, että Jumalalle on mahdollista kaikki asiat (all things): luontaiset mahdottomuudet (intrinsic impossibilities) eivät ole asioita (things), vaan olemukseltaan olemattomuuksia (non-entities). Sen enempää Jumalalle kuin Hänen heikoimmallekaan luomukselle ei ole mahdollista toteuttaa samanaikaisesti kahta toisensa täysin poissulkevaa vaihtoehtoa. Tämä ei suinkaan johdu siitä, että Hänen voimansa olisi kohdannut esteen, vaan siksi, että hölynpöly pysyy hölynpölynä silloinkin kun puhumme hölynpölyä Jumalasta. ”

Se, että Jumalakaan ei voi luoda, eikä edes piirtää, ympyrän muotoisia nelikulmioita ei ole kaikkivaltiuteen eikä edes piirustustaitoon liittyvä kysymys. Kyse on hölynpölystä siitäkin huolimatta, että kykenemme laittamaan peräkkäin sanat ”ympyrä”, ”muoto” ja ”nelikulmainen”. Sama koskee lausetta ”Jumala-voi-luoda-itsensä-olemattomaksi-ja-silti-olla-olemassa”.

Lentävä spagettihirviö ja Jumala

Pari lyhyttä ja ytimekästä videota.

"Jumalan siunausta" - Mitä ihmettä se tarkoittaa?

Kristityt toivottavat toisilleen Jumalan siunausta. Mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan? Onko se vain uskonnollinen tapa sanoa "lykkyä tykö, pidän sinulle peukkuja" tai "onnea matkaan"?

Siunaus on ennen kaikkea Jumalan armon kautta saatu osallisuus Kristuksen pelastavasta työstä. Tässä mielessä Jumala "on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella [syntien anteeksisaaminen, iankaikkinen elämä, Pyhän Hengen saaminen, armolahjat jne.] Kristuksessa." (Ef. 1:3).

Kun painopiste on siinä, mitä Jumala on tehnyt ja antanut Kristuksessa ja Hänen ristin työnsä ansiosta, sen jälkeen on mahdollista puhua myös siunauksen ajallisista ulottuvuuksista ja näin pitää nämä perspektiivit tasapainossa. Siunaukseen liittyy lisäksi ajallinen ulottuvuus, joka tulee pitää tasapainossa siunauksen hengellisen ulottuvuuden kanssa.

Yhtä vinoutunutta kuin on korosta ajallista siunausta hengellisen kustannuksella on korostaa yksipuolisesti Jumalan siunauksen hengellisyyttä sillä tavoin, että se typistyy jonkinlaiseksi "pyhäksi abstraktioksi". Näin siunauksesta tulee jotain, joka ei koskaan missään ajallisessa muodossa tule kenenkään osaksi, vaan vasta kerran taivaassa. Kuitenkin Herra itse kehottaa Isä meidän -rukouksessa pyytämään mm. jokapäiväistä leipää. Lutherin mukaan siihen kuuluu työ, koti, perhe yms. ajallisen elämän välttämättömyydet.

Raamatun alkulehdiltä aina uuteen testamenttiin saakka siunaus merkitsee mm. hedelmällisyyttä ja lisääntymistä (1 Moos. 1:22, 28; 1 Moos 30:27, 30; Matt. 14:19-20). Se merkitsee runsautta. Jeesus siunasi leivän ja kaksi kalaa ja siitä riitti 5000:lle (Joh. 6). Siunauksella on siis konkreettinen sisältö. Jumalan siunaus ei ole vain hyväntahtoinen onnentoivotus, joka nousee lähimmäistä kohtaan tunnetuista lämpimistä tunteista. Kun toivotettiin siunausta toivotettiin hedelmällisyyttä ja runsautta (1 Moos. 24:60).

Kuitenkin on muistettava, että Jumalan siunaus ei myöskään ole tyhjennettävissä yksinomaan nykyisen elämän todellisuudeksi, josta voidaan erehtymättömästi nähdä kuka on Jumalan suosiossa ja kuka ei. Uskon sankarit, jotka ovat "liian hyviä tälle maailmalle", saattavat hekin joutua puutteenalaisiksi (Hebr.11:37-38), ja vaikka kuinka vaeltaisivat nuhteettomina Herran edessä saattavat toisinaan kokea hedelmättömyyttä (Luuk. 1:6-7).
 
Miten siis määrittelen Jumalan siunauksen?

