Todd Bentley ja Lakelandin herätys

[Lisäys: Katso Lakelandin herätys ja Todd Bentley - Yliluonnollista ylikierroksilla?]

Floridan Lakelandista on kantautunut uutisia hengellisestä herätyksestä. Nykyisessä, nopean tiedonvälityksen maailmassa ei tarvitse olla pelkkien kuulopuheiden varassa, koska internet, YouTubeineen tuo tapahtumat maailman laidalta omalle kotikoneelle. Uutisten ja kuulumisten innoittamana monet suomalaisetkin ovat matkustaneet paikanpäälle näkemään ja kokemaan.

Mitä mieltä tulisi olla tapahtumista, joista kuulemme Lakelandista? Tätä minultakin on kysytty sähköpostitse.

Aikani ei vielä ole antanut myöten tutustua Lakelandiin lähemmin. Mutta Charisma –lehden päätoimittaja Lee Grady on kirjoittanut aiheesta paikanpäältä hyvän ja tarkkanäköisen arvion. Grady on henkilö joka vuosien varrella on osoittanut sekä avointa mieltä että tervettä kristillistä arvostelukykyä suhteessa siihen mitä karismaattisella kentällä liikkuu (ilman, että ”sammutetaan Henkeä”).

Oheisesta linkistä löytyy Gradyn pääkirjoitus: Honest Questions About the Lakeland Revival. I support any holy outbreak of revival fervor. But let’s be careful to guard ourselves from pride and error.

[Kommentti lisätty 29.5.08]: Gradylta ilmestynyt toinenkin terävä ja hyvä analyysi tuoreessa blogissaan: An Appeal for Unity in a Divisive Season. The Lakeland Revival has created tensions over doctrine and ministry styles. To avoid a crippling rift in the church we need strong leadership, clear discernment and a lot of love.

Suosittelen Gradyn teksteihin tutustumista.

Omana mielipiteenäni - ja minä luulen, että minullakin on Herran Henki - totean asioita lähemmin tuntematta vain tämän: Kysymyksessä ei ole sen enempää lopun ajan suuri eksytys kuin lopun ajan viimeinen suuri herätyskään. Siksi ei varmasti ole syytä sen enempää paniikkiin kuin maniaankaan.

Kiire taivaaseen?

”…kaikki kertovat, mihin meidän käyntimme teidän luonanne johti: te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa ja odottamaan taivaasta hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevalta vihalta.” (1 Tess. 1:9–10)

Koetko taivasikävää? Kaipaatko jo päästä täältä maailman taisteluiden keskeltä kotiin Herran luo taivaaseen?

Miksi ihmeessä? Mistä moinen hoppu?

Apostoli Paavali kuvailee Pyhässä Hengessä kolmea tekijää, jotka ovat leimallisia kristityn elämälle: kääntymys, palveleminen, odotus. Kääntymyksen me ymmärrämme. Palvelemisenkin. Mutta usein kristityt odottavat väärää asiaa. Me odotamme kiihkeästi pääsevämme taivaaseen. Odotuksen suunta on täältä sinne. Varhaiskristillisen odotuksen suunta oli kuitenkin toinen: Joku tulee sieltä tänne.

Nykykristillisyyttä leimaa eskapismi (escape=pako). Kristityt odottavat ongelmiensa ja taisteluidensa ratkeavan kuolemassa, kun he pääsevät lopulta taivaaseen. Siihen saakka on kilvoiteltava verissä päin. Niinpä kristityn odotusta ja elämää leimaa eräänlainen kuoleman odotus. Kuolema tuo viimein kaivatun pakotien täältä vaikeuksien keskeltä sinne, missä kaikki lopulta on hyvin. Taivaan lepoon. Siitä mikä uuden testamentin varhaiskristittyjen ajattelussa oli selvästi tarkoitettu ”välitilaksi” (päästä taivaaseen), on nykykristillisyydessä muodostunut toivon ydin ja lopullinen päämäärä. Tällä saattaa joissakin tapauksissa olla lamauttava vaikutus tähän elämään. Tuskin kristittyjä aivan tyhjästä on joskus syytetty niin ”tuonpuoleisiksi”, että heidän osallistumistaan ponnisteluihin, jotka tekisivät maailmasta edes vähän paremman paikan elää, on syystäkin moitittu ajoittain vaisuksi. Miksi keskittyä siihen mikä nyt on, kun se kaikki kuitenkin jää kerran taakse. Vai jääkö sittenkään?

Uuden testamentin valossa varhaiskristittyjen toivo määrittyi toisenlaisesta näkökulmasta. ”Mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän” (Apt. 1:11). He olivat kääntyneet epäjumalista palvelemaan todellista Jumalaa ja ”odottamaan taivaasta hänen Poikaansa”. Varhaiskristittyjen elämää ja toivoa leimasi ”sieltä tänne” odotus.

Me ajattelemme helposti: ”Voi miten minulla on vaikeaa ja moni asia on pielessä. Kunpa pääsisin pian täältä kotiin taivaaseen, niin että kaikki olisi hyvin.” Varhaiskristityt muotoilivat käsillä olevan ongelmanasettelun toisin: ”Voi miten minulla on vaikeaa ja moni asia on pielessä. Kunpa Herra Jeesus tulisi pian takaisin, niin että kaikki olisi taas hyvin”. Siinä missä nykykristillinen eskapismi irrottaa meidät väärällä tavalla tästä maailmasta, uusi testamentillisesti ymmärretty toivo pitää meidät lujasti kiinni tässä elämässä. Emme odota kuolemaa ja sen mukanaan tuomaa irtautumista elämästä. Odotamme Jeesusta, joka tullessaan hävittää kuoleman, herättää kuolleet ja kiinnittää jopa elossa olevat omansa entistä tiukemmin elämään antamalla heille kuolemattoman ruumiin silmänräpäyksessä: "Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muutumme ... Kuolema on nielty ja voitto saatu." (1 Kor. 15:51, 52, 54)

Jos Herra ei tule meidän elinaikanamme, vaikka häntä odotamme, niin pääsemme Hänen luokseen taivaaseen ”väliajaksi” (Hebr.12:23), kunnes Hän tulee taivaasta takaisin ja me hänen kanssaan. Tuskin on sattumaa, että Paavali määrittelee evankeliumin toivon kirjeensä alussa juuri Jeesuksen paluusta käsin, ja kirjeensä lopulla palaa aiheeseen lähemmin (1 Tess. 4:13–18). Hän kehottaa kristittyjä lähestyvän ahdingon keskellä rohkaisemaan toisiaan, ei suinkaan pääsyllä taivaaseen, vaan Herran tulolla taivaasta - "ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.”

