Jeesus tulee takaisin – odottaako häntä enää kukaan?

”…kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta” 1 Tess.1:9-10

Jeesuksen seuraajilla on erilaisia, kilpailevia näkemyksiä Jeesuksen paluun yksityiskohdista. Tuleeko Jeesus vaivanajan alussa, keskellä vai lopussa? Palaako hän ”kaksivaiheisesti” vai ”kertarysäyksellä”? Tuleeko hän salaa vai julkisesti? Erilaisilla näkemyksillä on arvovaltaiset kannattajansa ja Raamattuun pohjautuvat perustelunsa. Toiset perustelut ovat parempia toiset huonompia ja kaikkiin näkemyksiin sisältyy vahvuuksia sekä heikkouksia, niin että erilaisten näkemysten edustajat voivat esittää toinen toisilleen kiperiä kysymyksiä vastattavaksi. Eskatologiaan liittyvät yksityiskohdat ovat omalla paikallaan tärkeitä eikä niiden merkitystä ja pohtimisen tärkeyttä sovi väheksyä. Minullakin on niistä käsitykseni.

Kuitenkin paras ja tärkein jää toisinaan hyvien ja sinänsä tärkeiden asioiden varjoon vieden koko huomion.

Viime lauantaina Ristitulta –lähetyksessä juttelimme kollegani Petri Mäkilän kanssa Jeesuksen paluusta. Halusimme korostaa monien eskatologisten kiistakysymysten keskellä Jeesuksen paluuseen liittyvää toivoa, jolla Paavali kehottaa kristittyjä lohduttamaan toisiaan (1 Tess. 4:18).  Seuraavassa hiukan jotain mitä itse halusin tuossakin lähetyksessä korostaa monien muiden esille tulleiden asioiden lisäksi (halutessasi voit kuunnella koko Ristitulta –lähetyksen tästä linkistä)

Jeesus tulee takaisin!

Hän tulee taivaasta  s a m a l l a   t a v a l l a  kuin hänen  n ä h t i i n  taivaaseen menevän: pilvissä hän meni, pilvissä Hän palaa (Apt. 1:9-11; 1 Tess. 4:17).

Hän ilmestyi ensimmäisen kerran sovittaakseen ja poistaakseen ristin verellään kaikkien häneen uskovien synnit. Hän ilmestyy toisen kerran ”pelastuksesi niille, jotka häntä odottavat” (Hepr. 9:26, 28).

Tullessaan takaisin hän herättää kaikki poisnukkuneet Jumalan pyhät kuolleista, antaa silmänräpäyksessä heille samoin kuin elossa oleville pyhille uuden, katoamattoman, kuolemattoman ja kirkastetun ylösnousemusruumiin ja tempaa heidät yhdessä yläilmoihin luoksensa Jumalan pilvissä (1 Tess. 4:13-17; 1 Kor. 15:50-53).

Ja "niin me saamme aina olla Herran kanssa" (1 Tess. 4:17). Ei enää syöpähoitoja, ryppyvoiteita eikä hammaslääkärikäyntejä. Ei kiusauksia, lankeemuksia ja kuumia parannuksen kyyneleitä. Ei kuolemaa, kärsimystä eikä yksinäisyyttä.

Tulkoon sanontuksi, että en usko mainitun tempauksen olevan mikään "ylöshypähdys" vain joitakin senttejä maan pinnan yläpuolelle. Eksegeettisesti - kuten hienosti sanotaan - Paavalin 1 Tess. 4 loppujakeiden taustalla on selviä kaikuja siitä mitä Jeesukselle kerrotaan tapahtuneen Apt 1:9-11 jakeissa. Aivan niin kuin Paavali johti Jeesuksen ylösnousemusruumiin luonteesta sen millainen kristittyjen ylösnousemusruumis olisi (Fil. 3:21 / 1 Kor. 15:20), hän saattoi johtaa siitä mitä Jeesukselle tapahtui sen mitä kristitylle tulee tapahtumaan Hänen tullessaan takaisin.

Paavali kirjoittaa: "[J]os uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin  s a m o i n (kreik. οὕτως) on Jumala Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan" (1 Tess. 4:14)

Niin kuin Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja Jumalan pilvi vei hänet ylös taivaalle (Apt. 1:9, 11) samoin kristityt, jotka ovat kuolleet, nousevat kuolleista ja viedään kirkastettuina Jumalan pilvissä ylös taivaalle Herraa vastaan yhdessä elossa olevien pyhien kanssa (1 Tess. 4:16-17).

