Myytti homouden synnynnäisyydestä - mitä tiede sanoo?

Edellisen artikkelini synnyttämässä keskustelussa eräs anonyymi kommentoi mielipiteenään:  "Mielestäni homoseksuaalisuus on synnynnäistä ja siis geeneistä johtuvaa." Tämä on populaarissa homoutta koskevassa keskustelussa varsin yleisesti vastaan tuleva uskomus. Se ei kuitenkaan perustu tosiasioihin.

Sen sijaan, kuten kirkon sisällä toimivan homomyönteisen Yhteysliikkeen julkaisemassa kirjassa "Synti vai siunaus - Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta" (Kirjapaja, 2003), neurologian dosentti Markku T. Hyyppä toteaa alkuperätutkimusten historiasta ja nykytilasta:

”Läpimurtoa homoseksuaalisuuden tieteellisessä selittämisessä ei ole edelleenkään tapahtunut. Viime vuosina julkaistut alkuperätutkimukset ja katsaukset viittaavat päinvastoin siihen, että sukupuolisen suuntauksen biologisessa selittämisessä on ajauduttu innostuksesta näivettymiseen… Luonnontieteellä höystetty essentialismi, jonka tehtävänä on etsiä homoseksuaalisuuden selitys tai konkreettinen ydin, sopii modernien homoseksuaaliyhteisöjen tasa-arvopyrkimyksiin…  Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä… Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa." (lihavointi ja kursivointi minun)

Myös queer-aktivisti tri Olli Stålström väitöskirjassaan Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu kumoaa erilaiset biologiset alkuperätutkimukset. Biologiset alkuperäselitykset torjutaan varsin yleisesti akateemisen homoliikkeen parissa koska nähdään, että juuri biologisointi tuo helposti homoseksuaalisuudelle siihen liitetyn sairausleiman. Toinen syy niiden torjumiseen on yksinkertaisesti se, että tällaiset alkuperätutkimukset eivät ole kestäneet kriittistä tarkastelua kuten Stålström huolellisesti osoittaa väitöskirjassaan. Stålström ei säästele sanojaan kun hän kirjoittaa muun muassa (lihavointi minun):

Yksi laajimpia uusia kirjallisuustutkimuksia, jossa on käyty läpi 135 tutkimusta, päätyy lopputulokseen, jonka mukaan ei ole mitään ehdotonta tukea millekään tietylle biologiselle teorialle (Byne ym. 1993). Tutkijoiden mukaan nykyinen biologisten syyteorioiden suosio johtuu enemmänkin pettymyksestä psykososiaalisten teorioiden epätäydellisyyteen kuin tieteellisestä näytöstä […] Uusin yhteenveto biologisista syytutkimuksista on esitetty heinäkuussa 1996 ilmestyneessä hakuteoksessa Textbook of Homosexuality and Mental Health. Siinä Byne (1996) tekee yhteenvedon hormoniteorioista, geeniteorioista sekä aivojen rakenteen vaikutuksesta seksuaalisen suuntautumisen syntyyn. Bynen mukaan ei ole vakuuttavaa näyttöä minkään hormonaalisen tai geneettisen tekijän vaikutuksesta homoseksuaalisuuden syntyyn […] Juvan (1995) ja muiden usein esittämä väite, jonka mukaan suvaitsevaisuutta lisäisi se, jos homoseksuaalisuuden voitaisiin osoittaa olevan 'biologinen poikkeavuus' on paitsi tarkoitushakuisuudessaan epäilyttävä myös paikkansapitämätön […] Juvan (1995) ja vastaavien kirjoittajien esiin nostama näkemys homoseksuaalisuudesta biologisena 'poikkeavuutena' olisi paluuta 1800- luvulla muodissa olleisiin Lombroson ja Krafft-Ebingin ideoihin seksuaalisten 'perversioiden' ja rikollisuuden biologisesta pohjasta degeneraation tai biologisen 'poikkeavuuden' muotoina." (Stålström: Sosiobiologinen vastareaktio vapautusliikkeelle)

SETA suhtautuu kriittisesti populaariin näkemyksen homouden biologisesta alkuperästä kritisoiden näitä teorioita aiemmin nettisivuillaan:

“Homoseksuaalisuutta on koitettu selittää mm. geeniperimän, äidin sikiöajan hormoonierityksen, varhaislapsuuden tunnesuhteiden avulla. Monista homoista ja lesboista tällainen syiden etsiminen tuntuu hyvin loukkaavalta, koska näissä selitysmalleissa lähdetään poikkeavuus -ajattelusta.” (Seta ry: Meitä on moneksi: Homoseksuaalisuus)