Hengellisesti määrittelen sen siten, että jos kiusausten ja koetusten keskellä säilytän uskon loppuun saakka ja kykenen elämään Jumalan tahdon mukaan, Hänelle kuuliaisena, ja Jumalan sana menestyy kauttani, niin että ihmisiä tulee uskoon ja evankeliumi menee eteenpäin, silloin voin sanoa olevani menestyvä ihminen. Olen siunattu, kun elämäni tuottaa hedelmää taivasten valtakunnalle. Se on kristityn elämän tarkoitus (Joh. 15:16). Tämän määritelmän mukaan kristityt marttyyritkin, jotka on surmattu uskonsa tähden, sekä vainotut veljet ja sisaret ovat menestyviä ja siunauksessa eläviä kristittyjä. He ovat Hengessä rikkaita ja heillä on Jumalan armon ja lahjojen runsaus ulkoisesta puutteesta huolimatta.

Ajallisesti määrittelen siunauksen ja menestyksen seuraavasti: Jumala pitää huolen siitä, että kaiken keskellä minulla on kaikki se mitä kulloinkin tarvitsen Jumalan tahdon tekemiseen.

Niinpä jos Jumalan tahdon toteutumiseksi tarvitsen lentokoneen, Hän pitää huolta siitä, että saan lentokoneen. Jos tarvitsen siihen auton, saan auton. Jos junalippu riittää, niin sitten junalipun. Jos siihen riittää polkupyörä, Hän huolehtii siitä, että minulla on polkupyörä (tai ainakin pääsen tarakalla). Jos Jumalan tahdon tekemiseen riittää kaksi tervettä jalkaa Hän pitää jalkani terveenä ja suo niihin kengät.

Lähtökohta ei ole ihmiskeskeinen, se mitä minä  kulloinkin haluan tai arvelen tarvitsevani. Elämä ei tämän määritelmän mukaan myöskään pyöri sen ympärillä mitä minulla on tai ei ole. En suunnittele elämääni tai aseta hengellisiä tavoitteita omien resurssieni mukaisesti, vaan päämääränä on Jumalan tahto Jeesuksessa Kristuksessa.

On kristittyjä, joilta elämä lipuu ohitse heidän odotellessaan parempia aikoja. Koko ajan heiltä mielestään puuttuu jotain, jota he tarvitsevat voidakseen sitten "astua Jumalan tahtoon". Mikä suurenmoinen elämän vapaus löytyykään, kun oivaltaa, että tässä ja nyt minulla Kristuksessa on kaikki mitä tarvitsen Jumalan tahdon toteuttamiseen juuri nyt. Ja jos tarvitsen jotain lisää siitä pidetään huolta. Kysymys ei ole mistään haihattelusta, jossa Jumala pakotetaan meidän omien lihasta nousevien toiveidemme ja yltiöhengellisten unelmiemme maksumieheksi, vaan tarttumisesta juuri nyt olemassa ja läsnä oleviin tilaisuuksiin rauhallisella Kristus-keskeisellä luottamuksella.

Lähtökohta määritelmässäni on jumalakeskeinen: Hänen tahtonsa ja kunniansa kirkastuminen Kristuksessa Jeesuksessa. Minulla ei välttämättä ole aina kaikkea mitä haluan. Mutta minulla on joka tilanteessa kaikki mitä tarvitsen Jumalan tahdon tekemiseen ja Kristuksen kirkastumiseksi elämässäni.

Tämä on minun määritelmäni menestyksestä ja siunauksesta. Näin minä uskon.

Toivottaessamme toisillemme "Jumalan siunausta" me siis toivotamme toisillemme kaikkea sitä hengellistä ja ajallista hyvää ja runsautta, joka siunaukseen raamatullisesti kätkeytyy, jotta Kristus meidän elämämme kaikilla alueilla tulisi korotetuksi.

Stephen Hawking, alkuräjähdys ja itse itsensä ei-mistään luova maailma

Kirjassaan Ajan lyhyt historia palkittu fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking pyrki kiertämään singulariteetin muun muassa vetoamalla imaginaarilukuihin ja -aikaan. Kyseessä oli ei-realistinen matemaattinen teoria, joka ei ole siirrettävissä reaalimaailmaan. Kun palataan imaginaariajan puitteista tähän normaaliin aikakäsitteeseen, Hawking itsekin myönsi, singulariteetti ja alkuräjähdys säilyivät. Joten Jumalalle jäi vieä tilaa. 

Nyt lehdet ovat laajalti otsikoineet, että tulossa olevassa uudessa kirjassaan Hawking yrittää ratkaista maailmankaikkeuden alkua koskevan kysymyksen puhtaasti fysiikan lakien avulla. Jumalalle ei jää enää tilaa.