Laskeutuuko Jeesus sitten pyhiensä kanssa saman tien maan päälle, vai viekö heidät ensin kolmanteen taivaaseen kanssaan kuin Elian tullakseen heidän kanssaan maan päälle jonkin ajan kuluttua on jännittävä kysymys, mutta sille mitä seuraavaksi kirjoitan, ei tällä yksityiskohdalla ole olennaista merkitystä.

Lue uudestaan blogin ingressissä oleva lainaus Paavalin 1 kirjeestä tessalonikalaisille ja kysy itseltäsi odotatko Jeesuksen paluuta? Kyse ei ole siitä minkä eskatologisen mallin tapahtumajärjestyksen mukaisesti uskot lopun ajan tapahtumien toteutuvan.

Salli minun kysyä sama kysymys hieman toisella tavalla: Kun sinulla on todella vaikeaa elämässäsi etkä näe toivoa tai ulospääsyä tilanteesta, kumpaa sinä odotat ja kummasta ajatuksesta saat lohtua: Siitäkö, että pian pääset taivaaseen Jeesuksen luokse, jossa huolet ovat ohitse? Vaiko siitä, että Jeesus on luvannut tulla takaisin ja laittaa kaikki asiat jälleen kohdalleen?

Ei taivastoivossa ole mitään pahaa, mutta sen suunta on uuden testamentin mukaan ensisijassa toinen kuin millaisena nykykristityt sen ovat tottuneet ajattelemaan. .

Uudessa testamentissa kristillinen toivo, ”pelastuksen toivo” kuten Paavali sitä kutsuu, ei ensi sijassa rakentunut kuoleman ja sen jälkeisen elämän tuoman lohdun varaan. Vaikka kristityt tiesivät kuoltuansa pääsevänsä Herran luokse ja se merkitsi monin tavoin muutosta parempaa kuin nykyiset ahdistukset ja taistelut (2 Kor. 5:8; Fil. 1:20-23) ei kristillinen toivo ensi sijassa rakentunut taivaaseen pääsyn varaan. He odottivat Herraa Jeesusta takaisin taivaasta!

Toivon suunta ei ollut alhaalta ylös, täältä sinne, vaan ylhäältä alas, sieltä tänne.

Huomaa mitä Paavali alun lainauksessa sanoo: ”…käännyitte … palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa”! Ei odottamaan pääsyä taivaaseen, vaan sitä, että Poika tulee taivaista.

Filippiläiskirjeessä Paavali samoin kirjoittaa: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja s i e l t ä  me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21). Huomaa toivon suunta: Ei ”sinne, me myös odotamme pääsevämme Herran Jeesuksen Kristuksen luo”, vaan sieltä me odotamme Herraa.

Kolossalaiskirjeessä: ”Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa” (Kol. 3:2-4). 

Kristityt eivät odottaneet kuolemaa, sillä hehän olivat jo "kuolleet". Sen sijaan he odottivat elämän ilmestymistä, kun Herra Jeesus palaa takaisin.

Siinä missä monet nykyajan kristityt toivottavat itselleen vaikeuksien keskellä kuolemaa kuin Elia, alkuseurakunta toivotti itselleen elämää. Kuolemaahan ihminen toivoo, jos hän vaikeuksien keskellä haikailee taivaaseen. Hän ei sano: Tule, Herra Jeesus! Hän ei odota Jeesusta, vaan kuolemaa.

Ei ole vaikea ymmärtää, että maailmassa on jotain pahasti pielessä. Näemme ympärillä jatkuvasti hirvittävää kärsimystä ja tuskaa, sotia, nälänhätää, kulkutauteja, luonnonmullistuksia, terroritekoja ym. Meissä helposti syntyy ajatus: Kunpa jo pian pääsisin pois täältä Herran luo taivaaseen missä kaikki on hyvin.

Uuden testamentin kristityt tajusivat yhtä lailla, että tässä maailmassa eivät asiat ole kohdallaan ja siitä aiheutuu heille ja kaikille ihmisille kärsimystä ja hätää. Mutta heidänn odotuksensa oli toisensuuntainen. Kun he näkivät sotia, nälänhätää, kulkutauteja, luonnonmullistuksia ym. he ajattelivat niin kuin Herra Jeesus noihin asioihin viitatessaan oli neuvonut: Kunpa Herra Jeesus jo pian tulisi takaisin taivaasta ja sitten kaikki on taas hyvin.