Arvovaltainen Amerikan Psykologiyhdistys (APA) on samoilla linjoilla torjuessaan uusimmassa esitteessään ajatuksen siitä, että olisi näyttöä homoseksuaalisuuden palautumisesta pelkistäen biologisiin syihin:

"There is no consensus among scientists about the exact reasons that an individual develops a heterosexual, bisexual, gay or lesbian orientation. Although much research has examined the possible genetic, hormonal, developmental, social, and cultural influences on sexual orientation, no findings have emerged that permit scientists to conclude that sexual orientation is determined by any particular factor or factors. Many think that nature and nurture both play complex roles…." (Answers to you Questions: For a Better Understanding of Sexual Orientation and Homosexuality sekä APA's New Pamphlet on Homosexuality De-emphasizes the Biological Argument, Supports a Client's Right to Self-Determination)

Puheille homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä ja biologisesta alkuperästä ei siis ole tieteellistä perustetta tämän hetkisen tietämyksen valossa. Biologia ei determinoi ihmisen sukupuolista suuntautuneisuutta (homo/hetero). Ainoastan sukupuolen (mies / nainen).

Akateemisen homoliikkeen parissa on biologiaan perustuvan essentialismin sijaan kuitenkin vallalla ns. konstruktivistinen selitys. Sen mukaan sukupuolinen suuntautuneisuus yleensä (hetero/bi/homo) olisi pääosin yhteiskunnallinen tai kielellinen luomus. Yksilöllisellä valinnalla on siten konstruktivistisen näkemyksen mukaan paljon enemmän tekemistä homouden kanssa kuin kansanomaisessa keskustelussa luullaan tai halutaan tunnustaa. Konstruktivismin hengessä meillä Suomessa esimerkiksi lesboaktivisti Akuliina Saarikoski on avoimesti markkinoinut näkemystä "seksuaalikäännyttämisestä", joka pyrkii ihmisten käännyttämiseen homoiksi.

Tällaistakin näkemystä voidaan kritisoida liian pelkistäväksi. Monet homoseksuaalit eivät, ainakaan oman kertomansa mukaan, ole yhtäkkiä vain valinneet ja päättäneet alkaa kokea homoeroottisia tunteita. Lapsuusajan kokemuksilla (mahdollinen hyväksikäyttö) ja muilla tekijöillä on myös merkitystä ihmisen seksuaaliselle kehitykselle. Mitään homogeeniä ei kuitenkaan ole löydetty. Muutkaan biollogiset alkuperätutkimukset eivät ole tarjonneet vastausta homouden syntyyn, kuten APA myöntää.

Ajatukseen homouden synnynnäisyydestä on syytä suhtautua kriittisesti siksikin, että seksuaalista suuntautuneisuus ei ole kiinteä ja absoluuttisen muuttumaton ominaisuus. Sukupuolinen suuntautuneisuus saattaa vaihdella elämän mittaan. Lisäksi monet entiset homoseksuaalit ovat kertoneet kokeneensa merkittävän muutoksen elämässään heteroseksuaaliseen suuntaan. Näin ollen homouden rinnastaminen perinnöllisiin ja synnynnäisiin ominaisuuksiin, kuten vaikkapa ihonväriin,  rotuun tai sukupuoleen on virhe. Mustaihoinen yhdysvaltalainen baptistipastori Dwight McKissic on todennut osuvasti: 

Olen kuullut homoseksuaalien sanovan, että he tajusivat olevansa homoja 18 tai 25 tai 33 vuoden ikäisenä. En tunne ainuttakaan mustaihoista, jolle hänen mustaihoisuutensa olisi valjennut vasta 25 vuotiaana … Olen kohdannut ‘entisiä homoseksuaaleja’. Milloinkaan en ole kohdannut ‘entistä mustaihoista’, Michael Jacksonia kenties lukuunottamatta. Mitä tulee homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien ‘avioliittoihin’ niin, Jumala on puhunut, eikä hän änkyttänyt. Jumalan sana ei hyväksy homoseksuaalisuutta, eikä myöskään niitä, jotka antavat hyväksyntänsä homoseksuaalisuudelle.”