Toivo ja odotus, jonka Paavali 1 Tessalonikalaiskirjeessä muotoilee Jeesuksen paluun odotuksesta käsin, heijastelee sitä raamatullista todellisuutta, että tämä maailma on Jumalan luoma ja Hän tulee sen lunastamaan. Ei tuhoamaan olemattomiin. Taisteluidemme ja ongelmiemme perimmäinen syy ei ole siinä, että me olisimme väärässä paikassa, jossain minne emme kuulu, ja niin vaikeutemme ratkeavat kun pääsemme lopulta taivaaseen. Päinvastoin. Me olemme juuri siellä missä meidän tuleekin olla ja jonne kuulumme. Tämä elämä ja tämä maailma kuuluu Jumalan lapsille (Room. 8:19–21). Synti, kuolema ja Saatana ovat luvattomia tunkeutujia Jumalan hyvässä luomakunnassa. Vaikeutemme ratkeavat, kun Jeesus tulee taivaasta ja asettaa kaiken jälleen kohdalleen ja synti, kuolema ja Saatana hävitetään maan päältä.

Kristitty voi joutua elämässään läpikäymään niin ylitsepääsemättömän vaikeilta tuntuvia vastoinkäymisiä, että hänen tekee mieli rukoilla: Herra, ota minut jo pois täältä kotiin. Tämä on ymmärrettävää. Mutta Jeesus rukoili: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta” (Joh. 17:15). Jos sinä rukoilet: ”Ota minut pois”, mutta Herra rukoilee: ”Älä ota heitä pois”, niin arvaa kumman rukous tulee kuulluksi? Kenties juuri tästä syystä sinua ei pyynnöistäsi huolimatta ole otettu pois vaikeuksiesi ja taisteluidesi keskeltä. Kuoleman toivottaminen itselleen – vaikka olisikin hurskaasti verhottu ”taivaskaipuuseen” – lamauttaa ihmistä sisältäkäsin, eikä siksi välttämättä tue kristityn kokonaisvaltaista selviytymistä koettelemuksissa. Oikea odotus, josta Paavali puhuu, sen sijaan tukee kristittyä ja hänen selviämistään, koska se pitää hänet kiinni Jumalan antamassa elämässä tukien ja vahvistaen hänessä elämän odotusta.

Kun kristityn toivon kiintopiste on oikein kalibroitu, hän ei toivota itselleen kuolemaa odottamalla pääsyä ongelmiansa keskeltä taivaaseen. Hän toivottaa itselleen elämää odottamalla kiihkeästi, että Herra Jeesus pian tulisi takaisin, koska silloin hänen taistelunsa olisivat viimein ohitse. Kristityn rukous ei siis ole: Ota minut pois täältä! Kristityn rukous on: Maranatha! Tule, Herra Jeesus!

Mitä eroa on sukupuolella, rodulla ja sukupuolisella suuntautuneisuudella?

San Franciscossa ilo oli ylimmillään, kun Kalifornian korkein oikeus teki torstaina (15.5.) päätöksen sallia homoavioliitot osavaltiossa. Päätöksellä kumottiin aiempi kielteinen kanta, jonka mukaan avioliitto voidaan solmia vain yhden miehen ja yhden naisen välillä.

Uutta ratkaisua perusteltiin muun muassa sillä, että vetoamalla ”henkilön sukupuoliseen suuntautuneisuuteen, rotuun tai sukupuoleen" ei voida evätä ihmisiltä heille kuuluvia oikeuksia. Niistä eräänä kaikkein perustavimpana pidetään ”kahden toisiaan rakastavan aikuisen ” oikeutta perustaa perhe ja halutessaan kasvattaa lapsia.

En missään tapauksessa kiellä keneltäkään hänelle kuuluvia oikeuksia. Kun joku sensijaan vertaa sukupuolista suuntautuneisuutta ihmisen rotuun ja sukupuoleen, on selvää, ettei sellainen henkilö ole huolellisesti ajatellut mistä on kysymys. Kenties juuri siksi mainittu ajatusvirhe on yleinen myös suomalaisessa populaarissa sateenkaarikeskustelussa.

Professori Robert Gagnon on tuotannossaan osuvasti tiivistänyt miksi seksuaalisen suuntautuneisuuden samaistaminen etnisyyden ja sukupuolen kanssa on ehdottomasti harhaanjohtavaa ja väärin.

Etnisyys on ihmisen olemassaolon piirre, joka on (1) kokonaan perinnöllinen, (2) absoluuttisen muuttumaton, (3) ei pääasiassa vaikuta käyttäytymiseen, ja on (4) itsessään harmiton. Sen sijaan samaa sukupuolta kohtaan koettu viehtymys on impulssina (1) korkeintaan vain osittain ja epäsuorasti perinnöllistä (kuten esimerkiksi, pedoseksuaalinen kiinnostus tai alkoholismi); (2) Lisäksi se on altis jonkinasteiselle muutokselle. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kulttuuriset tekijät, tehdyt valinnat ja mahdollinen terapeuttinen väliintulo saattavat vähentää samaa sukupuolta kohtaan koettua viehtymystä, ja ainakin joissakin tapauksissa ihmisen sukupuolisessa suuntautuneisuudessa voi tapahtua merkittävä muutos toiseen suuntaan. (3) Se on pääasiallisesti käyttäytymiseen liittyvä impulssi tehdä jotain ja vaatii siksi käyttäytymiseen liittyvää arviointia. Se kuuluu siis eettisen arvioinnin piiriin. Toisin kuin etnisyys se (4) ei ole itsessään harmiton. Monet meihin voimakkaasti vaikuttavat impulssit voivat olla vahingollisia.

Gagnon arvostelee myös homoseksuaalisen attraktion rinnastamista sukupuoleen. Ihmisen sukupuoli (mies/nainen) on paljon kiinteämpi ja muuttumattomampi tila kuin homoseksuaalinen kiinnostus omaa sukupuoltaan kohtaan. Yksilön sukupuoli on 100 prosenttisesti geneettisesti määräytyvä. Käyttäytymiseen vaikuttavat impulssit sen sijaan eivät ole. Sukupuolen intensiteettiä ei voida heikentää tai vahvistaa vaikkapa varhaislapsuudessa koetun sosialisaation, makrokulttuuristen vaikutteiden tai henkilökohtaisten elämänkokemusten vaikutuksesta.