Pääkohta kaikessa edellä kirjoittamassani on tämä: Meidän tulee palvella elävää ja totista Jumalaa ja odottaa taivaista hänen Poikaansa, meidän Herraamme Jeesusta. Siinä on kristillisen evankeliumin toivon ydin.

Jeesus tulee takaisin!

Mayat, maailmanloppu 2012 ja Raamattu?

-->

Mitä Mayat tekevät kun heidän kalenterinsa päättyy 21.12.2012? kysyttiin eräässä radio-ohjelmassa. Toimittaja vastasi: Mayat kävelevät Ärrälle ja ostavat uuden kalenterin!

Vuodesta 2012 saattaa muodostua monella tavalla merkittävä vuosi. Suomessa ja Yhdysvalloissa on presidentinvaalit. Euro natisee liitoksissaan ja sen mukana koko unioni. Lähi-itä on sodan partaalla Iranin uhitellessa sulkevansa Hormuzin salmen ja lännen kootessa alueelle laivastoaan.

Maailmanloppua ei silti ole näköpiirissä.

Mayojen kalenterin kannalta tämä vuosi on hieman suuremmassa mittakaavassa sama kuin meillä jokainen vuoden vaihde: Yksi jakso päättyy ja toinen jakso alkaa.

Sekä kristittyjen että ei-kristittyjen parissa on vuosien saatossa esiintynyt taipumusta innostua maailmanlopun aikalaskelmista. Kenties kuuluisin kristillisperäinen liike näissä merkeissä on Jehovan todistajat. Viime vuonna onneaan yritti kalifornialaisen Famiy Radion perustaja Harold Camping.

Kaikki maailmanlopunlaskijat ovat epäonnistuneet. Olemme yhä täällä.

Mitä taas tulee hypetykseen Mayojen kalenterikierron päättymiseen vuonna 2012 sillä ei ole mitään yhtymäkohtaa Raamatun eskatologiaan.

Mutta eikö maailmanlopusta puhuta Raamatussakin?

Matteuksen evankeliumi päättyy Jeesuksen lähetyskäskyn loppusanoihin: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun saakka” (Matt. 28:20).

Jeesuksen sanoilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä populaarien mielikuvien kanssa maaplaneetan räjähtämisestä tuusannuuskaksi.

Alkukielessä ilmaisu ”maailman loppuun saakka” on ”eoos tees synteleias tou aioonios”. Se viittaa aikakausien (aioon) taitteeseen, jossa yksi aikakausi päättyy ja toinen alkaa. Tämä liittyy Jeesuksen ajan, niin sanotun toisen temppelin ajan, juutalaisuuden käsitykseen kahdesta maailmanajasta, joista ensimmäistä elämme parhaillaan ja jonka päättyessä siirrymme uuteen, Jumalan ikuisesti kestävään, lunastettuun maailman aikaan.

Kahden maailmanajan oppi näkyy viitteenomaisesti eräissä raamatunkohdissa. Paavalin mukaan Jeesus kuoli pelastaakseen meidät ”nykyisestä pahasta maailmanajasta” (Gal. 1:4). Heprealaiskirjeessä kristillisen seurakunnan sanotaan jo nyt saaneen maistaa Kristuksessa ”tulevan maailmanajan voimia” (Hepr. 6:5). ”Tuleva maailma” on alistettu Jeesuksen alaisuuteen (Hepr. 2:5).

Siinä missä nykyinen maailman aika on Raamatun ”paha” koska sitä leimaa synti, kärsimys ja kuolema, on tulevalle maailmanajalle leimallista Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen kuninkuus. Silloin koko luomakunta on lunastettu ja vapautettu synnin, kärsimyksen ja kuoleman alaisuudesta ”Jumalan lasten kirkkauden vapauteen” (Room. 8:21). Kansat elävät sovussa eivätkä opettele enää sotimaan.

Raamatun mukaan Jeesuksen paluu sijoittuu näiden kahden maailmanajan dramaattiseen taitteeseen. Hänen paluunsa merkitsee siis siirtymistä siihen uuteen tulevaan maailmaan, jonka voimia kristillisen seurakunta Pyhässä Hengessä on kuin ennakoiden saanut maistaa jo nyt.

Kristuksen paluu tämän pahan maailman ajan lopulla ja uuden alkaessa merkitsee kuolleitten ylösnousemusta ja elossa olevien uskovien muuttumista kuolemattomiksi (1 Tess. 4:18-20; 1 Kor. 15:35-58).