Lopuksi on korostettava, että homouden mahdollinen biologinen alkuperä ei sellaisenaan sanoisi vielä yhtään mitään siitä minkälainen eettinen kanta meidän tulisi siitä muodostaa. Biologisina olentoina geenit vaikuttavat vähintään epäsuorasti kaikkeen ihmisen käyttäytymisessä. Mutta ne eivät sellaisenaan determinoi  käyttäytymistä. Saatikka, että paljastaisivat mikä on oikein tai mikä väärin, sopivaa tai sopimatonta, hyväksyttävää tai paheksuttavaa. TIME -lehti esitteli elokuussa 1994 kansijutussaan Infidelity - It May Be  in Our Genes tutkimusta, jonka mukaan avioliinen uskottomuus saattaisi selittyä geeneillä. On myös arveltu, että alkoholismi ja väkivaltaisuus aiheutuvat osin geeneistä.

Homoseksuaali psykologi Michael J. Bailey, joka on tullut tunnetuksi homoseksuaalisuuden syntyä tarkastelevista kaksoistutkimuksista, onkin todennut asianmukaisesti: “Mitään selvää johtopäätöstä jonkin käyttäytymismuodon eettisyydestä ei voida johtaa pelkästään biologisen aiheutumisen perusteella, sillä kaikki käyttäytyminen on biologisperäistä.” Itse lesbosuhteessa elävä biologi ja naistutkija (Brown University) professori Anne Fausto-Sterlingin mielestä biologiaan vetoaminen on sekä huonoa tiedettä että huonoa politiikkaa. Tämä siitäkin huolimatta, että biologista argumenttia on hänen mukaansa käytetty menestyksekkäästi jopa oikeustapauksissa. Sukupuolinen suuntautuminen tulisi Sterlingin mukaan nähdä ensisijaisesti eettisenä kysymyksenä.

Kyse ei siis koskaan ole yksinomaan perimästä vaan myös elämänarvoista.

-----------
Aiheesta aiemmin tällä blogilla: 

•  Sukupuolineutraali avioliitto - Miksi ei?
• YLEn homoilta aiheutti ennätyksellisen erovyöryn kirkosta - ja muuta palautetta
• YLEn homoilta ja Päivi Räsäsen ajojahti mediassa
• Kirkon sisällissota - Vantaan Sanomista poimittua
• Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu 
• Myytti homouden synnynnäisyydestä - mitä tiede sanoo? 
• Jos kaksi rakastaa toistaan...  Entä jos kolme?
• Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta
• Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä 
• Homoseksuaalisuus - luonnollista, luonnon vastaista?  
  
• Homokeskustelu heiluttaa nyt herätysliikkeitä
• Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella?
• Ihmisen ja koiran avioliitto - Keskustelu homoadpitosta kiihdytti mieliä eduskunnassa
• Kristittyjen rinnastaminen natseihin on loukkaavaa

Piispainkokouksen rukouspäätös – teatteri jatkuu

Piispainkokokus julkaisi viime viikolla (9.2.) pastoraalisen ohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan.  Piispainkokouksen ohje on outo ja kummallinen monella tapaa. Se on sekä käytännössä ja periaatteessa epäonnistunut tekele.

En tiedä mistä aloittaisin.

Jokainen hengellisen työn tekijä ymmärtää erikseen ohjeistamattakin, että homoseksuaalien puolesta voi rukoilla. Minäkin olen rukoillut heidän puolestaan ja kanssaan. Kyse on siitä mitä rukoillaan. Päätoimittaja Leif Nummela toteaa tuoreessa Uusi Tie –lehden pääkirjoituksessaan hyvin: ”Jos parisuhteensa rekisteröinyt pyytää esirukousta hänen puolestaan voi tietenkin rukoilla, mutta rukouksen on silloinkin – niin kuin aina – oltava Jumalan Raamatussa ilmaiseman tahdon mukainen”.

Piispainkokuksen ohjeistus käsittelee rekisteröityjä homoparisuhteita ikään kuin Jumalan Raamatussa ilmaiseman tahdon mukaisena. Näin ei kuitenkaan Jumalan sanan valossa ole. Nummela jatkaa: ”Jos Raamatun synniksi nimeämiä asioita aletaan pitää hyväksyttävinä ja opettaa, että niiden harjoittajien puolesta voidaan rukoilla tähtäämättä parannuksen tekemiseen ja elämän uudistumiseen, Raamatun opetus käytännössä turhennetaan. Silloin mikä tahansa synti, jonka Raamattu kieltää, mutta nyky-yhteiskunta hyväksyy, voitaisiin siunata kirkossa”.

Kun tarkastellaan ohjetta lähemmin joudutaankin kysymään mitä tarkoittaa, että ”Rukouksessa kiitetään yhdessä Jumalaa elämän lahjoista (homosuhteesta?) ja pyydetään Jumalan huolenpitoa (homosuhteelle?) ja johdatusta (homoparin yhteiselämässä?). Samalla pyydetään voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa (Room 1?)”. 