Aamulehti.fi uutisoi (2.9.2010) Hawkingin kirjasta seuraavasti: ”Ensi viikolla julkaistavassa uudessa kirjassaan The Grand Design maailmankuulu fyysikko ja kosmologi haastaa jumaluskomukset ja täräyttää, että jumalallisia voimia ei maailmankaikkeuden alkuun panemisessa tarvittu. Jumalan sijasta käytettiin fysiikan lakeja. ’Koska on olemassa lakeja kuten painovoimalaki, maailmankaikkeus voi ja luo itsensä ei-mistään’, Hawking kirjoittaa.” MTV3.fi (2.9.2010) mukaan Hawking sanoo: ”Painovoiman ansiosta universumi pystyy luomaan itsensä tyhjästä”.

Hawking pyrkii siis kirjassaan perustelemaan, että maailmankaikkeus on voinut aiheuttaa (luonut) itse itsensä ei-mistään.

On pakko sanoa, että vaikka tuleva kirja olisi täynnä kuinka briljanttia matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa mikään ei kykene kätkemään sitä tosiasiaa, että tällainen lausahdus on aivan täyttä hölynpölyä. Riippumatta siitä onko maailmankaikkeuden synty Jumalan vaiko pelkkien fysiikan lakien aikaansaama, väite itsensä olemattomuudesta synnyttävästä maailmankaikkeudesta on aloittelijamainen kömmähdys.

Lähemmin tarkasteltuna Hawking ei itsekään usko väitteeseensä, siitä että ”maailmankaikkeus luo itsensä ei-mistään”. Hänhän sanoo edellä voivansa selittää maailman synnyn fysiikan lakien pohjalta vetoamalla muun muassa painovoimaan. Ne siis edeltävät maailmankaikkeutta ja ovat olleet olemassa ennen sitä! Niinpä väite, että ”maailmankaikkeus luo itsensä ei-mistään” ei pidä paikkaansa. Hawking kumoaa itsensä yhdessä ja samassa lauseessa. Hänen ajattelunsa on hämmentävän epäjohdonmukaista tältä osin.

Kaikkein perustavin metafyysinen periaate on, että puhtaasta olemattomuudesta ei synny olevaista. Ontologinen kuilu täydellisestä metafyysisestä olemattomuudesta olevaisuuteen (from non-being into being) on ylittämätön. Puhumattakaan, että sellainen mitä ei ole olemassa voisi olla oman olemassaolonsa syy ja aiheuttaja ei-mistään. Seuraus (effect) ei koskaan kausaalisesti edellä omaa syytänsä (cause), eikä seuraus (effect) voi olla itse itsensä syy (cause). Varsinkaan jos syyn (cause) ontologinen status on puhdas olemattomuus (non-being).

Luonnollinen jatkokysymys on mistä Hawkingin tarvitsemat luonnonlait, kuten painovoima, ovat lähtöisin? Yksi filosofisesti täysin mahdollinen vastaus on, että ne ovat vain aina olleet olemassa. Ei niitä kukaan ole luonut. Ne eivät ole tulleet mistään, vaan ovat aina olleet.

Tällainen vastaus on kuitenkin ongelmallinen. Se edellyttää, että myös maailmamme perustana olevan aineen on täytynyt olla aina olemassa jossain muodossa. Mihin maailman synnyttäneet fysiikan lait muutoin vaikuttaisivat, ellei olisi olemassa jotain fysikaalista? Pelkät fysiikan lait eivät sellaisenaan tee tai ole mitään. Ne ovat kuvauksia ”voimista",  jotka vaikuttavat niin mikro- kuin makrotasolla fysikaalisiin kappaleisiin. Painovoima ei itsessään ole ontologista olomuotoa. Jos painovoima on ikuista, silloin jonkinlainen aineellinen todellisuus on myös ikuista.

Tämä kaikki muistuttaa ikivanhaa väitettä maailmankaikkeudesta, joka aina on ollut olemassa. Ennen alkuräjähdysteorian vahvistumista empiirisesti monet, aina Aristoteleen päivistä lähtien, olivat ajatelleet universumia ikuiseksi. Ajatuksen puolesta ja sitä vastaan voitiin esittää lähinnä filosofisia argumentteja. Alkuräjähdystä tukevan teoreettisen ja tieteellisen näytön vahvistuessa väitteet ikuisesta universumistamme kävivät kestämättömiksi. Niinpä useat nykykosmologit pyrkivät etsimään nyt alkuräjähdykselle fysikaalista kausaalista syytä sen takaa joko kvanttitason tapahtumista, taikka työntämällä syyn (cause) toisiin ulottuvuuksiin, joista meillä ei matemaattisten yhtälöiden ja muiden teoreettisten spekulaatioiden lisäksi kuitenkaan ole mitään suoraa empiiristä näyttöä (esim. säieteoria, multiversumiteoria). Perimmäinen todellisuus on heidän mielestään kuitenkin edelleen aineelliseen palautettavissa. 