Jeesuksen mainitsema maailmanaikojen loppu on siis Jumalan lunastussuunnitelman eräänlainen huipentuma. Sen toivon täyttymys, jossa paha vihdoinkin saa lopullisen palkkansa, kuolema ja kirous hävitetään ja Kristuksen omat nousevat iankaikkiseen ja katoamattomaan elämään.

Raamatun opetus maailmanlopusta liittyy siten enemmänkin uuden alkuun, kuin vanhan loppuun. Kyseessä on toivon sanoma. Lupaus, että kuolemalla ja kärsimyksellä ei ole viimeistä sanaa Jumalan luomakunnassa. Kristus on lunastanut omakseen koko maailman ja eräänä päivänä tekee lopun kaikesta pahasta ja kärsimyksestä.

Uuden testamentin viitteiden avulla saatamme nähdä merkkejä vanhan maailman ajan loppuhetkien ja tulevan maailmanajan alun lähestymisestä. Mitään laskelmia ja arvioita aikamääristä, vuosista tai päivistä on silti turha yrittää Raamatun viitteiden pohjalta laskea. Jeesus itse sanoi, ettei ole meidän asiamme tietää näihin liittyviä ”aikoja ja hetkiä, jotka isä oman valtansa voimalla on asettanut” (Apt. 1:7).

Kaikkein lohdullisinta Raamatun opetuksessa ”maailmanlopusta” on Jeesuksen lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun saakka”! Mitä tahansa onkaan edessämme alkaneena vuotena 2012 Jeesus on omiensa kanssa ja heidän turvansa joka ikinen päivä yhtä hyvin Mayojen kalenterin loppuun kuin siitä eteenpäin maailmanaikojen loppuun saakka. 

-----

Kiire taivaaseen?

”…kaikki kertovat, mihin meidän käyntimme teidän luonanne johti: te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa ja odottamaan taivaasta hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevalta vihalta.” (1 Tess. 1:9–10)

Koetko taivasikävää? Kaipaatko jo päästä täältä maailman taisteluiden keskeltä kotiin Herran luo taivaaseen?

Miksi ihmeessä? Mistä moinen hoppu?

Apostoli Paavali kuvailee Pyhässä Hengessä kolmea tekijää, jotka ovat leimallisia kristityn elämälle: kääntymys, palveleminen, odotus. Kääntymyksen me ymmärrämme. Palvelemisenkin. Mutta usein kristityt odottavat väärää asiaa. Me odotamme kiihkeästi pääsevämme taivaaseen. Odotuksen suunta on täältä sinne. Varhaiskristillisen odotuksen suunta oli kuitenkin toinen: Joku tulee sieltä tänne.

Nykykristillisyyttä leimaa eskapismi (escape=pako). Kristityt odottavat ongelmiensa ja taisteluidensa ratkeavan kuolemassa, kun he pääsevät lopulta taivaaseen. Siihen saakka on kilvoiteltava verissä päin. Niinpä kristityn odotusta ja elämää leimaa eräänlainen kuoleman odotus. Kuolema tuo viimein kaivatun pakotien täältä vaikeuksien keskeltä sinne, missä kaikki lopulta on hyvin. Taivaan lepoon. Siitä mikä uuden testamentin varhaiskristittyjen ajattelussa oli selvästi tarkoitettu ”välitilaksi” (päästä taivaaseen), on nykykristillisyydessä muodostunut toivon ydin ja lopullinen päämäärä. Tällä saattaa joissakin tapauksissa olla lamauttava vaikutus tähän elämään. Tuskin kristittyjä aivan tyhjästä on joskus syytetty niin ”tuonpuoleisiksi”, että heidän osallistumistaan ponnisteluihin, jotka tekisivät maailmasta edes vähän paremman paikan elää, on syystäkin moitittu ajoittain vaisuksi. Miksi keskittyä siihen mikä nyt on, kun se kaikki kuitenkin jää kerran taakse. Vai jääkö sittenkään?

Uuden testamentin valossa varhaiskristittyjen toivo määrittyi toisenlaisesta näkökulmasta. ”Mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän” (Apt. 1:11). He olivat kääntyneet epäjumalista palvelemaan todellista Jumalaa ja ”odottamaan taivaasta hänen Poikaansa”. Varhaiskristittyjen elämää ja toivoa leimasi ”sieltä tänne” odotus.