Esko Murto toteaa osuvasti seurakuntalaine.fi sivulla blogissaan Mitä keskiviikkona oikein tapahtui?: ”Kun kyse on homoseksuaalisen parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta rukoilemisesta, ohjeen muotoilut saavat tuon tilaisuuden myötä oman merkityksensä. Kyse on homoseksuaalisesta rakkaudesta kiittämisestä, kyse on johdatuksen ja huolenpidon pyytämisestä homoseksuaalisen pariskunnan yhteiselämään.”

Vaikka muuta väitettäisiin kyseessä on selkeä liikahdus homosuhteiden kirkollisen siunaamisen suuntaan niin mielikuvissa kuin käytännössä. Vaikka puhutaan pastoraalisista ohjeista vapaamuotoiselle rukoukselle on mahdotonta välttyä siltä vaikutelmalta, että on luotu ohje siitä miten homosuhteita ja niissä eläviä voidaan siunata. Koskeehan ohjeistus nimenomaan ”parisuhteensa rekisteröineitä”. Piispat luovat näin käytäntöä homosuhteiden siunaamiselle, vaikka pyrkivätkin tekemään sen kevyin pensselinvedoin.

Esko Murto on siksi oikeilla jäljillä blogissaan, kun hän toteaa piispainkokouksen ohjeistuksen olevan askel parisuhteen rekisteröineiden siunauskaavan suuntaan: ”Kun rukoushetkiä ryhdytään pitämään, syntyy vähitellen vakiintuvia sanamuotoja, rukouksia, liturgisia tapoja ja muita sen sellaisia, joiden myötä ajan kanssa muodostuu jonkinlainen homohäiden tapakulttuuri”, Murto kirjoittaa. On siis vain ajan kysymys ”milloin suosituimmat muodot löytävät lopulta tiensä kirkkokäsikirjaan.”

On tietysti hyvää, asianmukaista ja tärkeää korostaa, että ”rukoukseen ei saa sisältyä avioliiton vihkimiseen tai siunaamiseen liittyviä osioita, kuten esimerkiksi sormusten vaihtoa, kysymyksiä, lupauksia, puolisoksi julistamista tai liiton siunaamista”. Tätä sinänsä tärkeää muodollista erottelua on kuitenkin syytä pitää pelkkänä piispallisena politikointina, jolla rukousohje Jumalan sanan vastaisten parisuhteiden puolesta yritetään myydä läpi. Piispojen ohjeistuksen valossa homosuhteita voidaan siunata ja samalla selitellä, että niitä ei olla siunattu.

Vaikka vapaamuotoista rukoushetkeä ei muodollisesti haluta sekoittaa avioliittoon siunaamiseen käytännössä raja hämärtyy, koska kyse on erityisestä rukouksesta rekisteröidyssa parisuhteessa elävien puolesta. Yhtenä esimerkkinä Kirkko ja Kaupunki lehden uutinen aiheesta otsikolla ”Pappi saa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta”. Kotimaa24.fi sivulla piispainkokouksen sihteeri Jari Jolkkonen harmitteleekin, että saa nyt jo oikoa julkisuudessa olevia vääriä tietoja siitä mistä päätöksessä on todella kyse.

Olen Murton kanssa samaa mieltä myös siitä, että arkkipiispa Mäkisen puhe ”yhteisen tien” löytymisestä on pelkkää haihattelua Sellainen on puhetta, joka on tarkoitettu massoille. Pikemminkin on tultu tienristeykseen, johon on pysähdyttävä kysymään mihin todella ollaan menossa. Suomen kirkko on ottanut selkeän askeleen ja suunta on selvä. Ei pidä ihmetellä, jos kaikki eivät tahdo kulkea samaan suuntaan. Piispoilta itseltään on suunta pahasti hukassa ja he ovat tässä kysymyksessä hyljänneet Jumalan selvän tahdon Raamatussa.

Muistutan jälleen kerran aikamme merkittävimmän luterilaisen teologin, saksalaisen professori Wolfhart Pannenbergin sanoista: Kirkko, joka ryhtyy siunaamaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita lakkaa olemasta uskonpuhdistusta seuraava pyhä, apostolinen ja yhteinen kirkko. Suomen luterilainen kirkko on hyvän matkaa tällä tiellä.

--------
Muuta aiheesta tällä blogilla: 

• Kiirettä pitää - homokeskustelu jatkuu 
• Nissisen homoteologiset argumentit eivät kestä
• Arkkipiispa Paarman sateenkaariargumentit eivät vakuuta

VIDEO: Jos tästä ei saa siunausta niin ei sitten mistään...