Etsiessään maailmankaikkeuden synnyn syytä fysiikan laeista Hawking itsekin myöntää, että tämä universumi ei ole aina ollut olemassa. Mutta jotain on ollut. Ikuiset fysiikan lait edellyttävät jonkinlaista ikuista aineellista todellisuutta. Jos kuitenkin maailmankaikkeuden synnyn mahdollistava riittävä fysikaalinen syy (tässä tapauksessa fysiikan lait sekä se aineellinen ”perusolemus”, johon tuo painovoima on aina vaikuttanut) on aina ollut olemassa, silloin myös seuraus, maailmankaikkeus, on täytynyt olla aina olemassa. Tätä voidaan valaista seuraavalla esimerkillä: Jos veden kiehumisen edellytys on vesi ja tietty lämpötila, ja sekä vesi että kiehumiseen vaadittava lämpötila ovat aina olleet olemassa, veden on täytynyt ikuisesti kiehua ilman alkua.

Ongelma on, että me tiedämme, että tämä universumi ei aina ole ollut olemassa. Koska maailmankaikkeuden syy ei siis voi olla jokin ikuisesti olemassa ollut fysikaalinen riittävä syy,  jäljelle jää persoonallinen vaikuttava syy, aineeton ja ikuisesti ajaton Mieli (koska aine ja aika saivat alkunsa alkuräjähdyksessä), joka on riittävän voimakas sekä tahtoakseen että luodakseen maailman tietyllä hetkellä (t=0) olevaiseksi. Toki ajatus persoonallisesta kausaalisesta syystä voi tuntua uskomattomalta, samoin kuin se miten mieli voi vaikuttaa sellaista aineelliseen todellisuuteen. Mutta vielä uskomattomampi on ei-mistään itse itsensä aiheuttava universumi. Jälkimmäinen on täyttä magiaa. Tyhjästä on paha nyhjästä. Ensinmainitussa meillä on sentään jotain, joka tyydyttää metafysiikan perustavimman väittämän vaatimuksen: On oltava jotain, sillä ei-mistään ei synny yhtään mitään (ex nihilo nihil fit).

Fysikaalisen syyn siirtäminen erilaisilla teoreettisilla malleilla kvanttitasolle tai toisiin ulottuvuuksiin ei poista tätä perusongelmaa. Sellainen vain siirtää peruskysymyksen yhden pykälän etäämmälle. Jos tämän universumin synnyn selittävä perimmäinen ja riittävä aineellinen syy kvantti- tai multiversumitasolla on ikuisesti ollut olemassa myös tämä universumimme on ikuisesti ollut olemassa ilman alkua. Kuitenkin me tiedämme, että näin ei ole ollut. Universumillamme on ollut alku.

Keskustelu ja kommentit ovat tervetulleita, kuten aina. Vaikka en niihin itse aina ennättäisikään tai jaksaisi vastata. Ennen kuin kukaan kuitenkaan ryhtyy rustaamaan kommenttiinsa selityksiä braaneista, kvanttigravitaatiosta, multiversumeista, säieteoriasta yms., sinänsä mielenkiintoisista ja asianmukaisista teoreettisen fysiikan pohdinnoista, olisi hänen hyvä pysähtyä edellä esitetyn perusongelman ääreen. Se ei väisty, vaikka aineellista selitystä siirrettäisiinkin tästä universumista tuonnemmaksi mikro- tai multiversumitasolle.

Repäisevien uutisotsikoiden viittaukset Jumalan viraltapanemiseen tuntuvat kuitenkin ennen aikaisilta. Ne paljastavat lähinnä, että kyse ei ole vain viileästä ja etäisestä tieteenharjoittamisesta. Hawking ei malta pysyä fyysikon roolissa ja fysiikan puolella, vaan esittää tieteellisen teorian pohjalta metafyysisiä johtopäätöksiä. Ne voivat olla perusteltuja tai siten eivät. Kuten itse teoriakin. Se jää nähtäväksi. Kuinka hyvin Hawkingin uusi kirja kestää kriittisen tarkastelun jääköön toisten fyysikkojen ja kosmologien arvioitavaksi. Mutta mainittu maailmankatsomuksellinen tendenssimäisyys on hyvä panna merkille. Samoin kuin se, että Hawking kompuroi filosofisissa kysymyksissä jo alkumetreillä.

--------

VIDEO: Astui ylös taivaisiin... ja on sieltä tuleva....

Lahjakkaat ja loistavat HB yhtyeen artistit repäisevät tässä Turku-hallin taltioinnissa eskatologisesti selvät sävelet ja sanat.