Oma lukunsa Kalifornian korkeimman oikeuden päätöksessä on se epäjohdonmukaisuus, jolla päätöksen perusteluissa puhutaan aivan kuin itsestäänselvyytenä ”kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen oikeudesta” avioitua ja saada lapsia. Kuinka on yhtäkkiä perusteltua rajata tämä oikeus kahteen ihmiseen? Avioliittohan on perinteisesti määritelty siten, että sen solmimisen edellytyksenä on a) kaksi b) aikuista c) vastakkaista sukupuolta olevaa ihmistä, jotka d) eivät ole lähisukulaisia. Millä perusteella ne, jotka haluavat luopua kohdasta ”c” pitävät kiinni kohdista ”a”, ”b” ja ”d”? Entä jos kolme tai neljä samaa sukupuolta olevaa aikuista sukulaismiestä haluavat keskinäisen kiintymyksensä ja välittämisensä merkiksi mennä naimisiin? Entä polyamoristinen suhde, jossa kaksi tai kolme pariskuntaa tahtoo muodostaa perheyksikön ja kasvattaa lapsia?

Rakkaus on tärkeä ja toivottava syy avioliittoon, mutta ei riittävä syy. The Boston Globe –lehden juttu Hypocrisy on adult consent antaa kuvan siitä minkälaiseen ristiriitaisuuteen ajaudutaan, jos oikeutta avioliittoon tarkastellaan vain rakkaudesta käsin. Kun puhutaan ihmisten oikeudesta perustaa perhe ja kasvattaa lapsia, ei tämä ”oikeus” milloinkaan ole ollut itsestään selvästi kenen tahansa kiistaton oikeus, vain siksi, että osapuolet rakastavat toisiaan. Jos tällainen oikeus syntyy rakkauden perusteella vaikkapa kahden samaa sukupuolta olevan välille, miksi ei samalla perusteella sitten kolmen, tai neljän samaa tai eri sukupuolta olevien välille? Tai peräti toisiaan rakastavien sisarusten välille? Käänteisesti, jos tällaista oikeutta ei rakkauden perusteella synny kolmen, tai neljän samaa tai eri sukupuolta olevan välille, tai sisarusten välille, ei sellaista synny automaattisesti myöskään samaa sukupuolta olevien välille.

Homojen oikeus avioliittoon saattaa olla perusteltu muista näkökohdista käsin, mutta vetoaminen "kahden aikuisen rakkauteen" ei sellaista oikeutta nähdäkseni luo.

Kalifornian korkeimman oikeuden päätös todistaa jälleen oikeaksi vanhan sanonnan, jonka mukaan korkea ja vaikutusvaltainen asema ei automaattisesti tuo mukanaan viisautta asemassa toimimiseen.

Mitä on evankeliumi?

Arvostettu yhdysvaltalainen raamatunopettaja, tri R. C. Sproul kirjoitti nettisivuillaan hiljattain lukemisenarvoisen jutun siitä mitä evankeliumi on. Alla käännös Sproulin artikkelista, joka löytyy Sproulin Ligonier Ministries -järjestön sivuilta otsikolla What is the Gospel?

-------------------
Mitä on evankeliumi?
R.C. Sproul

Ei ole olemassa suurempaa sanomaa kuin se mitä kutsumme evankeliumiksi. Kaikesta huolimatta evankeliumia vääristellään tai yksinkertaistetaan usein liikaa. Ihmiset ajattelevat julistavansa evankeliumia sanoessaan, että ”elämälläsi voi olla tarkoitus”, tai että ”sinulla voi olla henkilökohtainen suhde Jeesukseen”. Tämä kaikki on totta ja tärkeää, mutta ei osu evankeliumin sydämeen.

Evankeliumia kutsutaan hyväksi uutiseksi, koska se puhuttelee vakavinta ongelmaa, joka meillä ihmisinä on. Tuo ongelma on yksinkertaisesti tämä: Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen. Minä en ole. Elämäni lopulla minä joudun pyhän ja vanhurskaan Jumalan eteen tuomiolle. Silloin minut tuomitaan joko oman vanhurskauteni – tai sen puuttumisen – perusteella, tai jonkun toisen vanhurskauden perusteella. Evankeliumin hyvä uutinen on, että Jeesus eli täydellisen vanhurskaan ja Jumalalle kuuliaisen elämän. Ei itsensä, vaan kansansa tähden. Hän teki puolestani jotain mihin itse en pystynyt. Sen lisäksi, että hän eli täydellisen kuuliaisena Hän uhrasi itsensä täydellisenä uhrina ja tyydytti Jumalan oikeudenmukaisuuden ja vanhurskauden.

Aikamme suuri väärinkäsitys on tämä: Luullaan, että Jumala ei ole kiinnostunut omasta kunniastaan. Häntä pidetään jonkinlaisena lepsuna jumalolentona, joka heiluttaa anteeksiantamuksen kättä kaikkien ylitse. Ei. Anteeksiantamus on kallis asia Jumalalle. Se vaati uhrin – Hänen oman poikansa. Tämä uhri oli niin arvokas, että Jumala itse vahvisti sen arvon herättämällä Jeesuksen kuolleista. Kristus siis kuoli meidän puolestamme, ja Hänet herätettiin meidän vanhurskauttamisemme tähden.

Evankeliumi on jotain objektiivista. Se on sanoma siitä kuka Jeesus on ja mitä Hän on tehnyt. Sillä on myös subjektiivinen ulottuvuus. Miten saamme Jeesuksen ansion omaksemme? Miten minä saan sen? Raamattu opettaa selvästi, että meitä ei vanhurskauteta tekojen ja omien ponnistusten vuoksi, vaan yksin ja ainoastan uskon kautta. Sinä saat Kristuksen elämän ja kuoleman ansion osaksesi ainoastaan laittamalla luottamuksesi Häneen – yksin Häneen. Kun sen teet Jumala julistaa sinut vanhurskaaksi, ottaa sinut perheeseensä, antaa kaikki syntisi anteeksi, ja matkasi ikuisuuteen voi alkaa.

- R.C. Sproul

(c) Tabeltalk Magazine
----------------------------------

Israel 60 vuotta! - Herra siunatkoon sinua...

"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 'Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille:

Herra siunatkoon sinua
ja varjelkoon sinua;
Herra valistakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen;
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.

Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse,
ja minä siunaan heitä."
(4 Moos. 6:22-27)




(Lue tästä linkistä Patmos Lähetyssäätiön työstä Israelin täyttäessä 60 vuotta ja kuinka voit olla siunaamassa Israelia humanitaarisesti ja hengellisesti)

YLE uutisoi yksipuolisesti Israelista - Mitä sinulle ei kerrottu?

Tällä viikolla juhlistettavaa Israelin itsenäisyyden 60-vuotispäivää ennakoiden YLE julkaisi huhtikuun lopulla (29.4.) kaksi Riikka Lönngrenin artikkelia: Israel juhlii 60 vuottaan apeissa tunnelmissa sekä Palestiinalaiset muistelevat 60 vuoden katastrofia. Näin oli ilmeisesti tarkoitus harjoittaa tasapuolista journalismia kertomalla molempien osapuolten tuntoja.

On ymmärrettävää, ettei rajatun merkkimäärän puitteissa ole mahdollista kirjoittaa tyhjentävästi. Kuitenkin jutun taustoista jäi uupumaan jotain olennaista, jonka vuoksi Lönngrenin artikkelit jättävät lukijalle pahoiteltavan yksipuolisen ja asioiden taustoja vääristelevän kuvan. Seuraavassa eräitä hajahuomioita artikkeleihin liittyen.

Israel juhlii 60 vuottaan apeissa tunnelmissa artikkelin infolaatikossa kerrataan historiaa 1800-luvulta: "1800-luvun alussa Palestiinan alueella asui noin 300 000 ihmistä, joista 90 prosenttia oli arabimuslimeja ... Juutalainen siirtolaisuus alkoi Palestiinaan vuonna 1881." Tämän jälkeen kuvataan viittä eri muuttoaaltoa, aliyaa, jonka myötä Israelin juutalaisväestö on kasvanut käsittämään tänä päivänä Lönngrenin mainitseman 78 % maan väestöstä arabien osuuden ollessa 17 prosenttia. Myöhemmin toisaalla samassa jutussa kerrotaan miten reilut 700 000 arabia "pakeni tai karkotettiin uuden juutalaisvaltion alueelta" ja "joutui jättämään kotinsa" Israelin vuoden 1948 itsenäisyyssodan seurauksena. Tästä saa helposti sen - kenties tahattoman - vaikutelman, että arabiväestön vähentyminen on suoraa seurausta juutalaisesta muuttoliikkeestä ja Israelin sotatoimista. Näinhän ei historiallisesti ole.

Arabiväestön määrä Palestiinassa oli vuosien 1514 - 1850 välillä pysynyt kutakuinkin samana - noin 340 000 (tarkat luvut vaihtelevat toki lähteestä riippuen). Yhtäkkiä arabiväestön määrä alkoi vuodesta 1855 vuoteen 1947 kasvaa. Vajassa sadassa vuodessa arabiväestön määrä kasvoi noin 1.3:een miljoonaan. Juutalaisten siionistien 1800-luvun lopulla aloittama maahanmuutto vilkastutti myös arabiväestön kasvua, koska juutalaisten maahantulo vilkastutti mm. talouselämää.

Israelin itsenäisyyssota syttyi 1948, kun Egypti, sekä hiljattain perustetut arabivaltiot Libanon, Jordania, Syyria ja Irak hyökkäsivät Israeliin julkilausuttuna tavoitteenaan vastaperustetun Israelin valtion totaalinen hävittäminen. Israel ei ajanut tai pakottanut alueellaan asuvia arabeja pakosalle. Sen tekivät hyökkäävät arabivaltiot, koska halusivat vapaat kädet juutalaisten hävittämiseen. Esimerkiksi jordanialainen Falastin sanomalehti kirjoitti 19. helmikuuta 1949: ”Arabivaltiot, jotka rohkaisivat palestiinan arabeja jättämään väliaikaisesti kotinsa hyökkäävien arabiarmeijoiden tieltä, ovat pettäneet lupauksensa auttaa näitä pakolaisia.”

Jordanialainen päivälehti Ul Urdun puolestaan myönsi 9. huhtikuuta 1949 seuraavasti: "Itse taistelut eivät saaneet aikaan … arabiexodusta … vaan arabijohtajien liioittelevat kuvaukset, joilla heitä kiihotettiin taisteluun juutalaisia vastaan … Meidän johtajamme ovat vastuussa kylien tuhoutumisesta ja paosta. He levittivät liioiteltuja huhuja juutalaisten rikoksista kuvaten niitä julmuuksina, jotta saisivat arabit raivoihinsa … Levittämällä huhuja juutalaisten julmuuksista, naisten ja lasten tappamisista jne. he iskostivat palestiinan arabien sydämiin pelon ja kauhun, kunnes nämä pakenivat ja jättivät kotinsa sekä omaisuutensa vihollisen käsiin.”

Israel voitti sodan, jossa - laittomasti ja rikkoen YK:n päätöslauselmia - Egypti miehitti Gazan ja Jordania liitti laittomasti Länsirannan alueeseensa. Israel oli myös vallanut sodassa alueita, mutta tarjoutui helmikuun 1949 Rodoksen aseleponeuvotteluissa luovuttamaan ne arabeille osana YK:n määrittelemää arabivaltiota, mikäli arabijohtajat allekirjoittaisivat virallisen rauhansopimuksen. Tämä olisi mahdollistanut satojentuhansien pakolaisten palaamisen koteihinsa. Arabidiktaattorit kieltäytyivät rauhansopimuksesta. Myöhemmin samana vuonna Lausannen konferenssissa elo-syyskuussa 1949 Israel tarjoutui ottamaan takaisin 100 000 arabipakolaista ilman rauhansopimusta. Arabidiktaattorit kieltäyivät tästäkin, koska se olisi merkinnyt Israelin valtion epäsuoraa tunnustamista.

Samaan aikaan arabijohtajat eivät panneet tikkua ristiin pakolaisten aseman parantamiseksi, vaan ajoivat heidät alati kurjistuviin oloihin ja kohtelivat heitä julmasti.

Juutalaisten muuttollikkeestä Lönngrenin jutussa myös kerrotaan ohimenevästi kuinka "myös Lähi-idän arabivaltioiden juutalaisia saapui maahan. Vuosien 1948-1950 aikana puoli miljoonaa juutalaista matkasi Israeliin." Vai että "saapui" ja "matkasi". Kysymyksessä oli juutalaispakolaisten virta. Sadattuhannet juutalaiset pakotettiin - monet aseella uhaten - lähtemään kodeistaan arabimaissa, jotka olivat aloittaneet agression Israelia vastaan, mutta hävinneet. Lönngrenin jutussa siis arabit "pakenivat tai karkotettiin uuden juutalaisvaltion alueelta" samaan aikaan kun juutalaiset "saapuivat" ja "matkasivat" sinne. YLE:ltä sopisi odottaa enemmän. Olkoonkin, että kyse on lyhyestä jutusta.