Legendaaristen Gaitherien versio suomalaisille tutusta melodiasta. Upeat sanat. Koskettava esitys.

Kirkon ääni, Luther ja piispaboikotti

Varmuuden vuoksi tähän alkuun lienee syytä todeta, että se mitä nyt kirjoitan ei ole se paljon puhuttu ”kirkon ääni”. Mitä sillä sitten tätä nykyä mahdetaankaan tarkoittaa. Ennen se oli sitä, että vilpittömästi uskottiin ja pidettiin kiinni sekä julkisesti että yksityisesti siitä mitä Raamattu, Jumalan sana opettaa. Nykyään puhutaan ”moniäänisyydestä”, joka voi sulkea sisäänsä jopa täysin Raamatun vastaisia näkemyksiä.

Timo Eskola on erinomaisessa kirjassaan Ateistit Alttarilla (Uusi Tie) dokumentoinut, kuinka monien suomalaisten pappien, jopa piispojen puheet ovat alkaneet muistuttamaan hämmentävän paljon vapaa-ajattelijoiden ajatuksia. Edes uskontunnustuksen ydintotuuksiin ei tarvitse enää sitoutua. Niistä voidaan jopa julkisesti irtisanoutua ja ne voidaan selittää tyhjiin. 

Ajatellaanpa vaikka neitseestäsyntymistä, jonka esimerkiksi Kuopion piispa Wille Riekkinen on jo vuosikausia kieltänyt. Myöskään Jeesuksen ruumiillista ylösnousemusta eivät kaikki enää tunnusta, paitsi korkeintaan jonkinlaisena ei-fyysisenä metaforana. Raamatun opetus avioliitosta miehen ja naisen suhteeseen kuuluvana on sekin menossa romukoppaan piispojen sorvatessa ohjeita siitä miten rukoilla siunausta suhteille, joita Jumalan sana ei siunaa.

Kun näiden huolenaiheiden johdosta viime vuonna joku ehdotti, että olisi syytä harkita yhteistyön rajaamista sellaisten piispojen kanssa, jotka opettavat vastoin kristinuskoa, syntyi kauhea haloo. Kirkon hajoittajiksi leimattiin ne, jotka kutsuivat palaamaan takaisin Raamattuun ja kristilliseen oppiin.

On syytä panna merkille, että eksyttäjillä on tätä nykyä kaikkeen olemassa näppärät vakiovastaukset, joilla mikä tahansa harhainen oppi tai näkemys voidaan perustella: ”Meillä on kirkossa näistä asioista monia erilaisia näkemyksiä”; ”Meidän pitää oppia keskustelemaan / kuuntelemaan”; ”On opittava suvaitsemaan erilaisuutta” jne. Erilaisuutta eivät kestä, niin väitetään, ne, joille kristillisestä opista ja Raamatusta kiinni pitäminen on tärkeää. He eivät osaa kuunnella, he eivät osaa keskustella, he ovat ahdasmielisiä, he ovat suvaitsemattomia, he ovat kiilusilmäisiä, he luulevat olevansa oikeassa, he piiloutuvat Raamatun taakse, jne.

Raamattu on kristinuskon kannalta luovuttamaton kirja. Sen mukaan on Kristuksen kirkon elämänsä ja oppinsa orientoitava. Muutoin se lakkaa olemasta kristillinen kirkko. Enkä nyt tarkoita vain kirkkolaitosta, vaan kristillistä kirkkoa yleensä - paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Siksi Jumalan sanassa pitäytyminen on aina kristityille elämän ja kuoleman kysymys. Ne jotka asettavat kirkon opin ja elämän ohjenuoraksi jotain muuta kuin Jumalan sanan, olivatpa piispoja tai seurakuntalaisia, ovat eksyttäjiä. Harhaopit eivät ole erilaisuutta. Harhaoppeja ei pidä suvaita. Ne pitää torjua ja niistä pitää sanoutua irti. Harhaoppien tunnustajista on sanouduttava irti ja heidän oppinsa ja ajattelunsa tulee paljastaa.

Löysin leikearkistostani Martti Lutherin kipakan tekstin Piispat ja Raamattu. Sen tarkempi lähdeviite on minulta hukassa. Valitettavasti. Se on aikanaan kirjoitettu katolisia piispoja vastaan, mutta soveltuu hyvin muistutukseksi kristityille, että minkään kirkon piispoihin tai johtajiin ei ole syytä ripustautua kritiikittömästi. Varmaan olisi Lutherkin päässyt lööppeihin vaatiessaan piispaboikottia. Ja vaikka en itse luterilainen pappi olekaan yhdyn Lutherin tekstin haasteeseen pitää kiinni Jumalan sanasta enemmän kuin hengellisistä auktoriteeteista silloin kun nämä selvästi ovat viemässä kansaa harhaan.