Me ajattelemme helposti: ”Voi miten minulla on vaikeaa ja moni asia on pielessä. Kunpa pääsisin pian täältä kotiin taivaaseen, niin että kaikki olisi hyvin.” Varhaiskristityt muotoilivat käsillä olevan ongelmanasettelun toisin: ”Voi miten minulla on vaikeaa ja moni asia on pielessä. Kunpa Herra Jeesus tulisi pian takaisin, niin että kaikki olisi taas hyvin”. Siinä missä nykykristillinen eskapismi irrottaa meidät väärällä tavalla tästä maailmasta, uusi testamentillisesti ymmärretty toivo pitää meidät lujasti kiinni tässä elämässä. Emme odota kuolemaa ja sen mukanaan tuomaa irtautumista elämästä. Odotamme Jeesusta, joka tullessaan hävittää kuoleman, herättää kuolleet ja kiinnittää jopa elossa olevat omansa entistä tiukemmin elämään antamalla heille kuolemattoman ruumiin silmänräpäyksessä: "Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muutumme ... Kuolema on nielty ja voitto saatu." (1 Kor. 15:51, 52, 54)

Jos Herra ei tule meidän elinaikanamme, vaikka häntä odotamme, niin pääsemme Hänen luokseen taivaaseen ”väliajaksi” (Hebr.12:23), kunnes Hän tulee taivaasta takaisin ja me hänen kanssaan. Tuskin on sattumaa, että Paavali määrittelee evankeliumin toivon kirjeensä alussa juuri Jeesuksen paluusta käsin, ja kirjeensä lopulla palaa aiheeseen lähemmin (1 Tess. 4:13–18). Hän kehottaa kristittyjä lähestyvän ahdingon keskellä rohkaisemaan toisiaan, ei suinkaan pääsyllä taivaaseen, vaan Herran tulolla taivaasta - "ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.”

Toivo ja odotus, jonka Paavali 1 Tessalonikalaiskirjeessä muotoilee Jeesuksen paluun odotuksesta käsin, heijastelee sitä raamatullista todellisuutta, että tämä maailma on Jumalan luoma ja Hän tulee sen lunastamaan. Ei tuhoamaan olemattomiin. Taisteluidemme ja ongelmiemme perimmäinen syy ei ole siinä, että me olisimme väärässä paikassa, jossain minne emme kuulu, ja niin vaikeutemme ratkeavat kun pääsemme lopulta taivaaseen. Päinvastoin. Me olemme juuri siellä missä meidän tuleekin olla ja jonne kuulumme. Tämä elämä ja tämä maailma kuuluu Jumalan lapsille (Room. 8:19–21). Synti, kuolema ja Saatana ovat luvattomia tunkeutujia Jumalan hyvässä luomakunnassa. Vaikeutemme ratkeavat, kun Jeesus tulee taivaasta ja asettaa kaiken jälleen kohdalleen ja synti, kuolema ja Saatana hävitetään maan päältä.

Kristitty voi joutua elämässään läpikäymään niin ylitsepääsemättömän vaikeilta tuntuvia vastoinkäymisiä, että hänen tekee mieli rukoilla: Herra, ota minut jo pois täältä kotiin. Tämä on ymmärrettävää. Mutta Jeesus rukoili: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta” (Joh. 17:15). Jos sinä rukoilet: ”Ota minut pois”, mutta Herra rukoilee: ”Älä ota heitä pois”, niin arvaa kumman rukous tulee kuulluksi? Kenties juuri tästä syystä sinua ei pyynnöistäsi huolimatta ole otettu pois vaikeuksiesi ja taisteluidesi keskeltä. Kuoleman toivottaminen itselleen – vaikka olisikin hurskaasti verhottu ”taivaskaipuuseen” – lamauttaa ihmistä sisältäkäsin, eikä siksi välttämättä tue kristityn kokonaisvaltaista selviytymistä koettelemuksissa. Oikea odotus, josta Paavali puhuu, sen sijaan tukee kristittyä ja hänen selviämistään, koska se pitää hänet kiinni Jumalan antamassa elämässä tukien ja vahvistaen hänessä elämän odotusta.

Kun kristityn toivon kiintopiste on oikein kalibroitu, hän ei toivota itselleen kuolemaa odottamalla pääsyä ongelmiansa keskeltä taivaaseen. Hän toivottaa itselleen elämää odottamalla kiihkeästi, että Herra Jeesus pian tulisi takaisin, koska silloin hänen taistelunsa olisivat viimein ohitse. Kristityn rukous ei siis ole: Ota minut pois täältä! Kristityn rukous on: Maranatha! Tule, Herra Jeesus!