Mitä Israel teki maahansa saapuville juutalaispakolaisille? Heidät integroitiin osaksi israelilaista yhteiskuntaa. Mitä arabijohtajat tekivät arabipakolaisille? Sulkivat heidät pakolaisleireille kurjiin oloihin, jossa heitä propagandasyistä on pidetty tähän päivään saakka.

Artikkelissa Palestiinalaiset muistelevat 60 vuoden katastrofia toistetaan jälleen, kuinka "noin 700 000 palestiinalaista pakeni tai karkotettiin Egyptin hallinnoimaan Gazaan, Jordanian länsirannalle, muualle Jordaniaan, Syyriaan ja Libanoniin." On turha toistaa kaikkea edellä kirjoittamaani. Mutta kovin mutkattomasti tässä yhteydessä puhutaan Egyptin "hallinnoimasta" Gazasta ja "Jordanian länsirannasta". Ehkä ilmaisu "hallinnoimisesta" on tarkoitettu viestittämään sitä tosiasiaa, että Egyptin läsnäolo Gazassa ei ollut aivan tavanomaista. Lukijalle jää kuitenkin vääristynyt vaikutelma, ellei muistuteta, että Egypti oli vuoden -48 sodassa laittomasti ja vastoin YK:n päätöslauselmia miehittänyt Gazan, jonne se sulki piikkilankojen taakse pakolaiset, jotka se yhdessä muiden arabidiktatuurien kanssa oli ajanut liikkeelle. Länsiranta ei varsinaisesti tuossa vaiheessa ollut "Jordanian länsiranta" vaan Jordanian laittomasti, vastoin YK:n päätöslauselmia miehittämä ja alueeseensa liittämä.

Pari huomiota vielä YLE:n juttuihin liittyen. Palestiinalaiset muistelevat 60 vuoden katastrofia -jutussa luetellaan rauhansopimuksia. Niistä ensimmäisenä viitataan vuoden 1967 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan 242, jossa vaadittiin Israelin vetäytymistä kuuden päivän sodassa valloitetuilta alueilta, kaikkien alueen valtioiden oikeutta elää tunnustettujen ja turvallisten rajojen sisällä sekä pakolaiskysymyksen ratkaisemista. Kuuden päivän sodassa vallatut alueet? Siis Gaza ja Länsiranta, jotka puolustussodassa vallattiin Egyptiltä ja Jordanialta, jotka olivat aiemmin laittomasti miehittäneet kyseiset alueet. Päätöslauselmassa Israelia oikein "vaadittiin" vetäytymään? Koska tämä maininta löytyy palestiinalaispakolaisten kurimuksesta kertovassa jutussa, saa helposti sen vaikutelman, että valtavan inhimillisen tragedian moraalinen vastuu on Israelilla, joka jukuripäisesti vastustaa jopa YK:ta.

Kuten sanottua, merkkimäärältään rajattuun juttuun ei toki saa mahtumaan kaikkia faktoja, mutta tasapuolisuuden vuoksi on hyvä palauttaa mieleen mitä tapahtui ennen mainittua marraskuussa 1967 annettua YK:n päätöslauselmaa "vaatimuksineen".

Israel oli jälleen kerran voittanut arabiarmeijat ja puolustussodassa saanut haltuunsa Gazan ja Länsirannan. Ensinmainittua "hallinnoi" Egypti (tähän ”hallinnointiin” kuului mm. noin 9000 terrori-iskua Gazan alueelta Israeliin vuosien 1949-1956 välillä). Jälkimmäisen kiistanalaisen alueen Jordania oli aiemmin hyökkäyssodassa laittomasti liittänyt itseensä rikkoen mm. YK:n päätöslauselmaa 181 (jakosuunnitelma). Kuuden päivän sodassa 1967 Israel valtasi mainitut alueet ja lyötyään hyökkäävät arabiarmeijat tarjonnut vallattujen alueiden palauttamista takaisin rauhansopimusta vastaan.

Välittömästi kesäkuun 10. päivän 1967 tulitaukoa seuranneina päivinä Israelin YK suurlähettiläs, Abba Eban, piti kuuluisan puheen, jossa hän tarjosi vallattujen alueiden palauttamista jos arabijohtajat suostuisivat a) tunnustamaan Israelin diplomaattisesti, b) neuvottelemaan yleisesti hyväksytyistä rajoista sekä muista avoimista kysymyksistä ja c) rauhaan. Mikä oli arabijohtajien vastaus? Elokuussa 1967 he kokoontuivat Khartumiin, Sudaniin ja vastaukseksi kuuluisan kolme "Ei" lauselmaa: Ei tunnustamista, ei neuvotteluita, ei rauhaa.

Egypti solmii virallisen rauhan vasta 1979, muttei halunnut takaisin Gazaa. Israel kuitenkin palauttaa sovitusti Siinain. Vuonnan 1994 Jordania suostui viralliseen rauhansopimukseen, mutta kieltäytyi virallisesti Länsirannan palauttamisesta.

Lopuksi. YLE:n jutun mukaan "maailmanpankin mukaan vuosikymmenen aikana palestiinalaisia on avustettu noin seitsemällä miljardilla eurolla. Arvioiden mukaan palestiinalaiset ovat saaneet henkeä kohden enemmän kuin yksikään kansallisuus tai ihmisryhmä sotien jälkeen. Palestiinalaishallinnon suurin rahoittaja on ollut Euroopan unioni. Avustusvarojen on epäilty ainakin osaksi valuvan kuitenkin korruptioon". Miksi Eurooppa on suurin avun antaja. Miksi ei öljyrikkaat arabivaltiot tai arabiliiton jäsenmaat?

Emile Ghoury, Palestiinan arabien komitean sihteeri totesi elo-syyskuussa 1948 Beirut Telegraph ja myös The London Telegraph lehden haastattelussa osuvasti: ”Se, että on olemassa pakolaisia johtuu suoraan siitä tosiasiasta, että arabivaltiot vastustivat jakosuunnitelmaan ja juutalaisvaltiota. Arabivaltiot hyväksyivät tämän politiikan yksimielisesti ja heidän täytyy osallistua tämän ongelman ratkaisemiseen.”