Näin siis Luther:

PIISPAT JA RAAMATTU
 
Jos sinä perustaudut paaviin ja kirkolliskokouksiin, silloin perkele voi piankin tehdä kaiken sinulle epävarmaksi. Sinun on siis oltava jäykkänä, niin että urhoollisesti ja pelottomana uskallat sanoa: Tämä on Jumalan sana, sen nojaan jätän ruumiini ja sieluni ja satatuhatta kaulaa, jos minulla niin monta olisi.

Ne piispat, jotka pitävät vallassansa monia kaupunkeja, eivätkä tee muuta kuin pistävät aika ajoittain hiipan päähänsä, vihkivät puita, kiviä, vesiä ja savuja [kauppakeskuksia?], kastavat kelloja, sekä sen lisäksi vastustavat Raamattua ja sen jumalallisia säännöksiä, ovat paholaisen pilkkakirveitä, jotka Vapahtajamme tulless äkkiä tuhoutuvat!
 
Piispa ei ole Jumala, siis myöskään hänen hovinsa ei ole Jumalan sana: jos he voivat järjestää asian paremmin kuin Jumalan Poika sen tässä on järjestänyt, niin tehkööt vain sen, ja me käskemme Jumalan Poikaa pistämään pillit pussiin ja vaikenemaan; mutta elleivät voi sitä järjestää paremmin niin poistettakoon tuollainen väärinkäytös ja palautettakoon jälleen oikea käytäntö, sillä Kristus ei ole muuttava sanaansa piispanhovien ja väärinkäytösten takia.
 
Ole vapaa ja kristitty, älä vanno kenenkään ihmisen sanoihin, ole Raamatun luja tunnustaja – jos se sanoo jotakin synniksi, niin varo itseäsi äläkä salli kenenkään sanojen itseäsi taivuttaa, jos jotkut kieltävät synnin, ikään kuin itse osaisivat puhua paremmin, ja tahtovat sitä kutsuttavan milloin epätäydellisyydeksi, milloin rangaistukseksi, milloin viaksi sillä tavalla heikentäen ja pilkaten Jumalan sanaa, sillä Raamatussa ei ole mitään sellaista. Usko sinä minua: Pyhä Henki on osannut ilmaista asiansa taitavin sanoin ensinkään tarvitsematta ihmisten keksintöjä.
 
Martti Luther.


----------------------------

Maailmanlopun matikankaavat - tuleeko Jeesus toukokuussa 2011?

Yhdysvaltalainen saarnaaja Harold Camping, 89 v, väittää Jeesuksen paluun koittavan tänä vuonna kertoi seurakuntalainen.fi verkkosivusto. Ylöstempauksen pitäisi tapahtua tarkalleen 21.5.2011. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Camping yrittää onneaan lajissa, jossa toistaiseksi jokainen yrittäjä on epäonnistunut. Myös Camping. Hänhän laskeskeli Jeesuksen paluun ajankohtaa jo aiemminkin joskus 90-luvulla. Tällä kertaa hän arvelee ratkaisseensa ajan laskemalla oikean ajan Raamatun sukuluetteloiden perusteella vedenpaisumuksen ajankohdasta käsin. Voi itku sentään.

Harold Camping, Family Radio Worldwide –järjestön johtaja, on meillä suomessa täysin marginaalinen hahmo, eikä hänen nimensä sano täällä mitään. Eikä tarvitsekaan. 

Maailmanlopun aikamäärien laskeskeleminen tuli minulle tutuksi perehtyessäni 90-luvulla Jehovan todistajien Vartiotorni-seuran opetuksiin. Heidäthän tunnetaan useista pieleen menneistä maailmanlopun ennustuksistaan. Vuonna 1995 ensipainoksena ilmestyneessä kirjassani Vartiotorni – Valtakunta uudessa valossa (Kuva ja Sana, 2005 2p.) kirjoitin monen muun asian ohella näistä ennusteluyrityksistä. Jehovan todistajien liikkeen identiteetti on paljolti rakentunut maailmanlopun laskujen varaan. Tyytymättä toistuvasti pieleen menneisiin ennustuksiin Vartiotorni-seura on  myös väärentänyt ennustuksia jälkikäteen, kuten kirjassani dokumentoin.

Kirjassani totesin myös, että aika ajoin evankelikaalisen kristikunnankin parista on noussut Jeesuksen paluun ja maailmanlopun ajankohdan arvailijoita. Ilmiö on erikoinen sillä tämä on se yksi asia, josta Jeesus sanoi varsin selvästi, että ”sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan”. Se ei tietysti ole estänyt yrittämästä. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, että Jeesuksen selvistä sanoista huolimatta arvailijoita nousee uudestaan ja uudestaan.

Suhtaudun moisiin laskutoimituksiin absoluuttisen täydellisellä skeptisyydellä. Myös silloin kun yrittäjät tulevat ns. ”omasta leiristä”, eli perinteisen kristinuskon edustajien taholta. Syinä asennoitumiseeni on sekä vuosien varrella karttunut kokemus että Herran Jeesuksen ja hänen omien apostoliensa varoitukset.

Jeesus otti minut omakseen 15-vuotiaanan nuorukaisena vuonna 1981. Takana on 30-vuotta elämää, jossa olen opetellut ja edelleen opettelen elämään kristittynä. Olen myös kokenut yhtä sun toista näiden asioiden äärellä. Radiotoimittajan ominaisuudessa olen saanut kohdata monia mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on ollut jännittäviä hengellisiä kokemuksia. Jotkut ovat joskus väittäneet ratkaisseensa tai saaneensa tiedon Jeesuksen paluun ajankohdan. Pari tarinaa palautuu mieleen. En mainitse nimiä, mutta tapaukset ovat todellisia.

Noin reilu 15 vuotta sitten mietimme silloisen kollegani kanssa ohjelmaa, jonka voisimme lähettää uusintana kyseisellä viikolla. Mieleemme palautui lempeän suomalaisen saarnamiehen tapaus, joka oli jäänyt mieleemme. Jotain hän puhui Jeesuksen paluusta. Kuuntelimme tallenteen läpi. Mies kertoi puheensa lomassa kuulleensa kuinka Norjassa joku kristitty pariskunta oli kaapannut kyytiinsä tien varresta salaperäisen liftarin, joka oli kadonnut takapenkiltä sanottuaan, että Jeesus tulee pian takaisin. ”Kuinka pian”, olivat kyyditsijät kuulemma todenneet. ”Meneekö viisi vuotta?”. Salaperäinen liftari oli vastannut: ”Ennemmin kuin viisi vuotta.” Tämän sanottuaan liftari katosi takapenkiltä. 

Ohjelma jäi lähettämättä, sillä nauhoite oli ainakin kuusi vuotta vanha. Miten olikin moinen urbaani legenda salaperäisestä lifatarista mennyt ohi sormien ja korvien ensimmäisellä kerralla. Mutta näin sitä oppii. Tässä tarinassa mainittu saarnamies on jo itse kuollut. Hän meni sinne missä Jeesus on. Jeesus ei tullut. Kiehtova liftaritarina oli vain kristillinen muunnelma yleisestä urbaanista legendasta.

Toisen tapauksen muistan myös hyvin. Suomea kiersi aikanaan australiansuomalainen saarnamies, jolla oli kerrottavana ihmeellinen parantumiskokemus. Hän oli väitetysti parantunut kuoleman vakavasta taudista, kun Jeesus oli ilmestynyt hänelle sairaalavuoteen vierelle ja parantanut hänet. Suhtauduin sinänsä positiivisesti hänen varsin vakuuttavanoloiseen parantumiskertomukseensa, joka saatavilla olevan tiedon valossa vaikutti uskottavalta.

Samalla sairaalavisiitillä Jeesus oli kuulemma sanonut tälle saarnaajalle tulevansa ”Clintonin toisella kaudella”. Tämä tapahtui ennen kuin Bill Clintonia oli valittu edes ensimmäiselle kaudelle. Ennusteelle antoi vakavuutta se, että saarnamies väitti hänelle ilmestyneen Jeesuksen näin sanoneen minkä lisäksi saarnaaja oli mitä ilmeisimmin samassa yhteydessä parantunut vakavasta sairaudestaan. Näin ainakin väitettiin.

Muistan miten kysyin radiohaastattelussa tältä saarnaajalta suoraan: ”Entä jos ei tule? Näitä ennustuksia on vuosien varrella kuultu ennenkin.” Silloin. Jotain hän vastasi kysymykseeni yleisluontoisesti. Siksi juuri vastaus ei minua tyydyttänyt. Tänään tiedämme miten kävi. Clintonin ensimmäinen ja toinenkin kausi meni. Jeesus ei tullut. Tämä australiansuomalainen saarnamies itse kuoli joitakin vuosia myöhemmin ja muutti kotiin Herran luokse.