Kenties vielä 60-vuoden jälkeenkin Israelin hävittämistä haikailevien terroristijärjestöjen - kuten Hamas ja Hizbollah - tukeminen tosiaan on niin kallista ja ideologisesti tärkeää, ettei sellaista toimintaa tukevilla tahoilla yksinkertaisesti ole varaa auttaa inhimillisessä hädässä olevia. Mene ja tiedä. Historian valossa vastuu ja syy palestiinalaisten katastrofista – Nakba - pitäisi kuitenkin suomalaisessakin mediassa jakaa rehellisyyden nimissä merkittävällä tavalla toisin kuin mitä voisi päätellä pelkästään YLE:n "näennäistasapuolisesta" journalismista. Jos arabijohtajat olisivat halunneet rauhaa palestiinalaisvaltio olisi voinut syntyä jo vuonna 1937 (Lordi Peelin ehdotus), tai 1947, 1949 tai periaatteessa 1967, eikä palestiinalaisten 60-vuoden katastrofia olisi päässyt syntymään.

Tiedettä tappelemalla

YLE:n Areenalta löysin tämän Ari Turusen opettavaisen pakinan. Alkuaineita tärkeämmäksi nousee usein tieteentekemisessäkin näemmä ne kuuluisat henkilökemiat. Viimekädessä tästä lienee kysymys myös taistelussa ID-liikettä vastaan.

• Maailman historia: Tiedettä tappelemalla. (kesto 4'11)

Tämä jälkimmäinen pakina taasen tarjoaa hyvät ja myötäelävät naurut kesäisen päivän piristykseksi kaikille kaltaisilleni uusavuttomille, joilta "ei onnistu kesämökin rakentaminen, eikä valokaapelin vetäminen". Sen verran hauska, että kuuntelin ainakin kolme kertaa.

• Maailman historia: Missä ovat nykyajan mestarit ja oppipojat? (kesto 3'50)

Aurinkoista kesän alkua kaikille.

Juutalaisvainojen muistopäivä Israelissa.

Perjantaiaamuna, eilen, sireenit soivat kaikkialla Israelissa. Elämä kaduilla, kaupoissa, kouluissa, työpaikoilla pysähtyi hetken hiljaisuuteen kunnioittamaan juutalaisvainoissa menehtyneitä. Israel ei unohda. Mekään emme saa unohtaa. Kyse ei ole anteeksiantamattomasta muistamisesta, vaan siitä, ettei unohdus johtaisi kaiken uusiutumiseen.

Oman tietokoneeni työpöydän kuvana on jo monen vuoden ajan ollut Yad Vashem museon yhteisöjen laaksosta ottamani valokuva. Massiivisen kivilabyrintin seiniin on hakattu Euroopan tuhottujen juutalaisyhteisöjen nimiä.

Mieleeni on jäänyt Auschwitzista hengissä selivytyneen prahanjuutalaisen, Pavel Stranskyn lausahdus. Kysyin Patmos lähetyssäätiön radiostudiolla hänen mielipidettään siitä esiintyykö nykypäivänä antisemitismiä.

"Esiintyykö antisemitismiä yhä? Minulla oli tapana sanoa työtovereilleni: 'Kun maailmassa tapahtuu jotain kauheaa syyttäkää siitä juutalaisia tai polkupyöräilijöitä.' Kun ystäväni ihmetellen kysyvät: 'Pavel, miksi ihmeessä polkupyöräilijöitä?' minä sanon heille: 'Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt kysyä miksi juutalaisia?'"

Stranskyn koskettava kertomus juutalaisvainoista löytyy Patmos Lähetyssäätiön nettisivuilta ja on kuulemisen arvoinen.

Nizkor! Emme unohda.

--------
Hyviä Linkkejä:

• Yad Vashem kansainväliset sivut.
• Yad Vashem suomalaiset sivut.
• Yad Vashemin on-linew videoarkisto juutalaisvainoista (YouTube)

JDS - Jeesus kuoli hengellisesti?

Radio-ohjelmassamme minulta kysyttiin hiljattain mitä mieltä olen JDS opista. JDS tulee englanninkielisistä sanoista Jesus Died Spiritually tarkoittaen Jeesuksen hengellistä kuolemaa.

Kyseessä on, nyt jo suurelta osin aika harvinaiseksi käynyt, mutta parisenkymmentä vuotta sitten erityisesti ns. menestysteologisissa piireissä suomeenkin rantautunut sovitusteoria, joka korostaa sovituksen loppuun saattamisen tapahtuneen tosiasiallisesti helvetissä: Ristin kuoleman jälkeen Jeesus väitetysti joutui helvettiin, häneen tuli saatanan luonto, hän joutui saatanan kiusaamaksi. Vasta helvetissä koetun kärsimyksen jälkeen sovitustyö oli suoritettu loppuun. Ylösnousemuksessa Jeesuksen hengen katsotaan ”uudestisyntyneen” samoin kuin meidän henkemme uudestisyntyy kun uskomme.

Tässä lähestymistavassa on useita kohtia, jotka antavat aihetta asialliseen kritiikkiin. Ensiksi, JDS oppi tarkastelee sovitusta henkisestä ja antroposentrisestä näkökulmasta. Taustalla tässä sovitusteoriassa on oletus, jonka mukaan sovitukseen on täytynyt sisältyä se, että Jeesus käy lävitse ihmisten puolesta kaikki ihmisen hengelliseen kuolemaan oletetusti tässä teoriassa liitetyt vaiheet. Koska ihminen joutui lankeemuksessa eroon Jumalasta, osalliseksi saatanan luonnosta, myös Kristuksen on täytynyt kokea tämä kaikki, jotta hän olisi sovittanut koko ihmisen. Tämä kaikki johtaa mielestäni eräänlaiseen hengelliseen taittovikaan, koska sovitusta teoretisoidaan sen kautta mitä lankeemuksen oletetaan aiheuttaneen ihmisen hengelle ja hengelliselle yhteydelle suhteessa Jumalaan. Koska kuolema oli ennen kaikkea ”hengellinen”, ja Kristus on kaikkien puolesta maistanut tätä ”kuolemaa” on sovituksenkin tämän mukaan oltava hengellinen samassa mielessä. Tällä tavoin sovitus sisäistyy, henkistyy ja siitä tulee hengellinen todellisuus, ja niin uudestisyntyminen tulkitaan tiukan antropologisen trikotomian (henki, sielu, ruumis) valossa ennen kaikkea koskettavan ihmisen henkeä. Myös sovituksen täytyy – näin uskotaan – koskettaa ennen kaikkea henkeä.