Joten tuleeko Jeesus 21.5.2011? Onko syytä uskoa, että Harold Camping on viimein ratkaissut suuren salaisuuden? Tuskinpa. Itse en aio menettää yöuniani enkä tämän bloggauksen lisäksi uhrata asialle ainoatakaan ajatusta.

Kuten edellä totesin Herra Jeesus itse ja Hänen apostolinsa sanoivat selvästi, että Jeesuksen paluun tarkkaa ajankohtaa ei kukaan tiedä, eikä edes kuulukaan tietää (Matt. 24:36-37; Apt. 1:7; 1 Tess. 5:1). Aikalaskelmat ovat tottelemattomuutta Jeesuksen ja hänen apostoliensa selville sanoille. Toinen syy, joka antaa painoarvoa Jeesuksen varoituksille on, että tällaisten aikalaskelmien onnistumisprosentti on kristillisen historian saatossa ollut tasan 0 ja epäonnistumisprosentti 100. Ja yrittäjistä ei ole ollut pulaa.

Ei ole lainkaan epäkristillistä  kyseenalaistaa tällaiset maailmanlopunlaskutoimitukset. Epäkristillistä on esittää sellaisia. Todistamisen taakka on niillä, jotka väittävät selvittäneensä Jeesuksen paluun ajankohdan. Ei niillä, jotka Jeesuksen sanoja seuraten kieltäytyvät uskomasta tällaisia laskutoimituksia.

Näillä eväillä en siis itse edes lotkauta korviani kenellekään joka väittää ratkaisseensa jonkun lopunajan matikankaavan, jolla Jeesuksen paluun päivä tai vuosi selviäisi. Nämä laskijat saattavat evankeliumin ja kristillisyyteen kuuluvan Jeesuksen paluun odotukseen huonoon valoon ja tärvelevät aidon ja asiaankuuluvan kristilliseen sanomaan kuuluvan toivon Jeesuksen takaisintulemisesta. Sen, josta jo apostolinen uskontunnustuskin muistuttaa viimeisillä riveillään: ”… astui ylös taivaisiin ja on sieltä tuleva…”. Tämä toivo on osa kristillistä uskoa. Päivämäärien asettelu ei.

Jeesuksen paluun toivorikas odotus kuuluu evankeliumiin ja kristilliseen julistukseen. Paavali kirjoittaa, että meidät on pelastettu ”palvelemaan elävää Jumalaa ja odottamaan taivaista Hänen poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista” (1. Tess. 1:9-10). Kristillisen kirkon historiassa ja raamatunselitysperinteessä apokalyptiikalla ja aikain merkkien seuraamisella on ollut oma merkittävä paikkansa. Tämä on nähtävissä vaikkapa eräiden teologisesti vaikutusvaltaisten varhaiskristillisten kirkkoisien teksteissä (Ireneys, Hippolytos, Tertullianus jne.). Myös Herra itse kehottaa valppauteen ja antaa viitteitä joistakin hänen paluutaan edeltävistä yleisistä aikainmerkeistä (Matt. 24). Näiden perusteella voidaan aavistella Herran paluun läheisyyttä. Mainitut merkit eivät kuitenkaan ole niin yksityiskohtaisia, että voitaisiin arvuutella päivämääriä tai vuosilukuja. Parhaimmillaankin kyseiset viitteet antavat vain likiarvoja siitä missä ajassa liikutaan. Jeesus itse varoitti siitä, että tarkkaa päivää ja hetkeä ei kukaan, edes hän itse, tiedä. Kannatan koko sydäemstäni sellaista evankeliumin julistusta, jossa kaikuu vahvasti Jeesuksen takaisintulemisen kirkas toivo. Sen sijaan käännän selkäni, samoin kehoitan jokaista kristittyä tekemään kaikenlaiselle ajankohtien arvailulle.

Olipa siis kyse Raamatun viitteiden pohjalta suoritetuista matemaattisista laskelmista (á la Jehovan todistajat ja Harold Camping), taikka väitetyistä mystisistä kokemuksista, enkeli- tai peräti jeesusilmestyksistä, sellaisiin ei ole lainkaan uskominen. Sanon vielä kerran: Niihin ei ole lainkaan uskominen. Piste. Nämä arvailijat on syytä pitää pois seurakuntien saarnatuoleista. Sen sijaan heidän pitäisi tehdä parannusta tomussa ja tuhassa  ja pitää suunsa kiinni. He tekevät syntiä Herraa ja hänen seurakuntaansa vastaan. He saattavat evankeliumin ja aidon kristillisen Jeesuksen paluun odotuksen huonoon huutoon. Ugh!


---------