Tässä kohden JDS tulee vaarallisen lähelle gnostilaisia korostuksia vieden sovitusoppia siksi väärään suuntaan. Uusi testamentti ei näet käsittele sovitusta näin henkisesti ja antroposentrisesti. Sovitus on nähtävä sen valossa mitä uusi testamentti selkeästi opettaa Kristuksen työstä. Kristuksen työ on heijastettava ihmisen tilaan, eikä päinvastoin.

Toiseksi, väite siitä, että Jeesuksen luonto olisi muuttunut, on teologisesti ja raamatullisesti täyttä hölynpölyä. Jeesus oli sata prosenttisesti ihminen ja Jumala. Ihmisyytensä puolesta hänen täytyi kuolla viattomana, jotta hän olisi voinut kuolla sijaissovittajana syntisten puolesta. Jos hänen luontonsa olisi muuttunut uhri olisi ollut mitätön. Vanhan testamentin uhritypologiaa seuraten ainoastaan puhtaan ja virheettömän eläimen veri sai aikaan sovituksen. Saastainen tai viallinen eläin ei kelvannut sovitukseksi. Kristuksen kuolemassa vanhurskas kuolee vääräin puolesta (1 Piet. 3:8). Jumaluutensa puolesta hänen luonnossaan ei voi tapahtua mitään muutosta, koska Jumala ei voi lakata olemasta Jumala. Se, että Jumalan luonto voisi vaihtua saatanan luonnoksi, on ajatuksena täysin kestämätön.

Alla oleva luettelo sisältää 25 kohtaa, jotka mielestäni osoittavat, ettei JDS opin tulkinta sovituksesta voi pitää paikkaansa. Luettelo on osa puhettani, jonka olen aikanaan pitänyt Helsingin Kristillisessä Keskuksessa osana vapaata kesäraamattukoulu sarjaamme ja sitä voi tilata kokonaisuudessaan Kuvasta ja Sanasta otsikolla Pelastus – Kerran Golgatalla (osa 1).

JDS -oppi ei ole totta, koska

1) Jeesus sanoi ristillä "Se on täytetty!" (Joh. 19:30)
2) Jeesus sanoi ryövärille "Tänään olet oleva kanssani paratiisissa" - ei helvetissä (Luuk. 23:43)
3) Kuollessaan Jeesus uskoi henkensä Isän käsiin - ei saatanan ja demonien (Luuk. 23:46)
4) Sana rististä on Jumalan voima pelastuksesi (1 Kor. 1:17-18)
5) Synti tuomittiin Jumalan pojan lihassa (Room. 8:3)
6) Jumala sovitti poikansa lihan ruumiin kautta (Kol. 1:21-22)
7) Kuolema kukistettiin Jeesuksen ruumiin kuolemassa (Hebr. 2:14)
8) Meidät on Kristuksen ruumiin uhrilla pyhitetty kerta kaikkiaan (Hebr. 10:5, 10, 12)
9) Jeesus kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun (1 Piet. 2:24)
10) Kristuksen ruumis ja veri ovat se uhri, joka otti pois synnit (Hebr. 9 käyttää sanaa "veri" yli kymmenen kertaa ja Hebr. 10 käsittelee Jeesuksen ruumista)
11) Jeesuksen veressä tehtiin uusi liitto (Matt. 26:26-28)
12) Jeesuksen veri avasi tien kaikkein pyhimpään ja kulkemalla hänen lihansa esiripun kautta meillä on uusi elävä tie Jumalan luo (Hebr. 10:19,20)
13) Jeesuksen ristin veri tuo rauhan (Kol. 1:20)
14) Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä (1 Joh. 1:7)
15) Jeesuksen veri vanhurskauttaa (Room. 3:24-25 / 5:9)
16) Jeesuksen veri lunastaa (Ef. 1:7)
17) Jeesuksen veri sovittaa (Kol. 1:20)
18) Jeesuksen veren kautta pääsy Jumalan luo (Ef. 2:13)
19) Jeesuksen veri puhdistaa omantunnon (Hebr. 9:13)
20) Jeesuksen veri pyhittää (Hebr. 13:12)
21) Jeesuksen veri sai aikaan iankaikkisen lunastuksen (Hebr. 9:12)
22) Jeesuksen veri sai aikaan iankaikkisen liiton (Hebr. 13:20) 23) Jeesuksen veri
ja liha antaa ikuisen elämän (Joh. 6:53-57) 24) Jeesuksen veri toi voiton saatanasta (Ilm. 12:11)
25) Jeesuksen veri on päästänyt / pessyt meidät synneistä ja tehnyt meistä kuningaskunnan ja Jumalan pappeja (Ilm. 1:5)

Näiden ilmoitustotuuksien valossa on paikallaan kysyä muutama kriittinen kysymys JDS opin suuntaan: Jos Jeesuksen veri sai tämän kaiken aikaan, niin mitä muuta kristitty enää voisi enää saada Jeesuksen oletetun "hengellisen kuoleman", helvetissä tapahtuvan sovittavan kärsimyksen kautta? Jos sovitus ja yhteys Jumalaan on jo saavutettu veren (joka on viittaus Jeesuksen kuoleman ruumiilliseen ulottuvuuteen sillä kyse ei ole jostain ”hengellisestä” verestä) kautta, mitä lisäarvoa oletettu hengellinen kärsimys helvetissä saavuttaa? Mitä uskovalta vielä puuttuu sellaista, mitä Jeesuksen veri yksin ei kata? Mihin perustuvat spekuloinnit hengellisessä kuolemassa saavutetusta sovituksesta, kun uusi testamentti ei lainkaan tunnu liittävän sovituksen mukanaan tuomia etuja tuonelassa, vaan maan päällä ristillä tapahtuneeseen todellisuuteen?

Ei ole sattumaa, että apostolisen evankeliumijulistuksen ytimessä ovat ilmaisut ja pyhät toimitukset (sakramentit), jotka sitovat sovitustapahtuman tiukasti ruumiilliseen todellisuuteen: Evankeliumi on sanoma rististä (1 Kor. 1:7-8). Seurakunta on pitänyt ristiä Jeesuksen sovitustyön symbolina ja halki historian muistellut Herran kärsimistä ja kuolemaa leivän ja viinin – fyysisten aineiden - muodossa, jotka symbolisoivat hänen ruumistaan ja vertaan. Koko Vt:n esikuvamaailma uhreissa puhuu siitä, että veren vuodatus tuo syntien anteeksisaamisen. Raamatun ilmoitustodellisuus alleviivaa Kristuksen lihassa tapahtuneen sovitustyön täydellisyyttä ja riittävyyttä. Kristuksen ruumiissa tapahtunut sovitustyö saa aikaan muutoksia myös ihmisen hengellisessä olemistodellisuudessa: ihminen saa yhteyden Jumalaan ja Pyhän Hengen sisimpäänsä asumaan. Mutta JDS oppi unohtaa, että sovitus ei Raamatun mukaan kosketa vain henkeä, vaan sillä on luja yhteys myös ruumiin todellisuuteen. Mehän odotamme ylösnousemusta ja uutta ruumista (1 Kor. 15).

Sitä paitsi, jos syntien sovitus tapahtui varsinaisesti vasta Jeesuksen kokiessa hengellisen kuoleman, miksi Hänen yleensäkään tarvitsi inkarnoitua, tulla lihaan, kuollakseen? Hänhän olisi voinut suorittaa sovituksen kokonaan henkimaailmassa! Suoraan taivaasta tuonelaan, ja takaisin taivaaseen.

Aadamin lankeemus tapahtui lihan ruumiissa ja toi ihmissuvun päälle kuoleman kokonaisvaltaisen todellisuuden. Aadamin lankeemus ei tapahtunut hengen maailmassa, tai ainoastaan hengellisesti. Siksi toisen Aadamin, Jeesuksen, kuolema lihan ruumiissa riittää täydellisesti sovittamaan synnit (jotka muuten aina tehdään ruumiissa ollessa) ja tuomaan uuden hengellisen elämän ja yhteyden Jumalaan, sekä ruumiin ylösnousemuksen kuolleista. Ristillä tapahtuvan sovitustyön lisäksi ei tarvittu mitään lisää, joka olisi pitänyt tapahtua hengessä helvetin tuskissa. Kun Jeesus ristillä sanoi "Se on täytetty!" niin se oli täytetty!

Kuten alussa totesin JDS oppi rantautui suomeen parisenkymmentä vuotta sitten ns. menestysteologisten piirien ulkomaisten oppi-isien vaikutuksesta. Minulla on sellainen hengellinen näppituntuma, että jopa noissa piireissä on JDS opista jo suureksi osaksi luovuttu menestysteologisen liikkeen muutoinkin tullessa hieman maltillisemmaksi. Eikä ihme. Sovitusteoriana JDS sisältää niin ilmeisiä ja karkeita raamatullisia ja teologis-filosofisia ongelmia, että se joutaakin roskakoriin.

Tippaleipää ja pakkopullaa

Piipahdin vapunpäivänä Hakaniemen torilla hakemassa tuntumaa työväen vappujuhlintaan ja tekemässä radio-ohjelmaa. Kaikkialla oli punaisia ilmapalloja. Haastattelin juhlijoita ja kyselin onko aatteen palo jo hiipunut, kun ilmapiiri tuntui olevan hiukan ponneton. Eräiden mielestä tunnelma ei ollut enää sama kuin pari kymmentä vuotta sitten. Arvo Saloa joku haikaili johtamaan marsseja. Monet juttelivat keskenään seuraamatta juurikaan mitä lavalla puhuttiin.

Paavo Lipponen sattui kohdalle ja antoi ystävällisesti haastattelun. Sen voi kuulla kokonaisuudessaan tulevana lauantaina 3.4. klo 19 alkavassa perinteikkäässä Taivaskanava -ohjelmassamme (Radio KSL 100,3 MHz). Lipposen mukaan aate ei ole mihinkään hukkunut, mutta toki työväenliike on hänen mukaansa saanut paljon aikaankin. Siksi ehkä into on hiukan jo hiipunut. Samalla hän harmitteli, että demarien omistakin riveistä on noussut ääniä, jotka suorastaan pilkkaavat demarien vanhaa perintöä. Hän ei kuitenkaan suostunut sanomaan oliko kommentti tarkoitettu Erkki Tuomiojan suuntaan, jonka mielestä perinteinen vappumarssi on lähinnä pakkopullaa.

Samaan aikaan, kun Hakaniemen "punaisella torilla" työväki juhli, vietettiin vähän matkan päässä Senaatintorilla toisenalista vappua. Jo 15 vuonna perätysten Jeesus-marssi on koonnut tuhansia suomalaisia kristittyjä yhteiseen vapun viettoon ja marssimaan Helsingin keskustassa. Tuntuu melkein siltä, että samaa vauhtia kuin työväen aate on ollut laskussa, Jeesus-aate on ollut nousussa. "On hyvä, että marssitaan hyvien asioiden puolesta", olivat Lipposen terveiset Senaatintorin marssijoille.

Senaatintorilla oli hiukan toisenlainen meno kuin Hakaniemen torilla: Musiikki raikasi, ja kansa tuntui seuraavan varsin intensiivisesti mitä lavalla tapahtui. Erivärisiä ilmapalloja oli yhtä hyvin edustettuna kuin oli kristittyjä eri seurakunnista. Arviolta reilu 3000 ihmistä oli kokoontunut Senaatintorille. Jeesus-marssista on kehkeytynyt todellinen koko perheen ja koko kristikansan iloinen vappujuhla. Juhlintaa leimasi myös Kristuksen taivaasenastumisen muistoksi vietettävän Helatorsatin osuminen samalle päivälle: "Jeesus nousi ylös taivaaseen! Tiedättekö mitä se merkitsee," kysyi vetäjä kansalta. "Sitä, että Jeesus tulee myös takaisin!" Ja kansa antoi vahvan aamenen.

Haastattelin myös Sari Essayahia, joka piti puheen Jeesus-marssilla. Hän piti tärkeänä sitä, että krsitityt aktivoituvat myös yhteiskunnallisesti ajamaan heikkojen ja vähäosaisten asiaa. Pelkkä hengellisyys ei riitä. Essayah ei yhtynyt siihen, että Hakaniemen tori edustaisi yksinomaan sosiaaliseen hyvään pyrkimistä ja Senaatintorin tapahtuma pelkästään pää pilvissä kulkevaa hengellisyyttä. Essayahin terveiset Hakaniemen torille olivat kiitos ja kunnioitus aikaisemmille sukupolville siitä miten he ovat pitäneet heikkojen ja vähäosaisten puolia. Työväen arvot ovat hänen mukaansa paljossa yhteneväiset kristillisten arvojen kanssa. Myös Essayahin haastattelu kuullaan kokonaisuudessaan Taivaskanavalla tulevana lauantaina.